Isot velat ja epätoivo

Hei!
Olen Menninkäinen joka on suossa.
Tuntui hyvältä lukea muiden kokemuksia, en olekkaan yksin.
Mutta, se ei korjaa mennyttä.
Tiedättekö sen tunteen kun ainoa mitä toivoo on että saisin muuttaa mennyttä?
Ahdistus on kova, ainoa syy miksi en ole narun jatkona on lapseni :cry: toisaalta suurinta surua aiheuttaa se että mitä olen heillekkin mennyt tekemään.

Peliongelmani alkoi jo vuosia sitten. Taustana sen verran että olen ollut nuorena myös huumeiden käyttäjä ja tuntuu että mulla on pakko olla koko aika riippuvuus.
Pelaaminen lähti ilmaiskierroksista joista voitin niin että sain kotiutettua 300e. Oli pitkiä taukoja etten pelannut, kunnes jotain tapahtui. Pelasin kaksikymppiä, sit kympin enemmän ja sit alko olemaan jo vakiotalletus 50euroa.
Kerran jo pääsin perinnön vuoksi kuiville ja velattomaksi (silloin velkaa oli vain 9t).
Uusi elämä alkoi, mutta perkele kun ei riittänyt kantti sulkea maksettua joustoluottoa ja visaa. Se oli suuri virhe.
Kohta oli taas kaikki tapissa, ja pari joustoa lisää.
Pelaaminen riistäytyi ja velkaa on nyt arviolta 60-70k.
Nyt on tilanne se etten pärjää enää. Enkä saa yhdistelylainaakaan enää ja olen paikannut ahdistusta, milläpä muulla kuin pelaamalla.

Olen niin monesti voittanut ja sen jälkeen alkaa ihan pakonomainen tarve nakuttaa lisää. Ei auta vaikka kuinka päättää että “tämän verran kotiutan”. Vaan kohta olen pelannut nekin.
Raha on menettänyt arvonsa jo aikaa sitten, rahasta on tullut vain pelimerkkejä :cry:

Ongelmastani ei tiedä kukaan. Miehelleni kerroin vuosia sitten kun velkaa oli maltillisesti. Kysyi pärjäänkö yksin ja lupasin pärjääväni. Kerroin sulkeneeni pelitilit mutten sulkenut.

Keväällä sain isomman luoton joka helpotti, suljin yhden pelitilin ja päätin että nyt loppu. Kunnes tuli se päivä että päädyin seuraavalle casinolle.

Tässä kuussa jäi paljon maksamatta. Lyhennysvapaita käytetty jo.
Olen ihan eksyksissä.

Haluaisin vain paeta.
Haluaisin kertoa puolisolleni mutta pelkään eroa. Tilanne tulee paljastumaan kuitenkin viimeistään asuntolainaa hakiessa.
Haluaisin että joku tulisi, ottaisi mun pankkitunnukset ja kaikki rahaliikenteen pois multa, muuten tilanne on toivoton.
Miten tämmöisestä selviää?

Jos et muuta keksi niin älä ainakaan pelaa. Oisko sulla joku kaveri jolle uskoutua ja joka vaikka vois ottaa sun tunnukset tai muut.

Ootko selvittänyt pystyiskö joku takaamaan sulle lainaa että saisit velat pois sitä kautta?

Mulla oli sama tilanne ennen ku meni kaikki ulosottoon. Jos et saa laskuja hoidettua ja ulosotto näyttää ainoalta vaihtoehdolta niin maksa pienimmät velat pois niin säästät paljon kuluja.

Mutta niin, en oo mikään maailman paras neuvoja ku omatki asiat niin solmussa. Mutta pelaamalla ne ei ainakaan oikene. Tsemppiä sun tilanteeseen ja etenkin pelittömyyteen.

Miten muut on kertoneet puolisolleen?
Mikä on ollut reaktio?
Mulla on maailman mahtavin puoliso ollut nyt 10v, ja pelkään suunnattomasti että tämä on se viimeinen naula arkkuun.
Tavallaan kuitenkin toivoisin sitä, koska kaikki mitä olen nyt hänelle aiheuttanut, on ollut niin väärin.
Puolisoni ansaitsisi niin paljon parempaa.

