Vapaapäivinäni pidätän oikeuden olla vastaamatta kysymyksiin joita en täysin ymmärrä. Vastaan niihin arkisin klo 8 - 16 niin puhelimitse, kasvotusten kuin joskus tietoverkon välitykselläkin.
Relevantimpi kysymys on mielestäni: mitä on ihmisarvo? Olisiko jollakulla siihen määritelmää, lunttaamatta wikipediasta?
Sotahan sinänsä sulkee pois ihmisarvon. Ihmisarvolle sopivaa ei ole kykkiä juoksuhaudoissa kun naapuri paiskoo rautaa niskaan. Ihmisarvolle sopivaa ei ole tulla tapetuksi tai tappaa muita ihmisiä, tuhota asumuksia, polttaa, räjäyttää, teloittaa, ottaa vangiksi.
Ihmisarvosta saamme aasinsillan ihmisoikeuksiin. Ihmisoikeus on elää rauhassa omaa elämää, tarvitsematta pelätä hengen ja turvallisuuden puolesta. Sota romuttaa tämänkin.
Silti sota on joskus parempi kuin huono rauha. Joskus on parempi taistella, kuin tulla poljetuksi maahan puolustautumatta.
Hömpsönpömpsön. Ei mun kysymyksessäni mikään ole vaikeasti ymmärrettävää. Myöskään kysymys ihmisarvosta ei ole absurdia nähnytkään, vaan tässä asiayhteydessä se on aivan looginen: Koska kansakunnat itse määrittelevät ihmisarvon eli sen kuka on esim. suojelemisen arvoinen henkilö ja kuka ei kussakin tilanteessa, voi ihan hyvällä syyllä kysyä miksi Suomen piti luovuttaa yhtään ketään tuon ajan Saksaan? Vaikka joukkotuhonnan laajuus ei ollut vielä aivan selvillä, selvää oli ainakin se että oli sota, ja se että tiettyjä ihmisryhmiä vainotaan. Tulivatko nuo 8 henkilöä liian kalliiksi suomalaiselle yhteiskunnalle? Muuttiko kokonaista 8 henkilöä jotakin olennaista Saksan ja Suomen väliessä? Tuliko Hitlerille hyvä mieli kun sai kokonaista 8 ihmistä tuhottavaksi?
Näin kaukaaviisaana on tietysti helppo hurskastella kaikenlaisilla historiallisilla outouksilla. Varsinkin kun emme itse olleet vielä edes läheskään syntyneet tähän meidän mukavaan ja oikeudenmukaiseen maailmaamme. 70 vuoden kuluttua he jotka eivät vielä ole syntyneet tähän nykyiseen maailmaamme varmasti katsovat tätä aikaa ja ihmettelevät että miksi nyky- ihminen toimi kuten toimi, ja miksi emme tehneet toisin.
Minkähän näköinen Suomi on 70 vuoden kuluttua? Olisi kiva jos olis aikakone ja pääsis kurkistaan.
Et kuitenkaan itse vastannut, mitä on ihmisarvo. Kuinka itse määrittelisit sen?
Eräs suomalainen sotasankari, tarkka-ampuja Simo Häyhä, surmasi yksinään kiväärillään satoja Puna-armeijan sotilaita. Tämä on suuri uroteko, joten eikö näillä surmatuilla venäläissotilailla ollut ihmisarvoa? Tottakai heillä oli. Heillä oli ihmisarvo siinä kuin vaikkapa Mannerheimilla, juutalaisilla, Churchillilla, Helsingin pommituksissa ja Hiroshimassa kuolleilla siviileillä kuin Josif Stalinillakin. Taikka niillä juutalaisilla, jotka joutuivat keskitysleireihin Norjasta ja Tanskasta. Heitä oli enemmän kuin 8.
Ruotsalaiset metalliveljemme, laulu- ja soitinyhtye Sabaton, tekivät muuten Häyhästä hienon biisinkin: “White death”. youtube.com/watch?v=q5CaQ37VYvw
Ihmisten luovutus kuitenkin on myös diplomatia-kysymys. Kysymyksesi pitäisi esittää sen ajan asiasta päättäneille.
