Itsekäs p#¤%a?

Kotikanava
1

Tapasin miesystäväni kaksi vuotta sitten. Olemme molemmat päälle kolmikymppisiä, miehellä on yksi lapsi aiemmasta avioliitosta. Syyskesällä 2014 huomasin, että miehen alkoholin käyttö ei ollut normaalia. Sen jälkeen yhteinen taival onkin ollut ylä- ja alamäkeä. On hyviä hetkiä, mutta myös äärimmäistä epäluottamusta, pelkoa ja häpeää. Mies juo ”salaa”: käydesään lämmittämässä rantamökkiä, nuohotessaan poltinta, käydessään katsomassa, joko kanttarelleja on noussut.

Nyt olen irrottamassa itseäni suhteesta tähän alkoholistiin. Ja tunnen itseni itsekkääksi. Emme ennättäneet muuttaa saman katon alle. Remonttilaina, valitettavasti, ennätettiin hankkia. Pystyn kyllä taloudellisesti hoitamaan siitä oman osani. Voinko jättää miehen pärjäämään itsekseen ison talon, tyttären, työn ja velkojen kanssa?

Tuntuu, että läheiseni eivät oikein hyväksy päätöstäni lähteä. He pitävät kovasti miehestä, ja hyvä mies hän olisikin – ilman alkoholia. Miehen äiti on aiemmin pyörittänyt pojan ja pojantyttärensä arkea, he asuivat saman katon alla. Nyt miehen vanhemmat ovat muuttaneet omaan asuntoonsa, mutta pelkään, että miehen äiti joutuu taas huolehtimaan poikansa asioista. En tahtoisi hänelle enää yhtään lisätaakkaa. Hänen miehensä on myös alkoholisti.

En vaan enää jaksa sitä melkein joka iltaista kaljanhajua ja sammaltavaa puhetta. En pysty enää uskomaan parempaan huomiseen.

2

Hei ntiCrystal. minulla on myös kokemusta tuosta miehen salaa juomisesta. Olen todella paljon miettinyt, miksi se täytyy tehdä salaa. Ymmärtäisin ehkä paremmin jos juominen olisi kiellettyä ja en sallisi sitä lainkaan tapahtuvan. Näin ei kuitenkaan ole, mutta mieheni juo silti salaa. Hänen omista tavaroistaan löytyy viinapulloja, jotka hän sitten tyhjennettyään vie roskiin myös salaa. Vaatekaapista saattaa löytyä viinipullo, josta hän käy ottamassa huikan.

Mistä tämä tapa voi johtua, se minua kiinnostaa paljon, en ole löytänyt siihen vastausta.

NtiCrystal, sinä voit tehdä niin kuin sinusta parhaalta tuntuu, välittämättä toisten mielipiteistä. Sinä olet siinä suhteessa ja siksi tiedät tilanteen parhaiten.

Voimia päätöksentekoon!

3

Hei ntiCrystal. Kyllä, sinä voit jättää miehen pärjäämään itsekseen ison talon, tyttären, työn ja velkojen kanssa. Aikuisen ihmisen pitää vastata omista tekosistaan, ei se ole sinun tehtäväsi. Tässä maailmassa jokainen on vastuussa itsestään (ja alaikäisistä jälkeläisistään). Vastuuta ei voi ulkoistaa, vaikka se niin mielellään tehtäisiinkin. Viinan varjolla on niin helppo tehdä kaikkea.

Olet fiksu, kun olet huomannut tai oikeammin myöntänyt ongelman jo tässä vaiheessa. :slight_smile:

4

Kiitos lämpimistä ja kannustavista vastauksistanne.

Kirjoitin ensimmäisessä viestissäni häpeästä. Hassua kyllä, en häpeä miesystävääni, häpeän omaa epäonnistumistani. En tiedä miten kertoisin perheelleni ja ystävilleni, joista osa kyllä tietää tilanteesta, että ei tullut uutta keittiötä eikä ihanaa elämää maalla.

Toisaalta tunnen myös kalvavaa syyllisyyttä siitä, että en puhaltanut peliä poikkia jo aiemmin. Siitä, että annoin lupauksen yhteen muuttamisesta ja sitouduin yhteiseen lainaa ja tulevaisuuteen. Annoin asioiden edetä liian pitkälle, vaikka tiesin, että kaikki ei ollut ihan kohdillaan. Olisi pitänyt osata olla se järkevämpi osapuoli.

