Heissan!
Käytän teidän hienoja textityksiä aasinsiltana, jotta pääsen syrjähtämään ihmisen kaksinaamaisuuteen ja tekopyhyyteen Päihdeporukoissa. On katsos särähtänyt pahasti korvaan katkolla ollessa tällänen kailotus: Joo mutta kun te muut ootte alkkareita, ja mä nyt satun olemaan narkkari. Siellä oli kuka nyt mitäkin, kaikki tasan päihteiden väärinkäyttäjiä, niitä tarkemmin listaamatta, mukana myös ak. Inhosin katkoa, ja kerhoja, en ihmisiä, mä olen vain vähän epäsosiaalinen välillä. Mut ei kai täällä päihdelinkissä(kin) harrasteteta “pysy osastollas-luokittelua”? Ei kai sitä enskäynnillään, toisellakaan, het, tai ehkä ikinä kerro kaikkea maan ja taivaan välillä käyttämisistään, etsii vaan ne kiinnostavat ja itseä sillä hetkellä koskettavat jutut, mistä toiwoopi apua saavansa. Että kiitos jo etukäteen, kun ollaan suwaitsevaisia eikä saada sätkyä joka pilkun, hymiön tai kirjaimen puuttumisesta tai siitä et pomppii parissa paikassa. Mukavat jatkot, itsekullekin. 
Bleeding heart, nou problem. En minäkään ole lopettaja. 
No, minä nyt kirjoittelenkin enemmän vain näistä laajoista yhteiskunnallisista aiheista, enkä niinkään yritä neuvoa ihmisiä päihdeongelmassa saati tuputtaa heille omaa tyyliäni (kohtuukäyttöä).
Tyylini on omani, enkä tarjoa sitä muille.
Enpä kai minäkään enää voi tittelikseni laittaa “lopettajaa”. Olinhan minä sitä, silloin kun lopetin. Mutta se oli silloin. Välivaihe elämässä sekin, ja vain yhtä elämänaluetta kuvaava. Kaiken aikaa olin silloinkin myös paljon muuta, enimmäkseen kai ihminen siinä kuin muutkin.
Nyt sitten lopettaneena, mielelläni juttelen selvien ihmisten kanssa tällä palstalla jossa yhtenä yhdistävänä tekijänä on se että sillä hetkellä ainakin ollaan selvin päin kun täällä jutellaan, ja asioita katsellaan mieluummin selvän ihmisen kuin jotain päihdettä elämänä merkittävänä asiana pitävän näkökulmasta.
Ja elämäntavoista, maailmankatsomuksista kun keskustellaan, niin montaa mieltä ollaan. Ja hyvä niin.
Nyt kun miettii, niin tuo “lopettaja” on aika negatiivinen termi…vähän niinkuin “luovuttajat”. Meniskö se näin juopottelija → luovuttaja/lopettaja → raitistelija (tai joku muu). Eli tuo lopettaminen/luovuttaminen (tosiasioiden tunnustaminen) on vain lyhyt vaihe päihteiden käytössä. Ei sitä tosiaan tarvitse lopettaa koko loppuelämäänsä.
Sen olen huomannut, että noista “vähentelijöistä” aika pieni prosentti vaikuttaa semmoisilta, jotka oikeasti pystyvät vähentämään, aika monen kohdalla tuntuu, että vähentäminen on pakko ja välivaihe matkalla lopettamiseen ja raitisteluun.
Lopettaminen tosiaan kuvaa yhtä vaihetta , yhden asian suhteen.
Ennen sitä oltiin jotain muuta ja sen jälkeen taas jotain muuta. Samaa mieltä Totuus ja tequilan kanssa olen, joskaan minun kohdallani tuohon ketjuun ei alkoholin suhteen ole onnekseni lopettamishetken jälkeen ole luovuttamista tapahtunut.
Ja nyt jos alkaisin uudestaan juopottelemaan, niin ehkä se ei enää olisi niinkään luovuttamista vaan päätetty suunnanmuutos, harkittu teko.
