Kiinnostaa minkä ikäisiä ihmisiä saunassa pyörii. Kai tämä aihe jo löytyy ennenstään mutta laitetaan uusi.
Arvataan mieluummin muiden ikää! Arvaan et krapula&vapina on 15 vee. No ehkä 16, tai jopa 17. Just siinä iässä, kun alkaa pikkuhiljaa tajuu asioita, et mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu. Ja sen suuren valaistumisensa valossa kuvitteleekin yhtäkkiä omaavansa jonkin kaikkia muita ihmisiä suuremman ymmärryksen. Vaikka tosiasiassa kyse onkin vain siitä, et niihin ajatuksiin ei vielä vaan ole ehtinyt muodostua minkäänlaisia realiteetteja.
Ei kun veikataan edellisen kirjoittajan ikää. Iina muistaakseni möläytti jossain topicissa syntyneensä 70-luvulla, joten veikkaan että ko. neiti on 34-kesäinen.
Vanha ja isoeno joka kävi tänään katsomassa uutta veijaria, 55V on mittarissa ja nelisen vuotta sekakäyttäjä. Ennen sitä vaan rehti juoppo ja ny menee kaikki, ei ole ruusuinen tulevaisuus ku taas on erespat apteekissa puoleksi vuodeksi ja pamit tuplattiin. Loppua ei näy, pillerit nostaa vaikka raadon pystyyn.
20vee muistaakseni? joo taisin olla.
täälläki nostellaa pameja ja saan lyricoita respalle. meinasin vaihtaa rivatrilit xanoreihin. mustikoiiiiiiiiiitaaaa!!!11
Arvatkaa.
Veikkaan et Fernetti on n. 35 -vuotias.
grip on rekannut 20.4.2001 00:01:01. Veikkaan, että jätkä (tai muija) on juuri tuolloin täyttänyt 18v ja korkannut ensimmäisen kaljansa tullen heti morkkiksissaan tänne avautumaan, ikää siis lienee juuri sen 30v. 
Äh tuli kahesti… miten tääl voi poistaa koko viestin…
Arvasin ettei ikähaarukka ole ihan pelkkää teiniä.
grip on varmaan samaa ikäluokkaa mun kans? iina on vähän kolmekymppistä nuorempi? Korkinkadottaja parikymppinen.
Iina on kyllä yli kolmekymppinen. Näin mä olen ainakin käsittänyt. Hähhää, nyt se varmasti suuttui mulle 
. Sori vain, iina 
.
Mä olen 33. Olen sen jo aiemmin paljastanut täällä, eikä se mun ikäni siitä enää paremmaksi muutu, vaikka asiaa kuinka salailisin 
. Enkä mä sitten tiedä, onko tämä välttämättä paha juttu, että olen tullut “vanhaksi”, sillä ikä on tuonut mun elämääni ainakin jonkinasteista vakautta, siis verrattuna siihen millainen sekopää olin nuorempana 
. Vituttaahan se toki välillä, tai oikeastaan useinkin, että vuodet ovat vain vierineet ja menneet ikään kuin varkain ohitse, mutta en mä välttämättä niitä nuoruusvuosiani takaisinkaan ottaisi, ainakaan, jos tekisin samat virheet ja kärsisin samoista ongelmista uudelleen.
Aika lähelle osuit korkinkadottaja, joskaan mistään darramorkkiksista tuskin oli kyse rekkautuessani tänne. En kyllä muista mitä aihe koski, yllätys yllätys 31 tuli täyteen viime keväänä. Korkinkadottaja on varmaan mun kanssa samaa ikäluokkaa, tai vähän nuorempi. Veikkaan 28.
Mä jotenkin kuvittelen, että vakkariporukka täällä liikkuu siinä ikäakselilla 30-40 -v, siis ne, jotka eivät ole erikseen muuta ilmoittaneet, mutta tuo kuvitelmani johtunee siitä, että olen itse sen ikäinen .
Se että olen henkisesti taantunut murrosikäisen tasolle ei tarkoita että olisin sitä myös fyysisesti. 
Kolmekymppisten kerhoon siis myös ilmoittaudun, ja siitähän se elämä vasta alkaa.
