En ajatellut enää tekeväni tänne omaa ketjua, mutta teenpä silti. Melkein kolme vuotta sitten siitä oli paljon hyötyä, ja miksei olisi nytkin. Lopulta päädyin kokeilemaan sitä kuuluisaa kohtuukäyttöä jne. Eipä siitä sen enempää.
Suurin syy tälle ketjulle on se, että koen olevani nyt aikalailla jonkinlaisessa tienhaarassa dokaamiseni suhteen. Joka ikinen kerta lähtee lapasesta, ja krapulan oireet ovat alkaneet muistuttaa enemmän todellisia alkoholin vieroitusoireita, niin henkisesti kuin fyysisestikin. 1,5 viikkoa sitten esimieheni vei mut puhallutettavaksi duunista iltapäivällä ja puhalsin reilut 0,5 promillea. Arkipäivänä. Shit needs to stop. Nyt on 16. holiton päivä menossa.
Maanantaina saan tietää, saanko varoituksen vai kenkää töistäni. Sekä mahdollisista hoitoonohjauskuvioista mitä työnantajani tarjoaa. Jostain syystä olen lähinnä helpottunut tästä asiasta.
Kirjoittelen pääsääntöisesti eräälle englanninkieliselle sivustolle näistä kuvioistani, mutta varmaankin myös nyt tänne. En tiedä miksi mutta enkuksi näiden kelailu ja niistä keskustelu on tuntunut luontevammalta.
Mä sain neuvon tuossa kohtaa kun oli tullut ilmi että olen pois töistä juomisen takia, tuli juuri tuo hoitoon-ohjaus. Mutta kunnon AA-tyyppi ehdotti, että ottaisin itse lopputilin ja keskittyisin kokonaan AA:han. eli käyden 3kertaa päivässä palavereissa, ja sitten joskus 2-3v päästä alkaisin harkita töihin menoa… Mutta AA:ssa itsessään ei mikään kelpaa. Jos joku on töissä ja käy sen vuoksi vähän palavereissa.saa neuvon…“Käy juomassa työpaikka ensin pois ja tule sitten takaisin” ja vastaavasti taas se joka ei käy töissä, istuu vaan palavereissa…saa samoilta ValtioMies herroilta kehoituksen…“Painu töihin siitä!”
Hoitoon ohjaushan se virallinen polku on.
Riippuu hyvin paljon työpaikasta kuinka paljon annetaan tukea.
Itselläni on yksi hoitoonohjaus, kaksi keltasta korttia ja seuraava on suora punainen.Suosta on pikkuhiljaa noustu.
Työnantajani oli viimeinen taho jolle tätä hommaa salailin - kaikki ystäväni ja perheenjäseneni tietävät kyllä homman nimen. Huomenna aamulla selviää, mitä seuraamuksia spedeilystäni tulee.
Huomenta Grip. En tiedä ehditkö vielä lukea tätä, mutta pidän peukkuja puhuttelullesi työnantajasi kanssa. Mainitsit, että tämä oli viimeinen joka tiesi juomisestasi. Uskallan epäillä, koska kyllä työympäristössäkin melko hyvin tiedetään missä mennään. Usein vain teemasta ei puhuta - valitettavasti. Jos pystyy hoitamaan hommansa niin katsotaan sormien läpi.
Olen samaa mieltä siitä, että hyvä kun kortit ovat pöydällä. Toivon, että saat mahdollisuuden korjata tilanteen ja pitää duunisi. Oman harkintasi varassa, aiotko vaatia hoitoa jos teillä menee sukset ristiin. Yritä saada diplomaattinen ratkaisu aikaan ja ehdota oma-aloitteisia toimenpiteitä. Sinun elämästäsihän loppujen lopuksi on kysymys. Lykkyä tykö!
Huomentapäivää. Saatat olla hyvinkin oikeassa tuossa. Mutta en ole nyt kelaillut sitä sen enempiä, ajatelkoot muut mitä haluavat.
