Olen sairastunut itsekkin, kun jätin entisen elämäni ja aviomieheni nuoruuden ihastukseni takia. Olen entisen mieheni kanssa yhdessä melkein 16 vuotta ja melkein yhdeksän vuotta naimisissa. Olin itse juomatta ja polttamatta melkein 10 vuotta, sitä ennen juomiseni oli kyllä humalahakuista, en juonut joka viikonloppu mutta en osannut useinkaan juoda ilman, etten olisi hölmöillyt ja käyttäytynyt läheisiäni kohtaan agressiivisesti ja ikävästi. Menetin usein muistini, ensikerran join 13 vuotiaana ja aloitin myös säännöllisen tupakoinnin. Nyt olen 44 vuotias.
Sattumalta tapasin tämän nuoruuden ihastukseni ja aloitimme tapailemaan salaa, tiesin kyllä hänen olevan alkoholisti mutta en tiennyt millaista on elää alkoholistin kanssa. Erään tapauksen jälkeen olin niin hajalla, että aloitin tupakoinnin uudestaan. Sitten ennen joulua 2012 join ensimmäisen kerran, lähtiessäni entisen mieheni luokse vain miettimään suhdettani ja toivoin uuden avomieheni miettivän myös. En muista enää mikä sai minut silloin lähtemään, en kylläkään ajatellut palata ex-miheni luokse, ainoastaan halusin olla muutaman päivän poissa.
Itkin vain mennesäni entiseen kotiini ja ex-aviomieheni kyseli, mikä minulla on, en suostunut kertomaan, hän on aina ollut niin kiltti ihminen kaikinpuolin ja riitoja meillä oli todella vähän yhdessä olomme aikan. Hän sanoi lähtevänsä hakemaan minulle pizzaa. Oli viikonloppu ja ruokapöydällä hänellä oli konjakkilasi. En ollut kertaakaan ajatellut 10 vuoden absolutisti aikanani juoda, mutta nähdessäni tämän lasin pöydällä, ajattelin vetäväni kännit. Senverran haluan mainita ex-miehestäni hänen olleen kohtuukäyttäjä.Sitten suunnistin kaapille, missä hänellä oli joskus juotavaa. Siellä oli konjakkipullo, jota sitten kaadoin lasiin, vetäisin sitten niitä kolme samantien, sen jälkeen avasin punkkupullon ja menin makuuhuoneeseen, suljin oven ja piilotin pullon, sitä sitten siemailessani ex-mieheni toi pizzat, huusin vain hänelle, ettei tule huoneeseen, koska halusin olla yksin. Avasin läppärin ja menin facebookkiin, tämä nykyinen avomieheni oli siellä keskutelussa ja aloimme vaihtaa viestejä sitten sen välityksellä, hän pyysi minua tulemaan takaisin, kerroin hänelle sitten olevani aivan kännissä jne.
Join sitten sen koko punaviinipullollisen ja menin sitten syömään pizzaa, ex-aviomiheni oli tietenkin kuin puulla päähän lyöty, eikä voinut uskoa todeksi, että olin aivan kännissä. Halusin kuunnella vain musiikkia ja jammailla olohuoneessa juodessani lisää jotain, en edes muista enää mitä. Kaadoin sitten jotain juomia olohuoneen matolle ja aloin oksentelemaan pitkin lattioita, no tämä entinen aviomieheni kilttinä vaan siivoili niitä ja pyyteli minua palaamaan entiseen kotiini. Samaan aikaan nykyinen mieheni pyysi minua tulemaan ravintolaan ja minähän lähdin sitten takaisin hänen luokseen. Ravintolassa sitten taas halailtiin ja loppuillasta sitten muistanutkaan yhtikäs mitään.
Aamulla herätessäni oli niin kamala krapula ja morkkis, etten halunnut nousta vuoteesta enää koskaan, olin vielä illalla hävittänyt toisen kassini, missä oli tärkeitä tavaroita. Päätin olla sitten todellakin juomatta enää koskaa.
Eipä ole onnistunut, olen itsekkin sairastunut nykyisessä avoliitossa alkoholisti mieheni yhdessä olomme aikana. Olen ollut tässä nykyisessä suhteessani reilun vuoden verran ja alussa join aina, kun tuli jotain riitaa ja menetin hermoni, nyt melkein kerran viikossa olen juonut, koska en ole jaksanut riitoja, enkä ole löytänyt mitään keinoja kun juomisen hillitäkseni hermojani. Nykyinen mieheni on lupaillut nyt tämän yhdessä olomme aikana lopettaa juomisen, syksyllä oli katkolla kolme päivää ainoastaan ja melkein kolme vkoa sitten juomatta, sitten aloitti jälleen juomisen, en muista minkä riidan takia ja tämä hänen juomisensa oli sitten kuulemma taas minun syyni.
Rakastan nykyistä miestäni intohimoisesti ja haluan tietenkin liittomme onnistuvan. Olen kuitenkin monet kerrat lähtenyt riitojen yhteydessä pois ja juomaan, ystävälleni, koska hän on alkoholisti myös ja mahdollistaa juomisen, kerran olin jopa neljää päivää aivan sekaisin hänen luonaan. Viimeksi join taas nyt keskiviikkona ja torstaina lähtiessäni tyttäreni luo tiistaina, hänen ollessa töissä join häneltä sitten aluksi yhden siiderin ja jotain vanhaa valkkaria jääkaapista. Laitoin sinne sitten vettä joukkoon, ettei hän huomaisi mitään, lähdin sitten kauppaan ostamaan kaljaa ja aloin niitä kittaamaan.
Jatkan tarinaani jonain toisena päivänä, nyt kirjoittaessani juomisestani tekee mieli juoda jälleen, mieheni nukkuu tuossa ja jos häneltä löydän hänen ostamia kaljoja, meinaan juoda vähän. En enää tunne itseäni yhtään