Hiljainen hyväksyminen loppui

Kotikanava
1

Olen elänyt pari vuotta alkoholistimiehen kanssa on-off suhteessa. Mies on 40-kymppinen, juonut 20 vuotta. Älykäs, mukava, hauska. Erittäin hyvä salaamaan alkoholisminsa ja erittäin hyvä kieltämään ongelman.

Suhde oli raastavaa on ja off tilojen vaihtelua. Muutaman viikon sykleissä oltiin äärimäisen läheisiä ja sitten taas kauempana kuin kaukaisin aurinkokunta.

Alkoholismista ei koskaan puhuttu. Juomisesta sen sijaan paljonkin. Ei päivää ettei bisse ja “hauskat” sattumukset reissuilla olisi olleet herran jutuissa. Teki itsestään sankarillista hahmoa tyyliin “maailman hauskin ja nokkelin kaveri”. Muutaman kerran kylläkin näin totuuden mutta siitäpä aina seurasi off vaihe. Sairauksia oli paljon, mm ensimmäinen haimatulehdus takana mutta jos niitä yritti liittää bisseen niin siitäkin seurasi off vaihe.

Suunitelmat meidän yhteisen elämän varalle olivat aina olemassa kun oli on vaihe päällä, mitään ei kuitenkaan koskaan tapahtunut tai jos jotain yritettiinkin niin alko sotki homman. Esim yhteinen 4 päivän ulkomaanmatka: herra päissään reilun viikon…

Pitkään kuljin hyväksymisen tietä. Ainahan meille opetetaan että kun rakastat niin hyväksy toinen sellaisena kun hän on. Silti mentiin on-offia. Ajattelin että kun luottamus välillämme kasvaa niin off vaiheet jää pois. Vaan eihän se niin mene. Alkoholisti elää kai itsensä kanssa jatkuvaa on-offia. Toisinaan mieli on lempämpi itsellekin, sitten tulee taas ahdistus/ylimielisyys/tai muu juomiseen oikeuttava vahva tunnetila. Ja voihan tuossa lempeässäkin vaiheessa pari bisseä ottaa, palkinnoksi itselleen kun on niin mukava kaikille.

Eilen mun mieli muuttui. Näin nuoren miehen joka oli lenkillä pyörätuolillaan. Miehellä ei ollut jalkoja. Mieleeni tuli ajatus että jos tältä mieheltä olisi mennyt kysymään että " ottaisitko jalkasi takaisin jos saisit?" Ei epäilystäkään että hän vastaisi että kyllä. Sen sijaan on-off rakkaani ei edes haaveile raittiista elämästä. Ei puhu vähentämisestä, ei lopettamisesta. Tämä on-off järjestelmä on mahdollistaja, minä olen mahdollistaja. Tai olin. Löin eilen alkoholistia hänen sairaudellaan. Halusin suututtaa, halusin että hän ei enää käytä minua hyväkseen, halusin irti.

Luulin pitkään että on-off on keino pitää häntä edes löyhästi kiinni normaalielämässä. Valmistaa tietä pois alkoholismista sitä hetkeä varten kun hän on valmis tuolle tielle. Vaan eihän se noin mene. Mahdollistaja mahdollistaa ja koska hän pohjimiltaan halveksii itseään niin halveksii myös mahdollistajaa.

Nyt on aika kurja olo. Vahva mutta kurja. Kumpa asiat olisi menneet toisin.

2

Tekstisi oli kuin minun elämästä. Olemme kyllä vielä naimisissa, mutta ero tulossa. Yhtä on offia tämä on ollutkin. Tyhjiä suunnitelmia ja lupauksia. Nyt olo on sen verran turta jo, että mikään siinä ihmisessä ei juurikaan säväytä. Ei vihaan eikä rakkauteen. Olen kaikkeni yrittänyt ja ollut miten milloinkin. Yrittänyt muuttaa itseäni luullen, että hänkin muuttuisi. Ehkä hetkeksi, mutta on aina palannut entiselleen

Nyt olenkin luovuttanut ja todennut, että emme sovi yhteen ja lapsetkin kärsii. Näin tämä vain meni ja vaikka olisinkin itse ollut erilainen niin lopputulos tuskin olisi ollut onnellisempi.