Sessio tosiaan oli ja varoituksen sain. Duunit jatkuu siis normaalisti. Ensi viikolla saan tietää avokuntoutusmahdollisuuksista. Olo on varsin huojentunut Ja väsynyt, sillä oon stressannut tätä hommaa alitajuisesti aika paljon ja siihen päälle tää flunssa, joka ei tunnu lähtevän millään. Nytpä siis takaisin peiton alle →
Avokuntoutus A-klinikalla alkaa lähitulevaisuudessa - käytännössä sama homma kuin aiemminkin ko. instanssin kanssa asioidessani sillä erotuksella, että kuviossa on mukana myös työnantajani jolle klinikka käsittääkseni raportoi käynneistä. Todennäköisesti saan myös käydä siellä työajallani, mikä on erittäin positiivista, ja mahdollisesti myös tutun psyk. sairaanhoitajan pakeilla.
Mielenkiintoisesti äskeisessä palaverissa laittaessani nimeä sopimuspaperiin liskoaivoista tuli ns. fight or flight -reaktio, joka purkautui ehkä melko kärkkäänä kielenkäyttönä hoitajaa kohtaan. Sellainen primitiivinen “mä en nyt oikeesti VOI enää juoda” -ajatus ja hirveä pettymys. Tilanteen rauettua muistin, että enhän mä tosiasiassa halua juoda vaan sitä, että ne ongelmat joita olen alkoholilla menestyksekkäästi lääkinnyt häviäisivät. Tai etten tiedostaisi niitä. Volyymia hiljemmalle.
Yleistunnelma on kuitenkin ihan ok, eikä retkufiiliksiäkään ole juuri ollut. Flunssan kun saisi vielä feidattua niin pääsisi taas liikunnan pariin…
Itse en noista avohoito paikoista tiedä muuten kuin mielenterveyspuolella, joten en nyt rupea sen enempää siihen ottamaan kantaa. Joka tapauksessa jonkinlainen hoitokuvio on aina hyväksi näissä hommissa. Alkuun se saattaa olla tosi tärkeääkin, tosin senkin tarve vähenee aina ajan kanssa. Itse olen koittanut ottaa mahdollisimman rennosti tämän nykyisen raitistelun, enkä lähteä hätiköimään mihinkään suuntaan jos iskee pikku paniikki. Olen tosin ottanut myös Antabusta tueksi silloin tällöin. Että kyllä niitä mielihaluja tulee kuitenkin, niistä on vaan päästävä yli.
Oletko koskaan miettinyt/joutunut miettimään syitä siihen miksi juot? Käyn nimittäin itse terapiassa ja siellä pureudutaan juuri tämmöisiin asioihin. Sieltä menneisyydestä kumpuaa uskomattomia asioita kun sitä aletaan tosissaan penkomaan. Sellaisia mitä ei koskaan tule ajateltua muuten. Näitä miettimällä pääsee yllättävän pitkälle.
Ihan hyvä meno, kiitos kysymästä Nyt taitaa olla 34. holiton päivä kohta pulkassa. Ei oo oikeestaan kuin kerran tehnyt mieli, ja sekin meni ohi varsin nopeasti.
Näpyttelen luurilla atm joten vastaan tuohon kysymykseesi tällä erää vähän ytimekkäämmin… Oon ollut a-klinikan asiakas aiemmin ns. vapaaehtoisesti, ja tiedän pitkälti sen, millaista tukea sieltä saa. Tiedän myös aika lailla senkin, miksi olen juonut ja miten siitä kehittyi ongelma ja kuinka se lopulta lähti lapasesta. Omien retkahdusteni anatomiaa mietin juuri eilen kun oli stressiä päällä, ja silläkin saralla oivalsin jotain, en pelkästään tiedollisella mutta myös emotionaalisella tasolla. Nuorempana olen käynyt mm. kognitiivis-analyyttisessa psykoterapiassa reilun vuoden, ja vastaavaan olisi tarkoitus saada lähete kunhan se maaginen 6kk raittiutta tulee täyteen tuon klinikan kanssa.
