Kirjoitin tänne viimeksi alkuvuodesta 08 tällä samalla nikillä otsikolla “imovane-riippuvuus tuhoaa elämäni”. Kirjoittelin myös samalla nimellä ilman ykköstä nikin perässä sauna-osastolle vuonna 2006. En onnistunut löytämään tuota aikaisempaa kirjotustani vaikka käytin hakua, että olisin voinut laittaa linkin siitä tähän, pahoittelut siitä.
Jokatapauksessa, tilanteeni on nyt se, että minulla ei enää ole mahdollisuutta saada bentsoja mistään koska sekä yksityisillä (siis ihan jokaisella sellaisella pk-seudulla), että julkisilla lääkäriasemilla on minusta merkintä, että olen väärinkäyttäjä tai ainakin heillä on epäilys siitä. Eikä minulla ole enää yhtäkään ystävää, jolta voisin saada joko lääkkeitä tai huumeita, joiden viikottainen käyttäjä olin vielä viime syksynä.
Vaikka olen ollut yli puoli vuotta lähestulkoon ilman päihteitä (muutaman kerran olen onnistunut saamaan käsiini pikkumäärän bentsoja tai amfetamiinia sekä alkoholia olen kyllä juonut), elämä menee vain alaspäin ja pahasti. Kärsin vakavasta masennuksesta, vielä pahemmasta ahdistuksesta, lukemattomista pelkotiloista, jatkuvista itsetuhoajatuksista, ahmimishäiriöstä sekä olen taakka miehelleni, joka ansaitsisi terveen puolison.
Kuten otsikosta voi päätellä, pohdintani liittyy itsemurhaan.
Miksi minun tai kenenkään muunkaan, jonka elämän jokaikinen hetki hereillä ollessa on kärsimystä pitäisi olla päättämättä tuskiaan vain siksi ettei läheisille tulisi paha mieli?? Sanotaan, että itsemurha on itsekäs teko mutta eikö ole myös vähintään yhtä itsekästä vaatia perheenjäsentään/sukulaistaan elämään vain siksi ettei itse joutuisi kohtaamaan surua, joka kyllä ajan myötä kyllä kai hellittää?
Minä sinnittelen hengissä vain läheisteni vuoksi, en itseni. Enkä jaksaisi enää.
kuule sie tyär. kenenkään ihimisen elämä tällä planeetalla ei oo turha. ja on se nyt perkele, jos ei ihminen (joka apua haluaa), saa apua. oleksie yrittäny jo psykan päivystystä? kaikkea, mitä tahansa?? älä anna itsarin olla edes vaihtoehto, jooko.
Lisäys: joo olen käynyt useammankin psykiatrin vastaanotolla mutta minua ei heidän “lätinänsä” kertakaikkiaan auta. Karu totuus on se, että en tule enää koskaan kokemaan onnellisuuden tunnetta ilman em. päihteitä (tai lääkkeitähän ne ovat, siis virallisesti).
Selvennys taas: tuolla ylläolevalla tarkoitin, että aion tappaa itseni jos en saa ko lääkkeitä, en sitä, että vain uhkaisin sillä. Jos itse olisin lääkäri, kirjoittaisin potilaalleni ilman muuta noita lääkkeitä jos ja kun se olisi edellytys hänen hengissäpysymiseensä.
Masennuslääkitys minulla on käytössä mutta se on ihan yhtä tyhjän kanssa. Olen kokeillut kolmea eri SSRI:tä eikä yksikään ole auttanut. Eikä myöskään keskustelut ammattilaisten kanssa.
Voisikohan joku vastata minulle jotakin pian koska alan olla epätoivoinen?!
Mitä haluaisit kuulla? Mitä sellaista odotat meidän voivan sanoa, mitä kaikki sinua tähän mennessä auttaneet eivät ole osanneet sanoa?
Me tällä foorumilla olemme suurimmaksi osaksi alkoholistien nykyisiä tai entisiä puolisoita, joista useimmilla ei ole mitään kokemusta itsemurhaa suunnittelevien kanssa toimimisesta. Joillakin toki on, alkoholistitkin joskus epätoivossaan, häpeässään ja jätetyksi tulemisen pelossaan uhkaavat itsemurhalla.
Toivon, että löydät kanavan, jossa on ihmisiä, jotka osaavat auttaa sinua, ja toivon, että löydät itsestäsi vielä voimia hakea apua.
Lumia: Oletko A-klinikalla käynyt? Tiedätsä sen, että aivoilla kestää monta kuukautta toipua aineista? Eli pitää olla aika pitkään käyttämättä mitään, ennen kuin alkaa elämä tuntua taas normaalilta. Itse olin viime vuonna kolme kuukautta huomattavasti normia miedommilla jarruilla, eikä ehtinyt kuin vähän tolet laskea. Ilman päihteitä pystyy kyl olemaan, pitää vain jaksaa yrittää tarpeeksi pitkään!
harva ihminen täällä maailmassa pärjää yksin ja avun hakeminen silloin kun siltä tuntuu, on aina perusteltua ja viisasta. Kriisitilanteessa tuntuu usein siltä, että vaihtoehtoja ei ole tai niitä ei omin voimin löydä. Silloin pitää jaksaa yrittää ottaa vastaan kaikki se apu ja tuki, minkä läheiset tai terveydenhuolto voivat tarjota. Kerro jollekin tilanteestasi, jotta saisit apua.