Kun ei ole enää vuosiin ollut sellainen olo että olisi jotenkin erikseen selvänäolosta kiinni pidettävä tai sen eteen jotain tehtävä. Se vaan on tapa elää, yksi niistä elämäntavoista joita minulla on.
Jos itseäni pyrin jotenkin määrittelemään, niin en sentään ensimmäisenä ajattele itseäni suhteessa alkoholinkäyttöön -olihan se kovin määräävä tekijä silloin kun koko jatkuvasti join, ne vuosikymmenet, mutta juuri siksi kai lopetinkin että elämänsisältö olisi jotain muuta?
Ja yksi murehdittava asia vähemmän.
vähentäminen on tosiaan monella nimenomaan välivaihe, mutta se saattaa olla todella vuosien tai vuosikymmenien prosessi. Ja siinäkin on etunsa. Kun vähentäminen on tarpeeksi edennyt, ei sillä niin merkitystä ole, onko vähentänyt vai lopettanut.
Jos ihan tarkkoja ollaan, niin kai minäkin olen “vain” vähentäjä enkä lopettaja.
Tällä palstallakin se silloin tällöin selitetään että jos pienenkin tipan alkoholia ottaa joskus niin kaikki on mennyttä, olet perkeleellinen juoppo, olet tuhonnut suurella työllä saavuttamasi raittiuden ja taas on aika aloittaa alusta… ja ne tipat joista noin varoitetaan ovat todella pieniä.
No, nyt kävi taas näin, että pitkästä aikaa olen muutaman päivän kovaa flunssaa täällä potenut, yskinyt ja pärskinyt, vuoroin viluisena ja hikisenä yöni pätkissä nukkunut. Niinpä sitten hain apteekista niin vitamiineja kuin särkylääkkeitä, ja pullon yskänlääkettä.
Enkä tosiaan alkanut tukimaan onko siinä liuottimena pirtua (on siinä)
Ja sitä olen nyt viikon sisällä jo kolmanneksen pullosta ottanut.
Enkä edes kadu.
Mutta, totuus tietysti on se, että olenhan nyt sitten alkoholia nauttinut, joten tiukkapipoisimpien mielestä olen nyt taas sieluni ja ruumiini viinapirulle luovuttanut, enkä voi sanoa olleeni raittiina.
Mutta… so what?
Tänään on aikalailla parempi olo, se yskänlääkepullo saa jäädä kaappiin, joten enköhän sitten taas ole samanlainen lopettanut kuin viime viikollakin. Vai olenko vähentäjä, joka on tähän mennessä vähentänyt alkoholinkäytön kerran viidessä vuodessa tapahtuvaan yskänlääkkeen mukana tulevaan alkoholimäärään? Ja mitä väliä tuolla on?
“Sen olen huomannut, että noista “vähentelijöistä” aika pieni prosentti vaikuttaa semmoisilta, jotka oikeasti pystyvät vähentämään, aika monen kohdalla tuntuu, että vähentäminen on pakko ja välivaihe matkalla lopettamiseen ja raitisteluun.”
Minun vähentely-yritykset menivät pieleen. Kun vaihdoin keskioluen ykköseen → lisää hakemaan/kapakkaan juomaan kun ykköset loppuivat. Olin 6 viikkoa raittiina; luin alkoholiaiheista kirjallisuutta, kävin AA -palavereissa. Kellarikomeroon (asuin silloin kerrostalossa) oli jäänyt kaksi puolen litran (silloin vielä puolen litran pullo oli suosittu) Lapin Kulta keskiolutta → siitä lähti uudestaan liikkeelle juominen.
