Me kaikkihan olemme täällä omine kokemuksinemme ja kertomassa niitä vieraille ihmisille. Mutta myönnän että innostuin liikaa: ajattelin että kerrankin paikalla on juoppo joka haluaisi heti ottaa kaikki konstit käyttöön, etenkin kun paljon oli puhetta läheisestä. Myönnän nöyränä erehdykseni: jokainen määrää oman reittinsä. Tärkeintä on ylläpitää raittiutta, kaikin keinoin, ja sen mukanaan tuoma hyvä ja onnellinen elämä.
Raitis ei retkahda, joten siinä mielessä syytä huoleen ei ole 
-Ellis
Kiva että viestiketjuun tulee kirjoituksia.
Meidän AA ryhmässä oli eräs vanha setä, joka julisti että “vain AA pelastaa”. Tähän muutamat toiset kokeneet meni hieman väliin. Olivat sitä mieltä, ettei AA oli mikään ainoa oikea tapa. Muitakin yhtä hyviä on. Jokaisen pitää vaan löytää itselleen parhaiten toimiva. On siellä AA:ssa muutama Kalliolan käynytkin nykyään.
Nyt on uusi apukeino otettu käyttöön. Kävin siis terapeutin juttusilla. Aikaa oli varattu 2 tuntia ja meinasi loppua kesken. Ennen olisin kyllästynyt istumaan tuppisuuna mutta nyt ei meinannut terapeutti saada suunvuoroa. Tupakkitaukoakaan ei tullut mieleen. Vaimo lukee tätä ketjua, ja osaa ehkä tuosta jotain päätellä.
Terapiaa jatketaan viikon kuluttua. Yhteinen näkemys oli, että paikka on oikea. Minä ilmoitin että haluan ajan hänelle, enkä lähetettä johonkin toiseen paikkaan.
Olen erittäin tyytyväinen tuohon terapiakäyntiin. Sain lisäksi vahvistusta monesta asiasta joita täälläkin on sanottu, ja joita vaimokin on sanonut. Ehkä mä alan nyt uskoa.
Lopettajien puolelle minäkin neuvoisin vinkkejä hakemaan 
Käyn mä sitäkin lukemassa välillä.
Mä olen mielestäni saanut tällä kanavalla paljon hyviäkin neuvoja ja kannustusta.
Moneen asiaan on vastattu, että älä hätäile, asioiden paraneminen vaatii aikaa. Sitä mulle terapeuttikin toisti. Kuten myös, että luota vaimoosi.
Mä kysyin vaimolta, että olisiko mitään käytännön tekoja joilla voisin tilannetta parantaa niin vastaus oli “lue paljon kirjoja”.
Mulla on nyt menossa Ben Malisen “Elämää kahlitseva häpeä”. Vaimo osti sen vuosia sitten mulle joululahjaksi. Löytyi kirjahyllystä aivan lukemattomana, kuten moni muukin lahjaksi saamani kirja.
Antti Heikkilän “Riippuvuus valheiden verkko” luin sen kirjastossa
Tuulevi & Henrik Aschan “Selviämistarina” odottaa vielä lukijaa. Tätä vaimo luki aikanaan ja yritti jättää hienotunteisesti minun nähtäville. En edes huomannut.
Kataja ry:n Solmu parisuhteessa (sen ostin itse viikko sitten)
Luen nuo nyt alkuun. Kyselen varmaan sitten osaisiko kukaan ehdottaa jotain muuta. Mutta jos joku osaa ehdottaa jotain parempaa niin lukujärjestys voi muuttua.
Himmu tässä, en jaksa kirjautua (sain uuden salasanan, mutta on niin koodeja täynnä, että…). Luottanette, että olen minä.
