Huume vai lääke

Kokeilen jos onnistuisin saamaan vastauksia epätietoisuuteeni täältä, ehkä omia kokemuksia omaavilta. Poikani, nyt 20 v, on jo vuosia kärsinyt masennuksesta ja ahdistuksest yms. Erilaisia lääkkeitäkin on kokeiltu. Hänellä oli viime syksynä myös omia “itselääkitys”-kokeiluja mm subuteksillä, mutta niistä on päästy eroon. Huumeista kannabista käyttää vielä silloin tällöin, koska ei sitä huumeeksi itse luokittele. Hänellä on omat reseptilääkkeensä, ainakin lyricaa ja sertraliinia.
Huolimaton kun on niin ei lyricareseptinsä saatuaan tutustunut reseptiin ja tuoteselosteeseen kunnollisesti ja käytti ensin pienempää annosta kuin lääkäri määräsi. Lääkkeet myös loppuivat kunnes hoksasi että reseptillä saa vielä lisää. Haki lääkkeitä lisää sen verran kuin apteekista kerralla antoivat ja otti niitä ensitöikseen liikaa (vähän alle tai yli 20150 mg). Tätä tapausta seuraavana yönä jouduimme soittamaan ambulanssin, koska oli niin sekaisin emmekä saaneet isoa miestä menemään omaan autoon (ei pysynyt pystyssä sen vertaa) ja oli sydänseurannassa yön yli.
Siellä lääkäri sanoi että jatkamme lääkitystä normaaliin tapaan (annos 3
150 mg/päivä). Tästä kulunut vajaa viikko ja eilen sanoi että ottaa lyricoita yli kymmenen joka päivä :open_mouth: Kuulemma “normaali” kolme tablettia ei tehoa lainkaan tämän sairaalareissun jälkeen. On siis omatoimisesti lisännyt annosta. Seuraava lääkäri on ensi viikolla, tosin joutuu pudottamaan vähän päiväannosta, koska lääkkeet eivät riitä, jos jatkaa näin suuria määriä. Terapeuttiaika olisi jo tällä viikolla, mutta ei aio kertoa asiasta hänelle.
Kuinka suuria määriä lyricaa voi oikein syödä, ilman että siitä tulee terveydellisiä ongelmia? pitääkö pelätä että tulee rytmihäiriöitä tms? Mitään kramppeja, kouristuksia tai tasapainovaikeuksia ei ole sairaalastatulon jälkeen ollut. On siis ollut “normaali”, korkeintaan hikoilua on enemmän kuin minusta pitäisi olla.
Voiko annostutsta vähentää niin että lääke jatkossa kuitenkin tehoaisi halutusti (ns. lopettaa ensin ja alkaa oikealla tavalla uudelleen). Tai onko lyricalle olemassa vaihtoehtoa, mihin voisi seuraavaksi siirtyä (lääkärin ohjeistuksella)? Kaikki on niin vaikeaa kun en saa näistä asioista keskustella hoitavan lääkärin kanssa, koska poikani on täysi-ikäinen, eikä halua minua mukaan…

Lyrica on pojallesi huume, ei lääke. Lääkäri kyllä huomaa, että käytetty lääkemäärä ylittyy. Pitäisi huomata. Ja apteekki on myös tarkka näiden lääkkeiden kanssa. Lyrican vieroitusoireet ovat aika hankalia, jos sen joutuu lääkkeen loppumisen vuoksi lopettamaan yhtäkkiä. Vaikea tilanne. Jos poikasi ei saa laillisia lääkkeitä, kaduilta niitä kyllä löytyy. Ja netistä.

Poikasi on täysi-ikäinen, mutta voisitko silti yrittää olla yhteydessä hoitavaan lääkäriin?

Kiitos nopeasta vastauksesta. Uskon että hän säännöstelee loput lääkkeensä niin että riittävät edes jonkinlaiseen päiväannokseen kunnes tapaa taas ensi viikolla lääkärin (toivoo saavansa uuden reseptin). Sellä hänen on pakko ottaa asia puheeksi, koska apteekki ei anna loppuja lääkkeitä ulos ennenkuin laskee edellisellä kerralla annettujen lääkkeiden normaaliannostuksella olevan loppu (eli aika pitkä aika). Jos tilanne ei muutu eikä itse kerro mitään niin yritän itse tiedustella asiaa lääkäriltä/poliklinikalta. Yritän vielä houkutella häntä keskustelemaan aiheesta myös terapeutin kanssa, samoin mahdollisesta kuntoutuksesta tms. Eikä kotona asuminen ole paras mahdollinen vaihtoehto, mutta viime viikon sairaalareissun jälkeen en luota yksin asumisen kykyihinkään :confused:

Jatkan taas aiheesta. Minä ja poikani ajattelemme tästä maailmasta aivan erilaisilla tavoilla :question:
Hänellä ei tässä vaiheessa ole edes tavoitteena ns normaali elämä (opiskelu - työ - perhe). En tiedä mitä hän haluaa. Mutta lääkkeiden käytöstäkin meillä on ihan eri käsitys. Minusta lääkkeitä voi käyttää, jos eläminen ilman on aivan liian vaikeaa, käyttää sen verran että selviytyy arjen askareista. Itsellänikin on välillä vaikeita päiviä, mutta en siltikään heti hae apua lääkkeistä, pinnistelen kovemmin ja selviän kuin selviänkin hankalistakin tilanteista. Mutta olen huomannut niin hänellä on kaksi ääripäätä. Jos on ilman lääkkeitä, sanoo omien sanojensa mukaan vain kuluttavansa aikaa niin ettei koko ajan haluaisi hirttää itseää (eli ei tee oikeastaan yhtään mitään)? Kun ottaa lääkkeensä, muuttuu sosiaalisemmaksi ja iloisemmaksi, mutta mielestäni ei silloin kuitenkaan ole se poika, minkä minä alkujaan tunnen. Tämä on seurausta (minun mielestäni) siitä että lääkemäärä on ilmeisesti liian korkea. Muuttaa itsensä lääkkeillä ylipirteäksi ja haluaa silloin tehdä kaikenlaisia hauskoja asioita, tavata kavereita, pelata yms, mutta arkiset askareet eivät tahdo luonnistua. Eihän elämää voi viettää niin että vain nukkuu ja bilettää?!

Sanoo myös että ei voi keskustella terapeuttinsa kanssa “selvin päin”. Sanojensa mukaan ei pysty puhumaan omista tuntemuksistaan, jos ei ole polttanut pajaria tms. Muistaa myös aina kehua aikoja, jolloin teki asioita “subutex-päissään”.

On siis edelleen riippuvainen lääkkeistä ja huumeista, vaikka ei subutexiä nyt käytäkään, pajaria kyllä polttaa jos rahaa vain on ostaa. Kerran riippuvainen - aina riippuvainen!

Mikä olisi se keino, millä saa pojan silmät aukeamaan. Millä saisi ihan tavallisen elämän tuntumaan mielekkäältä. Rakastuminen varmaan auttaisi asiaa, mutta ei kunnon seuraa löydy jos oma pää aina on ihan sekaisin. Onko hänellä siis mielenterveysongelma vai päihdeongelma vai molemmat?

Olen saanut sovittua hänen kanssaan, että saamme (mieheni ja minä) tavata hänen terapeuttinsa, kunhan hänen ei tarvitse olla paikalla eikä ns kielletyistä puheenaiheista (mm lääkkeet) keskustella. Edistystä tämäkin :confused: Joka tapauksessa elämäämme pitää saada selvyyttä jotta koko perhe ei hajoa. Mieheni on jo sanonut, että muuttaa pois, jos tilanne ei muutu. En tiedä kuinka jaksan jos jään koko ongelman kanssa yksin :frowning: Anteeksi tämä sekava ajatuksen juoksu.

Hei tietämätönäiti

Hyvä että olette tilanteessanne niinkin pitkällä, että poikanne on antanut teille luvan puhua terapeuttinsa kanssa. Se on ollut varmaankin hänelle iso askel ja sillä hän kuitenkin osoittaa luottavansa teihin.
Valitettavasti harvemmin omat vanhemmat onnistuvat saamaan käyttäjälapsen silmiä aukeamaan.
Ollaan tavallaan liian läheisiä. Käyttäjä haluaa suojella läheisiään.
Vanhemmilta taas vaaditaan todella paljon ennekuin he ihan oikeasti uskaltavat tunnustaa itselleen ongelman vakavuuden.
Onhan se niin tuskainen paikka kun oma lapsi sairastuu huumeriippuvuuteen.
Kehoittaisinkin että hankkisitte itsellenne tietoa ja vertaistukea jotta jaksaisitte. Jos paikkakunnallanne kokoontuu Irti-Huumeista ry:n vertaistukiryhmä ( irtihuumeista.fi/) kannattaa teidän kummankin käydä ainakin tutustamassa. Teillä on myös koko perheenä mahdollisuus varata keskusteluaika IH:n Läheis-ja perhetyökeskukseen joka on maksuton matalan kynnyksen paikka.
Kun asiasta ja omista tunteista pääsee puhumaan toisten samassa tilanteessa/alan ihmisten kanssa, omat tunteet eivät tunnu niin kaaottisilta.
Läheisen on tärkeää pitää huolta itsestään ja kun teette niin, tuette toisianne. Ongelma ei ratkea sillä että
perhe hajoaa. Poikanne ei tällä hetkellä tunnusta ongelmaansa, mutta teidän on tärkeää näyttää
hänelle oman jaksamisenne ja ymmärtämisenne rajat.

Terv. Ohjaaja Kerttu

Olet varmaan lukenut täällä kaikenlaisia ketjuja ja tarinoita. Tiedät myös - vaikka nimimerkkisi on tietämätönäiti - yhtä ja toista.

Perheesi tilanne on todella hankala juuri nyt. Poika on täysi-ikäinen, mutta kuitenkin ilmeisesti kykenemätön itsenäiseen, aktiiviseen elämään. Voin täältä sivusta miettiä, että kumpi on pojalle isompi ongelma - tai ensisijainen - masennus vai päihteiden/lääkkeiden käyttö.

On pojan tilanne mikä tahansa, on sinun kannaltasi, ja kaikkien kannalta, ehdottoman tärkeää, että haet itsellesi tukea jostain. Irti huumeista on yksi mahdollisuus. Toinen mahdollisuus on A-klinikka, josta myös omaiset saavat apua. Ota yhteyttä ja kysy.