Tästä lähti liikkeelle kohtuukäytön tavoitteluni - ja toistaiseksi olen kohtuukäytössä pysynyt 9:ttä vuotta:
Sattui kolme juna-accidenttia välillä Tampere-Helsinki (tyypillinen matkaeväs matkapohjien jälkeen oli 0,7 l viinapullo, jonka ostin Tampereen Stockan alakerrassa olevasta Alkosta); ensimmäisellä kerralla veivät Pasilan asemalta Kisahallin putkaan (kuulemma pidin möykkäämällä tolkutonta saarnapuhetta - en muista mitään, mutta voisin kuvitella paasanneeni sosiaaliavustusten lisäämisen, alkoholiverotuksen alentamisen ja alkoholipolitiikan vapauttamisen puolesta; sakkolappua ei tullut)toisella kertaa menin väärään junaan → Vapon Hankasalmen saha oli muistikuva - sahurit tilasivat taksin. Kolmannen kerran menin jurrissa jälleen väärään junaan. Orivedellä seisottivat junaa minun takiani puoli tuntia - veivät putkaan Tampereelle ja kun ei nukuttanut putkassa päätin lopettaa putket ja kirkkaan viinan juonnin v. 2006 syyskuussa. /// Se juominen oli pari-kolme kertaa viikossa ja aiheutti käsien tärinöitäkin.
Juominen oikestaan jäi (vuoden verran tisuttelin muutaman pullon IV B:tä viikossa)ja aloin käymään säännöllisesti (pitkän tauon jälkeen) Töölön A-klinikalla ja juominen meni sitten nykyiseen sapluunaan eli känni hyvin harvakseltaan ja keskioluen tissuttelu pois [Vaasassa kävin terasilla tänä kesänä kun ei hotellihuoneessa nukuttanut, meni 2 tuoppia]. Tänään en pystyisi juomaan raaka viinaa; tulisi oksennus ja limpparia/vichyä on mennyt joka päivä siis jo 9:ttä vuotta peräkkäin.
Julkisella paikalla känni johti 2012 katastrofiin; kusin kaupungintalon aulaan ja olin kiipeämässä kaupungintalon katolle kiekumaan. Veivät mielisairalaan vähäksi aikaa eli tavallaan Manillaköysi -kirjasta ja elokuvasta tuttu tapaus → julkisella paikalla en voi olla kännissä. Kiekumispakkomielle ei ole terveen ihmisen merkki.
/// Tämä johtuu kiekaisukateudesta (olen kiekumiskyvytön). Serkku kiertelee etusormi pystyssä kiekumassa “hyviä neuvojaan” eli vittuilemassa pippurisumute taskussa milloin missäkin itseään pienituloisemmille(pk-yrittäjille, Porvarillisen työn arkiston työntekijöille ym.). Tyyliin “ai jaa - sulla on vaan 32 Pana, mutt’ mulla on Sämsäängin 37 - eeeen minä sano, ettei muutkin merkis ois ihan hyviä, ja kato tätä - tiiätsä mitä hienoo tässä Sänsäänngissä on - kato, kato, kato, tää on vesitiiviiis!”. Tai jos ei vittuile niin valehtelee; “kato mä oon asiantuntija, paperihommat on akkojen töitä”. [Oli mapittamassa akkojen tekemiä tositteita palkalla 2300 €/kk kun 5 vuotta sitten ja toivottavsti viimeisen keran näin]. Isänsä yli mania hyppäsi, mutta ukkinsa on ollut monta kertaa Lapinlahdella suljetulla.
Minulle tulee Lopettajat -sanasta myös hieman hirtehisiä mielleyhtymiä nykyisin. Tulee mieleen esim. eläinten lopettajat jne. 
Niin, tokihan se vähentäminen on monille välivaihe. Senhän on pakko olla, koska loputtomasti ei voi vähentää ilman että siitä seuraa lopettaminen, käytön stabiloituminen tai sen lisääntyminen uudelleen.
Lasolarska mainitsi Töölön A-klinikan. Se Mechelininkadulla oleva? Tiedän paikan (armahan), mutten ole koskaan käynyt siellä. Siellä toimii nykyisin Helsingin kaupungin oma huumevierotus, ja juopot eli pelkät viinamäen miehet ja naiset sullotaan kaikki vain Hangonkadulle.