Kertomisen ajankohta on oikeasti nyt maailman huonoin, se ei tule kysymykseen erinäisten syiden vuoksi.
Mutta tilanteen tasoituttua tämä on mulla edessä.
Vai pitäisikö sitä suoraan laittaa ero päälle niin ei hänen tarvitsisi kärsiä mun takia yhtään enempää :frowning:

Meillä on avioliitossa kaikki kyllä hyvin, mutta tää on niin iso asia. Enkä tiedä voinko koskaan enää rakentaa tästä parempaa.
Mietin olisiko puolisollekkin kivuttomampaa vain pistää peli poikki ja sanoa että itse paskani aiheutin ja itse ne kärsin.

Se varmasti riippuu ihan puolistosta, että millainen reaktio on vastassa. Itse kerroin tällä viikolla ja hän otti asian yllättävän hyvin. Oli tietenki pettynyt kun en aikasemmin ollut kertonut ja kun olin välillä valittanut ettei ole rahaa. Vaikeata se oli, mutta helpotti kummasti kun sai kerrottua. Koko päivän psyykkasin itseäni, kunnes uskalsin kertoa. Sanoin yrittäväni saada yhdistettyä lainan, mutta se ei taida olla mahdollista. Pitää siis pyytää tässä asiassa apua vielä. Tsemppiä!

Terve Menninkäinen,

Oletko saanut pelaamisen katkaistua? Onko sinulla jotain kaveria/sukulaista, jolle voisit tilanteesta kertoa?

Velka-asioissa suosittelen ottamaan yhteyttä kaupungin/kunnan velkaneuvontaan. Kuvailusi perusteella ainakin osa veloistasi on järkevää päästää ulosottoon, jos et saa takaajaa isolle lainalle. Tosin ison lainan takaaminen ei välttämättä ole riippuvaiselle se järkevin vaihtoehto. Ammattilainen osaa näissä asioissa neuvoa paremmin kuin minä.

Näyttää että ajattelet muiden tunteita enemmän kuin omiasi, joka on kovin tyypillistä riippuvaisille. Nyt on aika keskittyä sinun tunteisiisi(sinuun), että pääset riippuvuuksista eroon lopullisesti. Olet varmasti loistava ihminen! Suosittelen soittamaan A-Klinikalle ja/tai osallistumaan vertaistukiryhmään, jos läheltäsi semmonen löytyy.

Kovasti tsemppiä sinulle!

Onhan minulla toki vanhempani joille asiasta voisin kertoa, ja puolisoni jolle pitäisi kertoa.
En vain halua tuottaa pettymystä jonka varmasti tuottaisin kaikille.
Takaajia en todennäköisesti saa , enkä tiedä haluankokaan.
Pelkään liikaa vetäväni muita suohoni.
Ainoa lohtu toki on että meillä on asunto joka voitaisi myydä ja siitä saisi muutaman kympin velkojen maksuun, mutta ennen eroa kämpän realisointi ei varmasti tule kuuloonkaan.

Tämä häpeän määrä on liian suuri. En uskonut koskaan että tähän tilanteeseen vain joutuu eikä järkevä ihminen pysty tilannetta pysäyttämään.

Ja kun kokemusta löytyy niin voin kertoa että tämä riippuvuus on vähintään yhtä paha kuin huumeet.
Ja samasta syystä, kun kokemusta löytyy niin pelottaa että sorrun sille(kkin) tielle kun olo on niin epätoivoinen (joinakin hetkinä olen sortunut väärinkäyttämään lääkkeitä. Tosin ihan omalla reseptillä mutta syy käytölle on ollut väärä, eli todellisuuden pakeneminen)

Helpottaa nyt kyllä edes hiukan kun löysin tieni tänne.

Itsemurhakin on käynyt mielessä koska tilanne on vaan niin häpeällinen. Mutta erästä lasta olen hoitanut jonka äiti teki itsemurhan niin en halua sitä omilleni.
Ovat kuitenkin mun elämäni tärkeimmät ihmiset.
Ja toisekseen, en voisi jättää puolisoani siivoamaan mun sotkuja, hän kun on rinnallani aina ollut, vaikeimpinakin aikoina.

Miksi ei vain ole aikakonetta jolla voisi muuttaa suunnan jo paljon aiemmin?

