Ensinnäkin tuo juomapäiväkirja on ihan ok mutta etenkin sen mobiili versio, josta on helppoa päivittää tuoppinsa +1 näppäimellä kalenteriin ! Kerrassaan fantastista.
Olin aloittanut alko juomapäiväkirjan pidon mutta epäilin unohtaneeni jonkun tuopin merkkaamisen muistiini mutta nyt tämä sovellus täydentää tarpeeni.
Olen juonut vuosikausia jollain suurkulutuksen tasoilla ja kummastellut 24 annoksen tiukkuutta, olen pitänyt sitä lähes mahdottomana saavuttaa, koska sen voi kuluttaa jo yhdessä vuorokaudessa. (Normaalimpaa kumminkin jotain 15-18 annosta / vrk).
Nyt olen kumminkin pystynyt saavuttamaan tuon rajan muutamana viikkona, välillä menee hieman yli mutta asenteitani olen onnistunut muokkaamaan oikeaan suuntaan.
Yhdellä ja kahdella oluella käynti on aivan yes!
Juoda voi maltilla, keskittyminen muuhun kuin tuoppiin.
Ei haittaa jos kalja lämpenee tuopissa, kaikkea ei tarvitse juoda!
Lääkärin kanssa keskustellessa tuosta 24 annoksen rajasta, hieman yllätyin kun se että juo nuo annoksensa reilusti hidastettuna, ei varsinaisesti vaikuta muuhun kuin humaltumiseen.
Toki siihen se vaikuttaakin mutta tämä nuori lääkäri ei kiinnittänyt päähuomiotaan humaltumiseen, vaan juurikin noihin annoksiin ja sanoikin että pitkäaikaiset haittavaikutukset syntyvät nimenomaan tuon annosmäärän ylityksestä.
Levitettynähän se voisi olla 1 annos 8:n tunnin välein nautittuna.
Ei minkäänlaista humaltumis vaikutusta mutta haittavaikutukset kulutuksen kannalta ovat samat.
Uudet riskirajat; Alkoholismin Käypä hoito -suositus
Uutta päivitetyssä suosituksessa ovat kohtalaisen riskin tason määritelmät. Kohtalaisen riskin raja on miehillä 14 ja naisilla 7 annosta viikossa. Jo nämä annosmäärät suurentavat veren GT-arvoja.
Todennäköisesti naisilla 0-1 ja miehillä 0-2 annosta alkoholia päivässä ei aiheuta riskiä terveelle työikäiselle henkilölle, mutta vähäisen riskin tasoa ei pidä tulkita turvarajaksi. Sitä pienempikin alkoholinkäyttö voi suurentaa haittariskiä. (Käypä hoito -suositus ryhmän puheenjohtaja Hannu Alho)
(Käypä hoito tarkoittaa niitä suosituksia, joita eri sairauksille määritellään vankan tutkimustyön tuloksena ja jota lääkärit potilastyössään noudattavat ensisijaisena ohjenuorana potilaan hoidossa.)
Kyllähän miehellä on kiitettävää jos entisen todellisen suurkulutuksen sijaan on pystynyt laskeman 24 annokseen viikossa.
Ja sen nuoren lääkärin kommenttia ihmettelen ettei ole mitään merkitystä miten nopesti juo, kun mm humaltilan voimakkuushan vaikuttaa terveysvaurioihin.
Tärkeää että sulla on nyt oikea suunta etkä palaa entiseen!!! Käytä vain sitä laskuriasi!
Juuri niin, oikea suunta on tässä vaiheessa tärkeää, kasvaa siinä ohella uusiin juomatottumuksiin. Himmata hiukan ja kas vain, hitaammalla juomatavalla juomisen himokin tasaantuu ja tulee paremmin kuunneltua kehonsa kieltä.
Ei ole pakko istua valomerkkiin, vaan voi poistua kotiin kun alkaa väsymään.
Humalatila jää vähäiseksi, annokset vähenevät ja krapulaa ei tule.
Pidemmän päälle ei ehkä tule edes lähdettyä baariin niin herkästi kun saavuttaa paremman mielenhallinnan tilan !
Kirjoitin ehkä hieman epätarkasti tuosta lääkärin kommentoinnista.
Ei hän tainnut aivan niin sanoa, että vain noilla annoksilla olisi merkitystä juomisessa.
Kyllä se humalatilakin merkitsee jotain mutta pitkässä juoksussa tuolla annosten määrällä on se olennainen merkitys. Kyllä varmasti näin on mutta jokin merkitys on myös sillä tavallakin mten juo. Tuon merkityksen mittaaminen on vain hyvin vaikeaa ja myös hyvin paljon yksilöllisempää.
PS. Testasin laskuria eilen ja se tuntuu toimivalta ainakin minun kohdallani.
Pidän tuon tyyppisistä toimista
Tällä viikolla aion testata täysraittiutta tai ainakin aion minimoida kulutukseni selvästi alle 24 annoksen ! Katsotaan kuinka äijän käy?