3

Ongelma tässä on vaan se että vaikka järki sanoo yksiselitteisesti että irti pitää päästä niin tunteet ei ole todellakaan yksiselitteisiä. On paljon tunteita: rakkauta, vihaa, surua, katkeruutta, myötätuntoa, epäilyä, häpeää, tarvetta pyytää anteeksi ja tarvetta saada anteeksi.

Mikään ei kuitenkaan muuta tilannetta. Mies jatkaa elämäänsä. Löytyy uusia naisia. Enkä kyllä usko että yksikään alkoholisti on kovinkaan yksiavioinen, tunne ja järki heillä niin häilyviä että varmasti tälläkin herralla on ollut tänä aikana ainakin muutama satunnainen juttu. Tuo oman mielen vaeltaminen vaatii milloin mitäkin. Luotettavia ystäviä ja vakkarinaisen tueksi, satunnaisia ryyppykavereita tai yhden illan juttuja mieltä piristämään ja egoa pönkittämään sekä ihmisiä joille voi pitää kulissia normaaliudesta yllä. Kyllähän meillä Suomessa ollaan hyvinkin suvaitsevaisia alkon käyttäjille. Vaikka tämäkin kaveri toistuvasti illanistujaisissa juo tajun pois (sitä ennen hölmöiltyään megakokoisesti) niin kaverit ja tutut vaan hymähtelevät tyylin “menipä sillä taas lujaa”. Kukaan ei halua nostaa kissa pöydälle.

Tiedän että mulla on monta pitkää päivää edessä. Totutellen siihen että ei koskaan enää. Tiedän varmasti että hän soittaa vielä. Kokeillakseen vastaanko. Kokeillakseen olenko “leppynyt”. Taistelu irti alkoholismista on vaikeaa näinkin.

4

Joillain juoppiksilla on tosiaan varalle aina joku toinen nainen kun se sen hetkinen vakkarinainen on off-asennossa, aina Joku on on-asennossa, ei hätää! Yöpymispaikka löytyy, rahaa tulee, kalja virtaa ja parhaassa tapauksessa kuski on omasta takaa! Siinä sitä naisia kohdellaan kuin räsynukkeja ja silti naiset on vaan että, aah, kun se on niin ihana se mun rakkaani! Mutta kesä tulee ja kaikki on kaikille mahdollista! Nauttikaa kesäpäivistä, auringosta, jäätelöstä, uimisesta ja mansikoista! Hauskaa kesää ja rakkautta kaikille!

5

Totutteluahan se on. Minullakin juurikin tällä hetkellä ja varmasti monella muullakin. Onneksi vertaistukea löytyy palstalta.

Itse yritän keskittyä omaan hyvinvointiini ja iloita pienistäkin asioista. Opettelua tämä on, mutta uskon, että se parantaa omaa elämääni. Miksi murehtia juoposta. Hänkään tuskin huolehtii minusta. Elämä kantaa, ottaa ja antaa. Päivä kerrallaan jaksamista kaikille.

6

Ehkä alkoholismiin liittyy kuvitelma, että parisuhde on joku Viivi ja Wagner-sarjakuvamainen kyhäelmä; mies vastuuton, mokaileva ja ilkeäkin ja nainen nalkuttava, holhoava ja anteeksiantava… eli suhde muistuttaa enempi äidin ja pojan suhdetta hoivan suhteen ja lisukkeena kätevästi seksi.
Omista kokemuksistani johtuen tämän tyyppinen huumori lähinnä suututtaa, samaten kuin Napapiirin sankarit- leffat. Tosielämässä kuvio on ankea, odottaminen tai puhuminen ei tuo muutosta. Miksi toisi, kun juopolle koko suhteen juju on juuri se, että häntä se palvelee?
Auttaako tyytymättömän osapuolen muuta kuin lähteä?

7

Luin kuin omaa tarinani - kiitos!

Olen itse juuri tehnyt päätöksen samanlaisen suhteen päättämisestä. Kevään tullen on taas off-vaiheet on tihentyneet ja pidentyneet. On-vaihe vastaavasti olleet harvemmassa.

Itse kyllä tajuan miten alkoholisti elää valheiden verkossa, koska muutenhan tuollainen elämä ei ole mahdollista, ja kuinka itse olen jäänyt sen verkon vangiksi. Nyt siitä on pyristeltävä pois. Se on vain niin julmetun hankalaa kun ihminen siellä alkoholistin takana on enemmän kuin mieluinen. Mistä saan ne voimat repiä sen verkon rikki, sitä tässä pohdin.