Aika vanha mä kai olen, ku lähempä jo 50v ku 40v. M u t t a hengis ollaa! Vaik mitä vanhemmaksi elää, niitä vähältäpititilanteita taitaa tulla enämpi ja enämpi (lainaus yhdeltä 84-vuotiaalta 
). Ain´t it good to be alive 
Moni, moni on lähteny täältä ja tuttavapiiristäni, ja harvoin on syynä ollut sairaus, ainakin jos nuoremmista kyse, kuin elämän ehtoopuolel olevilla… 
. Mut tänäpä olen hengis! kun se Kuolo korjaa, kun mun aika on, sitten korjaa - se on meidän kaikkien kohtalo. Mut mitä sitä nyt suremaan… 
On mul ollu joskus -erilaisis krapulatilois megalomaanisia kuolemanpelkoja, ei mä en haluuuu … Mut toisaalta ikuinen elämä, huh huh ! En haluaisi sellaista. Vaan who knows…. Askarruttaa tuo kysymys joskus pajonkin… . Mut en halua pilata tätä päivää sillä pelolla… Olemattomuus on vaikea käsittää… Joskus mun elämäni alkoi,joskus se päättyy… Näin mä u s k o n, en väitä tietäväni.
Pölönen: Voit toki ottaa vähän rauhallisemmin, ei kuolema ole paha juttu. Syntyminen tähän maailmaan on.
T: 30v
En mä kuolemanajatuksista niinkään panikoi enää: silloin kun on ollut/on pahoja oloja, refloja, bentsokrapuloita…silloin sellanen jonkinsortin suurudenhullu ajatus valtaa…etten halua. Ja siinähän on ristiriitaa vaikka muille jakaa (jos joku täällä sattuisi sellaista kaipaamaan, että jos niinkun omas elämäs ei olis riittämiin 
), jos ajattelen menneisyyttäni, jolloin itsemurha tuntui ratkaisulta Aivan Kaikkeen. Ja kieltämättä ajatus v o i joskus jopa helpottaa…
Mutta minusta kuolema on ajatuksena mielenkiintoinen, olemattomuus, minuuden katoaminen…jonkinsortin mysteeri, kenties 
Kun en jumalaan, enkä kuolemanjälkeiseen elämään (ristiiriitaa tuossakin ilmauksessa) usko. Toisaalta jotenkin ihmeellinenkin asia: joskus minua ei ollut, synnyin, vähitellen aloin tulla tietoiseksi ja sitten taas - jos elän vanhaksi ja/tai jos sairastun sellaiseen sairauteen, ettei järki pelaa niin loisteliaasti kuin nykyisin :mrgreen: , se tietoisuus mahdollisesti pikkuhiljaa häviää, tai jopa todennäköisesti. Vaan mistäpä tuota tietää. Kun vanha/nuorempikin ihminen, joka ei enää pysty kommunikoimaan, ei liikkumaan, ei syömään, ei mitään pidätyskykyä…(siis joissakin sairauksissa, jotkut ovat onnekkaampia/ eläneet terveemmin; tosin vaikka kuinka “terveellisesti” eläisi, ei elämä hallittavissa ole -vaikka tietty elämänhallinnassa on asteita… : voi sairastua, joutua onnettomuuteen, siis voi tapahtua jotain, mikä voi äkkirysäyksellä muuttaa kaiken) voidaan olettaa (olen ollut huomaavinani itse kerran tarkkailussa muistihäiriöosastolla ollessani), ettei tyyppi tajua mitään, kun ei vastaa (esim.siksi, että pelkää vastaavansa väärin 
!) mielenkiintoisiin “kuulusteluhin” tyyliin “kuka on Suomen presidentti”, ketäkiinnostaa 
ja “eisaaluntatakalenteristapäivää” (mihin vastasin JUST WATCH ME 
!), ikään kuin se ei auttaisi myös tervettä ihmistä orientoitumaan, voi herrankiesus 
. Se ei välttämättä ole niin! Itse juttelin vaikeasti muistisairaalle, puhumattomalle ihmiselle, ja huomasin myöhemmin, että hän oli kuunnellut ja ymmärtänyt, mitä sanoin, koska käytös muuttui. Näin ainakin päättelin. Ei siitä ny enää tarkemmin. Mutta kuten sanoin: pelkäämällä tulevaa loppua nyt, voi lahjakkaasti pilata tämän hetken, tämän päivän ja ensi yön, jollei tästä vähiten ala mennä nukkumaan, on jokunen tunti täsä koneel mennyt… 
Syntymä paha, kuolema hyvä…hmmm. Enpä taida olla samaa mieltä - kaikist kurjista jutuist huolimati. On myös paljon hyvää - sitä ei vain ole k o k o ajan. Ja joskus voi tuntua, ettei lainkaan… Pahaa on ollut aina 
, mutta myös sen vastakohta 
!