En tiedä luitko aloittamani ketjun Kauhun kierteessä, mutta lue. Olen muutaman tukevan kommentin sinne saanut, mutta eipä siihen kukaan ole mitään voinut oikein sanoa, kuin valittelut. Nimittäin miehen aivot ovat menneet, ehkä peruuttamattomasti. Pääsi sairaalasta, aivoissa jotain häikkää ja jatkotutkimuksiin, ei kiirellisenä, joten taisipa kohtaus olla vieroitusoire. Nyt sitten ikään kuin sääliä odottelee, että on sairas. Sairas on, onhan alkoholismi sairaus. Mutta, minä en pysty enää yhtään empatiaa tuntemaan, en. Oli muka edeltävänä viikonloppuna juonut la ja su 2-3 lasia viiniä. Ihan oikeasti, jättääkö alkoholisti siihen määrään, jos kerran torstaina saa epileptisen kohatuksen vierotiusoireena? Olemme mielestäni eronneet, mutta hän uskoo tai luulee, että jatkamme. Asunto toki on osin yhteinen vielä.
Pointtini on se, että hän on juonut noin 30 vuotta, on sinua noin 10 vuotta vanhempi, entinen urheilija ja älykäs mies. Nyt muisti pätkii, arvomaailma on mennyt muualla kuin puheissa, lapsista toinen kääntänyt selkänsä, kaksi parisuhdetta mennyt. Sinulle AnoAA on kaikki vielä mahdollista pelastaa. Teissä on yksi iso ero. Hän edelleen jättää ottamatta vastuun. Ei paneudu, todella ns “harrasta” hoitoaan. Itse voisin verrata tätä laihduttamiseen; jos siihen ei paneudu, tuloksia ei tule. Täytyy innostua ja paneutua. Hän on sitä hetkellisesti, mutta hieman ponnettomasti.
Kun katsoo häntä, miettii kuinka kauan aikaa hänellä on. Hoidosta sanottiin, että 2-5 vuotta. Jos sinulla ikinä tulee tarve repsahtaa, toivoisin, että saisit imettyä nyt itseesi niin paljon tietoa ja tunnetta, että itseäsi tuolle tasolle vie. On kamala kuunnella, kun ihmisestä ei saa enää selkoa, on kuin kuori vain. Enkä voi olla tuntematta katkeruutta?
No, nämä olisi pitänyt kirjoittaa omaan ketjuun, mutta jotenkin saa sinulle sanottua nes asiat, joita hän ei pystynyt enää korjaamaan. Jos yksikin pelastuisi…Hän tuskin enää. Tarkoitus ei ole purkaa sinuun omia frustraatioitani, että edustaisit jotenkin miestäni. Ei, vaan olen kauhuissani siitä, mihin perheiden elämä yksinkertaisesti voi mennä, jos juomista ei saada kuriin. En halua loppua olla katsomassa, viime viikkoinen tajuttomuus ja sekavuus riitti minulle kauhuleffaksi.
Voimia sinulle. Hyvä kun luet. Hyviä kirjoja on vaikka kuinka. Oletko kokeillut Mindfulnessiä käsitteleviä teoksia? Tekniikasta on monelle ollut apua, myös läheisille.
Himmu
Luin kyllä ketjusi, mutta en osannut siihen mitään vastata.
Meinasin vastata, mutta päätin olla hiljaa. Sanon kuitenkin nyt mitä silloin ajattelin.
Ajattelin että on ehkä parempi että syyksi paljastuu alkoholi. Ehkä se toimisi viimeisenä herätyksenä. Muut syyt olisi vain hyviä selityksiä jatkaa juomista. Tosin kyllähän tuosta saa itsesääliä kehitettyä ja “kun peli on jo menetetty” niin mitäs sitä enää taistelemaan.
Mielestäni en riko AA:n anonymiteettia kun kerron että meidän ryhmässä on eräällä syöpäkasvain aivoissa ja tulevaisuus sen takia aika ennustamatonta. Sanoi että haluaa kuitenkin viettää mahdollisesti “viimeiset päivänsä” raittiina.
Aivoilla on kyllä kyky palautua, siis siellä on reserviä joka voi ottaa vaurioituneiden alueiden tehtäviä itselleen. Eli “peli ei ole varmuudella menetetty”. Siinä on kuitenkin eräs ehto…
Kirjoita rauhassa tähän ketjuun jos siltä tuntuu. Ei mene yhtään väärään paikkaan.
Kirjavinkki: Raimo J. Kojo: Eroon viinasta.