Mutta, päivä kerrallaan mä meen tän asian kanssa. Btw, jos enkku taittuu ja addiktiotutkimus kiinnostaa, suosittelen varauksetta In the realm of hungry ghosts - close encounters with addiction -teosta. Kirja on erään päihdeongelmaisten kanssa vuosikymmeniä töitä tehneen lääkärin kirjoittama, ja siinä on avattu addiktiota käsitteenä ja prosessina todella monipuolisesti.
Ensi viikolla alkaa avokuntoutus. Tuntuu oudolta puhua siitä tuolla nimellä, kun ainakin aluksi se on aivan samaa settiä kuin aiemminkin sillä erotuksella, että työntekijä(t) on eri. Tämä vähän harmittaa kun edellisestä oli todella hyvät kokemukset, mutta minkäs teet.
Muutenkin tänään kun tuon homman kävin hoitamassa niin tunnelma oli varsin outo; työterveyden lähetteestä ei käynyt ilmi, kuka on vastuussa mistäkin esim. tiedonvälityksen osalta, ja tyypit joiden luokse mut ohjattiin tuntuivat nekin olevan vähän pihalla koko prosessista Jouluruuhkaa kuulemma.
En nyt varsinaisesti odota innolla ensi viikkoa, mutta ei se ikävältäkään tunnu. Huomenna tulee 6 viikkoa viimeisestä ryypystä. Mielitekoja ei pahemmin ole ollut edelleenkään Aikalailla tasainen fiilis. Masennus alkaa hälvetä, eikä ahdistuskaan ole ollut kovin suurta. Newsflash: dokaamisen lopettaminen tekee aivoille ja elimistölle hyvää :mrgreen:
Hyvältä kuulostaa. Sinähän otat tämän näköjään ihan tosissaan kun hommaat itsellesi noin kovasti hoitoakin. Se on positiivista.
Minulla taisi 3 viikkoa tulla just täyteen. Antabuksen voimalla menen ja terapian, muuta en koe nyt tarvitsevani. Hyvin on pyyhkinyt ja alkoholin lopettaminen todellakin tekee hyvää keholle ja mielelle! :mrgreen:
Juu, tavoitteena on täysraittius. Toki päivä kerrallaan. Mutta muthan siis ohjattiin tuonne hoitoon työnantajani toimesta; mikäli olisin siitä kieltäytynyt, en todennäköisesti olisi enää töissä, eli ei tämä siinä mielessä vapaaehtoista ole. Työskentelen sellaisella alalla, jossa päihtyneenä töissä olo on todella todella vakava juttu, joten ymmärrän täysin ehdottomuuden tämän suhteen. Ja onhan se sinänsä selvää ettei tämä pidemmän päälle yksin onnistu - kaikki itsenäiset raitisteluyritykset ovat kosahtaneet kahden tai kolmen kuukauden kohdalla. Pisimpään eli puoli vuotta olin raittiina juurikin siten, että kävin A-klinikalla säännöllisesti.
Mitäköhän sitä keksisi uudeksi vuodeksi… Känniset ihmismassat eivät yllättäen nappaa, mutta ilotulituksia, etenkin se stadissa pidettävä iso olisi hauska nähdä
Minulla ei onneksi ole sitä pelkoa että ratkeaisin ainakaan uutena vuotena. Olen nimittäin tyttären kanssa ja kylläpä mekin ajateltiin Jyväskylän pommitusta käydä katsomassa jos virta riittää. Otan jo tänään Antabuksen niin ei tarvitse edes miettiä huomisesta ettäkö ratkeaisi.
