Huoli juoposta äidistä

En ole tänne ennen kirjoittanut, mutta äitini tilanne alkaa olla sellainen että neuvoja joltain tietäväisemmältä tarvitaan. Luvassa pitkä sepustus…

Vähän yli viisikymppinen äitini on parin vuoden aikana alkoholisoitunut pahasti. Takana on irtisanominen asiantuntijatyöstä, ero pitkäaikaisesta avoliitosta isäpuoleni kanssa, naimisiin meno itseäni nuoremman ulkomaalaisen miehen kanssa. Viime vuonna ilmeni että äitini oli pahasti velkaantunut koska ei ollut maksanut mitään laskujaan, minulle selvisi kun häneltä katkaistiin sähköt. Pelastimme veljeni kanssa tilanteen siten, että veljeni otti mittavan henk.koht. lainan jolla kuittasimme ulosottovelat. Virhe, nyt sen tajuan. Senttiäkään ei äitini ole takaisin maksanut vaikka lupasi. Tuolloin myös kuskasin humalaisen ja itkevän äitiraunion selviämisaseman kautta katkolle, jossa hän olikin viikon, ja rupesin hoitamaan hänen kaikkia raha-asioitaan noin puoleksi vuodeksi (kunnes sain huudot niskaani hänen holhoamisestaan).

Juominen jatkui kaikesta huolimatta, ja hiljattain hän sai häädön omistusasunnostaan maksamattomien vastikkeiden vuoksi. Hänen ystävänsä soitti minulle asiasta, äitini joutui sossun lähettämänä sairaalaan ja sieltä taas viikon katkolle. Tuona aikana yritin hankkia hänen kissoilleen sijaiskotia, mutta ne päätyivät lopulta luokseni asumaan. Sossu maksoi vastikevelat, ja äiti kotiin taas. Yksin, koska mies ei halua enää hänen kanssaan asua. Juominen jatkuu taas yhä pahempana. Sovimme että vien kissat hänelle takaisin kunhan hän on saanut siivottua kotiaan vähän. Vein ne eilen, äiti oli kännissä ja kämppä haiseva läävä.

Nyt hän viestittelee että minun pitäisi luovuttaa jo hänen suhteensa, kissat hän vie piikille ensi viikolla ja hänellä itselläänkään ei ole enää jatkoa.

En enää tiedä mitä tehdä. Rahaa ei ole yksityiselle katkolle, kunnalta ei tunnu apuja saavan kuin lyhytaikaisesti. Enkä tiedä suostuisiko edes pidempään hoitoon.

Odotan pahinta, mutta ajatus menetyksestä musertaa.

Kiitos jos jaksoit lukea.

Hyvä, että löysit palstan - täältä saat paljon tietoa alkoholismista ja vertaistukea. Tässä on yksi linkki, joka on
julkaistu aiemmin jo tuolla alempana mielenkiintoisten alkoholismia koskevien artikkelien ketjussa. Suosittelen sen lukemista.

http://aitiemmealkoholismi.blogspot.fi/2015/08/mikko-kuitunen-ja-harri-varpanen.html?spref=fb

Et todellakaan ole yksin, Suomessa erityisesti äitisi ikäluokka on tunnetusti märkä sukupolvi ja siinä on paljon alkoholisoituneita miehiä ja naisia.

Voisitte läheistesi kanssa saada apua ja tukea tutustumalla Al-Anoniin. Voimia tilanteeseesi!

Äidillesi voisi saada ulkopuolisen edunvalvojan, joka hoitaisi laskut jne. ja antaisi sitten äidillesi käyttörahaa ruokaostoksia jne varten. Todennäköisesti äitisi tästä suuttuisi, mutta ei tilanne noinkaan voi jatkua! Jos on ulkopuolinen edunvalvoja, ei äiti voi myöskään syyttää teitä lapsia, jos otatte raha-asiat hoitoonne eikä hän sitten ole tyytyväinen.

On mahdollista päästä lyhyiden katkojen lisäksi sossun tukemana tai omavastuuosuuden maksamalla pidempään hoitojaksoonkin päihdeongelmaisille tarkoitettuun hoitopaikkaan, mutta jotta tässä taloustilanteessa sossu maksaisi hoidon, tulisi äitisi olla motivoitunut hoitoon. Näin ei taida olla?