Minä pidän kuitenkin erittäin tärkeänä sitä, että Suomi ei luovuttanut omia juutalaisiaan natseille. Siitäkin asiasta tosin voi kysyä mielipidettä vaikkapa tämän päivän Suomen juutalaisilta, jotka ovat heidän lapsiaan ja lapsenlapsiaan.
Se on totta, että menneisyyttä tarkastellessa emme aina ymmärrä miten ihmiset ovat voineet toimia siten kuin toimivat. Ja samaa voivat tulevat sukupolvet ihmetellä meidän aikaamme tutkiessaan.
Ihmisarvon syvällinen filosofinen määritelmä ei liittynyt tähän asiayhteyteen. Tietysti siihen olisi kiva takertua ja mikä ettei. Mutta mun pointtini tässä oli vain se että tuota viiden plus kolmen vapaaehtoisen = 8 henkilön luovuttaminen natsisaksaan on jotenkin vaikea ymmärtää. Juuri siksi koska kyseessä oli noin pieni lukumäärä, eikä Suomi suostunut enempää luovuttamaan. Joten miksi juuri heidät luovutettiin? Ketä se hyödytti, mitä se muutti? Diplomaattisista syistä? Me ei suostuta luovuttamaan yhtään ihmistä tuhottavaksi Saksaan. Paitsi no annetaan nyt kahdeksan henkilöä diplomaattisista syistä?
8 henkilön luovutus ei poliittisessa mielessä vaikuttanut yhtään mihinkään. Mutta noille 8 henkilölle ja heidän läheisilleen luovutus muutti kaiken.
Omien (olkoon sitten juutalaisia, vammaisia, työttömiä, köyhiä) luovuttaminen tapettavaksi olisi tietysti vaikeammin sovitettavissa moraalin yleiseen kuvaan melkeinpä missä maassa tahansa.
Kun ihmiselle tai ihmisryhmälle on saatu “toiseuden” leima otsaan, on paljon helpompaa sulkea silmät ja korvat epäinhimilliseltä kohtelulta.
Ja kuten tämän päivän suomessa näemme, on myös helppoa lietsoa vihaa “toisia”, “epäihmisiä”, kohtaan.
On kovin helppoa luoda mielikuva “toisista” jotka ovat jakamassa meidän osuuttamme leivästä. Meidän leivästämme. Minun ja Nalle Wahlroosin yhteisestä leivästä josta ei “muille” riitä, prkl.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja vähän muutakin, niin että se on meidän eikä niiden muiden.
Uskomatonta, että tuo “toiseus” tulee tässä juttelussa esille, kun juuri kolme minuuttia sitten tein koulutehtävää, jossa käsitellään “toiseutta”.
Se on totta, että toisille voi tehdä helposti pahaa, mutta ei meille. Jos juutalainen on “toinen”, niin sen voi pistää keskitysleiriin, mutta jos hän on yksi meistä, niin silloin ei.
Suomessahan juutalaisuus ei kuitenkaan merkinnyt samaa toiseutta kuin natsi-Saksassa. Tämän sivun alussahan totesinkin Suomen juutalaisten osallistuneen sotaponnistuksiin samalla tavoin kuin muukin Suomen väestö; sotilaina ja lottina.
Toki Suomessakin lietsottiin jossain vaiheessa jonkinlaista antisemitismiä, mutta se ei koskaan pahentunut pilapiirros-astetta pahemmaksi.
8 muualta tulleen juutalaisen luovuttaminen natseille on toki ihmisoikeusrike, mutta ei kuitenkaan ainoa Suomen historiassa. Suomen historiaan mahtuu kipeitä ja traumaattisia asioita, eikä vähiten sisällissotaamme ja itsenäisyytemme alkutaipaleeseen liittyviä.
Mutta eipä noiden kahdeksan kohtaloissakaan hekottamisen aihetta ole, vielä nykypäivänäkään.
Sodan aikaisista tapahtumista ei tosin puhuta niinkään ihmisoikeusrikoksina, vaan sotarikoksina. Asia on tietysti sama, mutta termi hieman eri. Koska sota jo sinänsä romuttaa ihmisarvon ja ihmisoikeudet, on sodan olosuhteissa erilainen termistö.
