Heips Burb ja tervetuloa. Tämä ketju ja tekstisi herätti paljon ajatuksia ja sanottavaa, toivottavasti saisin edes osan tähän laitettua.
Ensinnäkin suuret onnittelut siitä, että oot päättänyt lopettaa, ja olla ainakin tämän päivän ilman. Henkiset ja fyysiset vieroitusoireet on vaikeita asioita, ehkäpä pahimpana juuri henkinen puoli. Useinhan päihteiden käyttöön liittyy juuri se, ettei osaa käsitellä tunteita, etenkään negatiivisia. Kun pitkän aikaa ratkaisu ahdistukseen ym. pahaan oloon, on ollut narkkaaminen, voi pienetkin vastoinkäymiset tuntua hirmusuurilta, ja vaikeata onkin sietää noita negatiivisia oloja, sekä keksiä terveempiä ratkaisukeinoja ongelmiin. Lisäksi on tietty nuo mieliteot ja himotukset, joita varmasti jokainen päihdevammainen silloin tällöin kohtaa. Sillon kun on hieman helpompaa, kannattaa miettiä etukäteen konkreettista tekemistä sekä positiivisia ajatuksia, jotka voi sitten negatiivisen tunnetilan ja/tai himotuksen tullessa ottaa käyttöön. Itseäni on helpottanut se, että olen painanut mieleeni narkkielämän huonot puolet (ja asiat joihin se lopulta johtaa), sekä asettanut elämälleni ja itselleni toiveita ja tavoitteita (joihin yllättäen narkkaaminen ei sovi, esim. opiskelu, työ, perhe). Lisäksi kannattaa muistaa se, että pahin himotusvaihe kestää oikeasti vaan vähän aikaa, kun sen ohi sitkuttelee, niin kohta olotila yleensä jo helpottaa. (Eri asia jos on esimerkiksi masennusta tai pahoja elämän kriisitilanteita, jolloin kannattaa käydä lääkärillä ja mahdollisuuksien mukaan terapiassa tms.)
Oletkin käynyt jo ilmeisesti NA-ryhmissä? (Oletan että niitä tarkoitit.) Vertaistuki on aina hyvä vaihtoehto, jota kannattaa hyödyntää kuivattelussa. Myös päihdeklinikkaa ym. ammattilaisia kannattaa tietysti hyödyntää myös, kuten käsittääkseni olet tehnytkin. Vaikka kuivattelu onnistuisikin hyvin, kannattaa mielestäni ainakin alkuvaiheessa säilyttää kliniikkakontakti ja käydä siellä jutustelemassa asioista, mikäli vaan mahdollisuutta siihen tarjotaan. Vertaistukiryhmissä on aika tavallista, että ihmiset retkahtavat, monen mielestä se kuuluu tähän toipumisvaiheeseen jopa. Ehdottomasti kannattaa rohkeasti mennä mukaan vaan, kun kerran koet jo aiemmin saaneesi ryhmältä tukea. Mikäli ryhmä on yhtään järkevä (niinkun uskoisin), eivät he tuomitse sinua retkahduksistasi, ihmisiä ja addiktejahan kaikki siellä ovat.
Retkahduksen jälkeen muutenkin on mielestäni tärkeätä käsitellä asiaa (mieluusti jonkun kanssa), mutta osata myös päästää siitä tietyllä tapaa irti. Retkahdus on helposti niin suuri pettymys itselleen, että siitä tuntee hirveästi syyllisyyttä ja häpeää, jotka pitkittyessään aiheuttavat ahdistusta ja masennusta ym. Noihin negatiivisiin tunteisiin kun jää looppaamaan, saattaa kokea, ettei ansaitse mitään hyvää, eikä kuivilla oloakaan (tai tyyliin “minusta ei ole mihinkään, miksi edes yrittäisin”); ja kaikki tämä saattaa aiheuttaa uuden/pitkittyneen retkahduksen. Tietyllä tapaa on hyvä ja terveellistäkin mielestäni kokea syyllisyyttä ja pettymystä tapahtuneesta, mutta noista negatiivisista tunteista pitää päästää irti, sillä syyllisyydessä vellominen ei todellakaan auta mitään. Mikäli retkahduksellaan pettää muiden ihmisten luottamuksen, kannattaa asiasta avoimesti puhua, ja parastahan on yrittää jatkossa parhaansa, ja siten voittaa luottamus takaisin. Uskon, että usein sitä on itselleen ankarin tuomari kuitenkin… Kaikissa asioissa, myös päihderiippuvuuden ja siitä toipumisen kanssa, kannattaa olla itselleen armollinen. Kun yrittää rehellisesti parhaansa, se riittää.
