Siltä tuntuu että olen ollut nyt reilu vuoden.En olisi ikinä uskonut miten pahasti sitä itsensä voi kadottaa kun elää alkoholistin kanssa ja miten paha olo henkisesti voikaan olla.Eli siis tyttäreni isä on alkoholisti.Erosimme juuri ennenkuin sain tietää raskaudesta.Kun tyttö oli vähän yli 3vuotta otti mies yhteyttä ja halusi tulla meidän elämäämme.Tätä ennen emme olleet paljoa tekemisissä.Tämä mies oli ensi rakkauteni ja hyvin nopeasti tästä aloimme seurustella.Mutta mies asui toisella paikkakunnalla joten meillä oli kaukosuhde.Tiesin jo silloin että mies juo päivittäin mutta en ymmärtänyt alkoholismia yhtään…Muistan vain jo heti alussa alkaneeni vähän ahdistua miehen ongelmista ja terveydentilasta.Myös vuosia sitten tapahtunut ero palasi mieleeni,sillä silloin ero tapahtui niin että mies vain häipyi takaisin omalle paikkakunnalleen eikä sanonut minulle mtn.Otin tuon tapahtuman hyvin raskaasti.Kun olimme etäsuhteessa niin puheluin yhteydenpito tapahtui.Joten jos mies ei soittanut muutamaan päivään ahdistuin paljon ja ajattelin että mies taas lopettaa suhteen kertomatta tätä minulle.Tämä tunne oli ahdistava mutta tunsin kuitenkin silloin viellä itseni suht voimakkaaksi.Tyttäreen mies tutustui puolen vuoden ajan puhelimitse.Vierailin hänen luonaan pariin kertaan ja muistan olleeni surullinen ja sääliväni häntä kun katsoin millaista juominen oli ja ajattelinkin että tuolta minun hänet pitää pelastaa.Meidän luo tulemisesta puhuttiin useasti ja joka kerta tein selväksi että täällä ei tuollainen juominen jatku ja silloinkuin tyttö on kotona niin juoda ei saa ollenkaan.Sitten kesällä mies tuli luoksemme.Alkuun mies pysyi arkipäivinä juomatta ja kun tytär lähti vkloppuna isovanhempiensa luo mies tietenkin joi.Tunsin melkein jo alkuun yhdessä olon ahdistavaksi johtuen siitä että jos mies ei juonut hän ei tehnyt oikeastaan mtn muutakuin katsoi televisiota.Ei osallistunut arkeen kanssamme.Usein mieleeni tuli taas ajatus siitä että milloinhan mies taas päättää häipyä vain ilmoittamatta vaikka olikin luvannut ettei tekesi niin.Tämä oli hyvin kuluttavaa.Mies myös yritti rikkoa sääntöäni siitä lapsen nähden ei saa juoda ja siitä seurasi riitaa.Yksi juoma kerta oli pelottava kun mies oli juonut paljon ja alkoi puhumaan sekavasti.Istuimme olohuoneessa ja kertoi että täällä on myös hänen sotakavereitaan ja osoitti heitä ja kertoi nimiä ja välillä piti olla hiljaa kun ikkunan takana oli vihollisia.Sitten mies saattoi olla hyvin pitkään hengittämättä joten soitin ambulanssin joka vei hänet sairaalaan.Mies ei suostunut jäämään hoitoon ja palasi luoksemme.Lääkäri oli kertonut että maksaarvot olivat yli 1000 että juomisen pitää loppua.mutta miespä vaan jatkoi josta tuli suuri riita kun koitin kertoa että eikö ymmärrä miten paljon minua sattuu kun hän vaan jatkaa itseään hengiltä juomista minun silmieni alla.Ei ollut minun asiani hänen terveytensä.riidan päätteeksi lähdin kotoa hetkeksi rauhottumaan.Palatessani kotiin huomasin että mies oli ottanu tavaransa,varastanut minulta rahaa ja häipynyt.Tämä oli taas minulle hyvin raskas kokemus.Masennuin täysin.Menimme tyttären kanssa vanhempieni luo kun minulla ei ollut voimia yksin olla tytön kanssa.Tuona