Huumeriippuvaisille

Hei

Pakko kysyä “alan” miehiltä ja naisilta, että miltä tuntuu olla huumeriippuvainen? Hallitseeko aine koko elämää vai voiko käydä esim. töissä tai koulussa?

Opiskelen sosiaali -ja terveysalaa ja aikomuksenani on (ehkä) erikoistua päihdetyöhön. Ongelmani vaan on, että en tunne henkilökohtaisesti yhtään päihderiippuvaista vaan ainoastaan ns. kunnollisten perheiden nuoria.

Motiivini erikoistumiseen on hyvin palkattu päihdeala (esim. yksityinen hoitokoti). Olen tietysti myös aika paljon kiinnostunut päihdeongelmista.

Olen kiitollinen kaikista vastauksista.

Mm, (jos tosissas olet päihdepuiolelle hakemassa) niin mitäpä jos harkitsisit jotain toista alaa, nuista sun muista viesteistä päätellen…

Niin kuin itse tahdot sanoa, ei millään pahalla, mutta en suosittele sinulle kyseistä alaa jo ihan oman suhtautumisesi käyttäjiä kohtaan.
Ei ihan luottamusta herättäviä kommentteja ole tullut.
Niin tai miksi nisti ei totea: “oho, kello on 12.15, taidanpa hakea uudet värkit ajoissa, niin saan taas piikitellä itseäni koko illan”.
Pitääkö olla niin v*tun saamaton silläkin osa-alueella?!?!

Huumeiden käyttö tekee ihmisestä idiootin koko loppuiäkseen.
(Kysyttiin metadonihoidosta)

Ei millään pahalla. :wink:

…Muttei millään hyvälläkään

Touchê! :stuck_out_tongue_winking_eye:

kun elämä menee päin persettä niin se on yx lysti onko selvinpäin vai sekasin tosin sekasin se paskakin maistuu paremmalle

Hyvältä tuntuu monta kertaa päivässä.
Ei hallitse riippuvuus elämääni mitenkään, oma yritys pyörii hienosti, vaimo+lapset oon pitäny tyytyväisinä ja kaveritkin viihtyy seurassa.

Threadin aloittaja: olet TÄYSIN väärällä alalla. Et todellakaan tule viihtymään työssä tuolla asenteella.

Kirjoituksistasi paistaa läpi halveksunta. “Hyvin palkattu ala” Huhhuh miten idiootti voikaan olla.

“Hyvien perheiden lapsia” kaikki ei ole syntyneet/varttuneet Kauniaisissa tai Eirassa. Kontulan ympäristö antaa ihan eri miehenmallit ja kaveripiirit kuin se Eiran golfpiiri ja “hamutaan mammonaa mahd. paljon sillä se on ihmisen arvo” mentaliteetti.

ÄLÄ missään tapauksessa ryhdy päihdetyöntekijäksi sillä sinulla ei näytä olevan näistä asioista minkäänäköistä tarvittavaa kokemusta ja asenteesikin on suoraan sanottuna täysin perseestä.

[Poistettu asiatonta. -Päihdelinkin toimitus]

Tää tyyppi haiskahtaa vahvasti trollilta.

pornoo!11

Todella pöyristyttävä kommentti. Väkivallalla uhkaaminen on todella lapsellista.

Täytyykö kirjoitustani tai motiivejani enemmän perustella? Ei kai kukaan päihdetyöntekijä voi väittää rehellisesti, että olisi oikeasti kiinnostunut tai huolissaan asiakkaansa ongelmista?!?! Kyllä motiivi on vain ja ainoastaan raha.

Vai miten luulette sosiaali -ja päihdetyöntekijöiden muka jaksavan kuunnella päivästä toiseen narkomaanin valehtelua ja katsoa vierestä jatkuvaa retkahtelua ja lupausten pettämistä aina kun on asiat mukamas hoidettu kuntoon???

Iso herääääätyyyysss kaikille!!!

Ja kun kerran vauhtiin päästiin niin sanonpa senkin etten voi ymmärtää kuinka narkomaaneja hyysätään ja yritetään kuntouttaa kovalla rahalla ja samaan aikaan syöpälapsille kerjätään lakki kourassa ropoja.

Kun on kerran itse tiensä valinnut (huumeet) niin itse pitäisi niistä eroonkin päästä. Jos ei luonto/tahto riitä niin suu suppuun vaan.

