Heipähei,saunan puolelta tänne näin :)

Kuivaushuone
1

Ääh,puuh, kai täs jotenki haluun ekaks kertoo mis mennään. Onneks sain ns.luvat tänne kirjottelemiseen, ei meinaa tuo saunan-puoli enää nii paljo inspaa.

Mutta miin; mistäs sitä aloittaisi? Mun elämä, niinku varmasti monen, on ollu noin 9vuoden ajan yhtä vuoristorataa. Kaikki alko ku ns.rakastuin ihmiseen, joka käytti paljon mm.piriä/blossea. Noh, sydämmeen tuli enemmän ja vähemmän iskuja, lopulta havahduin, etten mä voi tätä ihmistä auttaa. Yritin ja yritin, tein kaikkeni. Halusin niin paljon olla tän ko. immeisen kanssa, et aloin itekin sit vetää. Olin alkoa/polttoa käyttäny 14/15-vuotiaasta asti, mut hyvin vähän. Lopulta huomasin olevani pohjalla. Piri ja essot/rauhottavat tuli kuvioihin joskus 17vuotiaana. Sit ku tää kappale elämässä loppui, nii olin nii onnellinen. Vähän aikaa mul menikin hyvin. Mut kuinkas ollakkaan; yhtä äkkiä huomasin olevani koukussa opiaatteihin. Olin masentunut, luulin, et pystyisin pitämään käytön hallinassa. Kaks kertaa oon ollu katkolla, kerran lopettanu kotona ilman mdiksii ja kerran avohoidossa( joka vieläkin kesken.)

Aina oon yrittäny hoitaa asiani; koti pitää olla siistinä. Ammatti on, ihana avokki ja työpaikka, ainakin vielä. Ja mulla on joku helvetin pakkomielle siihen, et mun PITÄÄ , on pakko, olla aina ilonen/pirtee/jaksaa. Mut eihän elämä näin aina voi olla. Tää on yks syy, miks oon käyttäny. Toki nisti keksii niitä syitä vaikka muille jakaa, mut kuitenkin.

Tiedän, et mun on nyt pakko keksii jtn tän elämäntyylin tilalle, joku harrastus. Vapaa-aika on meinaa menny aika pitkälti säätämiseen. Missään narkkisporukoissa en oo ikinä viihtynyt, lähinnä hävettäny olla esim. samas bussissa sekavan tyypin kanssa.

Avokatko alko hyvin, kunnes mulle alko tulla sellasii oloi, ettei mua muka kiinnosta mitä vedän, et ihan sama. Ittensä kusettamista siis. Nyt toinen pvä ilman ja näin haluan jatkaa. Pelottaa, et tulee taas niitä tajuttomia ahistuksia ja lipsun päätöksestä. Ja toki niit tuleekin, onneks täs kk:n käytön aikana oon pitäny annokset ihan minimissä (ja siis subu-koukussa oon, yllätys.)

Mut joo, pakko oli kirjottaa :slight_smile: Jos vaikka selkeyttäis vähän ajatuksia.

Mitä ootte mieltä, millon sitä uskaltautuis vaikka salille? Vai pitäiskö vaa potkia itteensä ja lähtee vaikka heti vähän rääkkäämään itteensä? Mulle tuo bubren lopetus tuppaa tekemään aikas kovan ahistuksen/masennuksen, eli liikkeelle lähtö on aina vähä nii ja näin.

2

Tervetuloa kirjottelemaan Kuivaushuoneen puolelle.
Hyvä päätös lähteä tekemään elämässäsi positiiven muutos. Sitä päihdekäytön lopettaminen on. Liikuntaa voit harjoitaa, mutta kannattaa alottaa varovaisesti joka tapauksessa. Se voisi olla tyyliin, jotain arkipäivän rakenteisiin uutta. Jos vaikka salille menet, niin siinäkin on varovaisuus valttia. Ei täyttä rääkkiä päälle. Tärkeintä olisi saada se toiminnan tasolla toteutettua. Jos alussa muutenkin alkaa vetämään salitreenejä täysillä, niin motivaatio sen harrastamiseen loppuu aika pian.
Miksi pitää olla koko ajan iloinen?

