Ikuinen morkkis. Pää hajoaa.

Tuttuu juttuu monelta osin ja luulen, että sarkaa voisi riittää niin morkkisten kuin tunnelukkojen ja niihin oleellisesti liittyvien defenssien parissa työstämisessä. Ensinnä, noita tehtyjä ja tekemättömiä juttuja on tosiaan kaikilla tilillään ja niitä on tarpeellusta jotenkin puida pois. Mutta sehän on rakentavaa vasta, kun oikein opettelee samalla katselemaan itseään ja tekojaan osana laajempaa historiaansa. MM totesi minusta viisaasti, että meillähän on kullakin useampikin historiamme! Riippuu paljon näkökulmastakin, mitä yksinkertaisesti katselemme takanamme ja sekin, missä määrin se takana jo oleva leimaa tämänhetkistä tilannetta. Jos erottaa tekonsa irrallisiksi asioiksi ja unohtaa esim. oman pahoinvointinsa tyystin, ei ehkä tavoita kuin ahtaan syyllisyysnäkökulman. Siitä käsin kaikkea, eri toten itseään, pystyy arvioimaan vain pintapuolisesti moraaliselta kannalta. Syytöntä ei tee syyttömäksi tietenkään se, että jotenkin vain kuittaa tapahtuneet, mutta se auttaa kovasti, jos pystyy ymmärtämään itseään vähän laajemmin. Kukaan riittävän tasapainoinen ja ok tyyppi ei sössi esim. ihmissuhteissaan miten sattuu ja aivan kuin itse asioille mitään voimatta - mutta hukassa totaalisesti oleva, vakavasti pahoinvoiva tai vaikkapa persoonallisessa kehityksessään ongelmallistunut oireilee jollakin tavalla.

Sitten on niinkin, että riippuvuuksiin syyllisyys ja häpeä itsestä kuuluvat. Ne ovat ilmeisen kiinteä osa mitä tahansa riippuvuutta, näin olen ymmärtänyt. Kymmenen kuukautta on antanut sinulle sen verran etäisyyttä asioihin, että olet tullut niiden kanssa ilmeisen valmiiksi sillä tavoin, että voit nostaa kokemuksesi käsittelyyn. Irtautuminen päihdekierteestä jo itsessään ottaa aikansa! Siinä mielessä ajattelisin, ettei se varmaan ihan tavatonta ole, että “vasta” nyt tulee ajankohtaiseksi käsitellä tuota syvemmällä olevaa, jatkuvaa syyllisyyttä tai ehkä oikeammin häpeää, mikä kuvastaa avautuvaa kokemustasi nimenomaan itsestäsi. Tuntuu, että olet jollain lailla identifioitunut syyllisyytesi kautta tai sen kanssa…?

No joo, tämmösiä ajatuksia nousi tästä. Edelleen komppaan tuota kirjoittamista! :slight_smile:

Minä löysin myös itseäni paljon tästä. Ei siinä raittiuden alussa silloin paljon merkinneet sanonnat, että sun pitää oppia antamaan itsellesi anteeksi, unohda ne menneet ja ihmiset, jotka pyörittävät. Kun vitutti, niin vitutti.

Sitten siinä oli vielä osallaan se, että tuollainen “kun mä haluaisin nyt tulla heti valmiiksi, mutta eihän tää niin näköjään toimikaan” -ajattelumalli synnyttää helvetisti syyllisyyttä. Se synnytti syyllisyyttä, kun funtsin että mitähän nuo vaikkapa vanhempani tai ne ihmiset joiden seurassa tötöilin humalapäissäni minusta ajattelevat, kun siitä huolimatta että olen juomatta olen kuin yksi itse perkele toisia ihmisiä kohtaan ja aina pahalla päällä? Minusta ei saanut mitään irti ja olin ihan tuppisuu, niin tutussa kuin tuntemattomassakin seurassa. Olenko mä tosiaan näin heikko, ja pelkäsin hurjasti sitä, että enkö enää ikinä tule olemaan onnellinen? Ajattelin väkisinkin, että mitähän hittoa tästä mun elämästä tulee. Tulevaisuus pelotti ja aikuiseksi kasvaminen pelotti