Itsemurhaa ei kannata edes nähdä vaihtoehtona. Se on myöskin hirvein asia mitä voi tehdä läheisilleen. Olen oppinut sen että läheiset eivät kaipaa rahaa, vaan läsnäoloa. Se vain aina sattuu unohtumaan, koska ajattelee aina vain rahaa ja kuinka se on ainut asia joka tekee onnelliseksi. Mun molemmat vanhemmat ovat uhanneet itsemurhalla ja toinen heistä yrittikin pari kertaa. Voin kertoa, että se on aivan hirveä tunne. Elämä ei ole koskaan niin pahaa, että se pitäisi lopettaa oman käden kautta.

Puoliso on ollut rinnallasi vaikeina aikoina ja se kertoo myös paljon. Hän aivan varmasti on tukena tässäkin asiassa. Kerrot asiasta hänelle ja huomaat kiven vierivän pois rinnan päältä.

Niin monet meistä ovat omien ajatusten vankeina. Se on tavallaan naurettavaa, että itse saamme olomme tuntemaan huonoksi. Meidän pitää treenata meidän mieltämme. Se on vain niin helppoa aina haukkua itseään. “Taasko pelasin”, “Hitto että oon tyhmä”, “Miksi mä niin tein”. Itseäni aina helpottaa kun alan ajattelemaan mitkä asiat ovat hyvin elämässäni. Minulla on katto pään päällä, ihana puoliso ja ei tarvitse nälissään olla.

Tsemppiä!

Rahaa eikä omaisuutta täältä kukaan mukaan saa ja pitää muistaa että moni rikaskin on luopunut omaisuudestaan löytääkseen elämän arvon ja merkityksellisyyden. Toki tietty raha helpottaa elämää. Itse elänyt niin pienellä vuosikaudet etten edes haluaisi miljoonia, mutta velkani haluaisin maksaa pois, se riittäisi. Olen törmännyt ihmisiin joista osa ei välitä veloista, ulosotoista jne mutta myös toiseen puoleen jossa raha on ainut merkityksellinen asia elämässä. Sellaiset ihmiset ovat aika…kauheita. Enkä koe heihin mitään yhteyttä oikeastaan. Tutustuin ihan mukavaan ihmiseen jolla oli ollut pahoja talousvaikeuksia joista selvinnyt velkajärjestelyn kautta aikanaan. Hänelle tänä päivänä tärkein asia on raha! Sanoi sen suoraan. Olisi kuin ammottava kuilu aukenisi välillemme ja pikkuhiljaa potkin hänet ulos elämästäni. ‘Ei jatkoon’! Mitä tulee kumppanille kertomisesta niin se kannattaa aina, koska parisuhteen yksi kulmakivistä on rehellisyys. Meni syteen tai saveen. Yleensä voisi sanoa että kumppani tukee ja ymmärtää. Oma kumppanini hyväksyi asian erittäin hyvin mutta kyllä se jotakin luottamuksen pilaria nakersi kuitenkin, mutta ei niin paljon että eroa edes olisi mietitty asian tiimoilta. Joskus huonoina hetkinä ja riidoissa voi piruilla mutta se hinta oli maksettava. Mitä raha edustaa kenellekin? Oma kumppani säästeliäs ja pienituloisesta perheestä niin eipä juuri hetkauttanut häntä kun oma elämä ei koskaan ole rakentunut sille että olisi paljon rahaa. Mutta jos mietin menneisyyttä niin joku eksäni olisi voinut raha-ongelmien vuoksi erotakin johtuen ettei koskaan heidän yhteisössään kellään ollut raha-ongelmia ja se olisi koettu hyvin häpeälliseksi asiaksi.
Kovasti toivon voimia sinulle elämääsi! Ja asian kertomiseen kumppanillesi. Muista ettet ole yksin, meitä samassa veneessä seilaavia on paljon. Jos se yhtään lohduttaa sinua.

Hei vielä,

kirjoitin mobiilista tuon edellisen viestin ja puhelimella pitkien viestien näpyttely on todella työlästä joten hieman vaan haluan tarkentaa kirjoittamiani asioita tästä tietokoneelta kun näpyttely onnistuu huomattavasti paremmin.

