Mikä teitä on hävettänyt eniten juomisessanne, vai onko mikään?
Itseäni eniten ehkä se, etten muista paljonkaan illanvietoistani. Jonkun on aina palauteltava muistiini, keitä olemme nähneet ja missä olemme käyneet. Usein saan myös kuulla, että olen ollut ihmisille todella v-mäinen, Syystä että…? en tiedä. Ällöttävä on ajatus humalaisesta naisesta, joka pottuilee viattomille sivullisille. Itse en muista, mutta veetuilun kohde varmasti muistaa!!! HÄPEÄLLISTÄ! Kyllä on ihmeteltävä, miksi mieheni haluaa minut edes mukaan juomaan, kun hän on nähnyt myös raittiit vuoteni.Ehkä hän tuntee niin olevansa jotenkin parempi ihminen. Who knows…
Häpeä. Häpeää on niin paljon Eniten kai häpeän kertoja, jolloin ole ollut totaalisen tahditon. Sitä en ole koskaan selvinpäin, mutta humalassa usein. Pahinta on, kun ei muista. En ole (kuulemma) ilkeä, mutta voin olla tunteeton. Kuulostaa kummalliselta, vähän häpeän sitäkin, yleensä haluan ja teen ihmisille hyvää. Mutta ennen muuta häpeän tahdittomuuttani, idioottia itsevarmuuttani, avautumisia. Hui kamala. Näitä ei toivottavasti tulla enää koskaan näkemään. Ja syystäkään minun mieheni EI halua KOSKAAN juoda alkoholia minun kanssani
Epäluotettavuutta. Lupausten unohtamista, jatkuvaa myöhästelyä ja ohareita. Oikuttelua.
Eikä siinä vielä mitään jos mokaa ainoastaan itsensä, mutta jos saattaa kaveritkin häpeään, se on jo liikaa.
Muutamia bändin keikkoja tuli mokattua. Ei niitä tosi pahoja keikkoja ehkä (toivottavasti) ollut kovin monta, mutta kuitenkin niitä oli liikaa.
I can tell you, man! Se on hieman iljettävä fiilis kun bändikaveri kysyy pieleen menneen keikan jälkeen klassisen kyssärin, että “no, mitenkä meni, noin niiku omasta mielestä?”
Aivan, oharit ovatkin jo unohtuneet vuosien saatossa. Niitä ei ole sentään ollut näillä dokausmäärillä. Epämääräistä sairastelua ja tapaturmia selityksenä työpoissaoloista.
Siirtyminen selvän oloisesta jossain 3-4 promillen tienoilla niin känniin, että minua luullaan hulluksi. Kännissä olo väärässä paikassa. Kännikirjoittelut. Asioiden unohtelu, kun selvän oloisena olen niistä kännissä puhunut. Tavaroiden rikkimeno ja katoaminen (tapahtunut yht n 3-4 kertaa). Sammuminen ei niinkään, koska siihen ei liity mitään edeltävää sekoilua.
Eniten hävettää ilmiselvä alkoholismini. Osittain olen alkkis häpeän takia ja toisaalta häpeän alkoholismini takia.
Itse häpeän ehkä eniten sitä, että että en ole sitä miltä näytän…ja vastavuoroisesti teen kaikkeni etten olisi sitä miltä näytän. Alkoholismi on niin irrationaalinen sairaus…
Muistikatkokset, VARSINKIN jos niihin on liittynyt joku seksihomma eikä oo tarkkaa käsitystä tapahtumien kulusta (ei onneksi tapahtunut enää viime vuosina). Just noi kaikki perus kusetukset, oharit jne. ja myös se tila kun nöyryytettynä maan matosena joudut niitä jälkeenpäin sumplimaan ja hyvittelemään. Nytkin on mielen päällä muutama paha lähimenneisyydessä tapahtunut häpeän aihe. Itse asiassa mulle on aina ollut ongelmana, etten löydä sitä balanssia häpeän/mokien märehtemisen ja terveen muistissa säilyttämisen välillä. Pidemmän raittiuden jälkeenkin saattoi joskus käydä niin, että kuin salama kirkkaalta taivaalta muistit jonkun pahan töppäilyn ja tavallaan semmoinen ankeuttaja-fiilis levisi koko kehoon - vaikka olis alunperin ollut aivan hyvä boogie. Ehkä kertoo siitä, että noitakin pitäis kenties käsitellä jotenkin, mutta en mä nyt hyvänen aika sentään esim. täällä ala mitään tyyliin vanhoja seksimokiani yms jauhamaan
Nuo hävettivät muakin. Tutulta kuulostaa.
Somessa riekkuminen päihtyneenä ja tuhannen tuiskeessa.
Vittuileminen, tekstarit jne. Lopulta oli pakko olla kännissä, koska morkkis oli liian kova enkä kestänyt sitä selvinpäin. Mikä ihastuttava kierre!
Aika on parantanut haavat. Usein omat hölmöilyt enää naurattaa. Mulla 12 askelta on vieny pois morkkikset.
Välillä toki jotain erityisen hirveää muistuu mieleen.
^ Somessa riekkuminen umpitinassa oli sikäli yllättävä kokemus, että teki sitä nimimerkin suojissa tai omalla nimellä, niin hävetti yhtä paljon. Sähköpostit sitten, argh. Häpeä potenssiin tuhat.
Joo, nettimokat on klassikko, ja niistä on varmaan kokemusta aika isolla joukolla ihmisiä. Sellasillakin, jotka eivät miellä itsellään päihdeongelmaa olevan.
Somen kautta pystyy tietysti mokaamaan kokonaisia ihmissuhteita tai jopa uransa , jos kyseessä on sellainen kanava, jossa kirjotellaan omalla nimellä ja naamalla. Mutta yleensä nettimokat on onneksi harmittomammasta päästä siitä tapaturmien kirjosta, joka päihtyneenä voi tapahtua.
Joskushan sitä krapula-morkkiksissa jopa tuntee mokanneensa pahemmin kuin onkaan mokannut.
Itse en voi nykyisin debatoida omalla naamallani somessa kovin kärkkäästi, johtuen jo työstäni ja asemastani. Anonyymeilläkin foorumilla pyrin olemaan iisisti, ja välttämätään repliikeissä impulsiivisia kommentteja. Jännä huomio muuten, että kun itse pysyy viileänä, niin muiden provosoivat kirjoitukset asettuvat jotenkin viihdyttävään tai jopa koomiseen valoon.
Jos puolestaan itse on mokannut jotain, niin anonyymillä foorumilla se kuittaantuu sillä, että on vaikka jonkun aikaa poissa. Voi lohduttautua vaikka sillä että kiva kun sain olla varoittavana esimerkkinä.
Itseäni säväyttää, kun PMMP laulaa “Tytöt” -biisissään:
“Kannattaa kokeilla itsensä häpäisyä,
siihen ei kuole, kokeilin, oon vielä hengissä…”
Minua ei niinkään vaivaa tai hävetä ne asiat mitä kännipäissään oon värkännyt muille känniläisille (toki niistäkin aikanaan olen morkkiksia kärsinyt), mutta kaiken mielipahan ja epäluottamuksen jota olen perheelleni aiheuttanut juovana aikana hävettää ja vituttaa niin perkeleesti (asiat jotka vasta raitistuttuani rehellisesti olen tunnustanut itselleni ja perheelleni). Se onkin suuri motivaattori minun raittiudelle.
On se kumma kun alkoholisti juovana aikana osaa tai ylipäänsä kykenee toimimaan niin itsekäästi sysäämällä todellisuuden sivuun vain sen takia, että saisi taas seuraavan huikan ennemmin tai myöhemmin.
