I need help, en pysty tähän yksin

Kiitos Lempeä Kettu tsemppauksesta. Tiedostan tuon erittäin hyvin. Siksi just mietinkin, et eipä se kaksi lasiakaan ollu niin “ihanaa” että tekis mieli lisää.
Kyllä tiedän, että riippuvuus on ovela ja valta on massiivinen.
Muuten päivä on kyllä ollut tosi kiva, luonnossa, ulkoillen ja tärkeiden ihmisten seurassa. Sunnuntaithan mulla on useesti olleet niitä pahimpia ahistus paniikki morkkispäiviä. Melkeen sellaisia, ettei oo uskaltanut olla yksin, kun on ollut niin paska olo.
Nyt on oikeesti hyvä olo, ei ahdista eikä oo yksinäinen olo. Haluan tälläsiä päiviä paaaaljon lisää, elää elämää

Iltaa ihmisille!
Viikko taas perjantaissa ja on ollut niin kiire ja kamala härdelli töissä. Aivan ääriväsynyt ja kuollu olo…Arvatkaa olisko mieli tehnyt turruttaa väsyä ja kaikkee muutakin vähän viinillä. Mutta enpä mennyt alkoon, enkä ostanut muutakaan rentouttavaa juomaa. Nää perjantait on mulle toooosi hankalia kyllä.

17 päivää nyt ja huomaan, että kun on aikaa joskus illalla tai viikonloppuina niin mieleen tulee kaikkia asioita, mitä oon törppöillyt ja halunnut unohtaa. Kai se kuuluu tähän prosessiin tää asioiden (varsinkin paskojen) kohtaaminen ja läpikäyminen ja siitä seuraavan häpeän tunteen kestäminen. Sitten omansa on suru, mistä sekin oikeen tulee? No ainakin yhden parisuhteen menetyksestä kuningas alkolle. Ehkä se suru on siinä, että ikävöi aitä alkuaikaa, kun ei tajunnut miten asiat on, ja miten kaikki meni koko ajan pahempaan suuntaan. Ja ehkä suree myös sitä totuutta, että tuskin pystyn olemaan edes ystävä ihmiselle, jonka päivittäinen tarve on juoda. Tiedostan, että oon ite niin heikko, etten kestä sitä, en vielä.

Eilen kuuntelin podcastin Ira Koivun haastattelusta, suosittelen. Niin moni asia oli niin tuttua. Taidan lukea tuon kirjan kuhan jaksan. Jännä juttu on myös tuo, etten oikeen vuosiin oo pystynyt keskittyyn mihinkään. Kirjojen lukeminen on äärettömän vaikeeta. Nyt sentään kuitenkin leffoja ja sarjoja pystyy jo rauhoittuun kattoon. Jotenkin aivot käy ylikierroksilla. Eikä ainakaan mun työ sitä rauhoita, ihan tosi hektistä ja energiaa vievää.

Lapset on onneksi taas viikon niin on rutiinia ja tekemistä, ei tarvii yksin olla ainakaan.
Hyvää viikonloppua ja tsemppiä kaikille!

Itselläni 26 päivää raittiina. Hyvin on mennyt. Välillä TV : tä katsoessa tekisi mieli viiniä. Olen juonut vissyä viinilasista. Toistaiseksi se on tepsinyt. Tarkoitus olisi nyt olla pidemmän aikaa kokonaan juomatta. Ja sen jälkeen kokeilla kohtuukäyttöä. Sain lääkäriltä reseptin uuteen lääkkeeseen.
Tsemppiä kaikille ?

Hei folks!
Välillä tänne omaankin ketjuun jotain. 21 päivää, ei helppoo, mutta ihmeellistä. Kolme viikkoo. Vaikka vähän, niin mulle paljon :slight_smile:
Kaikki voima ja energia menee edelleenkin töihin, ja kun se on raskasta ja kuormittaa niin ajoittaiseen vtutukseen tekis mieli, tiätte kyllä… Mutta ei. Oon vaan juonu kahvia, et jaksaa jtn muutakin iltaisin, kuin maata sohvassa.

Edelleenkään ei oo oikein ketään kenen kanssa näitä asioita pohtia ja prosessoida, en ole jaksanut ottaa yhteyttä mihinkään. Onneksi on tää foorumi. Ootte tärkeitä vertaistukijoita ja tarinoista saan itelleni niin paljon voimaa ja sitä fiilistä, et ei oo yksin.
Kävin jo vähän tuolla Lopettajissakin, kun kuitenkin tavoite olisi siellä, mutta kai sitä vähän kummallakin puolella saa olla.

Ens vkl oon lähös reissuun ja se vähän pelottaa. Mun reissukaveri ei aio olla juomatta, vaikka esitin pienen toiveen et olisiko voinut… Kun täs on vielä niin alussa kuitenkin. Hän ei voi olla, ja se kertonee kyvystään sitten oikeastaan ollakaan tukena. No, koitan tsempata itteni. Ja voihan siellä iteksiään asioita tehä, jos toinen haluu keskittyy muuhun. Tuskin ainakaan tulee reissu meitä lähentämään, päinvastoin. Varmaan jonkunlainen iratutumisprosessi luulen niin. Arvot ja asenteet muuttuu väistämättä. Tietenkin reissun voisi kokonaan jättää väliinkin, miksi kiusata itseään, mutta se on jo maksettu ja ainakin mulle se on aktiviteetti ja urheilureissu ensisijaisesti.