Itse poltin tupakkaa kolme vuotta yli askin päivässä ja lopetin kerralla. Ei sekään helppoa ollut mutta selkärankaa löytyi. Eli tiedän kyllä mitä on olla riippuvainen.

Terveydenhuollon marssijärjestys tulisi ehdottomasti olla sellainen, että päihdepotilaat tulisivat viimeisinä. Ja jos ei vapaana pärjää ja luulee syyllistyvänsä rikoksiin saadakseen aineita, niin sitten vankilaan.

Ja kyllä: jatkan opintojani ja olen entistä varmempi, että päihdetyö on minun alaani. Aika muuttaa asenteita ja lopettaa päänsilitys ja “ymmärtäminen” päihdetyössä!!!

Ei vitt…

päänsilitys Niin mekin sua, esaias.

:confused: :astonished:
Onko tää tyyppi nyt ihan tosissaan…? Pakko sanoo et aika kylmäkiskonen kaveri. Enhän mäkään mikään sympatia - ihmiin ole, mut kyllä sitä vähän nyt myötätuntoa hei… :stuck_out_tongue:
Raha on se mikä ratkaiseee…
Toivottavasti en joudu ikinä katkasuhoitoon ja sun hoidokikses. :slight_smile:

Ja kun kerran vauhtiin päästiin niin sanonpa senkin etten voi ymmärtää kuinka narkomaaneja hyysätään ja yritetään kuntouttaa kovalla rahalla ja samaan aikaan syöpälapsille kerjätään lakki kourassa ropoja.

Kun on kerran itse tiensä valinnut (huumeet) niin itse pitäisi niistä eroonkin päästä. Jos ei luonto/tahto riitä niin suu suppuun vaan.

Itse poltin tupakkaa kolme vuotta yli askin päivässä ja lopetin kerralla. Ei sekään helppoa ollut mutta selkärankaa löytyi. Eli tiedän kyllä mitä on olla riippuvainen.

Terveydenhuollon marssijärjestys tulisi ehdottomasti olla sellainen, että päihdepotilaat tulisivat viimeisinä. Ja jos ei vapaana pärjää ja luulee syyllistyvänsä rikoksiin saadakseen aineita, niin sitten vankilaan.

Ja kyllä: jatkan opintojani ja olen entistä varmempi, että päihdetyö on minun alaani. Aika muuttaa asenteita ja lopettaa päänsilitys ja “ymmärtäminen” päihdetyössä!!!
[/quote]

se on ihan totta että jokainen on tiensä valinnut,mutta omasta kokemuksestani päihdetyössä (katkasuhoidossa esim) paneudutaan siihen mitkä taustalla vaikuttavat asiat ovat ajaneet ihmisen siihen tilanteeseen että hakee apua päihdeongelmaansa ja koitetaan miettiä keinoja olla retkahtamatta (mikä sekin on enemmänkin sääntö kuin poikkeus kuiville pääsemisessä)

päihteet sotkevat ihmisen aivokemiat niin pahasti että on vaan se himo saada aineita ja siitä johtuu lupausten rikkomiset/valehtelut/rikokset sun muut paskat.

niin ja onhan niitäkin työhönsä kyllästyneitä päihdetyöntekijöitä keitä ei kiinnosta vittuukaan asiakkaan elämäntilanne mutta omalla kohdallani olen kyllä kohdannut niitäkin keitä oikeasti kiinnostaa toisten ihmisten auttaminen.itsekkin kun lähdin hoidosta niin yks hoitajista viel senkin jälkeen soitteli vapaa-ajallaan ja juteltiin niitä näitä ja ko. henkilö auttoi työnsä ulkopuolella mua ihan helvetisti.
senkin takia sä olet TÄYSIN väärä ihminen tolle alalle koska sen motivaation siihen työhön pitäis lähtee halusta auttaa ihmisiä.

ja tosta sun viestistäs päätellen, pitäiskö munki lähtee vankilaan ku joka päivä elän sen tunteen kanssa et koska mopo lähtee taas käsistä ja alan tekee tyhmyyksiä?

Samaa mieltä. Muutenkin nää narkomaanit ovat olevinaan niin tärkeitä, niillä on pahimmat ongelmat, niillä on kurjinta, yhyy. Painukoon saatana vittuun siitä itkemästä, kun kerran itse ovat ongelmansa aiheuttaneet. Todellakin kaikki riippuvaiset sietäis olla viimesenä terveydenhuollossa.

tarkoitat siis että 12-vuotias lapsi tekee viisaan oman valinnan.