Kojo kertoo miten itse pääsi viinasta eroon ja korostaa sitä, että myös läheinen sairastuu alkoholistin kanssa eläessä.
Pari viikkoa vierähtikin niin, ettei ollut aikaa eikä “tarvetta” paljoa kirjoitella tänne.
11 viikkoa juomatta. Olo on muuttunut hyvin rauhalliseksi. Sanoinkin vaimolle, että jos ei olisi tätä parisuhde kriisiä, niin kaikki olisi täydellistä. Pystyn myös kuunteleman vaimoa ilman että rupean puolustautumaan. Hyvä näin. Keskustelut on olleet todella antoisia.
Vietettiin lomaa koko perhe yhdessä. Kertaakaan ei mikään ruvennut ärsyttämään minua. Ei tarvinnut suunnitella kuinka karkaan kaljalle yms. Ja onnistuin tekemään kaikkea pikkuasiaa jotka varmasti on normaaleille ihmisille ihan arkipäivää. Esim. istumaan kahvilassa keskustelemassa vaimon kanssa.
Nyt alkaa tuntumaan hyvältä. Alan uskoa että tämä avioliittokin rupeaa toimimaan.
Voi että anonyymiAA
Onnea ja tsemppiä sinulle! Avioliitollanne on kaikki mahdollisuudet jatkoon, vaikeudet vahvistavat ja yhdistävät jos ne käsitellään ja otetaan osaksi yhteistä taivalta. Meillä alkoholista ja ongelmista on tainnut tulla tabuja, joista puhuminen on nykyisin aivan mahdotonta. Asiat vaietaan kuoliaaksi ja annetaan vaan elämän luisua käsistä. ’
Ja ihana kuulla, että tunnetkin olosi paremmaksi! Että näet itse sen ilon ja hyödyn, mitä raittiudesta sinulle seuraa! Ettei se ole vain ulkoapäin (puolisolta) saneltua pakkoa.
Kaikkea hyvää sinulle elämääsi ja aurinkoisia kevätpäiviä!
Kiitos, kiitos ja ikävä kuulla. Olisiko kuitenkin niin, että viina pysyy kuvioissa ja aviokriisi pahenee eikä toisin päin.
Heitin lisää haastetta kehiin ja lopetin tupakan polton. Tää on ihan helvettiä. Välillä tullut hetkittäin vihainen olo ja olen sitä sitten kiukutellut vaimolle. Pari edellistä lopetusta piti päättä perhesovun vuoksi. Nyt alkaa onneksi jo helpottamaan. Pahimpaan tuskaan otan sitten nikotiinikorvikkeita oikein kunnon annoksen. Nikotiiniriippuvuutta se ei paranna, mutta hoidetaan ensin tämä tapa pois.
Eihän tupakastakaan päässyt kun sitä aikaisemmin yritti pelkästään vaimon mieliksi. Omaa halukkutta ei ollut ja jatkuvaa “kuivattelua”. Siinä sitten välillä poltettiin salaa ja välillä järjestettiin riidan aihe ihan mistä tahansa että sai hyvän tekosyyn repsahtaa. Ihan tuttu kuvio kaljankin suhteen.
Saas nähdä, tuliko haukattua liian iso pala kerralla.
Mikähän siinä onkaan, että sitten kun “panee tuulemaan”, niin sitten paneekin kerralla ja kunnolla 
Olisiko nyt niin, AnonyymiAA, että haet itsellesi ehkä ihan tiedostamatta sellaisia vastoinkäymisiä, joiden kanssa saa kärvistellä, kun olet aiemminkin tottunut “tuskaiseen” elämään? En tiedä, saatko nyt yhtään ajatuksenjuoksustani kiinni, mutta itse olen huomannut monessa ihmisessä - en välttämättä itsessäni - että sitä ikäänkuin osaa pysähtyä nauttimaan seesteisestä ja “helposta” elämästä, vaan vähän niinkuin hakeutuu haasteiden (joku voisi sanoa ongelmien) ääreen…
Kuulostaa kuitenkin siltä, että olet laittamasi elämäsi kerralla oikein kunnon remppaan ja hyvä kun hoksaat itseltäsi kysyä, että tulikohan haukattua liian iso pala. Sen kun uskaltaa ääneen sanoa, niin silloin kenties rohkenee olla itseään kohtaan armollisempi
Meillä mies muuttaa tänään pois perheensä luota, mutta sen verran lämpimissä väleissä me edelleen olemme, että toivon hänen käyvän kyläilemässä ja vaikka syömässä meidän luona. Onneksi nyt on esikoinenkin kotona, jolloin isän poismuutto ei tule tavallaan yllätyksenä. Voi nyt vierestä seurailla, kun iskä pakkaa kamojaan ja kuljettaa niitä uuteen osoitteeseen.
