Kerron lyhyesti tarinastani, joka varmaan monelle avaa tarvettani päihteettömään elämään. Olen pian 40-vuotias uusperheellinen nainen, joka eli lapsuutensa ja nuoruutensa alkoholisti-isän varjossa, rakastui vääriin tyyppeihin, ryyppäsi, rellesti, pelasti muita unohtaen itsensä. Noin 10 vuotta sitten päädyin 12 askeleen vertaisyhmiin ja masennuin sekä löysin valon elämään ohjelmasta.
Alkoholi on ollut mukana säännöllisen epäsäännöllisesti. Tänä vuonna olen myös polttanut kolme kertaa pilveä, mitä en uskonut tekeväni sitten teini-iän.
Olen saanut Kelan tukemaa terapiaa pari vuotta ja muutoin käynyt terapiassa säännöllisesti useita vuosia.
Jätin mielialalääkkeet useiden vuosien käytön jälkeen tänä keväänä ja olen harjoitellut elämään ilman. Muutos ja varsinkin tämä syksy pelottaa.
Olen löytänyt “elämäni miehen” neljä vuotta sitten. Hän ei käytä holia, eikä rellestä muutenkaan. Elämä on ollut suhteellisen helppoa.
Tämän vuoden aikana olen vetänyt itseni neljä kertaa sellaiseen känniin, että olen rähjännyt, ollut agressiivinen sekä sekoillut muutenkin monin tavoin.
Viikko sitten tuli oma, henkilökohtainen pohjani vastaan. Menin bileissä vetämään järkyttävät kännit (en muista taaskaan lähes koko illasta mitään) ja loppuilllasta päädyin naisen kanssa komeroon sekstailemaan. Jäätiin rysän päältä kiinni miehelleni, joka oli tapansa mukaan täysin selvinpäin.
Mies on valmis antamaan anteeksi tämän. En voi puolustautua humalalla tai sillä, etten muista tapahtuneista kuin pieniä pätkiä. Minulla on jäätävä syyllisyys ja häpeä. Pari päivää tapahtuneen jälkeen olin valmis riistämään itseltäni hengen, koska minulla oli niin kammottava olo. Ajatus lapsistani piti minut pinnalla.
Koko viikko on mennyt enemmän tai vähemmän asiaa selvitellessä ja itseä soimatessa. Mies on toki surullinen ja pahoillaan, mutta minä halveksun itseäni. Huomaan jopa, että harkitsen eroa miehestäni, sillä en tällä hetkellä tunne mitään häntäkään kohtaan. Uskon, että tämä tunne projisoi omaa häpeääni ja sitä, että pohjimmiltani koen, ettei minua tule rakastaa.
Hetkittäin käännyn vittumaiseksi ja ilkeäksi, kuin toisessa hetkessä taas olen itkenyt niin, että kaivoin jälkikäteen verta korvastani (en tiennyt tämän olevan mahdollista…).
… Nyt olen vakaasti sitä mieltä, että minun täytyy laittaa korkki LOPULLISESTI kiinni. Kun en näemmä enää pysty hallitsemaan juomistani, vaikkakaan en juo kuin “biletys-mielessä” noin 1 x 1,5 kuukaudessa. Mutta tosiaan, oma pohja on tullut vastaan.
Tämä häpeä musertaa minut. Koen oloni täysin voimattomaksi, enkä näe positiivisia asioita missään. Tietenkään oloa ei helpota se, että olen jättänyt lääkityksen pois ja nyt tunnen olevani totaalisen masentunut. Ei kai masennus voi uusia yhden ryyppyreissun jälkeen?!?!
Älkää kivittäkö minua. Tiedän, että tein todellakin väärin. Mutta minun täytyisi löytää taito tehdä itseäni kohtaan tästä lähin oikein.
Missäs se kivittämistä vaativa kohta on? Ihan normielämältä tuo vaikuttaa. Jos tunteita ei ole juurikaan, ainoa järkevä ratkaisu on muuttaa omaan kämpään. Onpahan yksi ongelma vähemmän.
Mukavaa seuraa löytää aina jos vaan on avoimin mielin liikkeellä. Vaikka sitten sieltä kaapista. Ala vaikka deittailemaan naisia, ne on ihan kivoja, trust me!!!
