Hei,
En tiedä onko tämä oikea paikka kysyä apua, mutta yritetään. Olen eronnut pienten lasteni isästä, syynä mm hänen alkoholinkäyttönsä. Sovimme vuoroviikko systeemin, sillä asumme lähekkäin. Kuvittelin isän pysyvän selvin päin lasten aikana, vaan eipä näin ole. Isä ajoi noin vuosi sitten törkeän ratin, hetkeä aiemmin hänellä oli esikoistyttäreni kyydissään. Mies oli juonut litran verran olutta odotellessan tyttöä tanssitunnilta… Myöhemmin samana iltana lähti ajelemaan kännipäissään ja ajoi auton ojaan ja poliisi tuli paikalle.
Muutama kk myöhemmin kun olimme jo eronneet, mies vei kännissä pienet lapsemme luotani omaan asuntoonsa (kävelymatka). Soitin poliisin hakemaan lapset pois. Isä alkoi käyttäytyä uhkaavasti poliiseja kohtaan ja poliisit raahasivat isän lasten silmien edessä väkisin maijaan ja kuskasivat putkaan. Asiasta tehtiin ls-ilmoitus ja isä oli puhaltanut noin 1,4 promillea. Tästä 3kk myöhemmin isä veti lärvit lasten päiväunien aikana ja soitti minulle sairastuneensa ripuliin ja pyysi hakemaan lapset pois. Hainkin ja isä oli aivan perslärvit. Tein tällä kertaa sen virheen etten soittanut ensin poliiseja vaan hain vain lapset heti pois, joten viranomaismerkintää ei tullut. Ilmoitin tästä kuitenkin sossuun koska olimme jo isän aiemman törttöilyn takia asiakkaina. Sossut puhuttivat isät, isä kielsi asian.
Lokakuun lopussa tämä tapahtui taas, kutsuin poliisin paikalle isän luokse ja isä puhalsi “vain” 0,55. Poliisi ei tehnyt ilmoitusta, minä tein ja nyt isä menee taas sossuun ja asiakkuus käynnistyy.
Miten ja millaista apua isälle olisi saatavissa ja miten voin suojella lapsiani? Isä on omasta painostuksestaan tällä hetkellä lähivanhempi, minä etä, vaikka meillä onkin vuoroviikkosysteemin. Olen nostanut huoltajuuskanteen jossa haen lähivanhemmuutta sekä isälle laajoja tapaamisoikeuksia. Pelottaa ihan kamalasti joka kerta kun lapset ovat isäviikolla. He ovat vasta 3 ja 2 vuotiaat, ja siis täysin isänsä armoilla.
Sossussa sanoivat suhtautuvansa nyt tiukemmin isän touhuun, kun tämä on toistuva ilmiö ja ilmoituksia isästä on jo useampi, ja on näyttöä juomisesta, mutta mitä se heidän tiukempi puuttumisensa sitten on, jää nähtäväksi.