Saa nyt nähdä, minkälaiseksi elämä tästä muokkautuu, kun on “isot” velat ja isohko talo tontteineen yksin hoideltavana. Miehen kunniaksi on näet sanottava, että hän kyllä kantoi kortensa kekoon noiden yhteisten asioiden suhteen enkä vielä välttämättä edes tajua, miten paljon nyt jää yksin (tai tyttären kanssa) hoideltavaksi. Olen kuitenkin tiedostanut tilanteen noin niinkuin teoriassa, joten otan sen myös käytännössä vastaan avoimin mielin.
Ei siis muuta, kuin leppoisaa toukokuun jatkoa sinulle ja perheellesi, AnonyymiAA - olet hyvällä tiellä (y)!
Mukavaa kesän odottelua myös kaikille muille täällä asioiville !
Kannattaa lukea Allen Carrin “Vihdoinkin savuton”. Tekee tupakoinninlopettamisesta todella helppoa. Poltin 10 vuotta, lopulta onnistuin lopettamaan ja olin about vuosi ja 3kk savuton. Sitten repsahdin taas (kun tapahtui kaikenlaista ikävää) ja poltin noin puoltoista kuukautta. Luulin että en enää ikinä pääse tupakasta eroon, kun siihen koukkuun taas haksahdin, mutta toisin kävi, kiitos tuon loistavan kirjan.
Hengissä ollaan, eikä kaljakaan ole maistunut. Erikoinen havainto, olen myös lopettanut kynsien pureskelun aivan huomaamatta. Johan niitä on yli 30 vuotta järsittykin. Sormenpäät ja kynsinauhat olivat aina tulehtuneena. Lisäksi muutama ihottuma on parantunut, kun nyt on muistanut ja jaksanut hoitaa niitä.
Tupakkalakko pitää, korvaushoidon takia nikotiinista ei pääse vielä eroon mutta jatkuva tupakanhimo ja levoton pyöriminen on loppunut. En enää haise yhtä pahalle kun aikaisemmin ja rahaa säästyy ihan sievoisia summia. Tänä vuonna saattaa joulupukilla olla kassit täynnä lahjoja. Toistaiseksi ei ole edes tullut lisää painoakaan.
Alkoholirintamalla ei ole tapahtunut mitään uutta. Käyn AA:ssa kerran viikkoon ja parin viikon välein terapeutin juttusilla. Jotenkin on sellainen olo, että asiat ei edisty, mutta ei niiden pitäisi huonompaankaan mennä. Terapeutti oli sitä mieltä, että on ihan hyvä ettei järkeile asiota jatkuvasti. Pääsee tunteet paremmin esille kun ei ole jatkuvaa analysointia.
Pahin ahdistus parisuhdeongelmissa on helpottanut, tai helpotti jo kuukausi sitten. Loma oli erittäin onnistunut ja kohta onkin kesäloman vuoro. Nyt annetaan vaan ajan kulua ja katsellaan mihin se riittää.
Tupakka on hankalampi kun alkoholi. Onnistuin taas kerran nikotiinin tuskissa tiuskimaan vaimolle siitä sivusuhteesta yms. Palaute oli aika tiukkasävyistä. Tästä ongelmasta puihuin terapeutinkin kanssa. Ehdotti että menisin silloin purkamaan energiaa johonkin fyysiseen työhän tms. Mulla on kuitenkin sen verran masennusoireita, että asioihin tarttuminen tuottaa välillä vaikeuksia. Tännekään ei ole saanut aikaiseksi kirjoittaa, vaikka tästä palstasta oli paljonkin apua etenkin kevättalvella. Täytyy tehdä lista tekemättömistä kotitöistä yms. ja alkaa tekemään niitä pois todellakin yksi kerrallaan. Olo paranee kun näkee saavan jotain valmiiksi.