Mun mielestä kaikki puhe “omasta valinnasta” päihderiippuvuuden tai ylipäätää riippuvuuden yhteydes on pelkkää paskaa ihmisten suusta ketkä ei asiasta mitään tiedä.

Kukaan ei helvetti tee tietosta valintaa ku vetelee ekoi linjoja tai ekaa röökiä. Jokaisella on omat syynsä alunperin alottaa mut en usko et kukaan oikeesti herää aamul ja päättää et perkele vedänpäs itelleni bentsokoukun. :unamused:

Jos todella olet päihdetyöntekijä etkä trolli ni voin sanoa et tekis itteeki mieli paiskoo turpaan jos kohdataan vaik toistaseksi en ookkaa riippuvainen ku hatsista eli tuskin ikinä törmätään.
Sun laises on varmasti yks iso syy miks jengist tuntuu et turha ees yrittää ku melkee ainut taho mistä pitäis saada apua vittuilee ja halveksuu.

Yks tuttu jäi vauhtiin kii ja sit joutu poliisin kaa tekemisii ja sitä kautta joutu käymään lääkäris joka vittuili ja piti sitä jätkää jonain koiraa halvempana otuksena.
En tiedä tarkalleen mistä tuossa oli kyse mut kuitenki senki jutuista sai sen kuvan et paljoo pahempaan väliin ei ois voinu sattua joku kusipää joka luulee tietävänsä mistä puhuu. :imp:

Siihen saattaa kuitenkin aika ajoin törmätä jos työskentelee sosiaali- ja terveysalalla. Harvemmin ehkä hyvinpalkatuissa päihdehoitotöissä (missä ne sitten ikinä ovatkaan), mutta varsinkin dementiapotilaita hoitaessa väkivalta on yleistä.

Jos motiivina on vain ja ainoastaan raha, niin älä hyvä ihminen tule tälle huonosti palkatulle alalle. Esim laatottajilla on usein parempi lähtöpalkka kun hoitajilla.

Sydämestäni toivon, että sun kirjoitus on vain provo. En voi kuitenkaan mennä takuuseen siitä, koska kyllä sun laisiasi olen tavannut työskentelemässä ihmisten kanssa. Mä ensin ajattelin ehdottaa jotain muuta valintaa kun päihdetyötä. Kun syöpälapset ovat lähellä sysäntäsi, niin miksipä et työskentelisi heidän kanssaan. Hotiajia tarvitaan varmasti myös sinne puolelle. Tai en mä tiedä, syöpälapset tarvitsee kuitenkin lämpöä ja hyvää hoitoa, olisiko sinusta siihen?

Iso herääääätyyyys myös sinulle!
Onko sulla tosiaan pokkaa väittää, että sun röökinpoltto on sama asia kun jonkun vuosia jatkunut huumausaineriippuvuus? Voi herranen aika. Kaikki kunnia sinulle, että olet päässyt röökistä irti. Perusta vaikka hoitokoti nikotiiniriippuvaisille. Ja muista pistää sinne korkea vuorokausimaksu, että saat sen kaipaamasi suuren palkan.

Missä hoitolaitoksessa silitellään päätä. Koska meillä on niin voimakkaasti eri käsitykset asioista, niin kyselen mitä sillä tarkoitat. Koska mäkään en todellakaan kannata “pään silitystä”, mutta oletan meidän tarkoittavan eri asoita kyseisellä sanonnalla.

Kysytkö ihan oikeesti tosissas nyt tätä ?

Kuules, mä kerron sulle yhen homman ; myös niillä hyvän perheen lapsilla ym. voi olla päihdeongelmia sun muita riippuvuuksia ja hämmästyisit jos tietäisit kuinka moni riippuvainen käy koulussa tai duunissa ihan kuten “normi-ihmisetkin”. Ei me niin kauheesti erota siitä, meillä on vain sairaus joka hallitsee. Jos siis puhutaan nyt riippuvuudesta eikä mistään ns. viihdekäytöstä ja senkin kun voi lukea ja käsittää ni monella eri tapaa. Järkytän sua nyt vielä lisää kertomalla, että mulla on ammatti, duunipaikkakin ja oma asunto sekä perhettä ja ystäviäkin ja lisäksi olen opiaattiriippuvainen.

Pakko vielä mainita tähän loppuun, että viikko kuivilla kaiffarit ja damn, et tuntuu hjuvalle ;D Parempi olla ilman kun ei osaa handlata hommaa viksukkaasti.

Sanja :unamused: