tänä viikonloppuna tulee 7 vuotta täyteen täysraittiutta… 7 vuotta sitten tulin tietoiseksi että olen matkalla todelliseen helvettiin joka on kuoleman jälkeen odottamassa jos jatkan aineidenkäyttöä ja polvistuin jeesuksen eteen pyytämään pelastusta ja raitistumista… ja rukouksiini vastattiin,.
mistä kaikki alkoi, no yks merkittävä tekijä oli juuri tuo christiane jonka luin 12 vuotiaana, sain kirjastosta lainaksi…
tuon jälkeen päätin että rupeen aikuisena käyttämään huumeita…nyt tuosta on ollu jo yli 20 vuotta ja tänään sain sen kirjan lainaksi, ajatelin lukea sen läpi ja pohtia, mikä siinä oli kun se veti minut turmioon.
ja perheenisänä aion lukea ajatuksella äidin kirjoittamat osuudet siinä kirjassa, nuorena ne osuudet ei kiinnostaneet, luin vain tytön omat osuudet…
olen elävä todiste siitä että on vaarallista antaa tällaisia kirjoja tai leffoja lapsille…
joo nyt kysyisin että mitähän sille christianelle kävi kirjan jälkeen? muuta en tiiä kuin hämärästi olen kuullu että kuoli kolmikymppisenä hepoon… kerkesikö tekemään lapsia tai tehdä mitään muuta merkittävämpää?
Ei herranjestas mikään kirja yksinään voi ihmistä ajaa huumeita vetämään. Psyykkinen ja/tai fyysinen tuska siihen yleensä johtaa. Kun elämä potkii päähän niin siitä se monesti lähteepi, ei kirjoista.
jooh, en jaksanut avauksessa kirjoittaa muita taustatekijöitä, oletin teidän ymmärtävän että taustalla oli muita tekijöitä jotka veivät yhdessä tuon kirjan kanssa minut huumeiden pariin…
Ok, mulla oli vaikea lapsuus, mua pilkattiin ja kiusattiin ja tuo kirja osui mulle just “väärään aikaan ja väärään paikkaan” ja tossa tapahtui se “naks” että hei, mä en halua juopotella,vaan vetää huumeita…
sit kun aloitin kamankäytön nii siihen jäin 11-12 vuodeksi ja tapahtui vaan se että öisin pyörin sängyssä ahdistuneena kun tajusin että helvetti on olemassa, pelotti kamalasti joutua sinne jos jatkan vanhaa elämääni…
Ei siinä auttanut muu kuin polvistua rukoukseen ja pyytää Jeesusta tulemaan elämääni, sanoa haluavansa päästä eroon huumeista lopullisesti.
Silloin tapahtui ihme, Jumala on uskollinen niille jotka haluaa kokosydämisesti tätä.
“Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.” (1 Joh. 1:9).
Nii siinä todella koin sen, että minut puhdistettiin kaikesta vääryydestä näkymättömän voiman avulla,se on ihmeellistä. Yliluonnollista…
Nyt olen lukenut jo jonkinmatkaa sitä kirjaa… Huh, kyllä nyt tuli vastenmielisyys tuollaista elämää kohtaan, hirveen sääli tuli lapsia kohtaan kun ne luisui hepoon ihan vaan sen takia kun kasvuympäristö oli tollanen. Kurja kasvatus ja koulu, hepoa samalla tarjolla nii katastrofi on valmis.
Tuo kirja on varmasti hyvä kirja juuri silloin kun saksassa heroiiniongelma meni liian pahaksi, se herätteli yhteiskuntaa tekemään parannuksia. Mutta se kirja ei ole hyvä suhteellisen hyvinvoivissa maissa jossa nuoret on liian kokeilunhaluisia ja uteliaita. Niinkuin mä olin runsas 20 vuotta sitten…
Onhan tuo aika tyypillistä, että douppikirjat, olkoon vaikka doupin suhteen kuinka negatiivisia, vetävät ihmisiä doupin puoleen, jos elämä ei ole ihan raiteillaan, saa ainakin tietoa vaihtoehdosta normaalille elämälle, joka ei aina maistu. William Seward Burroghsin Junkie taisi olla viimeien niitti alkoholista täyspäivänisteyteen, tosin jonkun, en muista kenen, “Ruohoa ja Lunta” oli jo saanut kiinnostuksen LSD:hen heräämään jo yläasteella, doupinhan aloitin vasta lukion jälkeen.
Trainsponnigia kirotaan Skotlannissa, sen “mainoksen” jälkeen heroiinitilanne räjähti käsiin.
junkie, aivan, että juuri vaihtoehtoisen elämän tämä christianen kirja tarjosi mulle…
Elämä tuntui jo silloin surkealta ja tulevaisuus pelkkänä duunarina pelotti mua, kun mua oli pilkattu niin paljon laiskaksi, hitaaksi, kömpelöksi jne…niinpä ajattelin että narkkarina voi vain elellä eikä tarvi hävetä että ei käy duunis…
No hyvin pian tympäännyin tähän “ammatinvalintaani”, ei huumeet tuoneetkaan onnellisuutta, niillä on taipumus menettää nautinnontunnetta kerta kerralta ja halusin sittenkin normaalin elämän, nyt elän sitä ja kiitos siitä kuuluu Jeesukselle…
Muistelen, että tuota Zoota olisi jollain tapaa käsitelty koulussa joskus 80-luvun puolivälissä kun olin 6. luokalla tai yläasteella. Se jäi mieleen mielenkiintoisena kirjana mitä en muista koskaan lukeneeni vaikka tunnen sisällön pääpiirteittän. Tämä kirja on silti mielestäni jollain tasolla lisännyt aikoinaan mielenkiintoa huumeisiin.