Alkoholin poisjättämällä on mahdollisuus raitistua, ei se muita ongelmia ratkaise. Mutta yleensä ottaen mitä enemmän on selvinpäin, sitä enemmän on psyyken resursseja saada muutenkin asiat kondikseen.
Vaikka jois vaan muutaman kerran vuodessa, mutta juominen on hallitsematonta ja aiheuttaa ongelmatilanteita niin…kannattaisko ne muutamatkin kerrat jättää pois?
Mitä “biletys” on meille about nelikymppisille? Onko muistipoiskännäily todellakin yhtä hauskaa kuin 20-25 vuotta sitten?
Kysyit miten voisit tehdä oikein? Mitä itse haluat?
Sanoin, että tällä hetkellä tuntuu siltä. Ei tuntunut vielä viikko sitten, mikä kertookin siitä, että siirrän häpeäntunteeni tähän tapaukseen ja poljen itseäni vielä syvemmälle suohon.
Ja joo, naiset on ihan ihania, mutta ehkä kuitenkin ystävinä, eikä rakastajina.
Ehkä nämä omat pohjani toivat esiin sen ajatuksen, mitä olen jo vuosia toitottanut… Minulla ei ole alkoholiongelmaa, mutta minulla on ongelma alkoholin kanssa. Eli koska en osaa enää hillitä juomistani saatika käyttäytyä kännissä, niin ehkä on parempi jättää nämä leikit kokonaan leikkimättä…
Halusin vain kirjoittaa sulle lähettääkseni voimaa ja jaksamista. Masennuksen ja viinan kanssa painiskelu on mulle tuttua juttua, tunsin kovasti myötätuntoa. Kuvailemasi häpeä ja syyllisyys kuulostaa myös tutulta. Joskus itse mietin, että jätän kaikki ystäväni (ja parisuhdekumppanini) ja olen vain itsekseni sen takia, että ei tarvitsisi hävetä. Kamala ajatus, mutta sellaisia tuntee joskus siinä häpeän ja syyllisyyden syövereissä.
Olet varmasti oikeassa, että korkki kannattaa laittaa kiinni, varsinkin kun niistä muutamastakaan kerrasta vuodessa ei näytä olevan sinulle mitään iloa. Päinvastoin? Kuulostaa, että sinulla on hieno kumppani, joka on valmis ymmärtämään monia asioita. Ja terapeutti. Hienoa, että sinulla on tukea lähellä.
Jos joku kirjoittaisi samoista asioista kun sinä täällä niin tuntisit varmaan myötätuntoa heitä kohtaan? Muista olla myötätuntoinen ja armollinen myös itseäsi kohtaan, sitä kai yritän sanoa. Niin vaikeata kun se (usein) on, mytätunnon kääntäminen itseäni kohtaan on se mikä minua on auttanut niissä häpeä"kohtauksissa". Se ei tietenkään tarkoita, että tsemppaan kaikkea paskaa mitä teen. Vaan enemmänkin yritän suhtautua itseeni rakastavasti, edes joskus.
Masentuneen ja häpeäntunteista kärsivän on hyvä löytää päihteetön elämä. Mulla masennus, ahdistus ja häpeä eivät ole kokonaan poistuneet, kun aloitin raittiin elämän. Mutta ne ovat vähentyneet tosi paljon. Elämänlaatu paranee, kun korkin saa kiinni. Omanarvontunne lisääntyy, samoin tunne elämänhallinnasta.
Kiitos vielä kaikille asiallisista vastauksista. Tiedän, ettei minulla ole suurta ongelmaa saatika sellaista, mitä ei voisi korjata… Olen pari päivää vellonut tunteessa siitä, etten pysty unohtamaan punaviiniä tai ajoittaista rellestystä. Ehkä palaan tähän ketjuun silloin, kun tuntemukset palaavat tähän suuntaan…
Ei, juominen ei ole antanut minulle vuosiin kuin muutaman ok-kerran. Pääsääntöisesti menee överiksi. Ja minähän en yleensäkään juo kuin humaltuakseni! En ole sosiaalinen käyttäjä, vaan juon silloin kun haluan juopua!!