3

Kiitoksia vastauksesta! No kävinpäs sitten eilen salilla. Alotin melko rauhallisesti, mut kuitenkin niin, että nyt on lihakset mukavan kipeenä :slight_smile: En vaa meinaa osaa alottaa ns. pienin askelin, vaan heti täytyy vetää kaikki täysillä, eli vähän sellanen kaikki-tänne-heti-meininki… Kelasin kyl huomennakin mennä ja kattoo jos vaikka ostais jonkun kortin ohjatuille tunneille. Sit olis tekemistä töiden jälkeen.

En uskalla sanoa, etten enää koskaan ota, koska sillon vaa pettäisin itteni jos ottaisin. Ja tuntuu kyl, et petän kaikki, et olisin jotenkin velvollinen olemaan puhtaana muiden vuoksi… Just tosta mun pitäis päästä eroon, eli olisin ilman itseni takia. Mun on todella helppoa lähteä syyllistämään itteeni ja jossittelemaan, mikä on tosi uuvuttavaa. Teen asioista aina paljon isompia ku mitä ne on, enkä osaa antaa minkään mennä ns. omalla painollaan…

Oon jotenki luonu sellasen roolin ittelleni, ettei muka huonoja päiviä saisi olla. Mikä on tietenkin iha luonnotonta, mut en silti osaa käsitellä enää kielteisiä tunteita. Sillon ku oon ilman, nii oon niin täynnä vihaa, katumusta ja tuntuu,et oon jotenkin menettänyt itteni. Toisaalta nyt ku aloin miettimään, nii oon noita tunteita täynnä koko ajan. Tulevaisuus pelottaa ja ahdistaa, en oikeesti tiedä mitä tää vuosi tuo tullessaan. Ja tiedän; vain mä voin siihen vaikuttaa… Vaikeeta kyl vastata, miks pitäis olla ilonen koko ajan tai jaksaa tehä ja touhuta. Ehkä sillon ihmiset ei mieti/ihmettele, et mikä tol on, jos on “iloinen.” Ja kotonahan tää usein kostautuu, ku on päivän vetäny tällasta roolia…Mut joo vaikee kysymys.

4

Pyrin vastailemaan kyllä :slight_smile:, ihan joka päivä en, mutta muutaman kerran viikossa ainakin. Vastailen myös viikonloppuisin…
Niin nostit esille tärkeän asian. Putsina oleminen itsensä takia tai toisten takia. Toki sitä voi olla toisten vuoksi käyttämättä, mutta kauas se ei kanna. Voisiko siihen liittää esimerkiksi itsensä arvostamisen, eli on käyttämättä sen vuoksi myös, että arvostaa itseään ja sitä kautta alkaa arvostamaan putsina olemista.

Liittyykö tuohon, että asiat suurenevat, että olet kenties dramaattinen asioiden suhteen? Pedantti tms?

5

Olen varmasti pedantti, ja suoritan kaikenaikaa. Kaiken pitää olla just eikä melkein. Jos joku on tulos esim. kylään nii mul alkaa hirvee siivoominen yms. Mikä varmaa johtuu osittain siit, et pitää salailla käyttöä… Moni kakku päältä kaunis ja näin…

Noihin vertaistuki-ryhmiin pitäis mennä. Kävinki sellasis muutaman kerran, mut sit se jäi, ku käyttö jatkui. Sain sielt iha hirveesti energiaa ja hyvänolon tunteen. Nyt en oo jotenki kehdannut mennä sinne, vaikka tottakai toiset tajuu, miks oon jääny ryhmistä pois. Oon vaa nii häpeissäni; oon miljoona kertaa miettinyt ja sanonut ääneen, että nyt loppu ja siltikin kamppailen tän ongelman kanssa. Mietin äskenkin, että kehtaanko sanoa, että eilen tuli otettua, mutta nii, tuli otettua… Mulle tuli taas ihan pakkomielle siihen, että otan. Verenpaine/pulssi oli tuhat ja sata ja muutenki oli tosi ahdistunut/jännittynyt olo. Ja siis sorruin. En saanu (taaskaan) lähes mitään hyvää fiilistä, heti alko harmittamaan vaa. Tuli fyysisestikin paha olo, mikä on nykyään tosi yleistä, jos otan. Uskon, et osaks psyykkaan ton pahanolon huonolla omallatunnolla tms. Ja nyt huomasin tosi hyvin, kuinka subu vaikuttaa mielialaan, uneen, kaikkeen. Pelottavaa. Nyt vaa pitää ottaa päivä kerrallaan ja yrittää ainakin tänää olla ilman.