Tämmöisiä asioita onkin paras kertoa vain kahdenkesken ja luotetulle ihmiselle. Tai ammattiauttajille, joilla on vaitiolovelvollisuus, ja jotka ovat tottuneet kuulemaan kaikenlaista, mitä ihmiset vain erehtyvät tekemään. Onpa kyse kännimokailuista tai selvin päin tehdyistä typeryyksistä tai itsekkyyksistä.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Joo no ei kyllä tullakaan mieleen noista tosiaan alkaa huudella. Enkä usko että niiden läpikäynti muutenkaan on ajankohtaista, ennenku on enemmän raittiutta alla. Oli muuten toisaalta ihme juttu, miten silloin kauemmin ilman viinaa ollessa lähes 10v takaisiakin mokia alkoi putkahdella mieleen. Kai toi just siitä kertoo, miten paljon kaikkea juodessa yrittää turruttaa…
Häpeän eniten aiheuttamaani kärsimystä puolisolleni, lapsilleni ja muille läheisilleni. Lisäksi häpeän:
-Kännissä tai armottamassa krapulassa vietettyjä hääjuhlia, oman lapsen ristiäisiä, rippijuhlia, syntymäpäiviä
Kännissä oloa työmatkoilla, työkokouksissa ja krapulaisia työpäiviä
kännistä melskaamista taloyhtiömme pihapiirissä ja julkisilla paikoilla
Sammumisia milloin minnekin (ks. edelliset rivit)
Putkareissua
Autoilua promilleissa
Joutumista kaksi kertaa sairaalaan viinan juonnin vuoksi
Valehtelua, luottamuksen pettämistä, salaa juomista ja siitä kiinni jäämistä
Tapaturmia humalasta johtuen
Kännissä vedettyjä keikkoja
Somessa en ole, mutta soitteluja senkin edestä
Sitä, että viimeisen viiden vuoden aikana, olen joka kerta menettänyt muistini noin ensimmäisen tunnin juomisen jälkeen
Lisäksi jotain muuta pientä. Taitaa olla koko lista alkoholistin peruspuutelista.
Hei, olet kuitenkin säästynyt vakavista väkivallan kohteeksi joutumisista, ryöstetyksi tulemisista etkä itsekään ole turvautunut kovaan väkivaltaan. Nämäkin todennäköisesti tulevat osaksesi, ellet pysy nyt alkaneella raittiilla tielläsi.
Listalta puuttuvat myös perhe, ammatti, ajokortti. Nekin moni alkoholisti on menettänyt ennen voimattomuutensa myöntämistä.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Riippuu minkälainen on ihmisen psyyke. Itselläni aika herkkä tuo psyyke ja siis ihan pelkkä yksin dokaaminen omassa kodissa yhden yönkin verran tuotti tappavat morkkikset. Tsemppiä!
Eniten häpeän sitä, että läheiseni joutuvat olemaan jatkuvasti huolissaan minusta. Tuntuu, että oman elämäniloni lisäksi vien sen heiltäkin. Eivätkä he todella ole ansainneet sitä, päinvastoin. Minua on tuettu, annettu aina uusi mahdollisuus uudelleen ja uudelleen. Se tekee minut todella surulliseksi.
Tietysti baarissa tulee häpeä humalassakin, joka kerta tiskille mennessä. Tilaan sen suurimman lasin viiniä. Aamulla en edes muista kuinka paljon olen juonut. Kompuroinnit, mustelmat, riidat joita entisen puolison kanssa oli keskellä katua ja juhlissa. Minusta tulee usein humalassa erittäin vainoharhainen ja ilkeä. Olen perusluonteeltani todella kiltti, mutta alkoholi saa padotun vihan vyörymään yli. Läheiseni ovat kertoneet pelkäävänsä minua kun olen humalassa. Pelkään itsekin itseäni.
