Äitini ja hänen miehensä pitivät KERRAN vuosia sitten tipattoman tammikuun. Kun kuulin tästä, nousin pilviin ja kirmasin kertomaan kuinka ylpeä heistä olin. Hymyillen ja itsestään kovin ylpeinä kertoivat, että vasta illalla otetaan yhden iltatömpsyt. Kaksi, jos tuntuu ettei tule uni, mutta that’s it. Yleensä meni kuitenkin kuulemma sitten neljä.
Putous oli korkealta ja se sattui.
Voin kuvitella miltä tuntuu, jos on vuosia odottanut jonkun raitistumista edes hetkeksi ja sitten se taas hoipertelee sössöttäen vastaan.
Alkoholistithan kuvittelee, ettei heidän juomisensa ketään häiritse, tuskin sitä edes huomataan…
Varsinkin lasten kohdalla kuvitellaan usein, ettei ne mistään mitään tajua.
Tämä on kyllä pahimman luokan idiotismia ja typeryyttä. Siihen syyllistyvät sekä alkoholistit, että alkoholistien puolisot, jotka läheisriippuvaisina selittelevät mustaa valkoiseksi.
Täällä kotikanavallakin on useammankin kerran saanut lukea esimerkiksi sellaista, että lapsilla on pakostikkin kaikki hyvin, kun eivät valita mistään ja koulussa menee ihan ok. Aivan käsittämätöntä pään pensaaseen laittamista.
Jotenkin sitä toivoisi, että lapsia kasvattaessa olisi edes alkeellisimman tason tietoa hankittuna lasten käytöksen logiikasta ja siitä, minkälainen toiminta kotona ei todellakaan ole ok lasten tasapainoisen kehittymisen kannalta.
Minun lapsuudenkodissa juotiin ja riideltiin, ja nytpä sitten selvittelen omia päihdeongelmiani, parisuhdevaikeuksia, sopeutumisvaikeuksia, ja monia monia muita vaikeuksia. Yritän välttää katkeroitumista, mutta kyllä elämä olisi ollut paljon helpompaa, jos olisi lapsena ollut tasapainoinen koti ja henkisesti läsnäolevat vanhemmat. Nyt sitä on vähän niinkuin kieroon kasvanut aika monellakin tavalla. Mutta onneksi itseään voi kehittää ja asioita selvitellä, vaikkei muiden asianosaisten kanssa mikään selvittely onnistukaan.
Tämä avautuminen nyt tähän väliin lähinnä siksi, jos joku alkoholistin puoliso tätä lukee ja kuvittelee kuten meilläkin varmaan kuviteltiin, että eihän lapset mitään huomaa eikä siitä mitään haittaa ole jos aikuisista vain toinen juo.
Mä muistan riidat, muistan senkin, että ne helvetin tappelut piti aloittaa aina yöllä, kun ”lapset” nukkuu. Kyllä vituttaa vieläkin, ettei välejä voinut selvittää seuraavana päivänä. Senkin aina aavisti, että tänä yönä herätään tappeluun. Varmin merkki oli se, kun toinen ei ollut tullut kotiin nukkumaan mennessä. Kyllä jäi elinikäiset traumat toisesta vanhemmasta, kun ei ikinä voinut minkään asian antaa olla, vaan sitä piti alkaa heti säätämään, oli kello mitä tahansa tai oltiin missä tahansa.
Sen verran olen omaan elämään traumoja tuonut, etten tykkää tapella ja olen mieluummin hiljaa, ei sekään hyvä ole. Siitä olen kyllä pitänyt kiinni, että kun talossa nukutaan, niin silloin ei ala kukaan riitaa haastamaan. Yöllä pitää ihmisen tuntea olevansa turvassa. Pelosta toipuminen voi viedä koko ihmisiän.
Ihan hemmetin vaikea peli tämä elämä, vaan maaliin se menee kuitenkin kaikilla.
Yritetään olla ihmisiksi, selvänä se on paljon helpompaa, kun alkuun vaan pääsee.
Kiitos @Jussi ja @Sarvikuoma. 
Olette molemmat niin hienoja ja viisaita.
Olen pyörinyt plinkissä reilusti yli vuoden ja otan vauvanaskelia päästäkseni vuosien henkisen pahoinpitelyn, alkoholismin, ylisukupolven trauman sekä alkoholismista johtuvan narsismin yli. Terapiaan olen hakeutunut, lokakuussa aloitin prosessin ja nyt vihdoin maaliskuun lopulla tapaan terapeutin.
Ajattelin kirjoittaa tänne ylös pieniä elämänmurusia silloin tällöin. Kun siltä tuntuu.
Vanhemmat eivät tajua sitä että kun on kasvanut alkoholismin keskellä että heidän lapsiaan ei vain valitettavasti voi huijata. Jo siitä, miten vanhempi avaa kotioven, tietää, millainen se iltapäivä tulee sitten olemaan.
Aikuisena edelleen. Puhelinsoitossa ei tarvitse kuulla kuin yksi sana, ja tietää, onko vanhempi juonut yhden vai useamman, mutta lojaali lapsi oppii kyllä nopeasti sen, ettei siitä kannata mainita.
“Enhän minä mitään pahaa ole tehnyt.” Et niin, nyt, mutta joka kerta, kun kuulin huoneeseeni takkahuoneesta sihahtavan tölkin avausäänen, sydämeni pomppasi kurkkuun. Vatsaani alkoi sattua. Alkoi pelottaa. Mitä tästäkin päivästä tulee. Voi itku. Ääni sai itkemään. Et ole tehnyt pahaa, nyt, mutta pelotat minua, sillä sinusta tulee ikävä, vihainen, itkuinen, epäjohdonmukainen, kiukkuinen sääliä kerjäävä masennuspallo, kun juot. Silloin sinä teet pahaa, enkä tykkää, kun juot.
Mitä tekee lapsen aivoille, minäkuvalle, itsetunnolle tai perusturvallisuuden tunteelle, tilanne, että hän pyytää vanhempaansa olemaan juomatta. Paljoa hän ei ole elämässään pyytänyt. Vain hartaasti tätä yhtä asiaa, ja pyyntö kaikuu kuuroille korville. Parhaassa tapauksessa hän saa osakseen huutoa, paiskomista, vanhan kunnon itkupotkuraivarin.
Mutta et sinä ole tehnyt mitään pahaa.
“Mä oon kuitenkin sun äiti.”
Niin. Paskin lause minkä voit alkoholistina lapsellesi sanoa.
Ollaanko me loppujen lopuksi kaikki vain narsisteja?
Olisit vain lopettanut. Pystyit siihen vuodeksi, jotta pääsit verorahoilla kuormittamaan meidän terveydenhuoltoa. Se oli elämäni paras vuosi. Sanoin sen sinulle viikoittain.
Lihavuusleikkaus. En tiedä kenelle olisin soittanut, että älkää luoja paratkoon tehkö sitä hänelle. Kaikki resurssit ja rahat valuvat täysin hukkaan.
Vuoden hän oli juomatta. Pääsi leikkaukseen. Alle viikko leikkauksesta hän “kokeili jos lonkero pysyisi sisällä.”
No pysyihän se ja hyvin pysyikin. Vaikka kuinka oli paha olo ja “dumppasi” kun olemattomaan mahalaukkuun valui hiilihappoja, kyllä se hyvin maistui.
Sä olit kuitenkin mun äiti.
Tulipa oma lapsuus mieleen tästä ketjusta. Muistan kun omat vanhemmat kysyivät haittaako minua heidän juominen? No mitäpä siihen sanoa muuta kuin, että no ei tietenkään ja sitten kaikki oli tietenkin hyvin.
Olihan se ihan normaalia, että keskellä viikkoa kun tulen illalla kaverin luota kotiin, vanhemmat ovat ympäripäissään istumassa olohuoneessa jonkun ryyppykaverin kanssa ja musiikki pauhaa, jäi unet vähille kun kuunteli sitä humalaisten hölötystä kun yritin saada nukuttua ennen koulupäivää.
On myös hyvin jäänyt mieleen ne viikonloput kun äiti oli töissä ja isäni veti viinaa. Hän oli masentunut ja itsetuhoinen, puhui usein itsemurhasta kännipäissään, muistan kun hän piti haulikkoa sohvan alla ja mietin, että mitä sitten teen jos hän ampuu itsensä. No ei onneksi koskaan ampunut. Hän sitten joskus ympäripäissään toi minulle aseesta osan piilotettavaksi ettei hän tee itselleen mitään typerää. No, ei onneksi tehnyt muuta typerää kuin ryyppäsi, väkivaltainen ei onneksi muita kohtaan ikinä ollut.
No, vanhempani erosivat, liian myöhään toki, äitini onneksi raitistui ja isäni ryyppäsi itsensä hautaan asti.
Onneksi edes äitisi kerkesi raitistua. 
Väitän, että äitini veti isäpuoleni mukanaan alkoholin kiehtovaan pyörteeseen. Se on ihan tosi harmi.
Toivon että olet saanut edes anteeksipyynnön, ja olen niin pahoillani kaikesta paskasta mitä olet joutunut kokemaan. Se ei ole reilua ja niin ei olisi saanut tapahtua sinulle.
Tämä oli hyvin sanottu. Näillä adjektiiveilla voi hyvin kuvailla alkoholismin loppuluisua, kun juomisesta on tullut pakonomaista ja hallitsematonta.
Touhusta on kaikki ilo kadonnut jo vuosikausia sitten, mutta ei vaan osata ottaa härkää sarvista ja hakea apua.
Näistä kirjoituksista välittyy sellainen tuska, jota lapsi on voinut joskus vanhempien juomisesta kokea.
Mulla oli joskus koira joka pelkäsi humalaisia ja alkoi aina haukkua, kun joku hoippui vastaan tai tuli sössöttämään. Kyllä niistä eläinkin aavistaa, että käytös voi olla arvaamatonta. Luulen, että koira oli joskus elänyt kodissa, jossa oli alkoholismia sairastava ihminen.
Tsemppiä kirjoittajalle. Mun profiilikuvasta voi olla apua menneisyyden kanssa painiville.