Kun sekin päivä väistämättä taas tulee, että alkoholisti haluaa lepoa ja hellyyttä
(olen verrannut niitä on-vaiheita katkaisuhoitoon) - niin millä silloin käännän selän kun tunteet on niin pinnassa. Ja alkoholisti tietää mitä nappia minussa painaa.

8

Niin samoja ajatuksia mullakin. Esim justiin tuo Viivi ja Wagner kuvio. Ei vaan huumori riitä kun tietää kuinka karu voi totuus olla.

Olen myös miettinyt tuota miten näkee ihmisen alkoholismin takana. Voiko sinne edes nähdä? Onko esim tämä mies on tilassa liiankin ihana? Tekeekö hän tuolloin itsestään jotain niin ihanaa mitä ei oikeassa maailmassa ole olemassakaan…Onko tuo ihanuus vaan keino hyvittää off vaiheen hirviön teot… Muistatteko tarinan intiaanista joka kertoi että sisällämme elää se susi jota ruokimme, joko hyvä susi tai paha susi. Omassa on-offissa hyvä susi taisi olla paha susi hyvän suden vaatteissa ja paha susi jaksoi mellastaa vaikken sitä ruokkinutkaan…

9

Tosi hieno on oivalluksesi miehen halusta parantua verrattuna nuoreen mieheen jonka kohtasit.

Tämän halusin nostaa esiin tekstistäsi, koska mieleeni tuli toinen oivallus: Nuo tunteet mitä me alkoholistin läheiset monesti koemme, ovat täysin omia tunteita. Ne liittyvät joskus mieheen/puolisoon tai hänen juomiseensa yhtä vähän, kuin hänen juomisensa liittyy meihin.
Vuosia sitten löysin itseni tilanteesta, jossa mies haukkui minut. Olin jo päättänyt erota, ja silti teki solvauksien takia mieli palata väittelemään miehen kanssa, pitävätkö hänen syytökset paikkansa. Pitkäksi aikaa jäi tunne päälle, että jotain on suhteessa vielä kesken. Keskustelu, jota ei käyty loppuun. Päätin antaa olla, enkä ole katunut. Luovuin mahdollisuudesta saada oikaisua, hyvitystä, ja nähdyksi tulemista, sekä luovuin tarpeestani olla oikeassa tai saada selvyys tilanteelle. Poiskäveleminen kesken tunteiden, keskustelun tai suhteen, tai irtipäästäminen alkoholistista, on vähän kuin jättäisi valot päälle lähtiessään talosta. Joskus on vain pistettävä peli poikki. Siksi sitä varmasti sanotaankin irtipäästämiseksi.

10

Hieno kirjoitus kyllä! Sitä niin kovasti haluaisi tulla kuulluksi, että toinen ymmärtäisi, ehkä katuisi. Ehkä jopa toivoo, että voitaisiin keskustella kuin aikuiset ihmiset ja yhdessä päättää erosta, koska toinen on onneton. Asetelma ei ole tasaveroinen ja siksi juuri luulen, ettei se onnistu. Alkoholista saa paljon enemmän suhteesta, eikä halua sitä menettää. Saavutettu etu; kuka lopulta luopuu vapaaehtoisesti edustusluottokortistakaan tai muista työsuhde-eduista?
Alkoholisti ei jaksa tai pysty välittämään toisen kärsimyksestä, siten ymmärrystä on turhaa odottaa. Peli on ajan ostamista turhilla lupauksilla… Jossain kohtaa on se piste, että on hyvä ymmärtää, että keskustelut on keskusteltu, ne ei johda mihinkään. Toisaalta hyvittelyvaihe on liian hyvää, ollakseen totta, siis jos raitistuminen tapahtuisikin. Ei joulukaan ole joka päivä.

Elämässä kaikelle ei saa selitystä, ei löydy syytä, eikä yhteisymmärrystä. Jotkut ihmissuhteet vaan päättyy tai ne on pakko päättää ilman yhteistä loppuselvittelyä tai ilman yhteistä päätöstä. Joo, valot jää päälle, asiat kesken ja ottaa takkinsa ja kävelee ulos. Jos on helpompi sitten hengittää, mitä väliä on, kumpi oli oikeassa tai mitä mieltä kumpikin toisesta oli?

