Havahtuminen

Olen huomannut, että pikkuhiljaa on taas alkon käyttö ollut turhan runsasta. (Taistellut asian kanssa vuosikausia, on ollut parempia ja huonompia kausia.)

Havahtuminen tapahtui, kun sain viinakrampin vain viikon juomisen jälkeen.

No mutta seuraavana viikonloppuna mentiin taas ja silloin tajusin, etten krampin pelossa edes uskalla lopettaa. Hakeuduin avokatkolle (3.päivä menossa), kerroin töihin, mikä on oikea tilanne. Nyt tiedossa apua työterveyden kautta runsaasti.
Vaikka hävettää, niin oon myös helpottunut, että nyt saan apua.:pray:

9 tykkäystä

Tervehdys.

Oletko koskaan pohtinut, että mikä on syy juomiseen ?

Itselläni juominen johtui siitä, että pakenin onnetonta elämääni, vastuuta, riittämättömyyttä ja etsin omaa aikaa omantunnon syytöksiltä ja kaikelta muulta. Vaikka elämäni ulkoapäin oli ”kunnossa”, oli vaimo, perhe, hyvä työ ja rahaa riittävästi niin sen ulkokuoren alla oli pikkupoika, joka imi peukaloon peloissaan kaikesta.

Nyt olen ollut raittiina yli kolme vuotta, eikä ole mitään tarvetta enää omalle ajalle, ei päihteille eikä mieliala lääkkeille vaan elän elämääni onnellisena.

Onneton tilani johtui Jumalan pakoilusta, mutta kun antauduin Jumalalle niin sain syntini anteeksi ja syyttävät äänet lakkasivat. Ei enää tunnetta aamulla, että olisipa jo ilta ja illalla, että olisipa jo aamu.

Tarkoitukseni ei ole tuputtaa mitään, kerron vain miten itse selvisin päihde helvetistä pois.

1 tykkäys

Kiitos vastauksesta ja tarinastasi.

En oikeastaan osaa sanoa, mikä on juurisyy juomiselleni. Sukuni koostuu suurimmaksi osaksi päihteiden käyttäjistä eli ainakin geenialttius siihen on.

Olen aina ollut miellyttäjä ja täydellisyyden tavoittelija, mutta päihteiden kanssa olen holtiton. Etsinkö sitä, ettei tarvitsisi kontrolloida kaikkea niin paljon? En osaa sanoa.

Minullakin hyvä työ, parisuhde jne. Ei pitäisi olla mitään syytä juoda niin paljoa, mutta alkoholi tuppaa helposti voittamaan järjen ja sitten mennään ja lujaa.

Nyt olen ollut 13 päivää selvinpäin, eikä ole edes mieli tehnyt. Tiedän, että jossain vaiheessa se mielihalu tulee ja silloin pitää vaan löytää keinoja sen taltuttamiseen.

Tuntuuko sinusta, että voit olla alkoholin kanssa se oma parempi itsesi ? Näin oli minulla tosin se oma parempi itseni vaihe meni ohi sitä mukaa kun seuraava pullo tyhjeni ja esiin tuli känniääliö, joka oli surkea ilmestys.

Alkoholi on kuin ottaisi lainaa ja sillä lainalla voi ostaa vapautta surkeudestaan, mutta korot on valtavat ja kohta ei ole millä maksaisi takaisin, aiheuttaen vielä surkeamman surkeuden.

1 tykkäys

Muutaman jälkeen on itellä vielä kivaa ja oon ihan mukava ja hauska, mut tietyn pisteen kun ylittää niin ei musta saa selkoo, en varmasti ole järkevä, enkä todellakaan parempi ihminen.

Alkoholi silloin pyörittää mua, en minä sitä. Teen tyhmiä valintoja, otan tarvittaessa pikavippejä (joita en selvin päin ottaisi, kuin oikeaan tarpeeseen) jne.

Ja se, että en osaa lopettaa. Jos menee nukkumaan tai sammuu niin heti kun herää niin on jatkettava, jos alkoholia on jäljellä jne…

Minulla se juominen johtuu siitä, että olen kokenut tarvetta tasata stressiä. Tilanne on kuitenkin vain pahentunut alkon käytön jälkeen ja laskuhumala aiheuttaa ärtyneisyyttä. Voin vielä korjata tilanteen omin voimin, en ikinä kehtaisi tunnustaa kellekään miten paljon olen juonut. Nyt kolmas päivä raittiina, jouduin tulikokeeseen kun pohdin sekunnin ajan kaupassa, hakisinko siideriä. En sitten hakenut. Hetken harmitti, mutta kotiin päästyäni tuli mieletön voittajafiilis!

1 tykkäys