Mites muiden viikko on käynnistynyt? Tää syksy on muuten aika kaunista aikaa. Aikaisemmin oon inhonnut syksyjä, mutta jospa sekin asia nyt muuttuisi monen muun asian lisäksi.

Vaikeita tilanteita sulla kyl.
Pitääkö kaverin olla juomatta jos sää oot päättäny olla?
Ja onko se hänen velvollisuus olla dokaamatta?
En osaa kyl ite vastata toho…vaikeeta hommaa. Huppuaha se olis jos kamu tukis et olis vaikka ilman mut tuntusko sit itestä pahalle ku oot rajottanu omalla ongelmallas toista? Ehkä itel vois tulla myös Tollane ajatus.
Moni joka haluis olla ilman varmaa jöttäs välii. Kaveri ei menny ees olut osaston ohi moneen vuotee sen jölkee ku lopetti mut nyt sitä ei haittaa jos muut ottaa. Sillä tietty yli 10v jo selvää elämää et sillo se varmaa jo helpompaa.
Hyvää reissua kumminki. Sehä voi olla kaikinpuolin huippu jos tekemistä riittää ja nukut hyvin. Ja tiiä vaikka kaverin pikku ottaminen ei siinä haittaiskaa lainkaa. Kerroha miten reissu meni sit ja millaset kokemukset jäi…

Niinpä, Tipitii. En todellakaan aio olla se, joka rajoittaa toisia itseni takia. Täs hetkes se vaan tuntuu ajatuksena vaikealle katella toisen juomista. Mutta mistäs tietää, jospa onkin niin kivaa, et se on ihan sama juoko se toinen vai ei. En ainakaan halu tehdä siitä itelleni ongelmaa, vaan aion nauttia pikku breikistä pois arjesta.
On muuten aikoihin eka kerta, ku tälläseen breikkiin ei kuulu alkoholi.

Hei Liinaauroora! Miten reissu meni?

Hei,
ollut taas yhtä kaaosta alkuviikko ei oo ehtinyt/jaksanut kirjoittaa, vaikka lueskellut oon teidän kuulumisia.
Kiitos kysymästä, reissu meni yllättävän hyvin vaikka muuta odotin. Jo ennen reissua väsytti raskas vko ja suututti ajatus, kuinka jaksaa kattoo toisen juomista ja hallita omaa haluaan juoda.
Juu en ihan täysin tipattomalla ollut kyllä, saunasiiderin otin ja ruualla viiniä. Mutta oli niin paljon kaikkea tekemistä, urheilua ja muuta aktiviteettia, että ei kyllä huvittanutkaan enempää ottaa. Teki kyllä niin hyvää kaikin puolin liikunta ja luonto. Ehkä se maiseman vaihdoskin edesauttoi ettei ees harmittanutkaan juomattomuus tai toisen juominen.

Mäkin allekirjoitan sen kotona yksin sohvatissuttelun. Se on niin helppoa.
Mä mietin nyt aika paljon muutenkin, mikä tää mun linja juomisen suhteen on? Vai pitääkö se tietää ja olla armoton itselleen? En tiedä. Joka tapuksessa viikonloppu oli tosi kiva kaikinpuolin. Täst taas etiäpäin.
Hyvää loppuviikkoa kaikille.

Mietin itsekin et miten sun reissu meni…ja vähentäjät palstallaha sä oot että kai se joku viini ruoan kaa on ihan ok siinä kontekstissa.
Hienoa et oli hieno reissu eikä tartte väsyneenä (darrassa) viikkoa alottaa ???

Kiva kuulla, että reissusi sujui hyvin ja oli onnistunut! :slight_smile:

Lainasin nyt tekstiäsi, mitä olet pohtinut tälle palstalle kirjoittaessasi ekaa kertaa, koska se on vähän erilainen suhteessa tuohon viimeiseen kirjoituksesi, jossa pohdit omaa linjaasi alkoholiin. Kysyt ekassa kirjoituksessa kohtuudesta, oppiiko sen? Itse en ole oppinut, mutta tämä on vain minun kokemus. Yleisesti ottaen alkoholistit eivät pysty enää kohtuuteen, mutta jos et ole vielä niin pahassa riippuvuuden jamassa, niin sittenhän tilanne on toinen. Vähentäminen on hyvä juttu joka tapauksessa.

Hyvää viikonloppua sinnekin!

Lempeä Kettu, olet asian ytimessä taas… Vastaus on, että en tiedä. Siksi tätä pohdin. Nyt on mennyt reilu kk ja elämä on muuttunut. Tiiän kyllä, että oon ihan diinä rajalla, helppo olus lipsahtaa vanhaan.
Toki samat haasteet ja vaikeudet on edelleen arjessa, ja niihin sitä rentoutusta ja jotain turrutusta hain juomisesta. Nyt vaan asioita ajattelee toisin.

En mä tiedä opinko kohtuuteen. Ehkä opinkin, ehkä en. Mutta päivä kerrallaan. Ainakin nyt kai kestää sitä kaikkee (elämää sen kaikissa sävyissä) ilman turrutusta.

Kuukausi on lyhyt aika kaikissa mittasuhteissa, mutta saavutus reilussa vähentämisessä silti. Elämä on hyvää näin just nyt.

Sorry muutama kirjoitusvirhe, tarkistin kyllä :blush:

Tsemppiä tapojen muutokseen! Mulla on tätä pohdintaa takana niin monta vuotta, joten uskallan väittää, että vähentäminen kannattaa aina. Joskus jopa lopettaminen jos menee jatkuvasti “yli”. Alkoholihan on vaarallinen aine -ei mitään terveysjuomaa.

Miten menee?