hyvien kirjoittajien seurassa

Viihdyn hyvien kirjailijoiden seurassa. Vaikka harvemmin sellaista pääsen oikeasti tapaamaan, ja harvat heistä sattuvat edes elämään samaan aikaan minun kanssani. Mutta, kirjat elävät.

Joskus kirjat liippaavat läheltä tätä juomisaihettakin. Useammin tietysti elämää ja elämäntapoja joihin sitten juomindnkin kuuluu.

Nyt tarttui kirjastosta mukaan Pentti Saarikosken “juomarin päiväkirjat”. Taatusti alkoholistin tekstiä,eihän se mies juuri selvänä ollut. Saarikoskelta kai löytyvät ne maailmanharvinaisuuddtkin, kuvauksdt deliriumist kohtUksen aikana kirjoitettuna.

Onhan siinä jotain tuttua, kaukaa menneisyydestä pilkahtavia kuvia jostain joka joskus on jollain tavalla ollut omaakin elämää. Saarikoskella tosin oli elämässään juoppouden lisäksi myös lahjakkuus, kirjailijan ja kääntäjän mahtava ammattitaito, joten elämä tietysti oli aivan erilaista kuin meikäläisen, duunarijuopon.

Ja kuitenkin, samuuttakin. Kuten se, miten juovuksissaolo oli niin luonnollista elämää, selvänäolo taas poikkeus, hankala ja outo, kipeä tilanne. Ei se pöhnä siis ollut senaikaisen ajattelun mukaan hyvä eikä paha, koska se oli luonnollinen tila, jokapäiväinen kuin yön nukkuminen.

Juuri törmäsin kirjassa kohtaan jossa Pentti olisi mennyt Dublinissa ollessaan päiväksi johonkin reissuun, mutta kun se olisi vaatinut neljää tuntia ilman ryyppyä niin eihän semmoiseen. Ei keskellä kirkasta päivää voinut niin pitkään viinatta olla.

Semmoista se on alkoholismi.
On se kirja ihan mielenkiintoinen, ajatukset esillä, paljaina, oivaltavinakin, vaikka juopuneen perspektiivi onkin vallitseva.

No, katsotaan nyt, voi olla että kyllästyn ennen kirjan loppua…puolivälissä olen ja vielä lukeminen maittaa.

Ei tuostakaan kirjasta välttämättä mitään opi, mutta ehkä kuitenkin… Hyvä on ihmisen ajatella asioita muiltakin kannoilta kuin omaltaan. On siinä jotain sellaisia pointteja joita omasta menneisyydestäni tunnistan. Onko niissä enää minulle merkityksellistä ajattelemista, tiedä sitten. Mutta kai tässä enemmän itseäni viihdytän kuin viisaammaksi yritän, joten miksen lueskelisi.

Luettu on.
En kyllä ole varma miksi. Tai joo , Saarikoski oli merkittävä kirjailija, tutustumisen arvoinen. Juominen oli hänelle luonnollinen asia, itsestäänselvyys. Osa jokaista päivää, määräävä osa. Sen ehdoilla piti tehdä kaikiki muu.
Rankkaa ja yksitoikkoistakin elämää, se tekstistä välittyy.
Alkoholismin kuvausta realistisimmillaan, sitä elämästä irrottamatta tai mystifioimatta.

Juodut määrät päivittäin, vuodesta toiseen, olivat kyllä sellaisia ettei minun fysiikallani olisi edes jaksanut.

Tutustumismatka omalla kohdalla jo unohtuneeseen alkoholismiin, ja osaan suomen kirjallisuushistoriaa, kenties.

Jos jaksaisin tai huvittaisi asiaa pidemmälle mietiskelä, niin ehkä voisi vertailla miten olisin tuon kirjan sisällön mieltänyt silloin kun asia oli omalla kohdalla ajnakohtainen tai silloin kun olin juuri irrottautumassa omasta alkoholismistani.
Varmasti aivan eri tavalla kuin nyt.

Vahinko etten lukenut, silloinkin. Nyt olisi vertailukohta kun voisi palata uudestaan vuosien takaiseen lukukokemukseen.

Kuuset
Kuusien alla
pienet kuuset
suuria kuuntelevat.