Itselleni lopettaminen oli jonkinlainen välivaihe. Sitten lopetin lopettamisen, ja nykyisin on kohtalaisen kiva olla. Ihan laiffilta tuntuu elely.
^ Heh, tuosta tulee mieleen suuri ajattelija Tommy Hellsten, joka omaa tupakan polton lopettamistaan kuvasi niin että siinä oli 3 eri vaihetta. Vaihe 1. kesti muistaakseni joitakin vuosia, kun hän yritti lopettaa. Teki pyhiä päätöksiä ja siirsi aina, että “sit kun loma loppuu jne.” Ihan samaa itsekusetustahan se siis on kuin tavan addiktillakin.
Vaihe 2. taas oli jotain turhautumisaikaa, kun ei edes yritetty vaan poltettiin vaan hällä väliä asenteella, kun ei se kuitenkaan onnistu.
Vaihe 3. taas oli kun hän lakkasi yrittästä ja lopetti lopettamisen yrittämisen. Sen sijaan hän lopetti.
En tiedä tajusiko tuota kukaan ja voi olla että vähän epäselvästi kaivelin muistojani miten tuo asia oli kirjattu, mutta minuun tuo kolahti silloin lukiessa kovaa. Se on just se addiktin päässä tapahtuva psykologinen muutos mielestäni, joka on ihan se avainjuttu ja miten elämässä pystyy siirtymään eteenpäin. Kyse on loppujen lopuksi, niin valtavan yksinkertaisesta asiasta, mutta kuitenkin sitten niin pirun vaikeasta. Riippuu ihan vain siitä millä asetuksilla omassa päässään asiaa katsoo. Silloin kun yllämainittu lopetti omavoimaisesti tappelemasta vastaan ja “luovutti”, niin homma oli sillä selvä. Ei tarvinnut enää polttaa. Luovuttaminen yhdistetään aina johonkin luuseriuteen, mutta mielestäni on olemassa myös luovuttamista, joka itse asiassa on voittamista. Ja tämä on just sitä.
öh… joo.
Mitään kai ei voi tehdä ellei edes yritä tehdä sitä. Paitsi jos vahingossa, sattumalta, tuleekin tehneeksi jotain ihan muuta kuin mitä on yrittänyt. Mutta yleensä silloinkin on yrittänyt tehdä jotain. Jota sitten ei ole onnistunut tekemään kun tulos on toista ollut.
Mutta, tosiaan, kun jokin teko on tehty, niin eihän sitä sitten enää tarvitse yrittää. Yrittämisen voi ja pitääkin lopettaa siltä osin siihen.
Mutta, onko se sitten jotain luovuttamista? minusta ei.
Selvänäolo , esimerkiksi, on usein alkoholiriippuvaiselle hetken aikaa sellaista aktiivisesti ylläpidettävää olemista, eli siinä on tavallaan suoritettava jotain - vaikkapa mieliteon torjuntaa, mieliteon mitätöintiä omassa mielessä, totuttujen urautuneiden käytösmallien aktiivista purkamista, uudenlaisen suhtautumisen tai toiminnan urauttamista -kunnes se sitten on tehty sen verran toimivaksi, että se selvä elämä alkaakin jo vahvistamaan itse itseään automaattisesti. Siitä tulee yhtä totuttu ja luonnollinen tapa elellä kuin ennen oli se pöhnääminen. Silloin ei enää tarvitse ainakaan tietoisesti tehdä sille asialle mitään, parhaimmillaan sitten voi sen lopettamiseen (ja aikaisemmin juomiseen ja juomisesta huolehtimiseen) käytetyn ajan hyödyntää jollain paremmilla ja mukavammilla tavoilla.
Mihin sen ajan ja voimavarat sitten käyttää, siihen on vaihtoehtoja pilvin pimein.Kukin omansa löytäköön ja nauttikoon siitä ettei tarvitse niillä vanhoilla kuvioilla itseään rasittaa.