Viittaus siihen ettei kukaan täältä mitään mukaansa saa elämän päättyessä tarkoitti realismia. Eli kun velkojen ja mahdollisten ulosottojen vuoksi tulot väistämättä pienenee ja moni voi joutua elämään hyvinkin pienillä tuloilla niin on vaan pyrittävä löytämään elämästä arvoja ja elämän arvoa ilman rahaa. Toki moni löytää sen vaikka olisi rahaakin mutta pienentyneet tulot tuo väistämättä tiettyjä rajotteita elämään jollei sitten puhuta isoista palkoista joissa esim. uo ei tunnu niin paljoa kuin pienituloisella joka voi joutua hakemaan toimeentulotukeakin pahimmassa tapauksessa.
Eli suomeksi; meidän pitäisi pystyä löytämään elämän arvo ilman suuria painotuksia rahalle ja sen merkitykselle. Jokainen on yhtä arvokas ihminen, oli rahaa tai ei. Jokainen elämä on arvokas, niin köyhällä kuin rikkaalla.

Viittaus siihen että pelkkää rahaa ajattelevat ihmiset ovat kauheita oli ehkä vähän turhan julmasti ja karrikoiden sanottu, mutta itse olen vaan joskus törmännyt siihen että kun itse mietin elämän pikkuasioita ja saan vaikka hyvästä kirjasta sen pienen valonpilkun elämään ja toinen ihminen puhuu vain siitä kuinka pitää jostain saada lisää rahaa ja rahaa ja rahaa ja että elämän sisältö on vain se raha ja kuinka saada sitä lisää niin keskustelu väistämättä ajautuu sellaisille raiteille että sitä helposti ajattelee että sen toisen pään sisään ei mahdu mitään muita arvoja ja ajatuksia kuin se raha. Silloin en koe oikein suuria yhtymäkohtia henkilöön jonka elämään ei oikein mahdu muita arvoja kuin rahan pakkomielteinen haaliminen ja sen varaan elämänsä suunnittelu. Jokainen tietysti taaplaa tavallaan, se oikeus meillä jokaisella on.
Ja tottakai tarvitsemme jokainen tietyn summan rahaa elämiseen eikä täysin ilman rahaa pärjää kukaan.

Itsemurhaa en soisi sinun missään muotoa miettivän vaikka synkillä hetkillä se varmasti käy monen mielessä. Elämä on kuitenkin kliseisesti ainutkertainen eikä velat tee sitä ainutkertaa yhtään huonommaksi. Me ihmiset teemme virheitä, jokainen.
Olisiko sinulla mahdollisuus hankkiutua keskusteluavun piiriin? Jo seurakuntien diakoniasta saa matalan kynnyksen keskusteluapua luottamuksella eikä kirkkoon tarvitse kuulua. Ajattelin että saisit henkistä taakkaa vähän pienennettyä kun juttelisit ulkopuoliselle. Jo raskaan ja mieltä vaivaavan asian kertominen jollekin luotettavalle ihmisille helpottaa oloa.

Kaikkea hyvää toivon sinulle ja voimia jaksamista elämääsi! Tämä on nyt tällainen raskas hetki elämässä, mutta sitten joskus asiat voivat olla toisin. Eli tämän kurjan tilanteen ei tarvitse jatkua koko elämää. Nyt on huono hetki mutta sitten joskus asiat voivat olla paljon paremmin ja toisella tavalla. Pitää vain yrittää nähdä sitä valoa tunnelin päässä.

Hei menninkäinen! Kun luin alotuksesi niin ihan kun olisin itse kirjottanut, täysin samassa jamassa ja ahdistus on niin kova, et välillä kun ajelen töihin päin ja vastaan tulee rekka, salaa toivon et siihen tulis joku äkillinen rengasrikko tai vastaava ja ajais päin niin ei tarvisi enään tarpoa tässä paskasuossa. :frowning:

Hei Luuseri!

Et ole luuseri. Et ensimmäinen peliriippuvainen, etkä viimeinen peliriippuvainen. Meitä on täällä Suomessakin jo yli 100000.

Kerro enemmän itsestäsi. Vaikka tilanteesi onkin samankaltainen niin kirjoittaminenkin voi olla terapeuttista. Hae apua, laita viestiä vaikka sähköpostilla tai Skyperyhmässä. Et ole yksin!

Paljon tsemppiä!

