Huoli pojastani tekee hulluksi…
Viime syksynä kaikki alkoi…ysiluokan alettua poikani kaveripiiri alkoi muuttumaan. Poika ei enään tullut koulusta kotiin vaan pyöri illat milloin missäkin. Ensin ajattelin käytöksen olevan normaalia murrosikää, mutta pikku hiljaa aloin epäilemään, että kuvioissa on päihteitä ja epäilykset vahvistui syksyn aikana kun pojasta tehtiin ensimmäinen lastensuojeluilmoitus; epäily huumausaineen vaikutuksen alaisena olemisesta, Kannabis.
Kävimme tapaamisissa lastensuojelussa ja kerroin siellä myös omista epäilyistäni. Poika alkoi tapaamaan päihdetyöntekijää ja kävi muutamassa seulassa jotka olivat laimeita negatiivisia. Ennen joulua näytti, että eihän tässä ole hätää ja ajattelimmekin käytön olleen kokeilua. Vuosi vaihtui ja pojan käytös muuttui taas epäilyttäväksi, oli illat poissa kotoa, kotona ollessa viihtyi omassa huoneessaan, jäi usein valehtelusta kiinni, myi omia tavaroitaan, ei koskaan kertonut missä on ja kenen kanssa, kaverit olivat minulle täysin kasvottomia tyyppejä muutamaa lukuunottamatta. Alkuvuodesta otin itse yhteyttä lastensuojeluun ja pyysin apua. Kävimme taas tapaamisessa. Poika jatkoi päihdetyöntekijän tapaamista ja seuloissa käytiin pitkin alku vuotta. Negatiivisia laimeita sekä positiivisia tuloksia.
Tuli kesä ja meno muuttui koko ajan pahemmaksi. Poika tuli useita kertoja päihtyneenä kotiin ja jäi myös kerran kiinni poliisille kannabiksen hallussapidosta.
Kesän lopulla poika tuli kotiin mopolla, selvästi jonkun päihteen vaikutuksen alaisena…ei haissut olut. Sinä iltana päätin, että nyt tarvitaan muita keinoja ja otin taas yhteyden lastensuojeluun. Tehtiin kiireellinen sijoitus. Sijoituspaikka oli omalla kotipaikkakunnalla ja kuten arvata saattaa, tilanne ei muuttunut miksikään ja alettiin etsimään uutta sijoituspaikkaa kauempana kotoa. Poika tästä suuttui ja lähti hatkaan. Ehti olemaan reissussa vain kaksi päivää kun jäi kiinni poliiseille. Yö putkassa aggressiivisesta käytöksestä johtuen (oli ottanut lääkkeitä ja kannabista) ja sieltä suoraan uuteen sijoituspaikkaan.
Poika oli minulle tietenkin todella vihanen mutta suostui viimein tapaamaan. Tästä tapaamisesta jäi itselle ihan hyvä fiilis ja saimme jo vähän puheyhteyttä takaisin. Kunnes kolmen viikon sijoituksen jälkeen poika lähti hatkaan…oli viikon reissussa ennen kuin poliisit sai taas kiinni. Etsimme poikaa aamusta iltaan, saimme vinkkejä missä majailee mutta ehti aina häipyä ennen kuin poliisi ehti paikalle. Tuo viikko oli henkisesti tosi raskasta ja tää kaikki on ollut suoraan sanottuna ihan kamalaa ja olen voimieni äärirajoilla.
Nyt poika on taas sijoituspaikassa mutta pelko uudesta hatkareissusta ja pojan päihdemyönteisyydestä saa kohta pään hajoamaan.
Matkan varrella selvinnyt, että poika kokeillut kaikenlaista mm. Lääkkeitä, amfetamiinia…
En olis ikinä voinu kuvitella joutuvani tähän tilanteeseen…
Onneks poika on tosiaan vasta 16v ja vielä on aikaa puuttua ennen täysi-ikäisyyttä.
Täytyy vain yrittää jaksaa…perheessä myös muita lapsia.
Olen pian 18 vuotiaan pojan äiti, poika käyttänyt huumeita jo muutamia vuosia. Alku kuulostaa hyvin samalta kuin teillä, meillä alkoi vain vielä nuorempana.