Mistähän johtuu, että ylläoleva Saarikosken runo on jäänyt mieleen? Ehkä siksi, että se on mielestäni niin hieno!

Parikymppisenä yritin esittää fiksua ja filmaattista ja yritin keskustella tamperelaisessa kapakassa Saarikoskesta, vaikka en ollut lukenut yhtäkään hänen teostaan. Sittemmin luin jotain, mutta … … en oikeastaan kiinnostunut.

Mutta tämä runo on jäänyt muistiin, se riittää.

Kirjallisuus on tosiaan niiin tärkeä asia, että mahdoton olisi kuvitella elämää ja maailmaa ilman sitä. Heti perään tunnustan kuitenkin, että yhtään Saarikosken kirjaa en ole lukenut. Vanhat kotimaiset klassikot ovat jääneet minulta puutteelliselle tutustumiselle. Tiedän kirjailijat ja heidän meriittinsä, mutta teoksensa ovat jääneet koskematta. Lukiossa tein kirjaesitelmän Salaman Juhannustansseista pelkän selailun perusteella. Sain siitä muistaakseni 8+.

Voisi ehkä sanoa, että oma kirjallisuusmakuni alkaa vasta 80-luvulta. Uudemmat kirjailijat onkin tutumpia myös teostensa osalta: Westö, Tervo, Härkönen, Kyrö jne.

Ehkä tunnustan nyt tässä, että nyt mina vihdoin aloin kirjoittaa omaa esikoisromaaniani! Tai oikeastaan eilen. Olette ensimmäiset ihmiset, joille tämän kerron. Muille en vielä kerrokaan, koska en halua että kaikki tutut tuolla ulkona alkavat joka paikassa kysellä että mites kirja edistyy, varsinkaan jos se ei sitten edistykään.
Kaksi sivua on jo kirjoitettu, prologi on valmis. :slight_smile:

Jokin Saarikoskessa on vetänyt minua puoleensa, alkoholismi kai, kun poliittisesti olen hänen kanssaan kaikesta eri mieltä. Tai holtittomuus. Ajelin vaimon kanssa vuonna 2000 Göteborgin pohjoispuolella, kun silmiin sattui tienviitta “Valsäng” ja muistin, että siellähän se Saarikoski eleli. Menimme sinne ja kyselimme missä hän asui. Ei siellä ehken faneja pilvin pimein liikkunut, kun ihmiset kyselivät että olemmeko Pentin sukulaisia. Ei se seutu niin landea ole kuin minkä kuvan Saarikosken kirjoista saa; Göteborgin paremman väen lähiö lähinnä, puolen tunnin matka keskustaan. Hänen haudallaankin olen käynyt Uudessa Valamossa; siinä on ortodoksiristi, vaikka ei hän ortodoksi ollut.

Saarikoski kirjoittaa proosassaan koko ajan samaa tarinaa, päiväkirjaa, enemmän tai vähemmän peitellysti. “Kirje vaimolleni”, “Asiaa tai ei” ja “Euroopan reuna” ovat suosikkejani. Runoista parhaita ovat mielestäni ihan viimeiset, Tiarnia-sarja, ne ovat vapaita poliittisesta ja muustakin paatoksesta.

Kääntäjänä Saarikoski on jäänyt de facto unholaan; hänen käännöksensä on pääosin jo korvattu uusilla.

Saarikosken elämää on dokumentoitu tarkkaakin tarkemmin: Pekka Tarkka (sic!) on toimittanut hänen päiväkirjojaan, vaikka on niitä kai vielä tulossakin. Eniten pidän henkilökuvasta “Kilpikonna ja olkimarsalkka” jonka on kirjoittanut hänen ex-vaimonsa Tuulaliina Varis. Siinä on eletyn elämän ja kuolemankin maku - alkoholistin ennenaikainen, tuskainen loppu.

Hei!

Edellisiä ajatuksia kunnioittaen ja vanhempia viestejä pläräilemättä, saisiko uusille jäsenille jonkinlaisen “luethan nämä” -listan? :slight_smile:

Terveisin:
Hyvien neitsyt-lukijoiden seura

Kolmas päihdelinkin “vakioketju” on nimeltään kirjallisuusvinkkej…