Vaimokin lipsautti, että on alkanut jo vähän luottamaan minuun. Tämä tosin tuli siinä yhteydessä kun oli pettynyt minun kiukuttelusta viikko sitten. Hän on tietysti huolissaan siitä että pääsenkö minä siitä pettämisestä yli. Kysyi että oliko se oikeasti vaan vieroitusoireita. No olihan ne. Samanlaista käytöstä kun silloin kun juovana aikana piti saada tekosyy kaljotteluun.
Sitä Carrin kirjaa mulle ehdotettiin AA:ssakin. Läysin sen netistä pdf dokumenttina mutta enhän mä ole sitä ehtinyt lukemaan. Lukeminen on nyt muutenkin jäänyt. Terapeutilta sain yhden parisuhdekirjan lainaan. Osa ongelmista johtuu siitäkin, että olen sillä saralla aika tumpelo.
Mä en jaksanut koko ketjua lukea läpi, mutta ajatuksiani haluan tuoda esille. Olen myös päihteidenkäyttäjän puoliso. Mieheni on sekakäyttäjä. Meillä myös tilanne ajautui pisteeseen, jossa puhevälit olivat ns. Katkolla. Olin jatkuvasi vihainen miehelleni siitä mitä perheelle tekee. Nyt olen kuitenkin tajunnut, että ongelma ei ole pelkästään miehessä. Minä olen omalla toiminnallani vuosia mahdollistanut miehen käyttöä. Olen myös ollut omalta osaltani riitaa haastava nalkuttava läheisriippuvainen, joka on kynsin hampain ollut kiinni miehen ongelmissa syyllistämällä häntä kaikesta. Kuka jaksaa yrittää olla edes selvä nalkuttavan ja vihaisen ihmisen seurassa ? Myös minun on muututtava ja katsottava peiliin. Vuosia olen vaatinut miestäni tekemään muutoksia, vaikka todellisuudessa oma hyvinvointini on omissa käsissäni. Itseäni voin muuttaa. Toivottavasti ketjun aloittaja saat jostain motivaatiota ylläpitää omaa hyvinvointiasi. Päihdeongelma on monisyinen sairaus, joka ei parane laitamalla esim. korkk kiinni. Tästä pääsee juuri siihen asiaan, että miksi ? Miksi Jeppe juo? Sen kun oivaltaa ja purkaa asiaa jossain, niin se on käänteentekevää. Kaikkea hyvää kaikille 
Hei. En ole aikoihin palstaa kahlannut.
Mahtaako anonyymiAA olla vielä kehissä hyvinvoivana?
Tuota Elliksen järvitarinaa muokkaisin vähän siihen malliin, et kyllähän se juoppo siin järvessä räpiköi. Viina toimii kellukkeena, koska juoppohan osaa mitä vaan.
Mut milloin ei juo, niin tarttee toisen kellukkeen. Jos viinan tilalle tulee Niina, niin ei Niina loputtomiin jaksa juoppoa pinnalla kannatella.
Juopon tarvitsee opetella uimaan ihan itse. Se on se hankalin asia.
Jos oppii, niin voi itse uida kuiville.
Sitten voi vaikka ostaa veneen ja houkutella Niinan kanssaan purjehtimaan.
Mut veneessäkään ei parane ottaa viinaa. Äkkiä löytää itsensä veden varasta sepalus auki. Ja poliisi vie veneestä putkaan ihan samaan tapaan kuin kapakastakin.
Täällä ollaan. Viikon kuluttua tulee puoli vuotta raittiina. Vaimo totesi että se on tärkeä merkkipaalu. Enää ei lasketa päiviä eikä viikkoja. Käyn AA:ssa kerran viikkoon, tosin kesällä on jäänyt useampikin kokous välistä kun on ollut perheen kanssa menoja.
