Moikka. Kirjottelen tänne ekaa kertaa, vaik oon seuraillu palstaa jo pitkän aikaa, viime aikoina yhä tiiviimmin on kiinnostanut lueskella miten muilla aineista irti tahtovilla on onnistunut. Itse en ole vielä onnistunut lopettamaan enkä sitä ole niin aiemmin yrittänytkään ennen kuin nyt viime lähiaikoina, mutta asia on nyt pakollinen ja sitä on jonkun aikaa jo tässä ollut henkisesti valmistelemassa, et joko tai… amfetamiini ja yksinäisyys/paska vai ELÄMÄ ja rakkaus ym tulevaisuus. Amfetamiinista on tullut mulle nyt, n. 4 vuoden aktiivikäytön (ei pitkiä välejä, vain vangittuna ja pari sen lisäks, kukin n. 1 kk-2kk pituisia vain. Sit ehkä jotain viikko joskus sillon tällön ilman. Yleensä päivittäistä, aamusta iltaan ja ennen nukkumaan menoa, ja runsaasti (i.v.) Piikkikoukun tunnistin itselläni jo vuosia sitten, kun kerran oli pakko laittaa vettä suoneen… Muuten tämä elämä menee ihan kivastikin, ja terveellisesti, on kavereita ja pää kunnossa ja kroppakin kondikses kun pidän siitä urheillen huolta ja yleensä ravitsenkin hyvin tai nykyään ainakin, C mulle on tarttunut, siitä olen erittäin surullinen koska sen koitin kaikin tavoin välttää mut sattui vahinko) Rikoksia en varsinaisesti tee enkä ole rapajamassa. alkuaikoina kun porukoihin ja aineisiin vasta tutustuin oli vähän hektisempää(jolloin yst. piiri koostui paljon kusettajista ja hankalista tyypeistä joista tuli sitten itsellekin hankaluuksia mm. luottotiedot, paljon valtionvelkaa muiden piikkiin ja tuomioita (ei linnaa vielä tosin, mut ei se kaukana ole varmaan jos meno jatkuu, ym. pahoinpitelyitä (en siis itse harrasta väkivaltaa). Olen jonkin verran impulsiivinen, ja herkkä, empaattinen luonne, koitan olla mahd. ystävällinen ja rehellinen kaikille. Kavereita olen karsinut tosi paljon pois, jotkut jotka toi vaan ongelmia eikä ollu tosiaan mitää ystäviä. Kuitenkin, mulla ei ole kuin ehkä 1 päihteetön kaveri (ex-käyttäjä hänkin) eli aivan kaikki ovat käyttäjiä. Olen nyt ollut työttömänä jo ööh mikähän aika ois puoltoista vuotta tms ei tarkkaa tietoo, koulut oon käyny ja joitai vuosia duunis ollu ku alotin jo teininä tekee töitä, about puolet mun aikuiselämästä olen käyttänyt , eka alko sit se jäi pois pirillä. aloitin n. 22 v? ja nyt oon siis 26. Ja oon huolissaan mun tulevaisuudesta nyt, kun mulla on vakava ihastus joka ei itse käytä/hyväksy sitä multakaan… Oon aika epätoivoinen ja haluan irti, tää on jo muutenkin pitkään tuntunu niiiiin saman toistolle, aina samat jutut tai aiheet mistä jutellaan tuol kavereitten keskuudes, kaikki pyörii akselil aineet, raha, väkivalta, rikokset…ei muuta. Kyllästyttää niin, haluan aivan muuta, vakiintua toiv. koulupaikka osuisi ja alkaa perustaa perhettäkin joskus hyvän parisuhteenih pohjalta. Aivan normijuttuja. Paljoa minä en tuolla “pyöri” enää joka nurkissa, enempi yksin himas tai sit tietty liikun tästä päihtyneenä asioille ym. Nykyään häpeän ja koen morkkista vetämisestäni, ennen en. Silloin hyväksyin sen itselläni täysin enkä edes ajatellut et millon tää loppus, paitsi 30 v on ollu jonkunlainen takaraja et oon aina sanonu et en enää sillo halua olla käyttäjä. Tosin sanoin kyl alkuunkin pitkän aikaa ku nokittelin et koskaan, koskaan en hihaan vedä… ja miten kävikään.
En ole missään päihdehoidon piirissä/koskaan ollutkaan… Psykiatrian palveluja nuorempana ahdistuneisuuteen ja paniikkihäiriöön + keskivaikee masennus (musta se oli vaikee :O) mut ne ei silleensä enää vaivaa paitsi joskus saan paniikkikohtauksia. Harvoin kuitenki. Nuo ei enää rajoita mua, enkä siis koe olevani mitenkään “pääni puolesta” epänormaali. Kuitenkin, mun vetäminen on melko itsetuhoista, monesti pelänny et henki lähtee mut saattanu silti vetää vähä lisää et josko se pumppu ym kroppa viel nää…Paitsi että kukaan muu ei taiida tietää miten paljon vedän, häpeän sitä. Ja tykkään tehdä sen poissa silmistä… Psykoosi on koettu ja välil skitsot on pahat ja ahdistaa… Onneks nyt vähempi ku koitan välttää sellasia koheltajia seurassani jotka ei muuta tee ku säätää ja keikkailee.