Eniten 6. luokalla saatu “huumausainevalistus” etenkin LSD:stä sai minut vakuuttumaan, että tuota ainetta minun täytyy joskus elämässäni kokeilla. Mutta ei se niin maailmaa järisyttävää siten ollutkaan. Ennen sitä kerkesin kokeilemaan montaa muuta ainetta ja jopa rakastumaan joihinkin niistä vaikka suhtauduin huumeisiin kriittisesti ja pidin LSD:tä jotenkin erityisenä.
Mut tosiaan “valistus” ja aivan täysin rehellinenkin kertominen asioista voi lisätä mielenkiintoa huumeita kohtaan. Minusta se on aika luonnollista, ihmisellä tuntuu olevan luonnollista mielenkiintoa ja halua päihtymistä kohtaan.
Junkie oli myös vaikuttava kirja. En ole koskaan uskaltanut kokeilla pollea ja nykyisin ei ole edes halua kokeilla mitään. Tai ehkä kenties ainakin yksi yage trippi olisi koettava…
Ihailen Burroughsia juuri tästä syystä ja hän teki aikoinaan minuun lähtemättömän vaikutuksen tuolla ainutlaituisen terävällä ilmaisullaan. Mielestäni hänellä olisi saattanut olla paljonkin enemmän edellytyksiä menestyä kirjailijana ja oli mielestäni tässä suhteessa lahjakkaampi kuin moni beatnik-hampuusi-kirjailijakaverinsa… Vaikka itse epäilikin pitkään onko hänellä minkäänlaisia kirjallisia kykyjä.
Ensimmäisen kerran kun luin tuon kirjan niin se oli juurikin kirjastosta lainattu tuo vanha painos. Kun luin uudemman painoksen niin tuosta aiemmasta lukukerrasta oli sen verta aikaa, että en pysty muistamaan niin tarkkaan että voisin vertailla noita painoksia, muistaakseni ne molemmat ovat erillisiä suomennoksia. Alkuperäinen jäi ilmaisultaan mieleen paljon vaikuttavammalta, mutta ajattelin lähinnä että aika kultaa muistot… Jossain näiden välissä luin myös alkuperäkielisen pokkaripainoksen, joka sekoittaa vielä lisää muistikuvia.
Myös Matkalla (On The Road) alkuperäinen suomennos oli aikoinaan vaikuttava lukukokemus. Mulla on tuo uudempi suomennos joululahjana saatuna ollut pitkään hyllyssä, mutta vielä lukematta. Luin alkuperäkielisen tuossa 2-3 vuotta sitten eikä samaa kirjaa jaksa liian usein lukea niin saa odottaa vielä hetkisen hyllyssä. Käsittääkseni tätä uudempaa suomennosta ei ole aivan niin ronskisti sensuroitu kuin sitä alkuperäistä.
Mulla oli itellä sama, ku luin varhaisteininä sen Kari Korhosen Kuoleman Kauppias kirjan. Se vahvisti mua siihen, et jos tuol pikkukyläs ois ollu omas porukas mitään huumejuttuja, ni oisin kyl menny mukana. Mut kai se sit hyvää tuuria oli, et tyydyin vaan alkoholiin, ku ei ollu mitää muuta saatavilla.
Oon aina halunnu olla erilainen valtaväestöön verraten. Eli mulle ois laittomat huumeet kelvannu, mut kavereille viina. Nojaa kumpi sitten on pahempi juttu, samaa paska huumetta kaikki, oli laillista tai ei. Nyt ite yritän päästä eroon tuosta alkoholista kokonaan. Saa nähä millon kaverit rupee kyselee, et oonko tullu uskoon. :mrgreen:
Ihmisten suhtautuminen muutenkin ohan outoa päihteisiin. Viina ei oo vaarallista, ku se on laillista, mut sota-aikana täälläki vedettiin pervitiiniä ja yskänlääkkeissäki oli heroiinia. Ei ne sillon ollu pahoja ja vaarallisia.
Offiks meni, mut siinäpähän meni.
Mut joo. Harvan mieleen noi leffat ja kirjat oikeesti vaikuttaa silleen et rupeis sen takia käyttämään. Ja kyl mä itekkin itseasiassa jo ala-asteel ensimmäistä kertaa ajattelin, et voisin kokeilla laittomia huumausaineita.
Viimesen leikkauksen jälkeen sain sairaalassa injektiolla jotakin kipulääkettä ni täytyy kyllä sanoa, että hyvä olo siitä tuli! Mut enpä mä sille tielle enää oo aatellu lähteä, vaan ennemminkin täysraittiiksi.
Olihan tuo loppua kohden aika paska kirja, mut oli just mukava lukee niit kaikkia keikan heittoja ja kovisteluja.
Ei tosiaankaan sytytä mitkään henkimaailman jutut. Mieluummin Herrana Helvetissä ja sitä rataa. MIstäpäs sen tietää, että toisia inhottaa ja toisia kiinnostaa tietyt touhut. Aivoja on erilaisia.
Yhden asian olen elämässäni oppinut ylitse kaiken; Älä koskaan lainaa muille kirjoja, jos haluat ne joskus takaisin. En olekaan lukenut “Hurjia poikia” aikoihin, ja nyt harmittaa, että lainasin sen eräälle nuorelle miehelle, joka oli niin sekaisin, että epäili olevansa homo ja rakastuneensa minuun. Ei ihme, että päätyi psykoosin johdosta loputtomaan laitoskierteeseen. Se tässä vain risoo, että mainiota, Odessan kustantamaa opusta en saanut takaisin.