Tiesittekö muuten, että termi “rikos ihmiskuntaa kohtaan” keksittiin vasta Nurnbergin oikeudenkäyntiä varten, kun muuten ei saatu natseja vastaan nostettua sellaista syytettä, johon myös voittaja-osapuolet eivät olisi syyllistyneet?
Tarkoituksenihan ei ollut mitenkään syyllistävästi edes pohtia tuota 8 henkilön luovutusta, vaan ihan poliittisena toimenpiteenäkin se on omituinen.
Tarkoittaa hän varmaankin “rikos ihmisyyttä vastaan”- rikosnimikettä joka on otettu käyttöön käsitteenä ensimmäisen kerran Haagin sopimuksessa 1907 ja sitä käytettiin ensimmäisen kerran Turkkia vastaan armenialaisten kansanmurhan yhteydessä 1915. Ensimmäiset syytteen sen sijaan luettiin vasta WW2:n jälkeen Nurnbergin oikeudenkäynnissä. Lähde plököpedia.
Mielenkiintoinen aihe olisi miettiä että mitä meidän itseasiassa piti oppia historiasta. Sanotaan että historiaa ei pidä unohtaa jottei se toistuisi. Mutta nyt kun maailma jälleen kuohahtelee liitoksistaan, vaikuttaa siltä että kaikki osapuolet ovat olleet oppivinaan jotain historiasta, mutta näitä opittuja asioita - mitä ne sitten lienevätkin - sovitetaan nykyiseen maailmaan eri tavoin. Aina sen mukaan keneltä kysytään. On natsit ja suvakit ja rasistit ja nationalistit sekaisin yhtenä mössönä kun kaikki ovat muka oppineet niin paljon historiasta. Ja yrittävät väkivalloin olla toistamatta sitä.
Joskus häviäminen on opettavaisempaa kuin voittaminen. Katsotaan vaikka sodan jälkeistä Saksaa, Suomea ja Japania. Menestystarinoita, joiden kukaan ei enää voisi kuvitella aloittavan mitään aseellista konfliktia muita maita kohtaan. Päinvastoin: Saksan Angela Merkel näyttäisi joskus jopa toimivan jonkinlaisena sovittelijana Putinin ja länsimaiden välillä.
Toisen maailmansodan voittajat sen sijaan juuttuivat aseiden kalisteluun, joka jatkuu edelleen.
Itsehän olen muuten sekä patriootti että suvakki. Poliittinen väritykseni on sinivihreä. Ateistina minun on kuitenkin myös helppo nähdä rauhan ja demokratian esteenä useimmiten uskonto.
Demokratia on kuitenkin asia, jota ei voi saavuttaa pelkästään kaatamalla jokin diktaattori. Tätä USA ei aina ole tajunnut. On kuviteltu, että kun jokin yksittäinen tyranni syrjäytetään, maassa alkaa oitis kukkia demokratia. Näin ei ole usein käynyt, vaan tuloksena on ollut kaaos ja väkivallan jatkuminen.
Demokratia on pitkallisen oppimisen tulos. Se on eräänlainen yhteiskuntasopimus, joka vaatii tietynlaista sivistystä. Demokratian kehittyminen Euroopassa vei satoja vuosia, ja vielä 1900-luvulla sillä oli pahoja kasvukipuja.
Ihmiskunta siis käy jatkuvaa oppimisprosessia, joka etenee eri puolilla eri tahtiin, ja jossain jopa juuttuu tai ottaa pakkia. Minä ja eräs Esko uskomme, että tulevat 50 vuotta ovat eräänlainen ihmiskunnan pullonkaula. Joko häviämme, tai voitamme jackpotin. Jos selviämme kaikista nykyajan ongelmista ja haasteista, on tulevaisuudessa vain universumi rajana ihmiskunnalle.
Tähän voisi laittaa vaikka jonkun jedi-jutun.