Myös juomisen ja pullojen piilottelu saa kauhean häpeän tunteen aikaan. Valehtelen läheisilleni, heille jotka haluavat vain auttaa ja ovat niin huolissaan. Toivon, että joskus pääsen irti tästä häpeän kierteestä ja voin olla luottamuksen arvoinen.
Olen hieman alle kolmekymppinen ja tässä iässä satunnainen juominen (vaikkakin perseet) on vielä jollain tavalla sosiaalisesti “hyväksyttävää”. Mutta joka kerta kun menen baariin yksin istumaan tunnen sen suuren häpeän. Nuori nainen, joka voisi olla opiskelemassa, saavuttamassa tavoitteitaan, olla jo äitikin.
Saman suuntaista on nuorella miehellä, vähän päälle kolmikymppisellä mielessään. Häpeälistaan ei kuulu juurikaan enää mitään yksittäisiä mokia. Seuraukset eivät ole olleet mitään mullistavia, mitä nyt rahatilanteen balanssiinsaattaminen on edelleen kesken. Ne mokat, mitä kännissä on tehnyt, on kuitenkin mennyttä aikaa. Juttuja, mitä ei selvinpäin tule tehtyä.
Oma tilanteeni tuohon lainattuun nähden on, että ole edeleen opiskelemassa - tai nyt oikeastaan vasta kunnolla opiskelen, vaikka opiskelijastatus on ollut voimassa jo yli kymmenen vuotta. Mitään papereita en mistään ole saanut ulos. Nyt ei onneksi ole enää pitkä aika siihenkään ihmeeseen (hope so). Edellinen parisuhde loppui vuosia sitten ja sen jälkeen alkoholi on ollut rakkaani, eikä siinä ole tilaa toiselle ihmiselle löytynyt. Ehkä hyväkin niin, näin jälkeenpäin ajatellen. Moni vanha kunnollinen kaverisuhde on jäänyt hunningolle, kun en ole jaksanut pitää yhteyttä ihmisiin, joille juominen ei ole tärkeää. Nyt onneksi muutama alkaa elpyä. Näinä vuosina monet ovat pariutuneet ja perustaneet perheitä, niin tapaaminen ei olekaan niin yksioikoista kuin sinkkuaikana.
Häpeän nykyään kaikkea. Niin pitkään kun asuin yksin ei juomiseni hävettänyt yhtään… juominen kuului normaalina toimenpiteenä ns “muusikon” elämään. Sitten menin naimisiin ja sain kolme ihanaa tytärtä. Lopetin juomisen suurin piirtein, olin töissä aina pari vuotta putkeen ja käsistä lähteneitä ryyppyiltoja tuli n. 1 kpl parin vuoden välein. Viimeisen parin vuoden sisään nuorin tyttäreni sairastui vakavasti ja on ollut puolitoista vuotta laitoshoidossa. Siitä lähtien on ollut äärimmäisen vaikeaa olla selvinpäin vaikka siinä ihme kyllä olen onnistunutkin. Syytän menneitä elintapojani kaikesta vaikka tutkimuksien mukaan syy ei ole ainakaan niissä. Suuri osa itsestäni haluaisi kuolla ja usein joutuu todellakin taistelemaan ettei tapa itseään ja samaan aikaan joutuu kuitenkin esittämään vanhemmille tyttärille ja vaimolle että kaikki on ok.
Eniten kai häpeän kertoja, jolloin ole ollut totaalisen tahditon. Sitä en ole koskaan selvinpäin, mutta humalassa usein. Pahinta on, kun ei muista. En ole (kuulemma) ilkeä, mutta voin olla tunteeton. Kuulostaa kummalliselta, vähän häpeän sitäkin, yleensä haluan ja teen ihmisille hyvää. Mutta ennen muuta häpeän tahdittomuuttani, idioottia itsevarmuuttani, avautumisia. Hui kamala. Näitä ei toivottavasti tulla enää koskaan näkemään. Ja syystäkään minun mieheni EI halua KOSKAAN juoda alkoholia minun kanssani 