Tää on ihan hyvä idea. Saat joko doupit tai sitten muunlaista apua ongelmaan. Jos et ekalta lääkäriltä niin sitten toiselta, ei kaikki Suomen lääkärit voi mitenkään olla kyvyttömiä puoskareita…
hei ja kiitos vastauksista. ajattelin vain kertoa, että olen hengissä ja en usko että pystyn koskaan tappamaan itseäni koska minusta ei yksinkertaisesti ole siihen. 2 krt olen kiivennyt korkealle tarkoituksena hypätä mutta molempina kertoina sivulliset ovat tulleet estämään aikeeni, tosin vain jälkimmäinen kerta oli sellainen, että minut piti väkivalloin repiä erään kaiteen toiselle puolelle. vaikka olin tuona jälkimmäisenä kertana tarkoituksellisesti sekoittanut pääni oikein kunnolla että varmasti uskaltaisin hypätä, epäröin (ja kompuroin) silti niin monta sekuntia että eihän siitä mitään tullut julkisella paikalla.
tällä hetkellä olen onnellinen “pelkuruudestani” koska nyt on toinen peräkkäinen päivä kun olen sitä mieltä, että tulevaisuuteni ei ole täysin toivoton. samanlainen olo minulla oli myös muutaman tunnin ajan pari vk sitten kun olin tavannut toista kertaa psyk. hoitajaani psyk. polilla ja hän oli minulle yllättävän suureksi avuksi kun käynnin jälkeen kätteli minua vaikka se oli seinällä olevien lappujen mukaan kiellettyä bakteerien takia, toivoi minulle vilpittömästi hyvää sekä puhui minulle kuin vertaiselleen älykkäälle ihmiselle. kolmas käynti on ylihuomenna, sitä odotan.
olen kyllä edelleen todella katkera siitä, että lääkkeitä en saa minkäänlaisia ahdistukseen varsinkin kun tiedän että muut kaltaiseni niitä saavat. olisin tietysti täysin valmis siihen, että niitä säännösteltäisiin tarkasti ja voisin käydä huumeseulassakin vaikka joka päivä todistaakseni että käyttäisin niitä ns. oikein mutta ei! perusteluna oli “sinulle olisi niin kurjaa saada niitä vain jonkun aikaa ja sitten lopettaa”.
jos vielä kirjoitan tänne niin kirjoitan kuivaushuoneeseen, sori kun tämä on väärässä osastossa. tai voisiko tämän ketjun siirtää?
p.s. tunnen itseni hölmöksi kun kirjoitan tänne vieläpä väärään paikkaan ja oletan että jotakuta kiinnostaisi tällainen irrallinen pohjustamaton lätinä.
no musta oli kyllä mielenkiintoinen ketju, kun en lue täällä muuta kuin kotikanavaa (alkoholistin läheinen). musta oli ahistavaa lukea ajatuksiasi, tuli niin paljon muistoja mieleen, mutta mahtavaa että mm. toimitus laittoi hyvän vastauksen ja että olet kunnossa, löytänyt hyvän hoitajan ja ollut hyviäkin hetkiä.
mulla on moni läheinen yrittänyt itsemurhaa ja osa on onnistunut. sitä ei vaan voi ikinä ymmärtää kunnolla. erään tärkeän ihmisen itsemurha laukaisi minulla sellaisen järkytyksen, että meni monta vuotta että toivuin ainakin jotenkuten. masennuin (en nyt ehkä pelkästään sen itsemurhan takia mutta se siis laukaisi asioita liikkeelle) ja olin niin syvässä harmaassa epätoivossa, että kiipeilin minäkin vähän väärissä paikoissa. ja jänistin. olen siitä nykyisin iloinen. typerää tietenkin että kun tietää mille läheisen tekemä itsari tuntuu, niin että aiheuttaisi samaa itekin, mutta sitä eli niin pimeässä tunnelissa ettei ajatelut muuta. mulle kuolema oli sellainen lohduttava ajatus, että se olisi ollut ainoa asia mihin olisin voinut itse vaikuttaa, kaikki muu oli pään sisällä niin hirveää kaaosta.
en saanut aluksi muuta apua kuin mielialalääkitystä ja lässytystä, mutta onneksi hoitoalalla työskentelee myös ihmisiä, joilla on sydän ja korvat oikeilla paikoilla. ja ajan kanssa alkaa helpottaa, kun antaa itelleen sitä aikaa. toivon sulle tsemppiä. pidä hyvät elämän hetket mielessä.
Olen kahden lapsen äiti. Kaikkihan me ollaan jonkun lapsia, mutta tajusin elämän ihmeen vasta kun synnytin itse. Ajattelin äitinä sanoa sinulle että elämä itsessään on aina elämisen arvoista. Koskaan ei voi tietää miten asiat lopulta järjestyvät. Mutta yrittä pitää, niin hemmetisti. Sinun elämäsi on ihan yhtä arvokas kuin meidän kaikkien muidenkin. Olet oikeutettu saamaan hoitoa, näköjään sitä pitää välillä jaksaa vaatia.
Jatkuva kärsimys voi unohtua kun oppii (opettelee) elämään hetkessä, läsnäolemaan ja näkemään elämän ihmeen meissä jokaisessa. Katso lapsia, kenenkään elämä ei ole turha.
Hei! Käytin kauan Imovanea oman rytmin takia. Mulla oli katkonaisia univaikeuksia säännöllisesti,mutta aikaa myöten väheni Imovanen käyttö aikanaan. Lopetin kokonaan Imovanen käytön ja olen pirteämpi edelleen tupakoinnin lopettamisen takia. Rytmi tasaantui heti ja olen ollut ilman nukahtamislääkettäni.