aikana kävin kriisikeskuksessa puhumassa mutta olo ei paljoa helpottanut.Syyllistin itseni tapahtuneesta todella paljon ja se teki oloa viellä surkeammaksi.3 viikon päästä mies soitti ja kertoi olevansa katkaisussa ja olevansa pahoillaan.6 viikkoa mies katkaisussa oli ja palasi luoksemme.Syyllisyyden tunteen ja ikävän takia hänet takaisin otin.Mutta se rautistuminen ei pitänyt.Juominen alkoi heti taas kun tyttö lähti isovanhemmilleen.Itse olisin voinut sen välillä vkloppuisin juomisen hyväksyäkkin jos muuten yhteiselämä olisi ollut hyvää.Muttei ollut,vuoden loppuun saakka ahdistukseni vaan paheni.Taaskaan jos mie ei juonut niin hän ei tehnyt oikein muuta kuin katsoi televisiota ja oli koneella.Joskus leikki tytön kanssa ja teki ruokaa. Monesti ehdotin että tekisi asioita kanssamme ettei ole hyväksi kellekkään olla viikkoa sisällä käymättä ollenkaan ulkona.Syyksi sanoi että on masentunut ettei kykene.Yritinkin tätä ymmärtää.Välillä annoin vaan hänen olla mutta sitten oma ahdistus vaan koko ajan kasvoi enemmän ja oli pakko kertoa miltä minusta tuntuu.Se oli turhaa.Mies sanoi monesti että minun mielipiteeni ja tunteeni olivat tyhmiä ja että rankutin vaan.Että olen itse hullu ja tarvitsen hoitoa ja hän ei ole mitenkään syypää pahaan olooni.Monesti itkin hänen edessään ja koskaan ei lohduttanut.Tuli niin yksinäinen ja epävarma olo.Itsetunto minulla onkin nyt olematon.Samoista asioista puhuin monesti mutta mitään ei ikinä ratkaistu.Pyysin miestä hakemaan apua masennukseen ei suostunut.Tuntui niin väärältä koska miehen masennuskin huononti kodin ilmapiiriä koko ajan.Itse olin aloittanut ennen hänen takaisin tuloaan käymään mielenterveyskeskuksella puhumassa joten olin hakenut omaan pahaan olooni apua.Koko ajan sain pelätä että millon mies häipyy juomaan ja alkoikin käydä niin että aina kun hänelle rahaa tuli hän häipyi ystäviensä kanssa juomaan ja se oli usein 3-4 päivää ja tällöin kaikki rahat oli juotu.Juomiskerrat lisääntyivät myöskin kun usein löytyi joku tarjoamaan.Pilveäkin poltti tietenkin jos sitä oli saatavilla.Muta siis mies ei osallistunut ruokakuluihin melkeinpä mitenkään eikä maksanut velkojaan.Minä hänet elätin ja tästäkään ei saisi olla vihainen.Sitäkään ei ymmärtänyt yhtään miten pahalta minusta tuntui kun juominen oli tärkeämpää kuin meidän kanssa oleminen.Hänestä oli normaalia häipyä keskellä viikkoa juomaan ja jättää meidät.Ei minusta perhe niin toimi.Mies ei ottanut mistään vastuuta ja paljon asioita hänen puolestaan hoidin.Tunsin itseni hyvin mitättömäksi,hyväksikäytetyksi ja ahdistuneeksi.Mies teki koko ajan älyttömiä asioita ja kaikki pitä vaan sietää.Riitoja oli paljon,alkoi haukkumaan huoraksi ja uhkailemaan rikkovansa vaikka mitä.Ajattelin joka ilta että tämän on loputtava mutten tiennyt miten sen tekesin.Oli parikin kertaa kun yritin miehen jättää.Molemmilla kerroilla uhkasi tappaa itsensä ja niin kaikki vain jatkui.Vuosi vaihtui ja mies lähti kotipaikkakunnalleen kun halusi nähdä ystäviään.Lupasi tulla takaisin mutta tiesin että rahat käyttää muutamassa päivässä joten ei olisi varaa tulla edes ja itselläni oli pidempääm ollut jo tunne että mies haluaa minusta eroon että voi juoda niin paljonkuin