Luen tätä nettisivua päivittäin. Kotikanava ja vähentäjät ovat ne aiheet joita luen. Molempia enemmänkin muistuttamassa miksi ei sitä ensimmäistäkään pidä ottaa.
Käytiin vaimon kanssa avioliittoleirillä, tai sellaisessa viikonloppusessiossa. Lapsille oli omaa ohjelmaa ja jäi oikein postitiivinen mieli kaikesta.
Suurin saavutus oli se, että en jänistänyt leiristä enkä edes juossut ruhmätehtävistä karkuun. Minun sosiaaliset rajoitteet kyllä oireili sen verran että ryhmätehtävät osoittautui välillä ylivoimaisiksi suorittaa ohjeiden mukaisesti ja loppuun asti. Saatiin kuitenkin hyviä eväitä joilla voidaan parantaa kommunikaatiota.
Olin erittäin iloinen kun huomasin, miten vaimo osallistui ohjelmaan. Osti vielä kirjallisuutta ja otti esitteitä. On jo suunniteltu mahdollista jatkoa tällä saralla. Mun on välillä vaikea uskoa, että vaimo enää jaksaa yrittää. Mutta on se ihana.
AA:n yksi askel on hyvittäminen, ja sitä mä saan toivottavasti tehdä loppuikäni.
Kysyin vaimolta, että miltä kuulostaisi jos mä lupaan jatkossa maksaa tuollaisen leirin joka vuosi. Vastasi että “kuulostaa hyvältä”. Sanoin, että sun pitää vaan tulla mukaan. Tämän leirinhän kustansi vaimo.
Terapiassa on ollut pitempi tauko, mutta yritän saada nyt uuden ajan piakkoin ja sinne olisi tarkoitus ottaa vaimokin mukaan.
Hei. AnoAa!
Olen miettinyt, että kuinka kesä mennyt. Upea kuulla näitä uutisia. Erityisen ilahtunut olin siitä, että luet palstoja, vaikka et kirjoita. Tosiaan pysyy realiteetit muistissa.
Muistaa, mitä tapahtuu, kun ottaa sen ekan.
Itsellä ei asiat ole juuri edistyneet. Miehen kanssa tavattu kerran kesäkuun alun jälkeen. On jo hankkinut lohduttajan, ei olisi kuulemma selvinnyt muutoin hengissä. Minua asia loukannut useasta syystä. Kai tuntui hullulta, että mieluummin kuin valitsi meidät ja raittiuden, jatkoi juomista ja uuden ihmisen. Sanoi juoneensa paljon keväällä, ja kesällä ovat juoneet yhdessä, vielä ei ole tullut huomautuksia uudelta. Saattaapi luulla nainen, että on kesäfiilistelyä. Tuskin enää pystyy yksin lopettamaan, kun ei ole ennenkään. Eikä kolme hoitoakaan ole auttanut tätä meidän alkkistamme…Järkeni kertoo, että näin juoppo valitsi uuden mahdollistajan, mutta tunteita on vielä, kaiketi suren hyviä hetkiä. Mahdotontahan on jatkaa suhdetta juovan kanssa…silti raskasta.
Vaan, asunto ei myyty, joten omilleni en pääse. AnoAa, kuinka kauan te vaimonne kanssa elittekään erillänne? Asutteko vielä? No, ehkä minun raitistumisen toivosta luovuttava, olisi helpompaa itselleni. Tein tämän eteen kaikkeni, liikaakin.
Huhtikuisen sairaalakeikan jäljeltä poiki soittoajat, jotka missasi. Uusi elokuussa. Sen hän tiesi, että aivokammiot ovat laajentuneet. Ei ole ottanut selville, että tarkoittaa aivojen surkastumista, dementiaa. Selittää paljon. Nyt on raajoissa tunnottomuutta kovasti, lääkäriin ei toki mene, eikä takuulla alkoholismistaan kertoisi. Vihjasit aikoinaan Wernicke-Korsikoffin syndroomaan, ja kyllä vain, kaikki oireet hänellä on. Mies 51 v!
No, kuten siskoni sanoi, menetän epävarman tulevaisuuden hänen kanssaan.