Ja NA-ryhmässähän yleensä kaikki käyvät oman itsensä vuoksi, joten sinällään ei sinun retkahduksesi ole heiltä pois. Päinvastoin parhaassa tapauksessa se voi olla oppimiskokemus teille kaikille. Toki saat itse valita sen, minkä verran asiasta avaudut.
Toivottavasti opit itsekin edellisestä retkahduksestasi. Eikös se ole ihan hyväkin, että sinulle tuli siitä huono olo? Malibu on puhunut tuosta myös täällä, kuinka hän ei ole saanut viimeisistä retkahduksistaan mitään irti, ainoastaan huonoa oloa. Ehkä sitä oppii, ettei käyttämisestäkään seuraa mitään hyvää, ja sitten kuivilla olo on vähän helpompaa. Toivon näin. Itseäni on auttanut sekin, kun olen ihan ajatuksen tasolla miettinyt himotuksen tullessa, että mitä hyvää se, että nyt vedän antaa minulle. Ja toki vastavuoroisesti myös, mitä huonoa. Jos asiaa pystyy älyllisesti miettimään (eikä ole antanut jo itselleen lupaa ottaa), lopputulos on usein selvä.
Liikunta on hyvä tekemisen muoto tosiaankin. Mikäli sulla on ihan fyysisiä vieroitusoireita, kannattaa todellakin ottaa rauhallisesti urheilun kanssa, sillä liikaa rehkiminen voi olla haitaksi. Ymmärrän kyllä tuon, että tekee mieli tehdä homma tosissaan, ja revitellä itsensä äärimmilleen, mutta leppoisampi tahti olisi terveellisempi. Liikunta (samoin kun kaikki nautinnollinen, asiat joista itse pitää) on mainiota ajan viettoa, kun se saa endorfiinitkin liikkeelle. Opiaatithan sotkevat tuon aivojen mielihyväjärjestelmän, jonka takia lopettamista voi seurata vuodenkin kestävä masennus, jota toki kannattaa parhaansa mukaan torjua. Päiviin on hyvä keksiä tekemistä varallekin, sillä tylsistyminen ja arkeen kyllästyminen on yleinen retkahdussyy (siis kun kaivataan jotain äksöniä). Alkuun päivät voi tuntua tyhjiltä, kun on pitänyt hylätä vanhat piirit ja aika ei kulu säätäessä, mutta kyllä sitä maailmasta tekemistä löytyy, kun vaan löytää omat mielenkiinnon kohteensa.
Kannattaa muuten tiedostaa se, että riippuvuuden vaihtaa helposti toiseen. Eli välttele kaikkia päihteitä, mutta myös kannattaa seurata itseään, ettei esimerkiksi vedä liikuntaa täysin överiksi. Vaikka liikunta onkin terveellistä, voi siitäkin saada aikaan riippuvuuden, joka alkaa ahdistaa ja haitata elämää. Myös ruoan kanssa venkoilu voi korvata riippuvuuden, ja sairastua vaikkapa syömishäiriöön. Eli varovasti vaan eteenpäin, mutta myös elämästä ja kivoista asioista nauttien.
Voimia sinulle jatkoon!! Ja todellakin kannattaa mennä (etenkin alussa) päivä kerrallaan selvinpäin, ja vaikeassa paikassa vaikka ihan vartti kerrallaan. Elämällä on meille kaikille paljon annettavaa, pysytään siis selvinpäin kelkassa ja eletään tätä päivää! Tsemii.