Toki voi siitä lopettamisestakin tehdä itselleen harrastukseen, tavallaan jumiutua siihen lopettamisvaihjeeseen, kieltää itseltään paranemisen ja luonnollisena olotilana olevan selvän elämän ja “suorittaa raitistumista” vaikka lopunikäänsä.
Tahtonsa mukaan, kukin.
Tuo luovuttaminen tässä kohdin on saanut sellaisen merkityksen, kuten tuossa sanonkin että sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa minkä sinä jääräpäisesti vain tolkutat uudestaan ja uudestaan esiin näiden nöyryyksien ja luovuttamisten, sekä omavoimaisuuksien parissa.
Ja ajatuksemme eivät tämän asian tiimoilta nyt ja tuskin tulevaisuudessakaan tule kohtaamaan, joten en lähde tästä asiasta sen enempiä jankkaamaan. Häiritsee vain joskus tuo saman levyn hinkkaaminen ja se, että toisen ihmisen mielipiteet pitää joka ikinen kerta olla torppaamassa kumoon, kun se joku tietty sana täällä palstalla vilahtaa. Minusta itsestäni joskus tuntuu, että täällä ei uskalla niistä joistain tietyistä asioista puhua, kun se ei vaan ikinä tunnu metsänreunaan sopivan. Ja se jos joku on aivan helkkarin myrkyllinen ja vahingoittava asia vertaistuen kannalta, jos ei pysty laittamaan kaikkea tiskiin, vaan pitää olla vähänkään varpaisillaan. Mitä hittoa se sinulta on pois, jos joku on sitten vaikka kuinka uskossaan pielessä? Anna sen olla.
Minulla ei ole kenenkään uskoja vastaan mitään, siihen asti kun niitä ei totuuksina muille esitä. Varsinkin ne kytkykaupat, joissa johonkin tiettyyn ideologiaan uskomista ja suorittamista esitellään raitistumisen ehtona, ovat sellaisia jopa paranemisen mahdollisuuksia rajoittavia pelotteluja että olenpa ajatellut että minulla on sitten kans oikeus väittää vastaan.
Kun niitä ikuisen mudassa ryömimisen ja elinkautisen paiseidenpuhkomisen julistuksia yhä uudestaan hinkataan, niin siinäpä sitten minäkin yhä uudestaan vastalauseitani hinkkaan.
Onhan se yksitoikkoista, mutta yhtä yksitoikkoista ja ja ainakin yksipuolista olisi sekin jos ei niihin saisi sanallakaan ilmaista epäilyksiään?
Täällä on herkimpiä varten olemassa se vihamies-toiminto jolla voi varmistaa sen, että saa luettavakseen vain omia mielipiteitään myötäileviä kirjpoituksia.
Jostain syystä minä en ole sitä halunnut käyttää milloinkaan, jopa mieluummin luen kirjoituksia joissa asioita katsotaan eri kanteilta .
Mutta, jotenkin ymmärrän kyllä niitäkin jotka ovat minun höpinäni diskanneet pois silmistään tuolla napin painalluksella.
Voi olla hyväkin konsti, jos alkaa hermostuttamaan tällainen asioiden pohtiminen jota täällä omilla edellytyksilläni harrastan.
No minäpäs tunnenkin löytäneeni ratkaisun jostain tuosta välimaastosta. En usko myöskään minkään vertaan tuohon fundamentalistiseen HC AA-laisuuteen, että pelkästään otsa ovenkarmeja nuollen sinun pitää anteeksi pyydellä lopun elämääsi, jotta selviät. Minulle tällaiset ihmiset aiheuttavat ihan saman reaktion, kuin sinussakin. Mutta en myöskään usko siihen toiseen ääripäähän, että koko ideologiassa ei olisi kerta kaikkiaan mitään hyvää ja sitä pitää aina kaikessa vastustaa ja nöyrtyminen sekä omavoimaisuudesta luopuminen tässä asiassa tarkoittaa käytännössä sitä, että vain AA:n penkkiä kuluttamalla ja mitä lie kytkykauppaa käyden pystyt pärjäämään. AA:n ideologiassa, jos siihen ihan oikeasti on tutustunut ja ymmärtänyt, on ihan valtavasti hyvää. Itse asiassa siinä on niin paljon hyvää, että se on mielettömän harvinaista yleensäkään missään.
