hoitotahoille valehteleminen

Sauna
1

Mites muut joudutteko puhumaan usein muunneltua totuutta tai valehtelemaan kirkkain silmin?

Itsellä on niin huono luottamus julkisen puolen hoitoon että virallisesti kiellän koskaan mitään käyttäneeni, alkoholiakaan en juo juuri koskaan jne. Ja jos on sairaalahoidolle tarvetta pitää liioitella itsetuhoisuuttaan joskus isosti että sitä apua saa.

Myös spirituaalisen maailmankatsomuksen olen pitänyt omana tietona koska pelkään että alkavat pitämään psykoottisena.

Ei siinä muuten mitään mutta kohta sitä on niin solmussa näitten juttujen kaa ettei enää osaa puhua mistään avoimesti ja siitäkös hoito sit kärsii kun sinne menee ylläpitämään kulissia.

2

Luulen et kantsii kertoa vain vointinsa ne selvät oireet, siitä mistä sä itse koet haitallisimpina, tarviit niihin hoitoa
ja perustelen tän sillä että “liialla höpinällä” lekurit voi taas tehdä osaamattomuuttansa, vahingossakin vääriä painotuksia hoidollesi? Ts jos mahdollista selkeät yksinkertaiset, niin kuin ennakkoon miettiä mitä oireita potee ja aina parempi jos vielä itse tietää mikä vaivaa :slight_smile: eli lääkäri sitten osaa hoitaa ja antaa lääkkeet?

Se vastaanottoaika on niin pahuksen lyhyt, liian lyhyt :slight_smile:

3

Lähtökohta on se, ettei kannata liioin puhua päihteilyistään, ainakaan vähänkään ongelmallisista sellaisista, hoitotahoille, mikäli mielii saada apua psyykeongelmiinsa. Muuten kaikki ongelmat pistetään hyvin herkästi pelkästään päihteiden piikkiin, vaikka selkeitä ongelmia olisi ollut jo ennen minkäänlaisia päihdekokeiluja ja päihteiden käyttö olisi vain seuraus psyyken huonosta tilasta, ja sitten ne lykkäävät A-klinikalle hoidattamaan päihdeongelmaa, eikä sieltä saa välttämättä lainkaan sellaista apua, jota tarvitsisi. Eri asia toki sitten, jos kokee päihteet ensisijaisena ongelmanaan ja/tai tahtoo niistä ihan tosissaan eroon. Tämä on tosi valitettava juttu, koska päihde- ja MT-ongelmat kulkevat niin kovin usein käsikädessä ja tämän vuoksi ihmistä olisikin hoidettava kokonaisuutena, eikä ongelmana X, mutta minkäs teet, kun käytäntö on, mikä on :frowning: .

Ihan lääkäristä riippuen yksityisellä puolella saattaa löytyäkin enemmän ymmärrystä tuon kokonaisuuden käsittelyyn/hoitamiseen, mutta sopivaa lääkäriä ei välttämättä heti löydy ja maksaahan se yksityisillä ravaaminen pirusti rahaakin. Käsittääkseni myös julkisella puolella on nykyisin tahoja, jotka ovat keskittyneet juuri näiden nk. kaksoisdiagnoositapausten hoitoon, mutta sitä en tiedä, kuinka paljon noita missäkin päin maatamme on ja kuinka helposti niihin pääsee :confused: .

Lääkkeidensä väärinkäytöstä ei ainakaan kannata mainita halaistua sanaa, mikäli tahtoo lääkityksensä pitää tai välttyä esim. apteekkisoppareilta, iteroiduilta respoilta tmv.

Itsetuhoisuuden liioittelu on myös tuttua. Olen joskus mm. viiltänyt ranteeni auki päästäkseni osastohoitoon, vaikkei se viiltäminen muuten niin olisikaan sillä hetkellä kiinnostanut. Ja jos siellä nyt on joku tulossa mussuttamaan siitä, että ihan huvikseni viiltelin ranteitani päästäkseni ihan huvikseni osastolle viemään paikan joltakulta enemmän tarvitsevalta, niin kyllä mä tuolloin olin ihan oikeasti sairaalahoidon tarpeessa ja hyödyinkin siitä osastojaksostani jotakin. Mua ei vain juuri silloin olisi huvittanut viiltää, mutta olin todella epätoivoinen, eivätkä pelkät aneluni päästä osastolle toimineet tarpeeksi tehokkaasti. Sen verran huonosti kuitenkin viihdyn laitoksissa, että harvemmin tahdon niihin vain lomailemaan. Tietenkin on myös näitä laitostuneita tapauksia, jotka ihan tosissaan viihtyvät suljetuissa oloissa, vaikkeivat niin akuutisti hoidon tarpeessa olisikaan, mutta eräänlainen nuppiongelma kaiketi sekin, vaikkei paras ratkaisu siihen mikään laitoksessa lorvailu olisikaan, vaan juuri tukeminen siinä, jotta moisesta kierteestä pääsisi eroon. Nyt en tarkoita näitä vuosikymmeniä mielisairaalassa asuneita neuroleptikkoja, joista ei valitettavasti enää mitenkään saataisi kuntoutettua itsenäistä elämää eläviä ihmisiä :frowning: .