Meillä ei ole onnellista loppua vielä tullut, kaikkea muuta, mutta teillä voi olla.
Minun ja poikani tarinasta saat kuvan kun selaat muita keskusteluketjuja.
Voimia taisteluun, muistakaa huolehtia omasta jaksamisesta ja löytää pieniä asioita mistä saat voimia itsellesi.
Voi ei. Meillä suunnilleen sama tarina. Poika on nyt tällä hetkellä 20 vuotias, mutta asiat eivät ole juurikaan paremmalla tolalla. Nyt jälkikäteen tuntuu, että juuri tuolloin kun poika oli vielä alaikäinen, eikä siis voinut itse päättää asioistaan, olisi pitänyt päihdehuollon kautta olla paljon tiukempi linja. Oma poikani lähti hatkaan usein lomilta, eikä seuraukset olleet koskaan hyvät. Heti täyttäessään 18, poika sai tukiasunnon ja pääsi muuttamaan yksin. Samalla minulta meni kaikki mahdollisuudet saada mitään tietoa mistään, jos poika ei antanut siihen lupaa. Yritin sanoa päihdehuollon palavereissa, että omasta mielestäni poika ei ole valmis itsenäiseen elämään, mutta sitä ei kuunneltu.
Tuo yksin asuminen meni sitten saman tien täysin pieleen: kavereiden kanssa ja päihteiden vaikutuksen alaisina koko asunto tuhottiin ja jäljelle jäi asunnottomuus ja huikea lasku tuhotusta asunnosta.
Sen jälkeen tuli todellinen alamäki. Nyt sieltä on jälleen yritetty nousta, mutta vaihtelevin tuloksin. Omatkin voimat on jo niin loppu, että olen lähellä menettää poikani lisäksi kaiken muunkin, mielenterveyteni, parisuhteeni ja työni.
Toivon sinulle jaksamista - koita vaatia kaikki apu mikä on mahdollista ja uskalla puhua julki pahimmat pelkosi myös viranomaisille. He yrittävät varmasti parhaansa, mutta eivät tunne sinua tai poikaasi ja ovat siis sen varassa minkä käsityksen he asioista saavat.
Tuo on karua, että päihdeongelmaiset 18vuotiaat laitetaan asumaan omilleen ilman töitä/opiskelupaikkaa, kun moni tavallinen nuori saattaa asua vielä kotona VARSINKIN jos ei ole töitä/opiskelupaikkaa. Minusta oikea paikka alaikäsenä huumeista kärähtäneelle olisi parin vuoden “tuomio” avovankilassa + päihdehoito. Rento meininki, kivat sellit, TV, keittiö mutta tiukat kotiintuloajat ja ehdoton seuloilla valvottu päihteettömyys.
Kommentoin aloitukseen melkoisella viiveellä, mutta oma hyvin samankaltainen tilanteeni sai rekisteröitymään ja kirjoittamaan ensimmäisen viestin tänne Vilpolaan.
15-vuotias poikani jäi puoli vuotta sitten onneksi(!!!) kiinni poliisille kannabiksesta. Kävi ilmi, että säännöllistä käyttöä oli tuohon mennessä jatkunut ainakin kolmen kuukauden ajan. Olin jo ehtinyt ihmetelläkin pojan väsymystä, vetäytyneisyyttä ja jatkuvia menoja iltaisin kavereiden kanssa ulkona, mutta liitin ne normaaliin murrosikään. Moni asia sujui normaalistikin: poika piti kiinni kotiintuloajoista, koulu sujui, kaveripiiri oli entisensä samoin harrastukset. Kiinnijäämistä seurasi lastensuojelu tarpeen arviointijakso viikottaisine seuloineen syksyyn saakka, tapaamiset sosiaalityöntekijän ja psyk.sairaanhoitajan kanssa. Tarvetta lastensuojelullisille toimenpiteille ei nähty, koska kotona saatiin tilanne ns. haltuun ja mentiin tiukoilla rajoituksilla kuukausia.
