Eli mitä harrastat vapaa ajallasi vai onko harratukset jääny sivummalle doupin vedon yhteydessä?
Itse tykkään ajella Motocrossia 450kuutioisella pärrällä.
Sit käyn säännöllisesti kalassa ja kasvatan Chilejä.
Ennen lumilautailin ja pyörailin, mutta ne on jääneet sivummalle iän karttuessa.
Myös Pleikkari on jääny tohon lojumaan.
koirankusettaminen ihan joka kelillä ympäri vuoden niin kauan kuin tavaraa koirasta riittää
fyysinen reenaaminen ja kunnon ylläpitäminen, ettei henkinen puoli ala liikaa prakaamaan, olemme kokonaisuus
maailman kohtaaminen selvinpäin ilman myrkkyi ja todellisuuskorvikkeita ja ihmismielen erilaisia heikentimiä
lukeminen ja kirjoittaminen, tämä vakava oireyhtymä alkoi jo ala-asteella, eikä tule ihan heti elpymään
laatudokkareiden tsekkaaminen ja nauraminen kohderyhmille, joihin olen itsekin kuulunut
pohdiskelu eri asennoissa ja elämän ja tän hetkisen planeetan tilan tutkiminen avoimella ja suppealla mielihyvällä
realismissa eläminen, jotta fiktiot pysyy erillään kovista faktoista, vaikkei tätä ohjenuorastoa jaksa aina noudattaakaan, sillä absurdissa maailmassa harvoin mikään on sitä, miltä se näyttää tai kuultuna ja luettuna pyrkii pinnalle pätemään, sillä jokaisella jotenkin ajattelemaan kykenevällä on omat yksityiset vaikuttimensa toimia kuten hän toimii tai on toimimatta
pyrkiminen olemaan itsensä, se on myös pääaineeni elämässä entisten kemikaalipitoisten sivuaineiden jätettyä minut
Kuulemma Järvenpään skeittipuisto (ex-patsasranta) on saatu nytten valmiiksi, joten siellä saapi heitttä flippiä ihan ilmatteeksi. Vähän tällästä nelikymppistä setämiestäkin hotsittaisi josko sitä joskus maailmanaikaan ryhtyisi menemään 180 astetta ylösalasin!
^ No mutta siinäpä sulle oiva 365-projekti seuraavaksi kokeiluun . Yleisesti ottaen terveellisempi harrastus, kuin Resilarin/daturan/viinan/ketiapiinin/litiumin överikiskominen, mutta sun meiningilläsi en voi mennä millään muotoa takuuseen skeittiharrastuksen hyväätekevistä vaikutuksista :mrgreen: .
Mulla olisi kyllä melkein korkkaamaton sähkökitarakin, jonka uudelleenopettelu parinkymmen vuoden tauon jälkeen olisi varmasti vähemmän hazardipuuhaa. Ellei sitten onnistu kumoamaan viinaksia vahvariin kesken kiivaimman riffittelyn ja saamaan sähköiskua - Sepä olisikin häijyistäkin häijympää kohtalon ivaa: Alkoholijuoma tappoi, muttei juomisen vuoksi…
Ei oikeastaan ole mitään sellasta “joka päivästä” harrastusta, no koiran lenkitys tietty jos se lasketaan, ja no tietysti mönkijällä cruisailen aina välillä ihan huvikseni, ja välillä pakosti ku eukko vie auton…
Tuo selkä haittaa harrastuksia mutta koiraa lenkitän tietenki, Kerään aseita mutta vain harvinaisia ja tietty käyn ampumassa. Veneilen ja kalastan tosi tänä vuona vähän kun ko takapää heikolla hapella, se näkee kun otan repun jossa GPS kaikuluotain, paukkuliivit yms. Kun tajuaa ettei pääse mukaa painuu kuono ales, ei olla kesämökilläkään käyty kuin kerran, piti päästä testaamaan paria uutta asetta. No ensivuonna sitten enemmän kun koira tuskin näkee ensi kesää, ikävä kyllä uusi pitää hankkia mutta ei noin voimakasta, pinseri koska sama karva kuin dopperissa ja onhan niissä samaa näköäkin.
Moottoripyöräily jäi kun jalka ei nouse lestan yli, myin halvalla pois ja ostin skootterin ja just vaihdoin uuteen. Sillä lenkki vastaa kymmentä psykiatrilla käyntiä, sain tuon selkänikaman takia vapautuksen kypärän pidosta. Pystyn pitämään 10-15Km ja sitten kipu panee oksentamaan ja vaihdan Honda lippikseen.
Kokkailen kaikkea erikoista ja nyt eilisestä on 15 siikaa, osa pakkasessa ja osa savustettu. Oma vene nostettu ja lauantaina ajoin skootterin kummitytön talliin, teen mä muutakin esim. nyt on kaksi kavereiden asetta huollossa. Käyn serkun pajalla vähän sorvailemassa äänenvaimentia kun kaikki haluaa mun tekemän.
Voi en kaikkea edes muista, mulla on ollut rikas elämä. Niin nyt monta tietokonetta huollossa kun win 10:n asennus ei ole ollut mieleinen ja pysyy mulla kolvikin kädessä eli korjailen kaikenlaista. On sanonta että muut tekee mitä osaa ja präntööläiset tekee mitä ne haluaa.