En edes tiedä mistä alottaisin… yritän vähän kasata päätäni ja teen uuden alotuksen kun en viitti tunkee toisen ketjuun omilla ongelmilla…

Moro menninkäinen.
Lyhesti ittellä pelit alkoi kolikosta noin vuonna 2000 ja nyt vuoteen 2017 pelikausia on ollut about 5 ja välissä ns kuivat vuodet. Vuonna 2010 löysin noi helvetin casinot ja sit on piru ollut irti 3 kertaa ja viimeisn retkahdus tapahtui tammikuussa joka on nyt aiheuttanut sellaset 100k:n velat. Toukokuussa sain järjestettyä vanhempieni avulla 30k:n lainan jolla sen hetkiset velat kasattiin yhdeksi, mutta kesä-syyskuun aikana tein 70k lisää velkaa. Se siitä järjestelystä, en vain pystynyt olla pelaamatta tai kotiuttaa voittoja, tein sit velkaa velan päälle.
Toukokuussa siis kerroin puolisolle ja vanhemmilleni ja vakuutin että ei enää, mutta syyskuussa puoliso saiselville että olin ottanut lisää lainaa. Pakko oli myöntää että olin pelannut melkein koko kesän. Helppoa se ei ole kertoa ja välitöntä asian sisäistämistä ei toiselta kannata odottaa, koska se voi olla kovakin sokki. Oma puolison on vasta nyt sisäistänyt riippuvuus ongelman luonnetta ku oon täällä 400km päässä kodista eikä olu puhuttu 2-viikkoon kun tulin tänne, tää on nyt siis 3 keta tän parisuhteen aikana kun olen ratkennut, mutta koskaan ei oo lähteny näin lapasesta ollu vaan 2-8k: velkoja jotka olen maksellut mut nyt mennään uo:n ja silti puoliso uskoo ja toivoo että me selviämme. Tässä nyt oma polkuni läheisille kertomisen jälkeen, tänä vuonna.

  1. työterveys, työpaikka psykologi, lähete vaikka psykiatrian poliklinikalle
  2. a-klinikka, omatyöntekijä ja säännölliset käynnit, pelit päätökseen.
  3. velkaneuvonta, velkaatuminen on saatava loppumaan (mulla neuvoi laskemaan isommat velat uo:hon ja makselemaan pieniä pois minkä pystyy)
  4. Sosiaali työntekijälle aika, mahdollinen maksusitoomus hoitoon.
  5. 31-päivän laitoskuntoutus (olen siis nyt kuntotuksessa parasta aikaa.)
  6. Uuden elämän opettelua ja säännöllisiä aa-käyntejä, elämää johon ei sovi pelaaminen koska sille ei enää ole henkistä tai psyykkistä tarvetta. Ei nimittäin riitä että ongelma poistuu koska muutoin aiheuttajat saattaa jäädä elämään eikä muutos tule kestämään kovinkaan kauan. Minua jännittää jo nyt 2-viikon päässä oleva kotiin paluu, koska arki ja tavat sekä parisuhteen on muututta jotta se tukee muutosta riippuvuuksista vapaaseen elämään.
    Voimia kyllä sä pystyt kertoo totuuden.

Kiva kun tääl ootte kirjoittaneet. (Tuli tunne palatessa että mua ei unohdettu, se kun on ollut syvällä sisimmässä olo pitkään)
Mun ahdistus vei mut syvemmälle ja syvemmälle.
Pidin tämän välilehden auki mutten uskaltanut avata koska ei ollut mitään mistä kertoisin, muutakun että ahdistaa ja itkettää ja suututtaa. Miksimiksimiksi…
Puolisolleni en ole vieläkään voinut kertoa.
Öisin herään enkä saa nukuttua, halaan puolisoani ja toivon että hän olisi siinä jatkossakin. Vaikken siihen jaksa luottaakkaan, olen trhnyt niin pahoja asioita, enkä saa niitä korjattua.
Olen lisäksi valehdellut, valehdellut lisää ja jättänyt kertomatta asioita. En näe syytä miksi minua haluaisi enää edes katsoa.
Ahdistus kuitenkin syveni niin pahaksi että kerroin vanhemmilleni.
Päätin että se on se reitti minkä aloittamisen jälkeen en voi perääntyä. Ja he kun minua rakastavat vaikka tekisin mitä.
Tavallaan se helpotti, ymmärsivät tai ainakin sanoivat niin. Rahaa eivät voi antaa mutta ruokaa ja huone aina löytyy. Ja hyvä niin.
Kerroinkin että haluaisin vain että luottotiedot menee ja joku ottaa mun pankkitunnukset, kortit ja kaiken ja alkaa hoitamaan täysin mun rahaliikenteen.
Ulosottoon on velkoja laitettava, en näe muuta ratkaisua.
Ja puolisolle kertoa kun aika on yhtään parempi.