11

Niin ajateltua tekstiä! Onko pakko asiat juopon kanssa perinpohjin selvittää, kunhan eroon pääsee ja käytännön asiat hoituu jatkossakin jos lapsia. Fiilikset voi asiantuntijan luona jutella ja juopoksi päätyneen/päätyvän kanssa vain asiallisella otteella asiat hoitaa. Kiitos vertaistuesta! Kyllä auttaa omankin ajattelun ja toiminnan ymmärtämisessä!!

12

Eniten hankalassa ihmissuhteessa lopulta on oman itsensä, ajattelutapojensa ja asenteidensa vanki. Itse sen suhteen valitsi tai antoi toisen valita itsensä. Itse se on päätettäväkin, jos keskusteluyritykset ym ei auta. Itse uin katiskaan, itse on uitava ulos ja jos se on vaikeaa, ammattiapu auttaa kummasti…

Helposti sitä taantuu jotenkin lapseksi, että tarvitsisi “luvan” ja toisen suostuksen eroon. Toki vanha avioliittolakikin oli muodoltaan erilainen, kun eroon tarvittiin syyllinen ja toinen saattoi olla anatamatta eroa helposti. Täälläkin joskus nuo virheelliset tulkinnat elää, ettei “mies anna eroa”. Työpaikasta voi irtisanoutua, samoin vuokra-asuntonsa voi sanoa irti. Ajattelen, että jos toinen osapuoli on jo omasta puolestaa käytöksellään suhteen jotenkin irtisanonut, pettänyt ja ollut ilkeä ja piittaamaton toisen hyvinvoinnista, ei se suhde, lupaus sido enää toistakaan.

Harvemmin kuulee tarinoita, että alkoholisti olisi sanonut:“Näen että kärsit tässä suhteessa ja aiheutan sulle mieliphaa. Erotaan, älä tunne syyllisyyttä, emme vaan onnistuneet ja tämä juominen ei ole enää hallinnassa. Haluan, että te muu perhe voitte hyvin ja se ei yhdessä eläen onnistu.”

Alkoholisti tosiaan saa koko ajan enemmän siitä suhteesta kuin se toinen, eikä usein siksikään halua erota. Ja jos ei välitä siinä suhteessa toisen tilanteesta, vielä vähemmän välittää eron hetkellä. Viha ja syyttely vuorottelee maanittelun kanssa. Ei siinä useinkaan voi saavuttaa yhteisymmärrystä ja vääntäminen on vaan voimien tuhlaamista; voimien, jotka tarvitaan oman (ja kenties lasten) elämän järjestelyyn ja toipuminseen.

Marianna Stolbowilla on mainioita kirjoja; “Erosta eteenpäin”, “Vanhempieni kaltainen” ja “Rakastamisen taito”. Mulle näiden lukeminen on ollut todella hyödyllistä ja vanannut silmiä omalla toiminnalle ja syillekin, miksi niin olen tehnyt. Ja tietty mikä parasta, miten opetella uudenlaista tapaa elää itsensä ja muiden kanssa.

Hei, ja vaikka aikaa on mennyt ikävässä tai ikävissä ihmissuhteissa, loppuelämästään voi yrittää tehdä mukavamman.

13

Alkoholistin takia ei kannata uhrautua senkään takia, että alkoholisti on parisuhteessa monesti viinan kanssa. Hän korvaa sillä ihmissuhteet. Jos ihmissuhteet olisi tärkeämpiä, ei silloin viinaa tarvittaisi. Siksi uhrautuminen on aina itseltä pois, muttei siitä alkoholistillekaan ole varsinaista hyötyä.

14

“Hei, ja vaikka aikaa on mennyt ikävässä tai ikävissä ihmissuhteissa, loppuelämästään voi yrittää tehdä mukavamman.”

Tämä sanonta tulee kyllä tarpeeseen. Loppuelämästä voi yrittää tehdä mukavamman.
Sitten kun tekee vaikean päätöksen, monesti ihmetyttää miksi ei voinut heti vain päättää, koska samat merkit voivat olla ilmassa jo aiemmin.
Mutta jos parhaansa tekee niin loppuelämää ei ainakaan tarvitse pilata.

