Itsesuggestio = tehokas keino olla juomatta!

Suggestio tai kuten Juha Mieto käsitteen kansanomaisesti ilmaisi “sukkerointi” on osoittautunut meikäläiselle hyväksi keinoksi pysytellä juomatta. Keinot voivat vaihdella. Itselleni toimivaksi keinoksi on osoittautunut seuraava paletti:

  • usko menestyksen teologiaan eli kaikki varakkaat ovat joka centtiä myöten kaikki ansainneet
  • kadehtimiskielto, jota tähdennetään Raamatussakin
  • usko siihen, että kaikki ei-varakkaat ovat köyhiä omasta syystään (Raamattu painottaa kostoa esi-isen synneistä 3. ja 4. sukupolveen)
  • rukoilut; itse päätän rukoukset usein kaneettiin God Bless Corporate America (Corporate America = yhdysvaltaiset suuryritykset); mikä on eduksi Forbes 500 -yritysten ylimmälle johdolle on hyväksi koko maailmalle
  • sopiva puoluekanta (itse olen oikeistorepublikaanien kannattaja, ja siksi en ole liittynyt mihinkään suomalaiseen puolueeseen)
  • sopivien idolien hankinta; itselläni mm. Nixon & Reagan rauhantekijöinä; edellinen toi rauhan Vietnamiin ja jälkimmäinen lopetti kilpavarustelun
  • usko siihen, ettei kukaan ole rikas; Raamatun aikaan saattoivat kuninkaat orjineen ja yksityisarmeijoineen ollakin rikkaita, mutta tänään ei rikkaita ole - kenelläkään ei esim. ole yksityistä lentotukialusta, joten me kaikki olemme köyhiä (omaisuus alle miljardi) tai keskivertoja
  • vuorisaarna merkkaa sitä, että köyhiäkin voi auttaa kuten suuri osa jenkkimiljonääreistä tekee (miksiköhän Suomen miljonäärit ovat nuukaniiloja jenkkeihin verrattuna?)

Eräs itsemurhan tehnyt tuttavani myös painotti uskomisen merkitystä; hän sanoi uskovansa “pihapihlajaan”. William James niin ikään painottaa uskomista; on uskottava johonkin voidakseen toimia! Taikka pragmatismin periaate yleisellä tasolla = oletusten epärealistisuus ei haittaa, kunhan teoria toimii käytännössä!

“Sukkerointi” pitää yllä päihdevapautta!

Hyviä pohdintoja vauraudesta Arskalla. Kun itse jätin dokaamisen kauan, lähes kuusi viikkoa sitten, olen sen jälkeen evääkään räpäyttämättä tienannut 100 euroa ylimääräistä puhtaana käteen joka ikinen viikko. Mutta mikä tärkeintä, olen terve, ja se on todellista mammonaa tässä perin sairaassa maailmassa. Ilman terveyttä, ihmisellä ei ole mitään.

Tarkoitin siis sitä, että pois apatia ja usko johonkin. Aivan yhtä toimiva keino kuin meikäläisen oikeistopohjalta lähtevä ajattelu (enemmänkin talouspalstan asioita) voi olla vastakkainenkin vasemmistopohjalta lähtevä tyyliin: laatikko-Lada on paras, lisää veroja suurituloisille tms. Pääasia, että usko toimii ja pysyy irti päihteistä.

Meikäläisen 1. raittiusjakso oli v. -98 ja juuri kuusi viikkoa. Rahaa jäi säästöön sen verran, että kävin ostamassa uudet suorat housut ja kellarissa oli 2 puolen litran pulloa Lapin Kultaa (silloin oli ko. pullokoko yleinen) ja melko pian oli paluu juomiseen. Eli sitä kohtuukäyttöä voi kokeilla sitten vuosien päästä kun on useita kuukausien pituisia totaalisen raittiita jaksoja tai ollut pitkään kokonaan ilman. Torstaina ostin tölkin olutta ja vielä on juomatta (en ole vuosiin pitänyt oluen mausta), mutta piti tunti sitten lähteä ostamaan iso pullo Rainbow Cola Lightia. Viinaa (viinihän on pahaa hapanta marjamehua) minun on varottava loppuelämäni; kun hyvin harvoin olen ottanut, niin ei ole toleranssia → julkisella paikalla voi joutua vaikeuksiin.

“Mutta mikä tärkeintä, olen terve, ja se on todellista mammonaa tässä perin sairaassa maailmassa. Ilman terveyttä, ihmisellä ei ole mitään.”