Tässä erilaisia asioita pohtiessani olen miettinyt missä kohti meni vikaan.
Minähän olin ennen äärimmäisen tarkka rahoistani.
Tai ennemminkin laskuistani. Vannoin etten koskaan ota velkaa, korkeintaan asuntoa varten.
Kait tiesin itsestäni että lainan ottaminen houkuttaa uuteen lainaan, “helppoa rahaa”.
Ensimmäinen lainani ei suinkaan mennyt peleihin vaan muuhun.
Olin vielä silloinkin todella tarkka laskuista, ne oli aina ajallaan maksettu. Tuli tuli, maksoin laskut ja lopuilla elettiin helposti seuraavaan palkkapäivään vaikka tulot oli pienet.
Jossain vaiheessa n.7-8v sitten menin johonkin kolikkopeleihin kun sai ilmaisen kympin tuhlata sinne. En voittanut mutta tallensin 20e ja voitin 300e jonka kotiutin kun mies käski.
Oli paljon pelaamattomia jaksoja, mutta joskus 6v sitten ongelma alkoi kehittyä. En voi kertoa tarkemmin tunnistettavuuden takia, mutta elämässä oli todella vaikeita ja pahoja kriisejä yksi toisensa jälkeen. Siitä se sitten lähti.
Velkaa aloin ottamaan, velkaa velan päälle ja yhdistelylainaa jonka jälkeen lisää velkaa.
Jossain vaiheessa, ehkä vuoden verran, pelaaminen ei ole ollut enää edes kivaa. Se ahdistaa, mutta pakonomainen tarve on vaan ränkyttää.
En voi lopettaa ennen kun tili on tyhjä.
Se mitä ajatuksissani kävin läpi, mietin että onko mulla joku sisäsyntyinen geeni joka pakottaa olemaan riippuvainen jostain?
Olen ollut riippuvainen monesta asiasta, ja se menee aina överiksi. Kun yhdestä pakottavasta tarpeesta on päässyt, seuraava on jo käsillä. Ainoa mitkä riippuvuuksista aina jatkuu enkä niitä ole pystynyt millään korvaamaan on pelaaminen ja tupakka.

Tuntuu ahdistavalta nyt myös lopettaminen. Ihan todella ahdistavalta vaikka tiedän että en vain voi jatkaa. Enää koskaan.
Koska se menee yli.
En omaa itsehillintää ollenkaan tässä asiassa.
Miksi mä en voi vaan lopettaa ja olla ajattelematta mitään peleihin liittyvääkään?
Miksi en vain voi alkaa hoitamaan asioita säntillisesti, vaikka ulosoton kauttakin. Miksi houkutus on näin kova vaikka tiedän ettei se oikeasti tuo enää muuta kuin ahdistusta??

Ja se mitä olen tänään saanut aikaiseksi, olen sulkenut yhden pelitilin.
Joku voi ihmetellä miksi yhden?
Mulla on kaksi casinoa johon olen rahani tuhlannut. Toisen suljin alkuvuonna ja toisen nyt.
Muihin casinoihin en muista salasanoja enkä koe houkutusta niihin, ainakaan toistaiseksi.
Hullua, kun aamulla laitoin pelitilin sulkemisesta pyynnön, se ehdotti 7vrk, 30vrk ja 1v.
Palasin kolme kertaa tililleni tuijottamaan 25senttistä jonka voisin vielä pelata ja pohdin että jos ottaisin vain viikon tai kuukauden tauon.
Oli oikeasti ihan hirveä kamppailu että pystyin painamaan “hyväksy” -nappia.
Mutta vuoden sain painettua.
Pidemmän katkon halutessaan olisi pitänyt olla yhteydessä asiakaspalveluun, se tuntui liian rankalta. Vuosi nyt alkuun oli helpoin ratkaisu.
Olen myös selvittänyt omien luottotietojen katkaisua, ja velkaneuvontaan olin soittamassa mutta se jäi vielä odottelemaan voimia.