Tuntuu, että teen todella väärin miestäni kohtaa. Olemme toki puhuneet asiasta monen monituista kertaa: jos juominen jatkuu, lähden. Mies on käynyt, tai ainakin sanonut käyneensä, aa:ssa. Juominen jatkuu silti.

Nimerkille salaasalaa. Miesystäväni kohdalla salaa juominen liittyy kai häpeään. Hän tiedostaa ongelmansa, mutta koska on ylpeä ihminen ja tottunut olemaan se, joka pärjää, osaa ja hoitaa, myös kyläyhteisön yhteiset asiat, tuntee suurta häpeää siitä, että on nyt suossa, josta ei omin voimin pääse ylös. Se on vaikea pala purtavaksi ja nieltäväksi.

Mutta kaipa nämä minun ongelmani ovat pieniä sen rinnalla, mitä miehellä on edessä, jos ei pääse irti alkoholista :frowning:

5

Ethän sinä epäonnistunut. Luotit vain väärään ihmiseen ja sitä sattuu elämässä. Muiden puheista ei kannata välittää.

6

Syyllisyys, häpeä, velvollisuudentunto joka ylittää toisten hoitamat velvollisuudet, eikä enää ole suhteessa niihin.
Siinä on 3 hyvin huonoa motivaatiota omalle elämänsuunnittelulle.
Jos ei ukko voi olla juomatta, niin ei sinunkaan tarvitse pitää lupauksiasi olla hänen kanssaan ja kitua.
Ja vaikka mies olisi itse täydellisyys. Pyhimys, joka ei wäkijuomiin koske, eikä uhkapelejä pelaa, eikä vieraissa juokse eikä varsinkaan waimoansa pahoin pitele jouluna eikä saunan jälkeen, niin sulla olisi oikeus ottaa ero ihan vain siksi, että ei huvita.
Ihmisellä on yksi elämä, ja on pahempiakin narsisteja olemassa kuin se, joka ei vain jaksa katsoa juomista ja ottaa ritolat.

7

Moi!

Ekanakin: hyvä kun kirjoitit tänne!

Sun kertomasi kuullostaa todella tutulta. Mulla oli kanssa kauhea häpeä omasta epäonnistumisesta ja siksi suljin silmiäni aika selviltä vaaranmerkeiltä. Me ehdittiin muuttaa avoliittoon, vaikka jo seurustelun aikana oli tapahtunut sellaista, mistä olisi pitänyt kellojen soida. Mutta päästin tilanteen liian pitkälle, koska häpesin, halusin uskoa hyvää, halusin ihanan parisuhteen jne. Virhe!

Avoliitossa toisen ulos kampeaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin siinä vaiheessa, kun molemmilla on vielä omat asunnot. Mies muutti mun kotiin, joten mulle ei erossa käynyt kuinkaan. Selvisin vain tavaran menetyksellä. Isoin ongelma lopulta oli saada mies hakemaan kamansa pois.

Mun lähtöpäätöstä siivitti oivallus siitä, että mulla on vain yksi elämä ja olen täysin yksin vastuussa siitä, onko se ihan mahtava löytöretki kaikkine upeine juttuineen vai katkeroidunko alkoholistin rinnalla. Valinta oli todella helppo :slight_smile:

Mun päätös auttoi myös hyvä ystäväni, joka on ollut naimisissa alkoholistin kanssa ja joka rohkaisi mua lähtemään. Alkoholistia ei saa lopettamaan juomistaan (jos läheiset siihen pystyisi, niin ei maailmassa olisi juoppoja tai narkkareita). Alkoholistin kanssa voi pelastaa ainoastaan itsensä. Sen tein.

Suurin osa kavereista antoi todella huonoja neuvoja ja käski jäädä “tukemaan” miestä kun sillä on niin “vaikeaa”, mutta onneksi lähipiirissä oli tämä yksi tolkun nainen, joka viimeisen juoppoputken aikana tuli meille ja alkoi pakata alkoholistin kamoja ikean kasseihin. Yhdessä käytiin ostamassa uusi sänky ja skumppaa uuden elämän kunniaksi. Mutta siis ko ihminen auttoi mut konkreettisesti uuden alkuun. Siitä olen ikuisesti kiitollinen.

