Olen uusi foorumilla vaikka olen ongelmieni kanssa paininut jo joitain vuosia ja kypsytellyt päätöstä päästää irti viinasta.
Olen 40+ mies.Ensimmäiset kännit vedin 13 ikäisenä ja satunainen viihdekäyttö viikonloppuisin alkoi kai jotain 15v iässä.Säännöllistä käyttö on ollut oikeastaan kai jostain 19v lähtien,reilut 20 vuotta.Välillä on pysynyt pelkissä viikonlopuissa,välillä mennyt viikollakin.Perheen,työni ym olen kuitenkin hoitanut tähän asti.Viimevuosina kuitenkin on tuntunut,että käyttö ei kohta ole hallinnassani enää.Vedän lähes joka kerta kännit,yleensä niin kauan kuin silmät liikkuu.Tämä siis viikonloppuisin,viikkoisin jos otan jää se 3-4 IV tölkkiin.Krapularyyppyjä ei käytännössä mene ollenkaan,vaikka krapulat ovat aivan hirveitä.Yhden illan ottamisella(kunnolla)saan aikaan 3vrk kestävän krapulan/aivolukon jolloin en juuri pysty keskittymään kuin huonoon olooni.
Olen yrittänyt vähentää ja hetkittäin jopa onnistunutkin mutta aina palaan takaisin “perskänneihin” vaikka koitan mitä.Näen että vaimo kärsii,näen että lapset kärsivät.Eniten ehkä siitä että krapulassa en kykene toimimaan arjessa enää.Haluaisin niin irti tästä kaikesta ja saada oman itseni ja elämäniloni takaisin.En tiedä,pitäisikö minun hakea apua vai vielä yrittää itse.Vähentäminen ei taida kohdallani toimia vaan pystyttävä lopettamaan kokonaan.Se päätös on tehtävä.
Onneksi olkoon. Olet havahtunut haluamaan muutosta. Se on ensimmäinen askel. Monet suosittelevat pitämään jonkin aikaa tipatonta. Kunnon ajallinen irtiotto alkoholiin antaa mahdollisuuden tarkastella omaa juomistapaansa. Ja toisaalta jos tipattoman pitäminen tuntuu hurjan hankalalta, niin sekin kertoo jotain.
Olen halunnut muutosta jo jonkun vuoden.Ja yrittänytkin mutta tähän asti alkoholi on tuntunut kaverilta.Kaverilta joka antaa hyvänolon,seuran,ilon ja onnen.Kaverilta joka lyö puukon selkään krapulan muodossa mutta jolle kuitenkin annan anteeksi parissa päivässä ja taas mennään.
Nyt,ensimmäistä kertaa koskaan tunnen sen kaiken pahan mitä se minulle tekee,henkisesti ja fyysisesti.Ensimmäistä kertaa tunnen sen oikeasti olevan uhka,vihollinen.Ehkä siksi rohkenin kirjoittaa…Olen kyllä lueskellut satoja tarinoita muiden ongelmista aiemmin mutta en kai koskaan myöntänyt että ne koskisivat tai voisivat koskaan koskettaa minua.
Toi alku varsinkin on se minulle niin tuttu. Krapulaa mulle ei tule varsinaisesti kovinkaan usein (siis todella harvoin oikeastaan niin, että se lamauttaisi). Pahinta tässä on kun pitää löytää tekemistä tilalle. Miten löytää seuraa, jos ei mene baariin. Tai ole jotain muuta alkoholikeskeistä toimintaa. Se on mulla tällä hetkellä se suurin komapastuskivi alkoholinkäytön vähentämisessä.