Noh nyt näen, että se oli vain vaihe joka piti kestää. En osaa sanoa, missä kohtaa tarkalleen tuo alkoi helpottaa, mutta näin on kuitenkin käynyt. Harrastuksien löytäminen on auttanut ja löysin jossain vaiheessa (varmaankin noin vuoden kohdalla) sellaisen vaihteen sisään, että minähän perkele näytän itselleni ja toisille, että tästä noustaan. Aloin urheilla enempi, syödä paremmin ja panostamaan koulunkäyntiin tosissani. Mä olen myös jotenkin omaksunut sellaisen ajatuksen, että aika tekee meidän puolesta suunnattoman suuren työn, ilman kummoisiakaan ponnistuksia itseltään.

Yksi isoimmista jutuista, mikä tuota tuskaa tuotti oli se, että mun oli helkkarin hankala hyväksyä sitä faktaa, että olen alkoholisti. Se sana tuli niin valtavan häpeä/syyllisyys/alemmuustuntokuorman siivittämänä, että sen pureksiminen kerralla oli ihan liian sitkeää.

Ehkä kuitenkin nyt näkisin, että se tuska oli vain sellainen defenssi, josta SP:kin tuossa puhui. Kun elämä on tuollaisessa mylläyksessä, ei se kivuttomasti voikaan tapahtua. Koin tulleeni joidenkin ihmisten kohdalta petetyksi, joten syytin heitä. Mua varmaankin ihan rehellisesti pelotti niihin aikoihin koko ajan ja sekin synnytti sitä tuskaa. Syyttäminen oli vain jokin mun tunne-elämän tuottama suojautumiskeino ja väkisinkin siinä tuli ajatuksia, että on tää helvetin epäreilua. Miks just minä?? Ei siinä paljoa auttanut se, että ihmiset sanoi, kun voi että kun on se hienoa että oot noin nuorena tajunnut.

Kaikki ne lapsuuden tuskat ja jutut mitä on piilotellut ja joista ei koskaan ole puhunut kelleen olivat nyt ihan suojattomana kaikkien ihmisten nähtävissä, kun ei ollutkaan enää sitä känniä suojana ja peittona. Se oma epätäydellisyys ja keskeneräisyys tulee tuolla tavalla todella raadollisesti pintaan, kun itselleen ei enää voi valehdella, jos haluaa päästä eteenpäin. Se synnyttää turhautumista. Kaikenlainen “sä olet ihan hyvä ihminen” kehuminen sai vain tuskaa syntymään lisää. Mä ajattelin, että “ei se tuota kuitenkaan tarkoittanut, kunhan vaan tahtoo sääliä ja nauraa/haukkuu seuraavan nurkan takana”. Sitä heijasti kaikki asiat sen haavoitetun sisäisen lapsen kautta. Ja silloin on tosi vaikeaa ottaa ihmisten välittämistä ja huolenpitoa vastaan. Minä pelkäsin sitäkin, että minusta ei kukaan välitä ja kuolema jos korjaisi, niin kukaan ei tule hautajaisiin. Olisin tarvinnut rakkautta, koska kaikki me ihmiset sitä tarvitsemme, sillä se on maailman tärkein asia ja hengissä pitävä voima. Koin kuitenkin saavani edelleen pelkkää alaspäinkatselua. Sitä myös raahasi ihan 24/7 mukanaan niitä sanoja, mitä mulle oli sanottu silloin juovana aikana.

Siitä juovasta ja sairaan ihmisen käyttäytymis/ajattelumallista luopuminen synnyttää pakostakin tuskaa. Enkö mä saa enää tehdä ikinä mitään hauskaa, olenko ikuisesti tuomittu kurjuuteen? Jonkin ajan kuluttua, kuten SP sanoi, sitä alkaa sitä havainnoimaan tuota outoa ajatteluaan ja käyttäytymistään ja ne alkavat sieltä jollain kummallisella tavalla haalistua ja putoilla yksi kerrallaan pois.