15

:slight_smile:
Mennyttä ei voi muuttaa, mutta voihan siitä oppia ja välttää vastaisuudessa samat virheet.
Ajatuksesi ovat samansuuntaiset kuin minulla, siis tuo edellinen viestisi. Minäkin olin jalkavaimo/sivusuhde, entisen puolisoni suurin rakkaus oli viina. Tai on edelleenkin. Uhrautumisesta tai odottelusta ei välttämät ole hyötyä, siis aivan yhtä vähän kuin rakastajattaren jäädä odottamaan ukkomiehen lupaamaa eroa vaimostaan.
Harmi, että tämän tajuamiseen meni aikaa. Exäni olisi saanut minun sijaan viedä vihille koffin lootan tai kossupullon… siihen väliin ei vaan mahdu.
Koitetaan muistaa huumorikin, juopon kanssa elo menee niin pirulliseksi välillä, eikä naurata. Näin jälkeenpäin naurattaa itsenikin, kun muutin pois ja takaisin useampaan kertaan, ennenkuin järki voitti. Tai usko loppui. Viina pyöritti miestä ja mies minua, niin sitä välillä käy.
Virheet kuuluu elämään ja nii on helpompi oikoa, jos häpeä tai nolous väistyy.

16

Niin, ja eihän sitä aina ajattele joka hetki, että minäpäs tässä nyt uhraan elämäni alkoholistille.
Sitähän sillä hetkellä voi ajatella vaikkapa, että minä juuri haluan tuon miehen kanssa olla. lisäksi joskus alkoholistin jätettyään miettii alkoholistia niin paljon, että kokee että helpommala pääsee kun palaa takaisin. Ainakin joskus, joillakin.
Joskus on selkeää, että alkoholistia ei vain viitsi jättää, koska on tullut sillekin luvattua. Tai “kuinka se nyt pärjää vai juoko itsensä hengiltä”. Alkoholisti korostaa näitä huolia, sitouttamalla ja sanomalla ummet ja lammet, tai sitten uhkaamalla epäsuorasti tai suoraan että hänen elämänsä tuhoutuu mikäli hänet jättää yksin. Tämän hän voi tehdä teoin tai sanoin.

17

Niinpä. Elämään juopon kanssa mahtuu hyviäkin hetkiä. Ehkä siitä kuitenkin saa jotakin. Tuntee itsensä tarpeelliseksi. Tai se käesimys on pienempi paha kuin hassu syyllisyys “hylkäämisestä”. Tosiasiassahan päihdeongelmainen itse on ensin hylännyt läheisensä keskittyen päihteeseensä. Kai ihminen pyrkii välttämään epämiellyttäviä tunteitaan, mitä ne kenelläkin lienee. Häpeä epäonnistumisesta parinvalinnassa, syyllisyys. Useimmilla lienee jotain tunnelukkoja. Mulla oli joskus olo, etten saa olla onnellinen, koska äitinikään ei ole, että jotenkin kärsimys on se juttu, varsinkin naisen osa.
Ihan hullua.

Samahan vähän on liiallinen työnteko. Pitää suorittaa ja jaksaa, kiusaa itsensä äärirajoille… ja lopulta miksi ihmeessä niin tekee?

Joo, ihminen haluaa kaikenlaista. Jonkun tietyn ihmisenkin ja saadakseen taipuu vaikka mille mutkille. Ei sitä jaksa. Ja kunon “myynyt” itsensä toiselle vähän valheella, väärissä kääreissä, niin onko ihme jos se toinen on myös pettynyt ja vihainen, kun sitten lopulta haluaakin tasapuolisuutta, apua, tukea ym. Riisuu sen lahjapaperin yltään ja alla onkin ihan joku muu, mitä esitti.
En minäkään lopulta halunnut hoivata, jeesata, joustaa ja olla aina käytettävissä, mutta sellaista alkusuhteessa/tutustuessa jotenkin esitin. Ehkäpä minun juopponi tuli suhteeseen ihan itsenään ja minä valepuvussa. Minä meistä typerämpi ehkä siinä kohtaa olin. Tai sitten muutuin ja löysin ominta itseäni vasta siinä 12v matkalla.

