Kyllä vaan synkkiä hetkiä riittää, sieltä on noustu. AIna kun jaksaa tekee itsensä eteen seuraavan asian, yhden kerrallaan…sitä se varmaan tarkoittaa, että jos kyyneleet helmiä ois, (oisinpa ökyrikas.) Se on vain tunne, tunteet menee aina tavalla tai toisella ohi.Näin voi tehdä jos muuttaa jokaisen tuskan myös opiksi ja tutkiskelee sitä jonkunverran. Itkee hetken ja sitten tekee muuta. Sateen jälkeen on aina raikas ilma.
Arvostan niin paljon sinun kaltaisia ihmisiä, jotka osaavat päivä toisensa jälkeen ajatella vain positiivisesti kaikesta huolimatta. Siinä on minulla itselläni vielä paljon opittavaa. 
Itselleni kävi niin että jätin oman ‘rakkaani’ lopullisesti toisten naisten hoiteisiin, heissä oli eksiä, alkoholisti-naisystäviä, ihan uusia tuttavuuksia, nuoria, vanhoja, thaimaalaisia baari-tyttöjä ja täkäläisiä ilotyttöjä, enkä ole ihan varma kaikista hänen miesystävistäänkään että mihin kategoriaan he kuuluivat. Seurustelun aikana jos riitaa tuli niin minut häädettiin paikalta ja viidessä minuutissa oli toinen paikalla. Helppoa kuin heinänteko. Ei kannata pitää ainoana rakkaanaan ihmistä jolle itse olet vain yksi vaihtoehto monien joukossa.
Hei Emppu82,
sinuna miettisin tarkkaan, mikä tällaisessa miehessä vetää puoleensa. Mistä tiedät, että hän on pohjimmiltaan herkkä ja fiksu ihminen? Alkoholisti ei ole oma itsensä selvinpäinkään, vaan “esittää” erilaisia rooleja, joilla mahdollistaa tulevaa juomistaan. Uskon että sinun omat odotuksesi nyt pyörittävät ajatuksiasi, ja kuvittelet että tässä alkoholistissa asuisi elämäsi prinssi. Kunhan hän vain lopettaa juomisensa, ja lakkaa olemasta alkoholisti. Jotain on sinussa rikki, kun tunnet vetoa toisen naisen luona asuvaan, juoppoon mieheen. Ehjät, itsestään pitävät ihmiset kiertävät tällaiset kaukaa.
Sinuna en miettisi, mitä tämä mies ajattelee tai tuumii, vaan miten voisit itseäsi auttaa.
Olen huomannut sellaisen kummallisen ilmiön, että joskus naiset poimivat kapakasta sen juopottelevan miehen mukaansa, muuttavat yhteen, pahimmassa tapauksessa menevät naimisiin ja tekevät lapsiakin, ja sitten valittavat ja siunailevat, kun tuo mies on alkoholisti, ja elämä on pilalla. Sama kuin ostaisi kissan, ja vuoden päästä valittaisi, kun se ei ole koira, vaikka kuinka on sitä yrittänyt kouluttaa ja opettaa.
Ihmiset ovat mitä ovat, jokainen on tärkeä ja täydellinen omalla tavallaan, mutta jos haluaa hyvän ja turvallisen parisuhteen ja lapsia, kannattaa juopottelevat miehet kiertää kaukaa.Heillä on oma elämänsä, omat kipunsa, osa selviytyy ja raitistuu, ja osa juo itsensä hautaan. Mutta heidän elämäänsä vain kurjistaa hyvää ajattelevat kumppanit, jotka “tukevat” ja yrittävät rakastaa alkoholismin pois. Se vain pahentaa ja nopeuttaa sairaudenkulkua.
Hyviä miehiäkin on, vaikka kuinka paljon. Jos rentut vetävät puoleensa, on jotakin omassa mielessä rikki, ja silloin kannattaa keskittyä siihen, ja unohtaa pariutuminen vähäksi aikaa. Elämä ei muutu paremmaksi Sen Täydellisen Miehen löytämisellä, vaan omaa sisäistä itseään hoivaamalla ja vahvistamalla. Sitten kun on sisäisesti ehjä, vetää puoleensa ehjiä ihmissuhteita, ja terveitä miehiä.
Tsemppiä jatkoon!