Minä otan politiikkaan, varsinkin maailmanpolitiikkaan kantaa varovaisesti koska se on vaikeaselkoista enkä usko enää oikeastaan mitään informaatiota sellaisenaan jota on tarjolla. Mutta erilaisista ilmiöistä voi kuitenkin päätellä jotain. Esim. tuo trendikäs Yhdysvaltojen dissaaminen. Kertooko se enemmän oikeasti Yhdysvaltojen huonosta politiikasta vai esimerkiksi siitä, että USA on tarpeeksi turvallinen suurvalta jota uskaltaa kritisoida ilman pelkoa? Tavallinen ohjenuorahan on normielämässäkin että jos haluat tietää kuka esim. perheessä tai yhteisössä on turvallinen auktoriteetti katso sitä joka saa eniten paskaa niskaansa. Kukaan ei uskalla kritisoida auktoriteettia joka on oikeasti heikko. Ja heikon auktoriteetin tärkein merkki on kritiikinsietokyvyttömyys.
Jos jossakin kehitysmaassa on kansanmurha menossa ja Yhdysvallat (tai joku muu suurvalta) ei puutu peliin, sitä syytetään välinpitämättömyydestä ja siitä että se antaa kansanmurhan tapahtua. Jos se taas puuttuu peliin sotilaallisesti, sitä syytetään toisen valtion sisäisiin asioihin puuttumisesta kansanmurhan aikaansaamisesta.
Voisiko kuitenkin olla niin, että itse kansanmurhan suorittaneilla ihmisillä ja kansoilla itsellään voisi olla jotain tekemistä maissaan tapahtuvien konfliktien kanssa? Tää on jotenkin tabu aihe, kriisimaita itseään ei periaatteessa saa koskaan syyttää niissä tapahtuvista kauheuksista. Minusta se on vähän sama kuin pienessä mittakaavassa vaikkapa rikollisiin suhtautuminen; aina vika on jossain muualla kuin siinä henkilössä joka varsinaisen pahan teon tekee.
Jos kuuntelee noita Yhdysvaltojen sisällä käytyjä keskusteluja heidän ulkopolitiikastaan se kielenkäyttö on mielenkiintoista. Siellä usein puhutaan toisten maiden sisäisistä asioista tyyliin että “kenet me laitamme sinne toiseen maahan valtaan” tai “kenet me otamme pois vallasta”. Kriisimaa on objektisoitu passiiviseksi avuntarvitsijaksi, ja suurvallat päättää heidän puolestaan monista tärkeistä asioista. Tilannehan on vähän sama kuin alkoholistin raitistus; alkoholistin täytyy tehdä se itse. Ulkopuolinen ei voi raitistaa toista. Tai kasvaa toisen puolesta. Mutta tätä kriisimaiden omaa vastuuta heidän omien maidensa tilanteista kyllä vähätellään. Kaikki ongelmat eivät johdu köyhyydestä tai koulutuksen puutteesta ym. Korruptiota ei voi lopettaa kukaan muu kuin korruptoitunut itse.
Ei ne ateistiset valtiomuodot ole rauhaa tuonut. Vanha klisee. Itse olen vahvasti sillä kannalla että kaikki lähtee yksilöiden sisäisestä maailmasta. Yhteiskunnat ovat manifestaatioita yksilöiden sisäisestä maailmasta ja siitä aivo- ohjelmoinnista joka kunkin yhteiskunnan yksilöihin on sisäänajettu (pääasiassa) lapsena. Kaikki palaa yksilön kehitykseen kun kysytään että mikä helvetti tätä maailmaa vaivaa. Tää on mun uskomukseni tällä hetkellä.
^ Jos tarkoitat ateistisella valtiomuodolla kommunistista diktatuuria, niin sehän muistuttaakin enemmän uskonnollista fundamentalismia kuin vapaata uskonnottomuutta. Jos Stalin tai Mao olisivat syntyneet islamilaiseen maahan, heistä olisi varmaan tullut samanlaisia tyranneja ajatollaheina tai mullaheina.
Rauhanomaisimpia, demokraattisimpia ja onnellisimpia maita sen sijaan ovat ne kohtalaisen sekulaarit maat, joissa on uskonnonvapaus, mutta joissa uskonto ei kuitenkaan ole määräävällä sijalla yhteiskunnassa. Eli kuten vaikkapa… Pohjoismaat.
Yhdysvaltojen dissaaminen? Pois se minusta. 4. heinäkuuta huudatin “Born in the USA”:ta tippa linssissä. Muistelin sankarivainajia, jotka USA antoi Euroopan pelastamiseksi Normandiassa ja milloin missäkin.
Lisäksi valtava määrä taidetta ja tiedettä on tullut tuosta suuresta maasta. Bluesit, jazzit, rocknrollit…
And hey: they flied to the Moon!
Yhdysvalloissa on mahdollista myös kritisoida maan politiikkaa maan sisällä, ilman pelkoa että lähtee henki niin kuin Venäjällä voisi käydä. Ei joku Michael Mooren kaltainen heppu sasi keikkua vapaalla jalalla Putinin valtakunnassa. Moorekin tosin mainitsee rakastavansa Amerikkaa, mutta ei niin paljon kaikkia sen johtajia.
Suomihan sai runsaasti sympatiaa USA:sta asti Talvisodan aikana, mutta vielä silloin USA oli valinnut erillään pysymisen Euroopan selkkauksista.
Mietteeni nousivat Ylellä nähdystä amerikkalaisesta dokumenttisarjasta “Yhdysvaltojen kutsumuskohtalo”. Kannattaa katsoa, jos se on vielä nähtävissä.
En tarkoittanut vain Valtio- miestä Yhdysvaltojen dissaamisella vaan ihan yleisesti. Yhdysvallat on ollut jo pitkään trendikäs kritiikin kohde maailmanpolitiikkansa kanssa. Kaikki tuntuu olevan aina USA:n syytä.
Toikin on vähän vanha klisee. Uskonnottomuus sen enempää kuin uskonnollisuuskaan ei ole tuonut ratkaisua siihen miksi maailma on rauhaton. Esimerkiksi Suomi ei ole uskonnoton. Tämä on kristillinen maa jonka pääuskonto on luterilaisuus. Useimmat demokraattiset ja rauhanomaiset maat eivät ole ateistisia, vaan se ero on juuri valtion ja uskonnon erottaminen toisistaan. Uskonto ei siis ole myöskään este rauhalle, vaikka se ei ole sille taekaan.
Siitä mä en ole ihan varma tarkoittaako se, ettei ole sotaa, sitä että on rauha. Musta Suomi ei ole hiljaisuudestaan huolimatta kovin rauhaisa. Eikä moni muukaan sellainen maapläntti jossa ei varsinaista sotatilaa ole käynnissä.
^ Tuohon voisin kommentoida, että toden totta globaali uskonnottomuus voisi hyvinkin tuoda ratkaisua maailman ongelmiin. Samalla kenties huomattaisiin, että ihmiskunnankin kohtalo on ihmiskunnan omissa käsissä.
Muta aiheeseen:
Näinä päivinä tulee kuluneeksi 76 vuotta talvisodan päättymisestä. Talvisodan saaga on osa yhteistä historiaamme, halusimme tai emme. Pieni kansa nousi ylivoimaista uhkaajaa vastaan, ja talvisota tunnetaan maailmalla Daavidin ja Goljatin taisteluna.
Ei ole enää sijaa teorioille, joiden mukaan SUomi aiheutti sodan omaa tyhmyyttään. Itäisen naapurimme toiminta on osoittanut sen mielivaltaiseksi kiusaajaksi aina. En silti vihaa tavallisia venäläisiä, jotka ovat usein kivaa väkeä ja tahtovat rauhaa, systeemistään huolimatta.
Meillä on paljon yhteistä Ruotsin kanssa. Ruotsin kanssa olemme olleet samaa maata, emme Neuvostoliiton kanssa. Sotahistoriaa lauluiksi tekevä Sabaton myöntää että Suomi jätettiin yksin Talvisodassa, ja että Ruotsin toiminta sodassa oli usein häpeällistä. Se mielisteli Hitleriä jotta välttäisi Tanskan ja Norjan kohtalon. Suomi oli sen sijaan suoraselkäinen asetoveri saksalaisille, kunnes emme voineet enää jatkaa yhteistyötä. Itsenäisyys säilyi, Suomesta tuli onnekkaasti enemmän osa länttä kuin osa itää. Siksi meillä on aina ollut vapaus ajatella mitä haluamme, ja sanoa se julki jos haluamme.