Ja ny nukkuun, muuttuu senverta sekavaksi tämä kirjoittelu. Öit kaikil, hyviä!
Mä olen 32v. täytän ensi kuussa 33v. Oli kivaa olla teini, ja kaksikymppinen, mutta kyllä tää on vielä kivempaa. Ne ajat on jo koettu. Bonuksena voi sentään joillekin lesota iällään 
Puhutaan, kuinka kakskymppiset on niin ‘saletteja’, jos ymmärrätte, mitä tarkoitan, mutta kyllä me kolmikymppisetkin ollaan. Varmaan se jatkuu koko eliniän ajan. Ainakin osalla. Mä ainakin ylitän kitkeä itsestäni tietynlaista ‘saletismia’ veks jatkuvasti. En mä tiedä kaikkea, vaikka mä olevinaan tiedänkin
30 ja elämä vasta edessä.
^^ Mun kokemuksella se “salettius”, eli vähän turhan korostunut itsevarmuus, jos oiken ymmärsin, vaan karsiutuu mitä enemmän elämänkokemusta tulee. Mitä enemmän asioista tietää, sitä paremmin tajuu, et on vielä niin paljon kaikkea mitä ei tiedä. Joskus 16-20-vuotiaana se “kyl mä tiedän mitä mä teen” oli mulla ainakin pahimmillaan. Voi vaan kuvitella miten ärsyttävää vanhemmille on, kun joku keskenkasvuinen teini alkaa hyppii silmille, ja kertoo niille mitä tässä elämässä tulisi tehdä. Just jotain “Systeemi on ihan perseestä! Mä en ainakaan aio osallistua sen koneistoon yhdeksi sokeaksi rattaaksi, jollasia tekin olette. Mä aion tehdä mitä mä haluun, elää mun elämää, nauttia siitä, ja olla vapaa! Mä en tarvii systeemiä, en teitä, en koulua, enkä ees mitään duunia - en yhtään mitään enkä ketään, jota/ mitä en itse elämääni valitse. Mä olen itsenäinen, aikuinen ja ajatteleva ihminen, mä valitsen oman tieni ja mä osaan kyllä huolehtia itsestäni!” Varsin itsenäistä, omaehtoista ja vapaata elämää se sossupumminarkkarina eri hoitolaitoksissa juokseminen…
Nooh, mä nyt olinkin yksi ääritapaus. Ei se teini-itsevarmuus tollaseen sentään yleensä johda. Mut kai siihen itsenäistymiseen yleensä silti kuuluu sellanen kaikkivoipa, jopa ylimielinen “kyllä mä tiedän ja kyllä mä osaan” -asenne.
p.s. Hippi-70-luvun lapsihan minä olen, eli yli 30 vee on jo tätä elämää eletty. Ei mulla sinänsä tätä ikää vastaan mitään ole, aikuisena ihmisenä on ihan jees olla. Mut ahdistaa kyl vanheneminen ja elämän rajallisuus. Pelottaa et aika loppuu kesken. Varsinkin kun tuntuu et tästä se vasta alkaa, kun alkaa viimein saamaan itseään sellaseen kuntoon et vois elää sellasta “normaalia” elämää. Yhtenä rattaana systeemin koneistossa kai, päinvastoin kuin noissa teini-iinan kuvitelmissa. Perheen äitinä ja kunniallisena veronmaksajana… Mut ei kyl koskaan sokeana.