Ei asiat ole niin yksinkertaisia että sitä vaan päättää pysyä juopoista erillään jotta saisi perheen ja jotta saisi ehjän parisuhteen. Entäpäs jos ottaa miehen ja hän alkaakin juomaan vasta aikuisena, kun lapset on hankittu ja yhteinen talo, ja alkoholismihan kehittyy vaiheittain monesti. Hyvä vaan että käy niitä asioita läpi muodossa tai toisessa, jos ne ovat kuitenkin tullakseen. Ei ole mitään keinoa saavuttaa täydellistä elämää, ja jos intuitio sanoo että joku mies on herkkä ja hyvä…Ok se voi tulla näpeille koska monesti itse ainakin huomaan projisoineeni omaa ihannetta miehiin. Eli olen mielestäni itse niin hyvä ja enkeli, että näen muissa sen saman olevinaan…Ja tämä minunkin hyvyyteni on kyseenalaista, koska en ole ehkä vain saanut tilaisuutta olla pahakaan…Veri ei vaan sattumoisin vedä minua viinan pariin, ja omaan ihannekäsitykset ihmisistä, mietin silmät pyöreänä että miksi 
joku valehtelisi, miksi joku ei olisi täysin sitä mitä sanoo olevansa …miksi viina voisi olla tärkeämpi kuin tyttöystävä , kun minullekaan ei ole viina tärkeämpi kuin yksikään ihminen ja niin edelleen 
Kun ihminen seuraa sydäntään, hän oppii itsestään asioita. Oppii sen että onko ennakkoluulottomuus joskus menossa sinisilmäisyyden puolelle…ja jos niin missä määrin kannattaa kuitenkin pitää myös sinisilmäisyydestä ja intuitiosta kiinni.
Ja mitä tulee siihen pohjimmiltaan herkkä ihminen. Mä ainakin olen edelleen varma, että kuka on herkkä niin se on…Mutta olen oppinut laittamaan teot edelle. Eli jos ihminen käyttäytyy siten, että jättää kuin nallin kalliolle niin en minäkään häntä sitten paapo. Mutta olen varma että alkoholisti varmastikin on mitä herkin ihminen monesti. Mutta se ei ole mikään syy antaa hänen kävellä ylitseni, vaikka olisi kuinka herkkä.
Siis eli sensijaan, että välttäisi uskottelemasta itselleen jonkun olevan herkkä, katsoo niitä tekoja ensin ja vain niitä tekoja mitä näkee. Muttei epäillä sitä pahinta. Tai ajatella että joku on joko täysin hyvä, tai täysin läpimätä. Ei arvailisi että mikähän tuo toinen on, kun tekoja voi katsoa niin arvailulle ei ole enää tarvetta, eikä sen tuomitsemiselle että onko hän herkkä vai ei.
No voi olla että ihmisessä on jotain rikki…todennäköisesti joku on valehdellut elämäntotuudet todella rankasti jossain vaiheessa kun ei näe vilunkipeliä heti sielä missä sitä on. Mutta on nää myös kokemus asioita.
Jos ei ole ikinä kokenut alkoholismia tai sen vaikutuspiirissä elämistä, niin on ne lainalaisuudet kyllä senverran tuntemattomia ettei tarvitse olla mitenkään rikki tai jotenkin sairas mennäkseen hämilleen sen edessä.
Sitä aina sortuu epäilemään omaa mielenterveyttään , vaikka siinä ei välttämättä ole MITÄÄN vikaa.
Enemmänkin pitäisi uskoa siihen, että reaktioni ovat normaaleja, ookoo ehkä sinisilmäisyyttä ja toisten miellyttämisen halua pitäisi vähän vähentää, mutta ei ensimmäisenä hakea aina itsestä vikaa että miksi olen niin särkynyt ja rikki kun haen vääriä miehiä.
Normaalia hoivaviettiä esiintyy joka ihmisellä, ja hakee apua itselleen todetakseen ettei mussa ole kuitenkaan vikaa. Elämä jatkuu…Sydänsuruja ja pettymyksiä on turha kääntää itseensä, että miten TÄMÄKIN oli minun vika ja johtuu minun risasta itsetunnosta tms,…SIinähän sitä vasta kusessa sitten onkin, että kun itse vielä aiheutan niin voi vähän mennä motivaatio. Ei mun mielestä auta tilannetta yhtään jakaa itsensä ja muut ehjiin ja rikkinäisiin, että minä nyt kuulun tähän rikkinäiseen porukkaan ja mahikset sen mukaiset,. koska se ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Ja jos siltä rupee tuntumaan niin kannattaa hakea apua, koska voi olla ettei se siis olekaan totta ja menee elämä hukkaan niin ajatellessa.