Siinä jossain välissä on hyvä mennä. Eka pitää vain ymmärtää. 
Ja sitä paitsi, ihan oikeasti tällä palstallako nykyään on jotain AA:n pyhänä pitämistä ja yhden totuuden julistamista? On ollut kyllä joskus, mutta nyt tänäpäivänä: kerro missä? Ihan asiallisesti ilman mitään tyrkyttämistä sitä täällä ne jotka siellä käyvät ovat kertoneet. Tuo sinun suunnaton vastaan hinkkaamisesi kumpuaa jostain ihan muualta. Jostain omista traumoistasi varmaan.
AA:n opetuksissa on todella paljon järkeviä ja suurimmalle osalle ihmisistä sopivia ajatuksia.
Hyviä työkaluja, hyviä elämänohjeitakin.
Ja niistä suuri osa on sellaisia jotka sisältyvään tuhanteen muuhun itseään ainutlaatuisen hyvänä pitävään ohjelmaan ja järjestöön.
Niistä ns hyvistä käytännöistä ja ajatuksia herättävistä mietelmistä kannattaakin varmasti nostaa monia esille, ja ehkä juuri niitä jotka eivät hengellis- tai muun maailmankatsomuksellisen jyrkän kannanoton takia sitten rajaa osaa porukasta joko ulos tai uudelleenohjelmoitaviksi vääräuskoisiksi joiden olisi luovuttava kaikesta minkä ovat siihen mennessä maailmasta oppineet ja käännyttävä uuteen uskoon.
“Töölön A-klinikan. Se Mechelininkadulla oleva?” Kyllä. Tuli käytyä useammin, kuin mitä juotujen Lasol-pullojen yhteismäärä on.
“Tiedän paikan (armahan), mutten ole koskaan käynyt siellä. Siellä toimii nykyisin Helsingin kaupungin oma huumevierotus, ja juopot eli pelkät viinamäen miehet ja naiset sullotaan kaikki vain Hangonkadulle.”
Aha. Tämä on takapakkia wanhan kansan alkoholistien kannalta. A-klinikkasäätiöllä on Helsingissä enemmän hallintohenkilöstöä kuin A-klinikoilla henkilökuntaa. Tämä on yksi syy lisää 2015 muuttaa Parasiitin paratiisiin eli Graniin, joka on parasiittilähiö; Helsingissä ja Espoossahan ne töissä käyvät.
^ Niiin, säätiön hallinnosta en tiedä, mutta eihän Helsingin A-klinikat kuulukaan A-klinikkasäätiölle, vaan Helsingin kaupungille. Siksi ne onkin kai selvyyden vuoksi muuttaneet nimensä Päihdepoliklinikoiksi.
Pari vuotta sitten oli joku poru somessa, että Helsinki lakkauttaa A-klinikat. No ei lakkauttanut, vaan ne vain muuttivat nimeä ja sote-uudistuksessa niiden hallinto yhdistyi psykiatrisen puolen kanssa.
Kaiken maalima asioi määki tiärän, niinkun Hietanen sanoi Tuntemattomassa. 
Oikeassa olet Arska tuossa, että takapakkia menee wanhan kansan alkoholistien hoito. Hangonkadun katko on ainoa laitoskatko alkkiksille, sinne on jonoa ja katkaisuhoidot on lyhennetty 3 - 4 päivään. Siinähän rankemmin tintannut reiska tai pirjo tutisee vielä hoidosta lähtiessäänkin. 
Minkähän kaupungin päihdehuoltoa muuten tuo Grankulla käyttää. Tuskin siellä omaa on?
