Omaan pitkän päihdehistorian ja olen käyttänyt päivittäin runsaasti huumeita vuosien ajan, viimeiset vuodet ovat todella olleet syöksykierrettä. Nyt olen tilanteessa, jossa kaikki tuntuu toivottomalta ja niin pohjattomalta umpikujalta, etten enää tiedä miten täältä pääsisi takaisin valoon.
Vihaan huumeita, tätä elämää, itseäni jollaiseksi olen tullut. olen niin pohjattoman väsynyt ja loppu taistelemaan, pelkäämään, varomaan, pettymään, säätämään, elämään näin. Tuntuu, että olen jossain niin syvällä että vajoan ja hukun ja olen melkein jo luovuttanut. Ahdistaa ja on niin paha olla, että siinä ei ole enää mitään järkeä. Tilanne on sietämätön, ja tiedän että on vain kaksi vaihtoehtoa. Kuolema, tai raitistuminen, mutta mistä löytää voimaa yrittää vielä kerran, kun toivoa ei näy ja elämänhalu on hukassa? Kun haluaisi että tämä painajainen vain loppuisi pian, ja yliannostus on alkanut jo tuntua ajoittain helpottavalta ajatukselta. Toisaalta se särkee sydämeni edes ajatella, mitä se tekisi läheisilleni jotka ovat tilanteestani jo tarpeeksi kärsineet. Mutta en vain enää tiedä mitä tehdä, hätä on liian suuri ja taakka niin raskas ja olen niin pohjattoman yksinäinen ja loppuunkulutettu särkynyt ihmisraunio. Tämä elämä on helvettiä maan päällä, enkä sitä soisi pahimmalle vihollisellenikaan. Mitä tehdä, kun tuntuu ettei voimat enää riitä? Miten täältä on mahdollista päästä pinnalle?
Hei!
Kiitos viestistäsi. Kerroit tilanteestasi varsin hyvin. Uskon kyllä, että nouseminen tuntuu vaikealta. Jotkut pyrkivät aineista eroon omin avuin, jotkut vertaustuella ja jotkut hoidon tuella. Ja jotkut käyttävät näitä kaikkia elemmenttejä päästäskeen eroon päihteiden käytyöstä.
Läheisten tuki voi olla myös tärkeää, mutta se mielestäni sellaista muuhun elämään ja arkeen olevaa tukea, kuin varsinaiseen päihdekäytön lopettamisen tukemista- toki arjen tukeminen on osaltaan myös lopettamisen tai raittiuden tukemista. Entäpä jos hakeudut päihdehuollon piiriin? Oman asuinpaikkakunnan nettisivuilta löydät päihdepalveluiden tiedot.