Se on muuten kurja kun ei ole niitä selväpäisiä kavereita, joiden kanssa viettää tällaisia juhlia. Entinen tyttöystäväni tulee kyllä meille, mutta todennäköisesti juo kuitenkin. Se ei sinällään haittaa, olen minä pahempiakin tilanteita joutunut kestämään, mutta olisihan se kerrankin mukava viettää juhlaa selvässä seurassa. Pitäisi varmaan perustaa joku oma vertaistukiryhmä jonka kanssa sitten sopisi miittejä tärkeinä juhlapäivinä selvinpäin. :mrgreen:
wau Grip ! Kuullostaa varmalta ja päättäväiseltä. Miltä työnantajan kommentit kuullostivat ? Luuletko, että olet työpaikan ensimmäinen hoitoonohjattu ja onko heidän uskonsa hoidon tehoon aitoa vai tuliko tuosta jo leima ?
Hyvä homma. UV selvinpäin tyttäresi kanssa kuulostaa oivalliselta suunnitelmalta. Antabus on myös hyvä varmistin jos tuntuu siltä, ettei pysy holitta. Itse olen sitä vain satunnaisesti ottanut, ja lähinnä ekan parin viikon aikana sen sivuvaikutusten johdosta. Jossain välissä voi olla hyvä tutkiskella sitä, mihin ne retkufiilikset lopulta pohjautuu - itselläni se vaihe tulee väistämättä kehiin siinä parin kuukauden korvilla, ja jos ei ole tarkkana, saattaa lähteä järkeistämään sitä dokaamista… Mikä on sinänsä paradoksaalista, koska eihän siinä ole mitään järkeä.
Mun kaveripiirini koostuu lähinnä vain harrasteiden parista löytyneistä ihmisistä nykyään, osa dokaa, osa hyvin vähän, mutta ne on kaikki joko reissussa tai parisuhteilemassa huomenna. Tai jossain baarikeikalla. Mutta eipä se mitään,UV on viimeiset 10 vuotta tuntunut aika turhalta juhlalta
Ohhoh, 7 alkoholitonta viikkoa täyttyy n. vartin päästä. Fiilis on edelleen varsin tasaisen hyvä. Viralliset kuntoutushommat etenee, epäviralliset l. täysin omaehtoiset myös, etenkin fyysisellä mutta myös psyykkisellä puolella. Sumu hälvenee hiljalleen. Tulevaisuus vaikuttaa pitkästä aikaa tarjoavan enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia
Mulla on takana saman verran, ensimmäistä kertaa elämässä sitten teinivuosien.
Fiiliksiä on ollut laidasta laitaan ja vaikeetakin on ollut mutta kuuluu varmaankin asiaan. Päivä kerrallaan.
Jostain syystä myös unettomuutta ja ahdistusta alkoi ilmetä vielä tässäkin vaiheessa, vaikka ymmärsin että ne olisivat enemmän alkuvaiheen vierotusoireita… kumma juttu Voi tosin olla muistakin syistä kuin alkon käytön lopettamisesta johtuvaa, mm. pilalle menneestä joulusta (myös perheessäni on alkoholi- ja huumeongelmia) ja töihin paluun aiheuttamasta stressistä, kai sitä on vaan herkempi ärsykkeille kun ei ole mitään kemiallista puskuria joka suojaisi omaa päätä todellisuudelta ja ne asiat on van kohdattava
Tsemppiä!
Mutta AA:ssa itsessään ei mikään kelpaa. Jos joku on töissä ja käy sen vuoksi vähän palavereissa.saa neuvon…“Käy juomassa työpaikka ensin pois ja tule sitten takaisin” ja vastaavasti taas se joka ei käy töissä, istuu vaan palavereissa…saa samoilta ValtioMies herroilta kehoituksen…“Painu töihin siitä!” 
Ja väsynyt, sillä oon stressannut tätä hommaa alitajuisesti aika paljon ja siihen päälle tää flunssa, joka ei tunnu lähtevän millään. Nytpä siis takaisin peiton alle → 