Nimenomaan. Tahtoo se tiedotus keskittyä vain maksa-asioihin, mutta vain n. 800 saa vuosittain kirroosin, ja kirroosi edellyttää around 10-20 vuoden juomishistoriaa. Sitä ennen voi tapahtua vaikka mitä: pamahtaa haima, joutua rullatuoliin (uima-allas, portaat, pahoinpitely, liikenneonnettomuus), kuolla tapaturmassa, joutua holhouksen alaiseksi (määrätään edunvalvoja), joutua vankilaan, väärässä ikäryhmässä vanhusten osastolle taikka lykkiä rollaattoria ja luultavasti ennen maksavaurioita menee perhe ja/tai työpaikka; joka tapauksessa kurkusta alas on ennen maksavaurioita mennyt yksi tai kaksi uutta E-Mersua!

Näin se on nähtävä.

Yhtä johonkin pohjoismaahan 2 vuotta aikaisemmin muuttanutta haastateltiin. Kaikenlaista pikkuharmia oli ollut. Rahatilanteessa sensijaan ei ollut mitään ongelmia, vaikka oli muuttanut ihan tyhjätaskuna. Kaveri totesi että hän on assyrialainen ja saa pienimuotoisella kaupanteolla niin paljon rahaa kuin tarvitsee.

Jos ihminen on köyhä niin hänestä puuttuu rikastumisgeeni (on vähän julmaa sanoa että se olisi ihmisen syytä, mutta ihmisen ominaisuus (tai ehkä pikemminkin vajavuus) se kuitenkin on…).

Tai sitten juoksee tai hiihtää kovasti ja menee sitten näytöillään eduskuntaan, kukaanhan ei kiellä…

Minä tosin olen vähävarainen, en minä itseäni puolustele…

ps. Asiakas tilasi viskiä ilman jäitä. Baarimikko pani kuitenkin jäitä sekaan ja toi viskin. “Miksi panit viskiin jäitä?”, kysyi asiakas. “On maamme köyhä, siksi jää.”, vastasi baarimikko.

.

Pienimuotoisella HUUMEkaupalla saa varmasti mukavan lisän pohjoismaalaisen kommunisti-idyllin tarjoamaan vastikkeettomaan ylläpitoon! :wink:

“ps. Asiakas tilasi viskiä ilman jäitä. Baarimikko pani kuitenkin jäitä sekaan ja toi viskin. “Miksi panit viskiin jäitä?”, kysyi asiakas. “On maamme köyhä, siksi jää.”, vastasi baarimikko.”

Päivän paras!

Sitten vielä terveydestä. Tiedän YHDEN maksakirroossiin viisissäkymmenissä kuolleen (nainen), joka hoiti työnsä eikä ollut ongelmia, mutta joi joka päivä noin puoli litraa kirkasta. Kuoli sairaalaan. Eli on mahdollista kuolla maksakirroosiin yllättäen ja siten, ettei alkoholi ole sitä ennen aiheuttanut ongelmia, mutta todella harvinaista se on.

“Kaveri totesi että hän on assyrialainen ja saa pienimuotoisella kaupanteolla niin paljon rahaa kuin tarvitsee.”

Voihan kyseessä olla aktiivinen piensijoittaja vrt. pikkuharmit eli osa sijoituksista tappiolla. Tai kyseessä voi olla kioskiyrittäjä; pk-seudulla osaava kioskikauppias menee tuloissa komeasti ohi ministerien ja professorien vrt. pikkuharmit eli hankalat asiakkaat ja näpistelijät.

“Jos ihminen on köyhä niin hänestä puuttuu rikastumisgeeni (on vähän julmaa sanoa että se olisi ihmisen syytä, mutta ihmisen ominaisuus (tai ehkä pikemminkin vajavuus) se kuitenkin on…).”

Joskus käy tuuri; “jytkyn” myötä yllätyskansanedustajia, joillekin pankki/entinen työnantaja on antanut valmiin asiakaskunnan yrittäjyyteen, onnistunut sijoitus oikeaan aikaan esim. Google tai Apple … onhan näitä. Joillekin käy huono tuuri työmarkkinoilla; firma mennyt alta tms. yhdistyneenä vaikka ikääntymiseen tai maaseudulla asumiseen. Pääsääntöisesti köyhyys on kuitenkin ihmisen itsensä syytä ja juominen yleensä pahentaa köyhyyttä; mm. lääkäritkin ovat ostaneet hometaloja yms. Päihteiden käyttö lisää riskiä köyhäksi jäämiseen - (ehkä muutama prosentti on solminut vaurastumisen luoneita kontakteja/saanut idean juomisen ansiosta; ihmistieteissä kun ei koskaan päästä 100% eli 1.0 korrelaatioon).