Tilanne vaikuttaa kannabiksen osalta rauhoittuneen, mutta on jäänyt joitakin kertoja kiinni kaljoittelusta. Vapautta on nuorelle annettu ja sitä taas rajoitettu, kun on ollut kaljoittelua. Asettuu rajoihin. Kaveripiirissä on ainakin alkon, mutta ehkä muidenkin päihteiden käyttöä. Ongelmallisimmaksi koen menetetyn luottamuksen ja retkahduksen pelon. Kärsin univaikeuksista ja en pysty rentoutumaan, kun nyt 16v nuori on menoillaan. En hyväksy alaikäisten alkoholin käyttöäkään, mutta sen vielä jotenkin ymmärrän ikävaiheelle melko tavallisena.
Kysynkin teiltä muilta samaa kokeneilta miten olette onnistuneet palauttamaan menetetyn luottamuksen nuoreen? Aika varmasti auttaa, mutta auttaako mikään muu? Keskusteluyhteys nuoren kanssa on hyvä. Omaa epäluottamusta ruokkinee myös oma “lasinen lapsuus” eli isän alkoholismi ja valehtelu.
Tsemppiä kaikille meille huolestuneille ja nuorille tilanteissaan!
Kerrot menetelystä luottamuksesta poikaasi, ja mitä keinoja löytyy sen palauttamiseen. Asia on juuri niin, kuin kerroit, että onneksi jäi kiinni kannabiksen käytöstä, silloin on tosiasiat tiedossa ja ei tarvitse olla epätietoisuudessa asian suhteen, jos epäilyksiä on ollut.
Valitettava tosiasia on, että nuoret ovat kokeilunhaluisia, ja alkoholin lisäksi mukaan on melko yleisesti tullut myös kannabiksen kokeilu. Huolestuttavaa on myös se, että nuoret pitää kannabista jopa turvallisempana kuin alkoholia.
Teidän tilanteessa on kuitenkin paljon hyvää, jos nuori kunnioittaa vanhempien asettamia rajoja ja keskusteluyhteys on hyvä, niin ollaan hyvällä pohjalla, näistä asioista kannattaa pitää kiinni. Luottamuksen palautuminen on varsin yksilöllinen asia, aika on varmasti se isoin tekijä, niin kuin itsekin mainitsit. Mainitsit myös omasta “lasisesta lapsuudestasi”, ja siihen liittyvästä valehtelusta. Tuli mieleen, että jos koittaisit kääntää lapsuuden ikävät kokemukset omaksi voimavaraksesi tässä luottamuspulassa, tiedät kuitenkin, miten päihderiippuvainen toimii, eli pystyt ja osaat varmasti “lukea” poikaasi ehkä paremmin kuin vanhempi, jolla ei ole päihderiippuvuuteen minkäänlaista aikaisempaa kosketuspintaa. Miltä tämä sinusta kuulostaa?
Tosiaan hyvä näkökulma tuo oma lasinen lapsuus ja sen kautta päihderiippuvuuteen kuuluvien piirteiden tunnistaminen. En tietysti olisi koskaan toivonut joutuvani havainnoimaan oman lapsen käyttäytymistä näin, mutta tositilanne on tämä ja ei auta kuin elää sen mukaan. Epäluottamus vie paljon energiaa ja aiheuttaa ajoittain turhiakin yhteen törmäyksiä nuoren kanssa.
Mutta ehkäpä tämä tästä, päivä kerrallaan Seurailen Vilpolaa mielenkiinnolla!
Kaikki päihderiippuvuuteen kuuluvat seikat, kuten luottamuksen puute, epätietoisuus, nuoren kohdalla -jatkuva tarkkailu ja tilanteisiin reagoiminen vie vanhemmalta hyvin paljon energiaa. Yleistä on väsymys, univaikeudet ja joskus tilanteen pitkittyessä jopa masennus. Tilanteen ollessa ns päällä, voi unohtua hoitaa ja pitää huolta itsestään, siksi haluan muistuttaa tästä hyvin tärkeästä seikasta.
Mikä teillä on tilanne pojan suhteen tällä hetkellä? Ovatko rajat pitäneet, ja keskusteluyhteys edelleen hyvä?
Seurailen Vilpolaa mielenkiinnolla!