Jatka sinä hyvällä tiellä. Tuo itsetutkailu on se, joka ainoa tie raittiuteen. Ja hyväksyntä, että luopumalla juovasta elämästä, saat paljon. Kuten olet jo saanutkin.
Mietin, että mitä tästä itse sai. Toki tietoa ja ymmärtämystä itsestään. Jos lohduttaisi Tommy Hellstenin sanat: Saat sen mistä luovut. Luovun nyt rakkaudesta, ja tein eron rakkauden takia. Jotta en antaisi kuvaa, että päihde-elämän hyväksyisin.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!
Taas on aikaa vierähtänyt. Reilu 7 kuukautta on mennyt siitä kun join viimeisen tuopin. Eikä ole mieli tehnytkään. Mulla saattoi olla ongelmana ihan pelkkä riippuvuuskin, eli kun sen sai poikki niin himotkin loppui. Sen olen kuitenkin aikaisemmasta elämästä oppinut, ettei kohtuukäyttöä kannata haaveilla. Onneksi tällä hetkellä ajatukset on sillä mallilla, etten keksi yhtään syytä miksi sitä alkoholia pitäisi “voida” juoda.
Kesällä tuli vierestä nähtyä miltä näyttää alkoholistin repsahdus. Homma päättyi silleen hyvin, että kyseisellä kaverilla on taas korkki kiinni ja palavereihinkin taas pääsee. Ammattilainen ehtii kuukaudessa juomaan itsensä aika heikkoon kuntoon. Paskamaista sanoa, mutta ei se repsahdus hukkaan mennyt. Minulle se toimi oikein hyvänä muistutuksena ja varoituksena.
Koulut alkoi ja taas asustellaan muusta perheestä erillään. Tätä tämmöistä on nyt kestänyt jo muutaman vuoden. Sain eräänä päivänä kunnon itkukohtauksen, että en enää jaksa olla mikään “vi*un viikonloppuisä, vaikka enhän mä ole edes sitä”. Vaimo totesi lyhyesti että virallisesti olet ihan kokopäiväisä. Kysyi myös miksen muuttaisi niiden luokse. En tiedä kuinka tosissaan oli, mutta olen kyllä siinä uskossa että jos se olisi muuten mahdollista, niin vaimo ei sitä estelisi. Ollaanhan me jo yhteinen sänky löydetty uudestaan, aina kun ollaan yhdessä. Tästäkin vaimo totesi että “eikö se merkitse sinulle mitään?”
AA:ssa käyn kerran viikossa. Nyt olen uteliaisuuttani käynyt muutaman kerran vierailemassa eräässä toisessakin ryhmässä. Palstaa lueskelen joka päivä. Yksinäisyys vaivaa. Syksyt on aina vaikeimpia kun seuraava kesäloma on niin kaukana. Vaikka tämä prosessi on alkuvaiheessa niin tänä kesänä taisi kaikilla olla oikeasti mukavaa yhdessä. Ja siksi tämä muutos (taas erillään asumista) tuntuu pahemmalta. Tosin onhan näitä lomia ja vapaita ympäri vuoden, skype ja puhelinkin keksitty.
Onnittelut raittiusrupeamasta! Olen itse keski-ikäinen nainen, ollut kolme vuotta raittiina. Seurustelukumppani retkahti pitkästä raittiudesta eikä ole saanut uudestaan kiinni kantavasta raittiudesta - ja niinpä seurustelu päättyi. Tässä on tunne, että on katsellut kolikon molempia puolia - raitisuvan holistin ja raitistumisyrityksiä tukevan läheisen.