6

Heips Burb ja tervetuloa. Tämä ketju ja tekstisi herätti paljon ajatuksia ja sanottavaa, toivottavasti saisin edes osan tähän laitettua.

Ensinnäkin suuret onnittelut siitä, että oot päättänyt lopettaa, ja olla ainakin tämän päivän ilman. Henkiset ja fyysiset vieroitusoireet on vaikeita asioita, ehkäpä pahimpana juuri henkinen puoli. Useinhan päihteiden käyttöön liittyy juuri se, ettei osaa käsitellä tunteita, etenkään negatiivisia. Kun pitkän aikaa ratkaisu ahdistukseen ym. pahaan oloon, on ollut narkkaaminen, voi pienetkin vastoinkäymiset tuntua hirmusuurilta, ja vaikeata onkin sietää noita negatiivisia oloja, sekä keksiä terveempiä ratkaisukeinoja ongelmiin. Lisäksi on tietty nuo mieliteot ja himotukset, joita varmasti jokainen päihdevammainen silloin tällöin kohtaa. Sillon kun on hieman helpompaa, kannattaa miettiä etukäteen konkreettista tekemistä sekä positiivisia ajatuksia, jotka voi sitten negatiivisen tunnetilan ja/tai himotuksen tullessa ottaa käyttöön. Itseäni on helpottanut se, että olen painanut mieleeni narkkielämän huonot puolet (ja asiat joihin se lopulta johtaa), sekä asettanut elämälleni ja itselleni toiveita ja tavoitteita (joihin yllättäen narkkaaminen ei sovi, esim. opiskelu, työ, perhe). Lisäksi kannattaa muistaa se, että pahin himotusvaihe kestää oikeasti vaan vähän aikaa, kun sen ohi sitkuttelee, niin kohta olotila yleensä jo helpottaa. (Eri asia jos on esimerkiksi masennusta tai pahoja elämän kriisitilanteita, jolloin kannattaa käydä lääkärillä ja mahdollisuuksien mukaan terapiassa tms.)

Oletkin käynyt jo ilmeisesti NA-ryhmissä? (Oletan että niitä tarkoitit.) Vertaistuki on aina hyvä vaihtoehto, jota kannattaa hyödyntää kuivattelussa. Myös päihdeklinikkaa ym. ammattilaisia kannattaa tietysti hyödyntää myös, kuten käsittääkseni olet tehnytkin. Vaikka kuivattelu onnistuisikin hyvin, kannattaa mielestäni ainakin alkuvaiheessa säilyttää kliniikkakontakti ja käydä siellä jutustelemassa asioista, mikäli vaan mahdollisuutta siihen tarjotaan. Vertaistukiryhmissä on aika tavallista, että ihmiset retkahtavat, monen mielestä se kuuluu tähän toipumisvaiheeseen jopa. Ehdottomasti kannattaa rohkeasti mennä mukaan vaan, kun kerran koet jo aiemmin saaneesi ryhmältä tukea. Mikäli ryhmä on yhtään järkevä (niinkun uskoisin), eivät he tuomitse sinua retkahduksistasi, ihmisiä ja addiktejahan kaikki siellä ovat.

