Olen ollut jonkin aikaa poissa täältä Vilpolasta osin työkiireiden vuoksi ja osin siksi, että huomasin tarvitsevani vähän taukoa. En tiedä, kuulostaako kuinka hullulta, mutta välillä vaan tulee sellainen olo, että haluan elää mahdollisimman kaukana näistä jutuista. Tuntuu, että pieni irtiotto välillä vaan on tarpeen.
En ole tällä hetkellä tekemisissä tyttäreni kanssa. Pallo on nyt hänellä - vain hän itse voi muuttaa elämänsä suunnan. Tietää hyvin, mistä halutessaan saa apua ja pääsee hoitoon. En sen enempää nyt kerro tilanteestani, vanhoista viesteistäni löytyy historia (jos vaikka joku uusi täällä haluaa lukea).
Käyn täällä aina silloin tällöin ja toivon sydämestäni kaikille voimia ja jaksamista. Ja pitäkää huolta itsestänne - meillä on vain tämä yksi elämä. Ei kenenkään tarvitse uhrata itseään loputtomiin, ei puolisolle, ei edes omalle lapselle. Lämpöisin ja juuri nyt rauhallisin mielin,
Huomenta Petunia,
kiitos viestistäsi johon sisältyy suuri rohkeus, päättäväisyys ja viisaus. Olen juuri nyt iloinen ja onnellinen puolestasi. Olet päättänyt valita tien ja suunnan, joka antaa teille molemmille mahdollisuuden aloittaa oma toipumisenne.
No johan tuota hengähdystaukoa ja uutta suuntaa kestikin (melkein kymmenen päivää)…
Tytär pahoinpideltiin viikonloppuna ja olen taas kerran täysin, totaalisen ahdistunut, masentunut ja epätoivoinen. Mikään ei muutu, mikään ei auta, mihinkään ei jaksa enää uskoa.
Mistä hitosta tässä - sadannen kerran - jälleen keräisi itsensä ja jaksaisi mennä huomenna töihin?
Kyyneleet poskillani Sinulle Petunia lähetän halauksen ja voimia!
Miten paljon,mihin saakka,me äidit jaksamme kantaa sydämen sopukoissa kaiken tämän surun,huolen,murheen,pettymyksen,vihan,raivon…kaiken?
Välillä sitä ihmettelen mistä ne voimat löytyvät kun kuitenkin hyvät,onnelliset asiat tuntuvan elämässä olevan nykyään,ainakin minulla,niin pieniä jyväsiä!
minulla oli samanlainen tilanne 10 kk sitten poikani kanssa. Tuli aamuyöllä luokseni yltäpäältä veressä ja tolkku pois. Xanoreita ja subua. Siitä pikkuhiljaa selvittyä (2 pv), alkoi ajatella…sen jälkeen mennyt paremmin. Jotenkin herätti hänet…
Kuitenkin tuntuu pahemmalta, kun on tyttö. Voimia sinulle…
Silloin kun Käyttäjä alkaa saamaan ns. tuurpiin huumemaailmassa ollaan siinä vaiheessa että hänen
kontrollinsa siellä piireissä on herpaantunut.
Eli hän tekee sellaisia juttuja joita siellä ei hyväksytä.
Joko hän muuttaa, jos pystyy muuttamaan omaa käytöstään että pärjäisi siellä.
Tai sitten hän pelästyy ja alkaa pelkäämään niin terveellisesti että miettii toista vaihtoaehtoa, eli irtautumista siitä maailmasta.
Niinkuin Tumati kirjoitti oman poikansa kohdalta, pistää miettimään miten kovasti sattuu seuraavalla kerralla.
Nämä tilanteet ovat niitä kaikkein rankimpia läheiselle ,eikä niitä soisi kenenkään kohtaavan.
Oman lapsen näkeminen hakattuna hajoittaa sisintä rajusti.
Koita Petunia jaksaa puhua tilanteestasi jonkun ammatti-ihmisen kanssa. Soita vaikka IH:n perhetyökeskukseen irtihuumeista.fi/ .
Tai jos paikkakunnallasi kokoontuu vertaistukiryhmä niin koskaan ei tiedä josko
sieltä löytäisi niitä jyväsiä joista enkelinsiipi kirjoittaa.
Ainakin ryhmässä voi turvallisesti purkaa vihan ja raivon tunteita.
Voimia taas tähän päivään kaikille
t. Ohjaaja Kerttu