4

Joo näin olen itsekin päätellyt, että se on paras vaan pitää visusti suunsa kiinni erinäisistä asioista mikäli psyk. puolella hoitoa mielii saada.

Auroran päivystyksessä tuli opittua taikasanat “tapan itseni varmasti samantien jos laskette minut tuosta ovesta ulos”. Lain mukaan niiden on silloin pakko tarjota ns. turvavuorokausi. Itse kun olen suht kiltti ja ulospäin rauhallinen ihminen niin ongelmia herkästi vähätellään jos ei niitä väännä rautalangasta. Mun mielestä jos ihminen oirestonsa tuntee ja tietää että se osastohoito auttaa saamaan pakan takaisin kasaan niin sepitäisi hänelle voida tarjota. Mä en kans usko että sen tyyppiset ihmiset sinne osastolle kuitenkaan huvikseen menee.

Sinänsä kieroa että tää systeemi opettaa ihmisen toimimaan näin. Ehkä sen kanssa on vaan sitten elettävä, ottaa sen tuen mitä irti saa ja koittaa löytää sen voiman oikeeseen parantumiseen jostain sisuskaluistaan.

5

Minä en ole koskaan valehdellut hoitotahoille, joten olen saanut rivien välistä luettavan diagnoosin:

[size=200]JUOPPO[/size]

Sua ei palvella ennen kuin lopetat dokaamisen. :unamused:

6

Mä en henk.koht jaksa kusettaa omaa hoitotahoani, enkä omalla kohdallani näe siinä mitään järkeäkään. Kyllä ne tietävät, että käytän alkoholia, kun olen kännissä toikkaroinut päivystyksessä ja sinne joutunutkin alkoholinkäytön takia. Ovat ne myös muista roippeista tietoisia, joskus sekavassa tilassa olen luetellut koko repertuaarin, mitä on tullut nautittua. :unamused: Otettiin multa testitkin viimeksi, kun sekoiluiltani päädyin päivystykseen ja näkyi kannabispositiivisena, että mun kohdallani olisi turhaa alkaa kusettamaan enää.

Mulle ei ole seurannut mitään muuta kuin, että mun tiedoissa lukee “ei saa määrätä suuria määriä opioideja/bentsoja, impulsiivisen lääkeyliannostuksen vaara”, eli ovat onneksi katsoneet mun hölmöilyjen johtuvan mt-ongelmista. Koko ajan siis olen ihan ollut psykan puolella hoidossa, en koskaan A-klinikalla. Tietenkään kaikilla ei käy niin hyvä flaksi, kun resurssit ovat psykalla mitä ovat ja mielellään potkivat potilaat pihalle, mikäli jossain vaan pienimmänkin sopivan tilaisuuden siihen näkevät. En siis varsinaisesti todellakaan suosittele puhumaan päihteidenkäytöstä, koska se, kuten jo on todettu, todennäköisemmin tulee aiheuttamaan ongelmia. Sinänsä todella typerä systeemi, koska erittäin usein päihteet ovat seuraus mielenterveysongelmista. Se, että pitää vaieta tekemisistään, saattaa kans hankaloittaa hoitoa. Tai ainakin mulla on pirun epämukava olo, ellen voi puhua reheellisesti asioistani.

Allekirjoittaneellakin on kokemusta tuosta liioittelusta kyllä. Olen tasan kerran mennyt selvinpäin, omatoimisesti hakemaan apua ja pyytämään osastohoitoa. No, enpä päässyt osastolle silloin, joten seuraavaksi mentiinkin sitten pakkohoitolähetteellä lääkeöverien jälkeen. :unamused: Tosin en mä nyt aivan huvikseni vetänyt niitä lääkkeitä vaan ajatus siitä oli jo olemassa ja sen takia alunperinkin lähdin pyytämään apua. Kun en sitä saanut, niin toteutin ajatukseni. Näitä tarinoita kuulee surullisen usein, että ihminen joko potkitaan ulos osastohoidosta liian aikaisin tai sitten ei päästä lainkaan sinne ja sitten kun seuraavan kerran tavataan, niin tavataan pakkohoidossa. :confused: Pakkohoitohan maksaa yhteiskunnalle monin verroin verrattuna vapaaehtoiseen, joten luulisi, että olis kannattavampaa hoitaa ihmiset ajoissa, mut ei niin ei.