"Minkähän kaupungin päihdehuoltoa muuten tuo Grankulla käyttää. Tuskin siellä omaa on?"http://www.kauniainen.fi/palvelut_ja_lomakkeet/sosiaalipalvelut/paihde-_ja_riippuvuusongelmat
Leppävaaran A-klinikka ostopalveluna. Oma sosialityöntekijä. Kankanpäähän (Satakunnassa) voi päästä kuntoutumaan ostopalveluna → pääsee pois päihdeympyröistä. Alkoholin käyttö nuorilla ja varhaisessa keski-iässä olevilla aikuisilla menee yli Uudenmaan tason, sitten ikäryhmässä 44 + käyttö on alle Uudenmaan tason. Eli paha alkoholiongelma on myös siellä, mutta käyttö tapahtuu seinien sisällä; pubeja ei oikein ole - jälleen hyvä puoli kun ei ole houkutteita - eikä kadulla juuri juoda.
Joo,siis itsekin viittasin tuolla luovuttamisella siihen,että lopetetaan uskottelu,että juominen on hallinnassa.Minusta se on tärkeä oivallus matkalla raitisteluun.Pelkkä lopettaminen saattaa joillakin auttaa,mutta ainakin itsellä se vaatii sen arpomisen lopettamisen. Alkoholi ei pysy hanskassa.Aika moni vähentäjä on tuolla huolissaan juomisesta,mutta samaan hengenvetoon toteavat ,etteivät nyt missään nimessä haluaisi harrastustaan lopettaa.
Toisaalta se mistä täällä vähän puhutaan,on alkoholi selviytymiskeinona poikkeuksellisissa kriiseissä. Jos olisin Pohjois-Korealaisen vankileirin vanginvartija,olisinko huolestunut alkoholinkäytöstäni?
Osa ihmisistä käyttää runsaastikin alkoholia selviytyäkseen poikkeuksellisista tilanteista,eivätkä kuitenkaan välttämättä alkoholisoidu kuten AA opettaa.Mutta jokainen ymmärtää,että tuolloin on paljon muita ratkaistavia ongelmia mukana,mihin SoiKannel viittaa usein.
Minä näkisin, että minulla alkoholisoituminen alkoi siitä ensimmäisestä humalasta alkaen. En käyttänyt silloin 14-vuotiaana vielä mitenkään ihmeellisen paljon tai usein, enkä joutunut heti vaikeuksiin. Kuitenkin pään sisälläni alkoi tapahtumaan muutoksia, rupesin ajattelemaan ja käyttäytymään toisella tavalla. Persoonassani rupesi tapahtumaan muutosta ja muutenkin siitä alkoi se, että ns. tupakka tuli huuleen ja muutkin riippuvuudet rupesivat syntymään. Valheellisuus ja sen sellainen, mitkä kuuluvat siihen kuvioon, alkoi myös silloin. Dokaamiseen liittyi heti paljon häpeää, salailua ja syyllisyyttä.
Todellisuuden pakeneminen ja vastuunoton pakeneminen, sekä niiden omien käsittelemättömien asioiden pakeneminen starttasi silloin. Kun ei ollut minkäänlaisia välineitä silloin teininä käsitellä esimerkiksi sitä kotona vallinnutta alkoholismia, niin sitä rupesi sitten itsekin hoitamaan sitä tunne-elämänsä tuskaa esimerkiksi sillä viinalla. Eli viina rupesi viemään heti, vaikka se kovempi dokaaminen alkoikin sitten vasta joitakin vuosia myöhemmin.
^ Myös minä näen asian sillä tavalla, että n. 12vuotiaana kun jo edesmenneen alkoholisti isäni viinakätköllä kävin, niin alkoholisoitumiseni/addiktio sairauteni puhkesi silloin. Jo vuosi aikaisemmin olin tosin huomannut tupakoinnin auttavan pahaan olooni ja ahdistukseeni (jota silloin en todellakaan osannut tunnistaa) ja olin välittömästi koukussa ainakin psyykkisesti.