Tuttavien “hyvää tarkoittavia neuvoja” ei kannata kuunnella, ellei heillä itsellään ole kokemusta alkoholismista. Sellaisilla ihmisillä on yleensä hyvin naivi käsitys alkoholismista sairautena ja usko siihen, että alkoholisti voisi jotenkin helposti parantua. Asia ei ole näin. Alkoholismi on krooninen, etenevä sairaus ja niidenkin, jotka haluavat lopettaa juomisen, on yleensä erittäin vaikea raitistua (kannattaa lukea täällä esim Lopettajista tarinoita jatkuvista retkahteluista jne) Alkoholismiin ei ole ihmelääkkeitä.

Pidä pää kylmänä ja ota selvää alkoholismista. Kirjoittele tänne. Meitä on monta, joilla on oikeaa elämäntaivalta juopon rinnalla ja varmasti tuetaan sua niin paljon kuin osataan. Lue meidän tarinoita, huomaat että ne on aika samanlaisia kuin sunkin kokemus. Joskus joku vieras saattaa täälläkin kirjoitella ilkeästi, mutta älä anna niiden kirjoitusten lannistaa.

Sinä et voi vaikuttaa miehen juomiseen, etkä siis ole siitä vastuussa. Hänellä on oikeus pilata elämänsä. Sinulla ei ole pienintäkään velvollisuutta jäädä hänestä huolehtimaan. Sillä vain mahdollistat juomisen jatkumisen. Aikuinen ihminen on vastuussa omasta selviämisestään ja omista valinnoistaan. Jos miehen äiti haluaa huolehtia aikuisesta pojastaan, se on hänen valintansa. Sinun ei tarvitse siitä tuntea syyllisyyttä.

Mulla on erosta kohta vuosi aikaa ja voin sanoa, että kaikista ennakko-odotuksista huolimatta se on ollut yksi mun elämäni parhaista vuosista. Olen toteuttanut pitkäaikaisia unelmiani, matkustellut, aloittanut unelmaharrastuksia, aktiivisesti hankkinut uusia ystäviä jne. Sua odottaa ihana tulevaisuus, ei kannata pelätä lähtemistä!

Voimia päätökseen ja muista, että et ole yksin <3

8

Kuka voi ajatella noin :unamused:

9

Hyvä oivallus akvara :slight_smile: molempien ei tarvitse upota suohon,jokainen pelastautukoon itse,miten kukin sen sitten tekee.Helppoa se ei ole silti ,kun pitkä liitto takana ,niin kuin itsellä,mutta vähän kerrassaan pienin askelin.Aurinkoisia päiviä toivotellen kaikille tänne plinkkiin.-jellonatar-

10

Aluksi särähti minunkin korvaan, mutta oikeassahan “Että semmoista” on. Ei suhteessa tarvi olla väkisin, jos ei huvita. Vaikka kaikki muu olisikin ok, mutta kumppani ei kiinnosta, niin miksi haaskata kummankin elämää?

11

Minä!!

Ja toivon todella, että jokainen minun kanssani parisuhteessa oleva lähtee siinä vaiheessa, kun “ei enää huvita”. En ikinä haluaisi, että kukaan on mun kanssa mistään muusta syystä kuin omasta vapaasta tahdostaan ja siksi, että kokee saavansa suhteesta jotain. Musta olisi todella alentavaa, että joku olisi mun kanssa jostain muusta syystä (mitä ne muuten edes on? Sääli? Velvollisuus? Taloudelliset seikat???)

12

Kiitos Akvara kirjoituksestasi. Itkuhan siinä tuli, kun sitä luin. Ihan kuin omasta tilanteestani olisit kirjoittanut.

Olen lukenut paljonkin kirjoituksia täällä, sekä Kotikanavalla että Me lopettajissa, ja lainannut kirjastosta kaikki mahdolliset kirjat, mitä olen alkoholismista löytänyt.

Olen myös kuunnellut niitä, jotka sanovat, että ”jospa se siitä vielä tulisi tollkuihinsa, ja lopettaisi juomisen” sekä niitä, jotka sanovat, että ”kerää kamppeesi ja lähde”. Ja olen noudattanut molempien neuvoja, olen lähtenyt ja olen jäänyt, monta kertaa.

Mutta nyt taitaa olla aika kypsä ihan omasta sisimmästä lähtevälle ratkaisulle.

Hyvää naistenpäivää kaikille!

13

[Poistettu asiatonta - Päihdelinkin moderaattori]

14

Akvara hei, toivottavasti osaat jättää Tähtisilmän kirjoitukset omaan arvoonsa.