Oma raittius on nyt vakaalla pohjalla, halu juoda on hävinnyt, ei enää käy mielessä ahdistuslääkkeenä ja nuo minunkin tuttavapiirin onnettomat kohtalot retkahduksissa ei totisesti innosta kokeilemaan kohtuukäytön mahdollisuutta. Alun raitistusinnon jälkeen (ja noiden tuskaisten läheltäkoettujen retkahdusten aiheuttama avuttomuuden tunne) on aiheuttanut tajun taudin henkilökohtaisuudesta ja tukemisen vaikeudesta: kukaan ei raitistu ekä pysy raittiina ilman omaa vahvaa tahtoa. Kun katselee taaksepäin, niin alkuvaiheen raitistujalle (itselleni silloin) sanoisin nyt, että jarruta nyt hyvä nainen. Kaikkea ei tarvitse ratkaista heti, ja vaikka pää tuntuu selkeältä ilman viinahöyryjä, raitistumishuuma estää kuitenkin selvänäköisyytesi. Pienet asiat nousevat hirveän tärkeiksi etkä erota niitä olennaisimpia. Etkä kykene käsittelemään vielä vähään aikaan niitä kaikkein arimpia haavoja mitkä juomisen aikana on syntynyt. Minulla nuo haavat oli suhteet läheisimpiin, kesti kauen ennen kuin uskalsin kunnolla myöntää lasten kärsineen juomisestani ja miehestä erosin raitistumishuumassa - helpompi tie kuin käsitellä oma syyllisyys ja häpeä. Ei kovin järkevä tie. Eli itselleni olisin toivonut kärsivällisyyttä. Hiljaa hyvä tulee, sanoo AA, mutta sitähän minä en jaksanut uskoa.
Nyt olen sitten katsellut sairautta toiselta puolelta. Onpa samalla kokenut hyvittävänsä historiaa, jotenkin ajatteli, että ihan oikein minulle kärsiä ja tajuta toisille aiheuttama kärsimys. Läheisenä käyttäydyin aluksi aivan yhtä idioottimaisesti kuin kaikki muutkin vaikka tietoa piti olla: yritn rakastaa raittiiksi, jos autan ja pidän elämän tasaisena ja kuopattomana, kyllä saa taas kiinni raittiudesta, kun olen näin tai noin, en aivasta tai aivastan… Jälkeenpäin ajateltuna kaikella hyvällä vain mahdollistin ratkahdusten pysymisen piilossa ja toimin yksityisenä katkona, eipä kovin mairittelevaa. Opin myös kuinka hankalaa vierestä on arvioida onko raitistumisyritys vakava. Vaikka tuntee kusetukset kun on itse kusettanut, ei ole ollenkaan helppoa ennustaa milloin ihminen menee kohti kantavaa raittutta, koska ihminen käyttäytyy kuin kauniistipuhuva tuurijuoppo. Ja sen opin, että vaikka kuinka yrittäisi välttää, niin hampaankoloon jää helposti paljon, ja siitä irtipääseminen ei tapahdu hetkessä. Kun luottamus häviää, sen takaisin tuleminen on hidas prosessi.
Kaipa minä näillä omilla kokemuksillani yritän sanoa, että hitaasti hyvä tulee. Jos olette molemmat löytämässä toisianne uudestaan älä turhaan kiirehdi. Jos se onneton olo onkin itsellä sisällä ei yhteenmuuttaminen sitä paranna - ja sitten voi ollakin parisuhde kriisissä. Jos taas etenee hitaasti, kumpikin hoitaa itseään ja alkaa viihtyä omissa nahoissaan, voi parisuhteen tulevaisuus olla paljon parempi. Näin neuvoo siis se, joka teki itse ihan päinvastoin ja on monta kuhmua “viisaampi”
Tänään tulee 9kk raittiutta täyteen. En edes sanoisi olevani ylpeä saavutuksesta. Olen kuitenkin erittäin tyytyväinen tilanteeseen. Toi 9kk on sellaisen odotusajan verran, mihin vaimo joskus vertasi kun olin selitellyt että enhän mä ole nyt moneen päivään juonut mitään.
Kevääseen verrattuna tilanne on muuttunut paljon parempaan. Meillä alkaa olemaan jo tulevaisuuden suunnitelmiakin, ainakin ensi keväälle on jo lomareissu varattuna. Keväällä niitä suunnitelmia ei vielä tehty kuukautta kahta pidemmälle.
Meillä on edelleen kaksi kotia työ- ja lasten koulutilanteen takia. Yksin eläminen on ruvennut sujumaan nyt helpommin. Ehkä siinä on syynä se, että en enää pelkää jatkuvasti että minut jätetään.
Joulua odotellessa.