Miehelle kertomista olen miettinyt, mutta en ole vielä valmis.
Olen varmaan vielä itseni kanssa niin kriisissä että tuntuu siltä että mielummin vain ilmoittaisin erosta kuin kertoisin totuuden.
Vaikka toista rakastanin. Tai ehkä juuri siksi.
Tiedän että ero on mahdollinen ja se ehkä olisi helpoin ratkaisu kokonaisuuden kannalta. Ainakin mun miehelle.
Se riittääkö rakkaus kantamaan kaiken tän, sen näkee vasta sitten kun kerron.
Joulu pelottaa. Ei ole varaa lasten lahjoihin. Ja nyt on klarna-tilin maksut maksamatta ja toinen mitä yleisesti nettikaupat käyttävät. Eikä rahaa ole enää säästöön asti.
Mutta ehkä lapsetkin selviävät tästä. Vihaan vaan itseäni niin paljon tän takia, miksi oon tehnyt näin kaikista tärkeimmille?

Hei. Täällä myös yksi peleistä eroon pyrkivä. Minulla ei ole velkaa kuin satasia, koska jostain syystä olen ollut sen verran onnekas, että olen kuitannut vanhat velat aina kasino voitoilla. Ainakin neljän vuoden ajan olen pelannut laskujen jälkeen joka ikisen pennin tililtäni ja syyllisyys siitä painaa jatkuvasti. Miehelle olen kertonut muutamia kertoja ja aina luvannut, että oli viimeinen kerta. Nyt en ole edes uskaltanut enää kertoa. Meillä on myös lapsia ja pelkään eroa kuollakseni.

Minun vanhempani ovat tietoisia riippuvuudestani ja he ovat todella paljon auttaneet minua rahallisesti ja henkisesti. Nyt he ovat kuitenkin huomanneet, että tuo rahallinen apu vain pahentaa asioita ja tottahan se on, kun pelaan joka pennin tililtäni. Ruokaa he ovat luvanneet ostaa, jos tilanne menee niin huonoksi.

Nyt kun joulu alkaa olla ajankohtainen, niin täällä myös hirveä syyllisyys, että en pysty lapsilleni juuri mitään ostamaan. Olen siis lasten kanssa vielä kotona, joten tulot on todella pienet ja tarkoitus oli pitkin vuotta säästää rahaa joulua varten, mutta peleihinhän ne rahat menivät.

Laskin velkani yhteen, lukuunottamatta asuntolainaa.
Velkasumma vähän päälle 65 000 e :neutral_face:
Päätös ulosottoon päästämisestä helpotti hiukan, mutta nyt ahdistaa puolisolle kertominen.
Soitin takuusäätiöön ja sain hiukan mielenrauhaa kun kertoivat ettei yhteisasuntoa lähdetä ensisijaisesti ulosmittaamaan (kyseessä muutoinkin osaomistus ja velkaa siinäkin, sitä velkaa en laskenut mihinkään).

Miten ihmeessä uskallan kertoa puolisolleni?
En ole muutenkaan hyvä puhumaan tunteista tai vaikeista asioista, mutta luulen että viestillä laittaminen voisi pahentaa asiaa?
Vaikka toisaalta tiedän että puolisoni tietää sen olevan minulle ominainen tapa laittaa alkuun keskustelunaiheet.

Olen jo selvittänyt sen verran että jos ero tulee, mulla on mulle ja lapsille katto pään päälle. Ja jos ja kun ulosotto alkaa rullaamaan niin kait sillä suojaosuudellakin pärjää.

Se mitä en tiedä, voiko saada asumistukea jos on ulosotossa velkaa, huomioidaanko ne menoiksi?
Toki tää on kauas ajateltua, mutta mun on valmistauduttava myös pahimpaan, enkä halua muiden nurkissa majailla seuraavaa kymmentä vuotta.
Ja lähtökohtaisesti toki hakisin korkeintaan kaupungin yksiötä jotta omat rahat riittäisi. Ei me lasten kanssa niin paljoa tilaa tarvita…

Tulot vaikuttaa asumistukeen, eivät menot. Jossain tapauksessa on esim. pienituloiselle perheelle taloudellisesti eduksi, jos isä ja äiti asuvat erikseen, eteenkin jos miehen tulot - vuokra ovat niin pienet ettei hän joudu maksamaan elatusmaksua. Tällöin yhteiskunta maksaa asumistukea isälle ja äidille+lapsille, sekä lapsilisät, elatustukea ja mahdolliset sosiaalituet kuten harkinnanvaraiset ym.