Retkahduksen jälkeen muutenkin on mielestäni tärkeätä käsitellä asiaa (mieluusti jonkun kanssa), mutta osata myös päästää siitä tietyllä tapaa irti. Retkahdus on helposti niin suuri pettymys itselleen, että siitä tuntee hirveästi syyllisyyttä ja häpeää, jotka pitkittyessään aiheuttavat ahdistusta ja masennusta ym. Noihin negatiivisiin tunteisiin kun jää looppaamaan, saattaa kokea, ettei ansaitse mitään hyvää, eikä kuivilla oloakaan (tai tyyliin “minusta ei ole mihinkään, miksi edes yrittäisin”); ja kaikki tämä saattaa aiheuttaa uuden/pitkittyneen retkahduksen. Tietyllä tapaa on hyvä ja terveellistäkin mielestäni kokea syyllisyyttä ja pettymystä tapahtuneesta, mutta noista negatiivisista tunteista pitää päästää irti, sillä syyllisyydessä vellominen ei todellakaan auta mitään. Mikäli retkahduksellaan pettää muiden ihmisten luottamuksen, kannattaa asiasta avoimesti puhua, ja parastahan on yrittää jatkossa parhaansa, ja siten voittaa luottamus takaisin. Uskon, että usein sitä on itselleen ankarin tuomari kuitenkin… Kaikissa asioissa, myös päihderiippuvuuden ja siitä toipumisen kanssa, kannattaa olla itselleen armollinen. Kun yrittää rehellisesti parhaansa, se riittää.
Ja NA-ryhmässähän yleensä kaikki käyvät oman itsensä vuoksi, joten sinällään ei sinun retkahduksesi ole heiltä pois. Päinvastoin parhaassa tapauksessa se voi olla oppimiskokemus teille kaikille. Toki saat itse valita sen, minkä verran asiasta avaudut.

Toivottavasti opit itsekin edellisestä retkahduksestasi. Eikös se ole ihan hyväkin, että sinulle tuli siitä huono olo? Malibu on puhunut tuosta myös täällä, kuinka hän ei ole saanut viimeisistä retkahduksistaan mitään irti, ainoastaan huonoa oloa. Ehkä sitä oppii, ettei käyttämisestäkään seuraa mitään hyvää, ja sitten kuivilla olo on vähän helpompaa. Toivon näin. Itseäni on auttanut sekin, kun olen ihan ajatuksen tasolla miettinyt himotuksen tullessa, että mitä hyvää se, että nyt vedän antaa minulle. Ja toki vastavuoroisesti myös, mitä huonoa. Jos asiaa pystyy älyllisesti miettimään (eikä ole antanut jo itselleen lupaa ottaa), lopputulos on usein selvä.

Liikunta on hyvä tekemisen muoto tosiaankin. Mikäli sulla on ihan fyysisiä vieroitusoireita, kannattaa todellakin ottaa rauhallisesti urheilun kanssa, sillä liikaa rehkiminen voi olla haitaksi. Ymmärrän kyllä tuon, että tekee mieli tehdä homma tosissaan, ja revitellä itsensä äärimmilleen, mutta leppoisampi tahti olisi terveellisempi. Liikunta (samoin kun kaikki nautinnollinen, asiat joista itse pitää) on mainiota ajan viettoa, kun se saa endorfiinitkin liikkeelle. Opiaatithan sotkevat tuon aivojen mielihyväjärjestelmän, jonka takia lopettamista voi seurata vuodenkin kestävä masennus, jota toki kannattaa parhaansa mukaan torjua. Päiviin on hyvä keksiä tekemistä varallekin, sillä tylsistyminen ja arkeen kyllästyminen on yleinen retkahdussyy (siis kun kaivataan jotain äksöniä). Alkuun päivät voi tuntua tyhjiltä, kun on pitänyt hylätä vanhat piirit ja aika ei kulu säätäessä, mutta kyllä sitä maailmasta tekemistä löytyy, kun vaan löytää omat mielenkiinnon kohteensa.

Kannattaa muuten tiedostaa se, että riippuvuuden vaihtaa helposti toiseen. Eli välttele kaikkia päihteitä, mutta myös kannattaa seurata itseään, ettei esimerkiksi vedä liikuntaa täysin överiksi. Vaikka liikunta onkin terveellistä, voi siitäkin saada aikaan riippuvuuden, joka alkaa ahdistaa ja haitata elämää. Myös ruoan kanssa venkoilu voi korvata riippuvuuden, ja sairastua vaikkapa syömishäiriöön. Eli varovasti vaan eteenpäin, mutta myös elämästä ja kivoista asioista nauttien.

Voimia sinulle jatkoon!! Ja todellakin kannattaa mennä (etenkin alussa) päivä kerrallaan selvinpäin, ja vaikeassa paikassa vaikka ihan vartti kerrallaan. Elämällä on meille kaikille paljon annettavaa, pysytään siis selvinpäin kelkassa ja eletään tätä päivää! Tsemii.