Uhrimme siihen on ollut iso. Emmekä voi olla muistamatta toki samalla uhreja, jotka Neuvostoliitto joutui antamaan tässä kaikessa järjettömyydessä, johtajiensa hulluuden vuoksi, aivan kuin Saksakin.
Puna-armeijassakin moni joutui olemaan “in sniper’s way”, kuten edellä linkittämässäni Sabatonin biisissä lauletaan.
Uskonnonvapauden sisään kuuluu vapaus olla uskonnoton. Vapaa uskonnottomuus = oksimoroni. Mitä vapautta se on jos ihmiseltä kielletään vapaus uskoa johonkin jumal- olentoon ja harjoittaa valitsemansa uskonopin kappaleita? Pohjois- Koreassakin saa olla vapaasti uskonnoton.
Hyvää itsenäisyyspäivää. En lukenut ollenkaan mitä tähän ketjuun oli kirjoitettu. Hyvää itsenäisyyspäivää kolahti! Siis julistetaan itsellemme itsenäisyys, olla sellainen kuin on. Siis hyvää itsenäisyyttä. kokonaista itsellistä ihmistä joka huolehtii itsestänsä, lähimmäisistään ja luonnosta. Niistä asioista mitä itsekunkin läheisyyteen on tullut!
On tyytyväinen siihen mitä on ja haluaa hyvää myös muille, auttaa ja tukee. mutta myös torjuu jos joku yrittää horjuttaa sitä itsenäisyyttä minkä on saanut. Oikeastaan minun lähellä on ihmisiä jotka yrittävät lyödä kiilaa minun ja hyvinvointini väliin. En kelpaa tällaisenaan. Arvostelu ja pilkka kilpistyköön tästä lähin minusta pois.
Uskonnonvapaus on paradoksi koska tietyt uskonnot kieltävät uskonnonvapauden. Ajatollah Khomeinin (Iranin päämies 1979-1989) mukaan pahin mahdollinen synti, se jota ei voi saada anteeksi, olisi kolmijumalaan (Isä, Poika, Pyhä Henki) uskominen. Vert. Pitääkö suvaitsemattomuutta suvaita?
Länsimaisen uskonnonvapauskäsityksen ideaali on se että jokaisella yksilöllä pitäisi olla uskonnonvapaus. Yksilöiden uskonnonvapaus ei rajoita muiden uskonnonvapautta. Jos yksilön uskolla ei ole toleranssia toisenlaisille uskomuksille, se ei vaikuta mitenkään muiden uskonnonvapauteen. Yksilön uskonnonvapaus rajoittuu vain omaan itseen. Se ei tarkoita vapautta valita esim. omien lasten puolesta mitä heidän tulee uskoa.
Mutta olet oikeassa siinä ettei tämä ideaali toteudu käytännössä edes länsimaissa. Fundisuskovaisten lapsilla on harvoin uskonnonvapautta vaikka lain se pitäisi taatakin. Sama pätee monenlaisiin ideologioihin ja elämäntapoihin.
- sovitetaan nykyiseen maailmaan eri tavoin. Aina sen mukaan keneltä kysytään. On natsit ja suvakit ja rasistit ja nationalistit sekaisin yhtenä mössönä kun kaikki ovat muka oppineet niin paljon historiasta. Ja yrittävät väkivalloin olla toistamatta sitä. 
Itse olen vahvasti sillä kannalla että kaikki lähtee yksilöiden sisäisestä maailmasta. Yhteiskunnat ovat manifestaatioita yksilöiden sisäisestä maailmasta ja siitä aivo- ohjelmoinnista joka kunkin yhteiskunnan yksilöihin on sisäänajettu (pääasiassa) lapsena. Kaikki palaa yksilön kehitykseen kun kysytään että mikä helvetti tätä maailmaa vaivaa. Tää on mun uskomukseni tällä hetkellä.