15

Mä taas toivon sulle, Tähtisilmä, mahtavaa elämää! Toivottavasti löydät rinnallesi sellaisen ihmisen, jonka kanssa sulla on hyvä olla. Toivon todella, että tästä ainoasta elämästäsi tulee onnellinen ja tasapainoinen ja että sulla on mahdollisuus toteuttaa omia unelmiasi. Toivon, että sulla on rohkeutta luopua asioista jotka eivät tuota enää onnea ja hyvää mieltä, ja etsiä niiden tilalle asioita, jotka tuottaa iloa. Toivon myös, että sä saat osaksesi niin paljon avarakatseisuutta ja myötätuntoa, että niistä joskus riittää jaettavaksi myös muillekin!

Kaikkea hyvää toivoen, Akvara

16

Se, että juttujani kauhistelllaan sen lisäksi, että ne monesti ignoorataan tällä palstalla koska niitä ei kukaan koe omakseen kertoo mulle sen, että olen päässyt seuraavalle tasolle kohti riippakivivapaata elämää:) Onneksi se ei kovin kauaa kestänytkään, saan olla onnellinen. Kiitos sulle Vieras ja miksei myös Tähtisilmä.

17

Siis riippakivellinen elämä ei kestänyt kovin kauaa, ilmaisin itseni vähän hassusti :laughing:

18

Jokainenhan ne omat päätöksensä elämästään tekee. MInusta tärkeintä olisi, että tiedostaa koko ajan valitsevansa ja toisaalta tiedostaa miksi valitsee niinkuin tekee.

Ajelehtiminen, enhän minä voi/osaa valita, minä vaan joudun onnettomiin tilanteisiin, tuo minusta on henkistä epärehellisyyttä. Itse sitä on valinnut kumppanin, ja jos hänen kanssaan elää, valitsee sen yhteiselon. Itsensä uhriksi ajatteleminen ei ole hedelmällistä, siitä seuraa pidemmän päälle vain katkeruus. Elämässä sattuu ja tapahtuu, mutta kuitenkin, jos ei itse ota vastuuta omasta elämästään, kenelle se kuuluu?

Miksi valitsen niinkuin valitsen? Kuinka paljon se perustuu siihen mitä itse haluan tai tarvitsen, paljonko on sitä mihin pyrin (arvoni mukaista) - ja paljonko sen on määrittänyt historiani: näin olen oppinut valitsemaan, muusta en uskalla unelmoida. Joskus tuntuu, että on PAKKO valita näin tai noin, ei ole vaihtoehtoja. Varsinkin silloin kannattaa pysähtyä mietimään mistä tuo pakko tulee. Onko se sitä, että alitajuisesti toistaa äitinsä tai isänsä valintoja? Mallia joka itselle on jo lapsuudessa päähän iskostettu? Siinäkään ei mitään pahaa jos se oikeasti on itselle sopiva ja hyvä. Monesti meidän tännekirjoittavien tapauksessa näin ei taida olla, toistamme niitä lapsuudessa opittuja itsellemme hankalia malleja, pakotamme itse itsemme huolehtimaan, järjestämään ja hoivaamaan vaikka mitään emme enempää tarvitsisi kuin, että joskus joku toinen huolehtisi meistäkin. On ollut mahdottoman hankalaa opetella heittäytyä välillä huolehdittavaksi, että pystyy turvallisin mielin luottamaan, että toinen kannattelee.

Jotenkin tuntuu, että omaisen auttaminen on ihan yhtä vaikeaa kuin juovan. Jokainen saa itse päättää miten elämänsä elää, juoden tai juovaa hoitaen. Tai etsien omaa ja ympäristön hyvää oloa, tasapainoista elämää. Tietenkin toivoisi, että kaikki, niin juovat kuin läheiset pysähtyisivät välillä katsomaan oikeasti elämäänsä: miten minä voin, miten muut ympäristössä voi. Ja tajuta, että sen yhden onnettoman juovan elämää ei pysty onnellisemmaksi tekemään. Omaansa voi, ja siinä vierellä voi olla paljon muita, lapsia, ystäviä ja sukulaisia, joiden onnelisuuteen se oma hyvä olo voi vaikuttaa. Mutta tuo oman käyttäytymisen ja motiivien pohdinta, se kannattaa kaikilla. Onko pakko siirtää onnettomuutta sukupolvesta toiseen vai voinko minä elää onnellisemman elämän kuin vanhempani ja voiko lapseni olla vieläkin onnellisempia?