7

Katsotaan mitä täst kirjottamisesta tulee,ku puhelimella tässä tätä tekstiä näpyttelen:)

Mutta hei sullekin Loislane,asiaa kirjoitit! Sitä on nii helppoa lähteä syyllistämään itteensä ja silti olla tekemättä mtn asialle/ongelmalle…mutta tänään olen ollut ilman ja aion ollakin.Täl hetkellä ei ole edes mtn kauheeta mielitekoa ottaa,tosin mieliala menee sellast mäkeä ylös ja alas…huh. Päivällä olin viel iha saletti, että otan. Sillon ku otan nii en edes halua ns.päihtyä,haluun vaa sen “normi-olon” mikä ei sit tosiaan onnistukkaan,ku pukkaa vaa sit morkkikset päälle.Ja eihän subuis oo selvinpäin,vaik kuinka nii kelaiski. On kyl ristiriitaista tuon aineen kansa; tiedostan, etten saa siit ku EHKÄ hetkeks hyvän olon ja sit paha olo vainoaa loppupäivän ja vielä seuraavanakin päivänä. Luulis, että olis sen verran järkevä, että eliminois pahat asiat elämästä ja ajattelis vähän pidemmälle elämässä. Piikkiin en ole koskaan koskenut,onneksi.Tiiän et olisin jääny meinaa siihen HELPOSTI koukkuun. Mahdollisuuksia siihenkin ois ollu monet kerrat täs reilu 3vuoden sisällä, mut en ole uskaltanut edes kokeilla.

Mä käyn joo säännöllisesti juttelemassa päihdetyöntekijäni kanssa,mikä todellakin jeesaa.Tänää sain akupunktiota ja diipadaapailin viel ulkona, ku pelotti meinaa tulla himaan,joten onneks tein jtn järkevää vetämisen tilalle :slight_smile: Fyysiset reflat oon kestänyt.Lähinnä vaa saamattomuus vaivaa.Ja sit tietenkin ahistus/masennus…mitkä on mulle välil liikaa.Silti ymmärrän,etten voi ikuisesti yrittää tunteitani kumota tai paeta…No toiv uudet lääkkeet alkaa jossain vaihees auttaa. Ja tosiaan vain lekurin määräämät lääkkeet menee, mihinkään bentso-koukkuun en tän jälkeen meinaa taho.

Ja totta tuokin,eli et riippuvuus vaihtuu toiseen.Tiedän,et mulla se on monet kerrat ollu liikunta.Vaik töissä käyn nii tuntuu et vapaa-aika täytyy jollain täyttää,vaikeet vaa olla himassa. Täytyis oppia vaan olemaan, tehä ei mtn.

Toiv täst tekstistä saa selvää,puhelimel kirjottaminen ei oikein luonnistu:) JA KIITOS tsemppauksesta, sitä tarvitaan! :slight_smile:

8

Hei!
Pikaiseltaan tulin tänäänkin käymään täällä, on vähän menoja, mutta kiitos myös LL sinulle kirjoituksistasi. Vertaistuki rules :slight_smile:
Ja suosittelen, että Burb menet uudelleen rohkeasti mukaan vertaisryhmiin. Niistä on oikeasti tukea päihteettömänä pysymisessä. Ja vielä yksi asia, voisitko ajatella olevasi hieman armollisempi itseäsi kohtaan?

9

Tää kuulostaa nyt joltain itsesääli-shitiltä, mutta tunnen lähes aina, tai no aina, et mä tyrin/teen virheitä/oon paha ihminen tms. Eli, että oon ansainnut kaikki syytökset edes itseltäni. Poden joka päivä huonoa omaatuntoa ja siks usein retkahdankin. Toki nää helvetin mielihalut on ihan päällimmäinen syy, mut tunteet niit aika pitkälle säätelee. Nytkin tekee mieli nii ketusti. Varsinkin ku työt on tehty, nii haluis jotenki rentoutua. Ja taaaaaas tiiän, et jos otan, nii se menee kutakuinkin näin: a) jes,hyvä olo b)1h päästä: huono olo c) 2h päästä: henkisesti TOSI huono olo d) myöhemmin: morkkikset e) aamulla: joko ajattelisin, et otetaan nyt sit lisää tai sit syyllistäminen jatkuis. Onpas elämä vaikeeta, ku siit on näin vaikeeta tehny.