18

On se tosi vaikeaa olla rehellinen ja torjua toisen yritykset vedota johonkin minussa olevaan tunteeseen. Ympärilläni on nyt useita jotka yrittävät koko ajan jotain kepulikonstia että hyötyisivät minusta. Ärsyttää ja inhottaa kun sanon joka kerta ettei se nyt onnistu. Mutta se minun selittely ja kiertely, kun en kehtaa sanoa aikuiselle ihmiselle että “Hei, minä kyllä tiedän että sepität satuja ja en usko sinua”.
Tämä aamu varsinkin on ollut alakuloinen ja masennuksen suolle päin menossa, mutta haraan vastaan. Ehkä olen vain väsynyt kun tuntuu ettei muita ihmisiä olekaan lähelläni kuin hyväksikäyttäjiä, aina jollain tavoin. Väsyy sitä siihenkin.
Aikuisikäni elin avioliitossa alkoholistin kanssa ja ilmeisesti menin paljonkin rikki kun nyt en enää tiedä mikä on tervettä ihmisten kanssa toimimista ja mikä ei ole.
Tapasin erään ihmisen ja olin iloinen kun ystävystyimme. En kuitenkaan sinisilmäisesti ja syöksyen kaikkeen suostunut. Mutta nyt huomaan kuinka yrittää kaunistellen saada minua mukaan sellaiseen jossa joutuisin vain maksumieheksi. Ajatuksin ärsyttää. Tuli kyllä mieleen että olen niin itsekäs ja omani päälle etten enää anna muille mitään mitä en halua, tai jos annan odotan myös vastavuoroisuutta. Onkohan tuo kuinka väärin ajateltu? Onkohan minusta tullut itsekäs ja itsekeskeinen?

19

Hei, tuskinpa olet itsekäs. Usein käy niin, että on samassa altavastaajan roolissa kaikissa ihmissuhteissaan, koska oma tapa toimia on se mikä on… ehkä se tietty vaikeus pitää puolensa näkyy ulospäin ja hait sen kyllä huomaa. Sitä on " kerännyt" oikein ympärilleen kaartin samankaltaisia ihmisiä. Ehkä alitajuisesti ne ihmiset on tutun tuntuisia ja itsekin niihin pysähtyy ja tietty kovemmat haluaa hyväksikäyttää muita.
Olen yrittänyt itse muuttaa tapaani toimia. Yritän edellyttää vastavuoroisuutta alusta alkaen, niin uudet tuttavuudet ei niin luiskahda väärille raiteille. Ei liikaa kuuntelua ja terapoimista, myötäilyä, kaikkeen suostumista tai rahoittamista. Puhutaan molempien asioista jne. Tämä oikeasti auttaa ja oppii uutta. Ei tyrkyttäydykään avuliaaksi aatuksi liikaa.
Vanhat ihmissuhteet mulla on paljolti katkenneet, he eivät sulattaneet uudistuvaa minua, kun niiden suhteiden juju oli juuri se yksisuuntaisuus.
Voimia oman itsesi etsimiseen. Jotenkin se puoliensa pitäminen on aluksi hankalaa ja tulee syyllinen olo… se väärä rooli on niin syvään juurtunut.

20

Tuo kuulostaa terveeltä. Kokemuksista oppimiselta. Kasvamiselta.
Ärsytys on merkki siitä, että täytyy laittaa hälytysjärjestelmät päälle. Et enää sinisilmäisesti anna kenenkään hyödyntää.
Suurin osa ihmisistä ajattelee itseään, ja niin kuuluukin. Jos haluaa tehdän jotain epäitsekästä, sen voi suunnata vaikkapa hyväntekeväisyyskohteeseen tai käydä osallistumassa johonkin talkoisiin tai keräykseen. Näissäkin tosin on omat varauksensa. Kaikki mikä kuulostaa hyvältä, ei aina ole sitä.Täyttä vastavuoroisuutta on monesti vaikea ihmissuhteissa saavuttaa. Se minkä päättää antaa toisille, on usein annettu ilman takeita vastavuoroisuudesta. Pitää antaa vain se, minkä verran on varaa olettaen että vastavuoroisuutta ei tule. Esimerkiksi jos menet jonkun ihmisen avuksi, ei kannata mennä kuvitellen, että sinuakin sitten autetaan takaisin. Pitää ajatella täysin oman haluamisen kautta.