Pitkästä aikaa kirjoitan, lukenut olen.
Luin myös juuri tuon uuden kirjan, Kalle Lähteen Happotestin. Raitistunut alkoholisti esittää asiat kuten alkoholisti ne näkee juodessaan.
Ei juonipaljastuksia, mutta muutama asia. Todella tajusi, että läheiset, tässä vaimo, ovat vain kulisseja pönkittämässä alkoholistin tunnetta edes jonkinsorttisesta normaaliudesta ja paremmuudesta verrattuna “oikeisiin juoppoihin”, joilla läheiset lähteneet. Vaimoa tarvittiin myös juomisen rahoittajaksi ja sohvalle tulleiden paskojen siivojaksi.
No, tämä vielä selvemmin sai itseni ymmärtämään, miksi minut lähdettyäni piti heti korvata uudella. Oltava se tunne normaaliudesta.
Kirjassa tuli hyvin selville itseäni eniten rasittanut piirre: röyhkeys.
Suosittelen lukemaan: nyt saa juoppokin äänensä kuuluviin!
Ja tämä oli ihan vaan ironiaa! 
Tässä yhä selvemmin olen ymmärtänyt, että juopon lupauksilla vain siirretään hänen kannaltaan hankalaa tilannetta eteenpäin. Sanoilla ei merkitystä, vain teoilla. Niihin sanoihin me läheiset kuitenkin ripustamme toivoamme.
Oma juopponi on jatkanut tuhon tiellä, ja fyysiset vauriot ovat kenen tahansa nähtävissä. Kyliltä kuullut, tavannut olen viimeksi 8 kk sitten.
Kaikille läheisille voimia, rankka tie tämä on itselle ollut. Toipunut olen aika hyvin, mutta tuskin koskaan unohdan.
Himmu
Tuo otsikko (Happotesti) vaan meinasi tehdä kohdallani sellaisen tepposen, että ajattelin ohittaa koko aiheen. Ei siis millään tavoin puhutellut minua. Kun näin nimimerkkisi, ajattelin kuitenkin avata.