Etanoli tuntui tuolloin kuin joltain hyvin merkittävältä “taikajuomalta” ja päättelin isäni myös juovan sen vuoksi, että hänkin tietää tämän juoman “salaisuuden”. Oikea syy ajattelutavalleni oli kuitenkin se, että olin jo tuolloin hyvin masentunut eksistentiaalisesti sekä varmasti myös meidän perheessä olevat ongelmat vaikuttivat taustalla (vanhempani erosivat kun olin 7v sekä äidilläni oli tuolloin työnarkomaniaa, eli ei kyennyt olemaan täysipainoisesti läsnä isästäni puhumattakaan). Itselleni tuli myös ikzun kaltaisesti valehtelua ja epärehellisyyttä oireiluna (varastin esim. opettajaltani rahaa (en jäänyt koskaan kiinni) ja näpistelin satunnaisesti kaupoista sekä koin lievää uhkapeliriippuvuutta sen aikaisista peliautomaateista.
Koko homma sitten pikkuhiljaa tiivistyi pahaan alkoholismiin (aamusta iltaan juomiseen) ja jossain vaiheessa tuli pillerit kuvioihin kun juomisen aiheuttamia oireita alettiin hoitamaan ( seurasi todella pahaa itsetuhoisuutta ja impulsiivista sekoilua). Sekakäyttö periodin jälkeen sain vaihdettua viinan pelkkiin nappeihin. Mutta niitä jos syö ongelmallisesti saattaapi joutua aikamoiseen kuseen (kuten sain huomata) 
Kaikki ongelmat katosivat noin 2vuotta sitten kun löysin mielensairauteeni oikean lääkkeen (myös pitkäaikaisen päihdelääkärini mielestä) ja vierottauduin kaikista mahdollisista psykoaktiiveista. Nyt vain pitäisi saada se laillinen versio, että pääsisin terapiaan selvittämään miten tästä alkuperäisestä mielenongelmasta voi tervehtyä vaikka se ei enään ongelmia aiheutakkaan ja olen erittäin hyvinvoiva.
Jos joku nyt sitten haluaa väittää, että minä olen nyt vain vaihtanut taas päihdettä/huumetta/lääkettä toiseen (vaikka päihdyttävää vaikutusta ei edes enään tunnu) ja “päihdeongelma” on edelleen olemassa, niin tulee samalla väittäneeksi että alkoholistit siis kykenisivät yleisemminkin vaihtamaan päihdettä selkeästi haitattomampaan ja jointteja tulisi alkaa jakamaan A-klinikalla juopoille? Minä taas olen sitä mieltä, ettei missään tapauksessa koska harvalla juopolla on sellainen mielenongelma juomisensa taustalla johon kannabis toimisi oikeasti lääkkeenä eikä se juominen tällöin lopu yhtään mihinkään ja sitä paitsi lääkekannabiksella on potentiaalia pahentaa niiden alkoholistien taustalla olevia psyykeongelmia riippuen siitä mikä se psyykeongelma nyt mahtaa kenelläkin sitten olla.
“harvalla juopolla on sellainen mielenongelma juomisensa taustalla johon kannabis toimisi oikeasti lääkkeenä”
Siis kannabis vaikuttaa hypothalmuksen kautta kun taas etanoli keskushermoston → eli varmaankin asia on noin. Tuo lääkekannabisvalmiste Sativex ei kai juuri aiheuta euforiaa. Vaikea ottaa kantaa kannabikseen, kun en ole ollut käyttäjä. Soinivaaran kanta lienee se oikea; meni jotenkin näin, että kannabis on kyllä alkoholia miedompi päihde, mutta se ei tule alkoholin tilalle van sen lisäksi jolloin laillistamiseen ei ole syytä. (Toimii kyllä krapulalääkkeenä → vaarallinen aine siinä mielessä alkoholistille).