haluaa.Miehen lähtö sattui mutta tiesin kyllä että se on meidän pelastus.En vaan taaskaan saisi kunnollista eroa.Lähdöstä oli reilu viikko ja emme olleet tekemisissä ja taas kerran tein miehestä eroa ja ajattelin että kaikki on nyt ohi.Olin hyvin surullinen ja ahdistunut kaikesta tapahtuneesta.Sitten mies soittaa ja ilmottaa lähtevänsä hoitoon .Kertoo kuinka meitä niin rakastaa.Olin siinä käsityksessä että mies olisi hoidossa monta kuukautta ja tein taas eroa sillä ei puhetta ollut yhdessä pysymisestäkään.Tietenkin toivoin että nyt siellä hoidossa pysyy ja siitä on apua.Noin parin viikon päästä mies kertoo että on pois hoidosta että on nyt avohoidossa.Oli selvästi juonut.Että se siitäkin hoidosta.Mies pyysi että tulisin vkloppuna hänen luokseen ja minä menin.Ajattelin jos saisin puhuttua järkeä hänelle.Mies joi ja kaikenlisäksi katkolla hänelle oli määrätty pameja joten oli niitä myös alkoholin kanssa ottanut.lääkäri oli sanonut että maksa ja haima on huonossa kunnossa mutta eipä näyttänyt haittaavan.Tällä reissulla ollessani mies myös murti jalkansa muttei suostunut hoidattamaan sitä.Koko ajan siellä ollessani puhui muille kuinka olemme yhdessä.Palasin kotiin ahdistuneena mutta kiitollisena siitä että hän ei ole noiten ongelmiensa kanssa luonamme tai edes samalla paikkakunnalla.Mies soitteli välillä hyvin sekavalta kuulostaen ja sanoi kuinka rakastaa ja haluaisi olla luonamme.Toisessa puhelussa sanoo taas että ei ainakaan voisi asua täällä koska tarvitsee aktiviteettiä eli juomista siis.En usko miestä mutta sattuu kuulla turhia lupauksia ja valheita.Nyt siis taas teen eroa miehestä ja uskon että nyt lopullisesti.4 päivään hän ei ole soittanut,siihen pystyn että en itse soittele hänen peräänsä.Viime puhelusta tuli vahva tunne että meillä ei ole enää mitään väliä että nyt se sekaisin olo ja sen ystäväpiirin kanssa olo on tärkeintä.Itsellä on vaan niin paha olla.Miksi ikävöi tuollaista ihmistä?Yritän koko ajan parhaani että tyttäreni hoidon lisäksi joka on tärkeintä keskittyisin itseeni.Mutta itseeni keskittyminen on niin vaikeaa kun hän pyörii niin paljon mielessäni.Mitä hän tekee,miksi lopetti soittamisen(jonka tiedän että pitikin tapahtua),onko kunnossa tai edes elossa.Jos maksaarvot on taas vähän aikaa sitten ollut yli 1000 miten kauan kroppa tuollaista kestää?Sattuu myös ajatella miten ihminen pystyy noin hylkäämään oman lapsensa.Tyttö ei kyllä onneksi ole isän perään kertaakaan itkenyt tai sanonut että olisi edes ikävä.Olen itse käynyt neuvolassa puhumassa olostani ja katsotaan mitä apua sieltä siten jatkoon saan.Olisiko jollain neuvoja miten tässä nyt osaisi keskittyä taas omaan hyvinvointiin.En haluaisi ajatella koko ihmistä ja hänen ongelmiaan.Niin monet hänen teot vaan satuttavat ja saavat mielen niin surulliseksi.Tänne halusin kirjoittaa koska tuntuu että olen niin yksin kaiken kokemani kanssa.Ystäväni ovat paljon kuunnelleet mutta en halua heitä enää rasittaa.He eivät voi myöskään ymmärtää kokemaani joten en koe saavani sitä vertaistukea mitä tarvitsisin.Haluaisin vaan niin olla taas oma itseni jolla oli sisimmässään rauhan tunne.Tällä hetkellä tulevaisuus pelottaa ja liikaa aikaa menee surullisena ja ahdistuneena