Onneks toisaalta tänää oli töitä, eli pystyin keksittymään johonki, enkä ajatellu joka viides minuutti subua. Aamullakin oli vähän sellanen fiilis, et pitäiskö ottaa, mut en ottanut. Ja menihän tuo duunipäivä ilmankin, ainakin jotenkuten. Nyt ei vaa jaksais millään tehä kotiaskareita. Ininäkitinä.

10

Itsesääliä tai ei… joka tapauksessa olet aika tavalla tietoinen omasta käyttösi syistä… mutta suosittelen, että alat tarkastelemaan itseäsi uusin silmin. Miten olisi realiteetteihin katsominen, esimerkiksi siten, että katsot itsestäsi hyviä ominaisuuksia. Vaikka yhden kerrallaan. Virheitä me kaikki teemme, mutta se ei tee meistä pahoja. Myös työntekijän kanssa noista olisi hyvä puhua ja alkaa rakentamaan sitä kautta eheämpää itseä.

11

Mul työn puolesta eri elämäntilanne: elän yksin, olen sairaseläkkeel. Pimeetä vaan muuten laillista duunia joskus, aika harvoin on (hei hei, verottaja :unamused: ), jota tutulta joskus saan, ja ne on sellasia, että oman osuutensa saa tehdä yksin vaik kotona, eli ei vakituista eikä satunnaisestikaan samanlaista roolia työelämässä, mutta silti olen tunnistavinani jotain samaa… Tai emmä tiedä, onko tämä samaa, mutta jotain samankaltaista, kenties: syyllisyyttä koko kielteisen tunteen olemassaolosta, yritys pidätellä sitä viimeiseen asti ja sit syyllisyys, kun ilmaisee sitä. Mullahan tää “kehitys” meni päinvastaiseksi: järjettömiksi raivonpurkauksiksi, ja nimenomaan sit bentsoissa (minkä asiantilan moni Saunonut tietääkin jo. Olen niistä kaikista kyllä pahoillani…). Tarvitaanhan itsehillintää elämässä yleensäkin, että voi olla toisten kanssa, tai elää omaa elämäänsä muulla taval kuin impulssiensa armoilla. Mutta saisko olla ihminen, saisko kielteisiä tunteita ilmaista, jonkin verran, jottei painekattila vaan ota ja räjähdä…?? Mä olen loukannut ihmisiä tosi paljon päihtyneenä, ja hyvin moni on lähtenyt… Mut menneelle mä en voi mitään… Tulevaisuus pelottaa kyllä aivan älyttömästi, huh huh :open_mouth: :unamused: :smiley: . Mut yhtä ratkaisua siihen pelkoon koetan ymmärtää ja jopa välillä soveltaa, että koetan keskittyä päivään, hetkeen, koska en muuten kestä, vaik siinä yhdessä päivässäkin ilman bentsoja näyttää olevan kestämistä, tässä vaiheessa. Opettelemista aivan penteleesti. [Huh, töllössä oli jokin ohjelma pääsiäisen aikaan, jossa eri alojen ihmisiä pistettiin kapellimestariksi opettelemaan, pikkusen, ei varmaankaan tarkoituksena alanvaihto :laughing: . Helpotti, kun Ulla Tapaninen sanoi, että koko elämähän on opettelemista, vai oliko se jokainen päivä :confused: Itse asias hieno ajatus miusta…]
Mua on monesti helpottanut, jos joku ihminen töissä ollessaan sanoo jotain mulle, joka olen vaik asiakas, että sori, mul on tosi huono päivä tänään, tai jotain muuta inhimillistä, tai vaik, että mä teen tätä ny ekaa kertaa, en oikein vielä haltsaa kaikkea… Muistuttaa, että mä en ole rooli, vaan ihminen… Minua se helpottaa. Ja ehkä sitä immeistä ihtiäänkin… :question:

12

sellanen tuli mieleen että tarviiko tänne kuivaushuoneen puolelle edelleen luvan, että saa kirjoittaa? kun itse laitoin s-postia ylläpidolle (tai vastaavalle) silloin kun aloin tänne kirjoitella, mut ei sieltä oo takasin tullu mitään, tai en ainakaan oo huomannu… ??

13

Kyllä sieltä mulle ainakin vastattiin, eikä tänne voinu kirjoitella ennen sitä. :slight_smile: