TERVEHDYS!
Tulin juurui mukaan tänne sivustolle ja kirjauduin uutena jäsenenä mukaan. Sinun tuo viestisi otti heti silmään ja haluan kirjoittaa sinulle heti.
Sinun velat tuntuvat paljon pienemmältä kuin minun, sillä minulla on velkaa todella paljon!! 
Olen pelannut n. 250.000e-300.000e 10 vuoden aikana. Ihan kamala juttu!
Mieheni pelasi ensin minun kanssa n. 5-vuotta ja menetti siinä vain n. 5000,00e. Hän lopetti, mutta minä vain jatkoin!
Minulla on liian hyvä mies minulle, sillä hän ei ole koskaan huutanut tuon asian takia, vaikka olen tehnyt kauheaa…hänenkin elämälle!! 
Minä olen pelannut nyt meidän talon ja kaikki omaisuudet…
Velkaa on yhteensä n. 245.000e ja talolaina on tuossa mukana…talolaina 97.500e kokonaan maksamatta.
Olen käynyt koko ajan töissä ja tienannut hyvin, siksi olen voinut pelata noin paljon ja lisäksi olen ottanut
koko ajan vain velkaa lisää. Ihmeellistä miten olen saanutkin noin paljon lainoja…Mutta nyt sitten tuli loppu pelaamisesta, kun en enää saanutkaan mistään lainaa!!
Hyvä oli, että viimein tuli loppu siihen!
Uskaltauduin soittamaan tyttärelleni reilu viikko sitte, että voitko tulla kotiin ja varaa aikaa, että voin kertoa, mitä kauheaa olen tehnyt kaikki nämä vuodet. Tyttäreni tuli ja juttelimme lähes 6 tuntia yhteen soittoon…itkimme yhdessä ja tunsin, kuinka minua helpotti suunnattomasti!! 
Nyt sitten yritän päästä velkasaneeraukseen…??? Jos pääsen sinne?? tai jos kaikki menee nyt ulosottoon, niin miten selviämme tilanteesta?? Minua pelottaa ja kauhistuttaa, mikä on edessämme??
Myydäänkö meiltä talo nyt pian, jotta pankki saisi omansa pois??
Tyttäreni ystävä on velkaneuvoja ja hän lupasi auttaa minua selvittämään niitä lainoja ja laskuja…
Perjantaina tulee palaveri netin kautta hänelle ja myös tyttäreni saapuu silloin paikalle. Kiitokset hänelle!! 
Pelottaa kovasti…sillä olen tunnetussa virassa ja kaikki tuntee minut hyvin paikkakunnallani. Ajattelen koko ajan nyt, että mitä ne minusta ajattelevat?? Kauheita asioita… kun saavat tietää!!
Mutta nyt on tärkeää, että en pelaa enää ja se, että jaksan mieheni kanssa mennä eteenpäin näiden velkojen kanssa!!
Ja antaa mennä noiden laskujen ulostottoon, jotta tuo asia etenisi.
Otan yhteyttä huomenna velkaneuvojaan…oman kunnan, niin varaan sille aikaa…jotta saadaan selvitettyä se asia, että pääsenkö velkasaneeraukseen??Tai velkajärjestelyyn??
Onko sinulla ajatusta mennä siihen velkajärjestelyyn??
Luin sinun viestisi ja kyllä sinä selviät tuosta, kun nyt tämä tukimuoto on ihan hyvä juttu tällä sivustolla. Ja kun täällä iltaisin kirjoittelee muiden kanssa…se helpottaa, eikä silloin voi pelata!!
Ja voi hakeutua peluurien sivuston akutta psykologille tai päästä siihen ryhmään jolle psykologi soittaa. Siihen haetaan tämän peluurin kautta.
Kuulin ystävältä, että sellainen mahdollisuus voi olla. Se voisi olla hyvä ja tärkeä asia!
Tiedän tuon tunteen, että kun aloittaa pelaamisen, niin pelaa ensin 50,00e ja kohta huomaa, että on 500-1000e mennyt. Ihan kauheaa, mutta ajattelen, että sairautta tämä todella on! Itellä ainakin!
Viinaan en koske ollenkaan, mutta sitten on tällainen juttu…pelihimo!! : 
Toivon sinulle paljon voimia, että voisit päästä irti tästä jutusta ja voisit keskittyä perheeseesi ja lapseesi, sillä varmaan poika kaipaa sinun kanssa yhteisiä juttuja ja ulkona liikuntaa.
Me olemme nyt mieheni kanssa alkaneet kävellä…sauvakävelyä ja jäällä liikkumista potkureilla.
Minä olen muuten saanut paljon voittoja ja pelannut ne kaikki…joskus sain voittoina 20.000e ja pelasin ne samana iltana…ja joskus voitin 42000e, josta maksoin laskuja ja lainoja silloin 25,000e verran ja pelailin sitten taas kohta uudella lainalla. Huhu huh…nyt kun toiselle kirjoittaa, huomaa, miten kauheaa tämä tilanne on!!! 
Sitten oli kaamea olo, kun havahtui, että enää oli pelitilillä vain 10,00e…

Ei itku auttanut yhtään silloin!!
Oli lähdettävä vain aamulla töihin!!!
Nyt olen huomannut sen, että minulla ei ole ollenkaan enää ystäviä, sillä en jaksa pitää heihin yhteyksiä, niin kuin ennen pidin paljon ja meillä kävi paljon vieraita. Olen menettänyt monta hyvää ystävää!!

Voimat eivät riitä, sillä kuitenkin yrittää pitää kodin siistinä ja paikat kunnossa, mutta sitten ei riitä enää aikaa ystäville, koska pelijutut ovat vieneet monet illat ja joskus öitäkin…ja viikonloputkin!! 
Jollain sivustolla on sellainen ulkolainen esto, millä saa kaikki pelisivustot suljettua ja ei voi pelata sitten enää mitään pelejää. Jotenka sellaisen ajattelin asentaa koneelleni pian mieheni kanssa!!
Tällaista kuuluu minulle ja nyt on kuitenkin taas helpottunut olo, kun sai purkaa sydäntään ja mieltään …
jutusta tuli tosi pitkä…
Voimia ja jaksamisia sinulle!! Uskon, että selviät tästä ja eheydyt!