En käytä mitään muuta kuin amfetamiinia, ja joskus pari olutta/sidukkaa, saattaa tulla siihen pitkiäkin taukoja, ja röökaan aika paljon, liian paljon… Muut ei kiinnosta, kokeillu oon, ja oli respalla joku mieto rauhoittava jotai vuosii, en juuri syöny niitä ite. Nykyää joskus otan helpottamaan oloa jos ahistaa, niihin ei ole koukkua, minkäänlaista. Rahoitan tän tietenki millä varmaan arvaattekin, säätämällä. Mulla on kuitenki semmonen moraalintaju et en tykkää varastella enää ainakaan enkä missään nimessä hyväksy esim. itsensä myymistä… hyi helv. Tuokaan nyt ei ole oikein mitä mä teen mut vain käyttäjille, aikuisille jne menee… ja paljon siihen mulla rahaa meneekin… Oon miettiny et jos sais lopetettuu ni miten mä sit pärjään rahallisesti, sekin on ongelma. Tietty menisin töihin kai, mut esim koulun ohessa miten mä jotai laillista duunia jaksasin??Ei kiinnostas vuositolkul kituuttaa…
Asunnotonki oon ollu, ja putkareissuja ja tuomioita (lievähköjä kuitenkin) monta. Tämä on pieni kaupunki ja en haluais et mun tästä puolesta (aika iso osa elämää…) tiedettäs tuol kylil mut kyl taitaa aika hyvin olla tiedos. On kuitenki sen verta narkin näköses porukas joskus heilunu ja itekään en joskus ollu kovin hehkeenä ku paino oli hiton alhaal ja meno kovaa… Nyt mul oli vähä aikaa sitte yks noissta irti-pausseistani ja mul parani ulkonäkö sen ansiosta. Aina mä siististi pukeudun ja laitan itseni… jos liikun muual ku himaa ympäri… täs nyt on tukka pystys ja kädet näkyvillä, jälje pitää joskus meikillä laittaa piiloon, ärsyttää jos joku huomais ne… ei ne nyt pahimmat mahdolliset ole onneks… ihme!
Mä oon viikon n. vetänyt siis aivan tolkuttomasti, mikään ei oikein enää tunnu missään, vaik juttu on hyvää, todella. Tai sen hetken tuntuu mut oon alkanu tätä onnetonta rinkiä tehä täs koko ajan samaa. Koneel jurrutan ja en mitää muuta, ku väliin teen jutut ja semmosta, aika virkeetä. En oo nyt ees siivoillu tms saanu itteeni ulos vaik kauniita ilmoja ois ja sillon ei tekis pahuuksia tääl sisäl piilossa muulta maailmalta. Nyt mua on vaan niin paljon ahdistanut tää et mun on pakko saada itteni kuriin (käyttö) tai menetän mun rakkauden. Tukihenkilölle (kai semmosen jostai irtihuumeista ry:lt saa?) oon miettiny soittoo ja sit en tiiä tuosta muusta päihdehuollosta , ei niistä taida oikei a:n kans pelaaville olla hyötyy enkä oikei niihin luotakaan… En ole kokenu aiemminkaan semmosesta jutteluterapiasta hyötyy, koska mä osaan aika hyvin analysoida itekin itteeni ja psykologia onkin aina kiinnostanu mua… Sit toisena, oon kattonu täält vertaistukee, onnistumiskokemuksia tsempiksi, ketkä päässy irti vaik olleet huonos jamas. Ajattelin itsekin kirjoittaa, ei ole ketään kelle puhua, en lluota oikein ihmisiin, ystäviini… Moneen ainakaan. Tullut opittua kantapään kautta ja paljon! Itse en ole ystäviä pettänyt enkä niin teekään. Tosin olen “pettänyt” mun ihastuksen ja perheen lupaamal lopettaa, mut sitä tekemättä kuitenkaan. Harmittaa, ku en ole enää sanani mittainen… Kavereita en aio kyl (en halua) jättää kokonaan vaik irtautuisin kamasta, ja se ois mahdotontakin, jos en muuttas jonneki pois täält, mikä ei hullumpi vaihtoehto ois jos saisin yhen ihmisen mukaan, yksin ei … On mul itseluottamusta ja teen helposti tuttavuuksia ja kavereita mut tykkään paljon olla myös omine ajatuksine ja touhuilla yksin jotai. Tai rakkaan kans. Välil sit voi tuol juosta ees taas näkee ihmisiä, sekin on hyvä aina. Mikään ei vaan tääl tunnu muuttuvan miksikään, samat ihmiset tekee samoja asioita vuodestta toiseen ja jaksaa länkyttää samoista vanhoista jutuista vuosia… huoh. Enkä mä haluais pitkää linnareissuukaan, oon kuitenki jo siinä iässä et ei se perheenperustaminen ois varmaan montaa vuotta kauempana haaveis, välil vauvakuume on ku kaverit “lisääntyny” paljon 
Nyt tulee kyllä hirmu pitkä sepostus, jos joku jaksaa lukea mun avautumisen ni kiva, mut oli tääkin ihan kiva kirjottaa tänne ja silleen tuoda paperille asiat.
. Tietyistä piireistä olisi syytä päästä eroon, mutta meillä kun on aikamoinen tutka, joka kyllä löytää kohtalotoverin ja siitä harvoin seuraa mitään hyvää 
.