Olen tämän viikon koulutuksessa, poissa omalta paikkakunnaltani, monien bileiden äärellä. Ymmärsin nyt, kuinka usein olen lähtenyt jonnekin vain päästäkseni juomaan. Työmatka antaa syyn käydä yhdellä, kahdella, kolmella… Koulutuspäivää täytyy päättää juomisella - pieni krapula ei haittaa! Tapaaminen naisystävien kanssa täytyi aloittaa klo 10 ja klo 11 olin hakenut jo ensimmäiset siiderit. Nämä ovat yksittäisiä esimerkkejä.
Olen pitänyt tätä aivan normaalina, mutta ei se sitä minulle kyllä ole… Enhän minä kotiinkaan kanan siidereitä - miksi hotelliin pitäisi kantaa?
No, tänä viikkona olen käynyt koulutuksessa, ryhmässä, salilla ja kävelyllä.pysynyt erossa bileistä, sillä tällä hetkellä en halua lähteä katsomaan kenenkään örväämistä ja, koska huomaan tarvitsevani aikaa itselleni ja omille tarpeilleni!
Enpä ole nyt kuukauteen missään “ulkoilemassa” käynyt, enkä tippaakaan alkoholia ottanut. Häpeä ja kotitilansa on rauhoittunut ja elämä on kohtuuonnellista. Päivä kerrallaan, mutta tämän kuukauden aikana olen joutunut kohtaamaan ja oppimaan paljon! Kiitos teille.
Tervetuloa remmiin, minulta vei vuosia päästä niin pohjalle, että hyväksyin kohdallani sen,
etten hallitse ääärimmäisen rankkaa juomista. Yritin erilaisia tapoja satoja kertoja.
Ongelmani ei ole koskaan ollut kohtuukäyttö, olen jopa pohjimmiltaan halveksinutkin
kohtuukäyttäjiä. En edes tajua, mitä se tarkoittaa, enkä varsinkaan, että miksi. Minulle
viinan juonti tarkoittaa parhaimmillaan ja pahimmillaan extreme-tunteita ja extreme-resettiä.
Jos tuo aloittamasi asia olisi ollut sinun todellinen pohjasi, niin olisit mennyt jo häpeälliseen
AA:han tai muuhun vertaistukeen. Toivon, että silmäsi avautuisivat liian aikaisin ennemmin kuin
liian myöhään.
Raittiina eläminen on pahimmillaan sietämätöntä, mutta ei sentään helvetillistä, kuten kännisekoilut ja
niiden jälkeiset katumukset.
Raittiina onnentunteet ovat jotain, mitä on vain voinut haaveilla siinä sekavassa kemiallisessa
sekasotkussa, jota jotkut kutsuvat todelliseksi elämäksi, viinan ja lääkkeiden ihanuuksissaan.
Grape - arvaa millaisia vastareaktioita sun kirjoitus sai aikaan… Tuli välittömästi tarve selitellä “Mutku mähän käyn 12 askelen ryhmissä” ja “Mulla sentään on pitkä terapia takana!” ja “Ei mun mielestä AA oo hävettävä”.
No sitten menin sisään näihin fiiliksiin ja totesin vaan pelkääväni, että mut “nauretaan ulos” AA:sta. Kun eihän mulla nyt mitään ongelmaa oo, kunhan kohellan kännissä…
Kävin tekemässä pienen testin, jossa voi hieman kartoittaa omaa tilannettaan. Kyseessä ei ollut suurkuluttaja-testi, vaan se, onko minusta vaarassa tulla alkoholisti. Ja on.
Eilen kokous, jossa tarjolla oli ilmaista alkohollilista glögiä, punaviiniä ja konjakkia… En ottanut. Vaikka monta PÄIVÄÄ ennen mietin erilaisia syitä, minkä vuoksi voisin - varsinkin sitä viiniä - ottaa. Samoin olen yrittänyt tolkuttaa itselleni, että tänään kotiin yksin jäädessäni ei se automaattisesti tarkoita sitä, että mun täytyy käydä ostamassa itselleni viinipullo…
Mutta kun mun maailmankuvani on tällainen AINA kun perhe (lapset) ovat poissa:
Sauna = Kylmä kalja
Terassi = Kylmä kalja
Lautapelit = Punaviini
Rentoutuminen = Viiniä tai kaljaa
Yksinolo = Kalsarikännit
Kaverit = Biletystä baarissa
Hemmetin kuustoista… Grape - sinun ansiostasi minä menin katsomaan paikallisia AA-ryhmiä ja totesin tänään avoryhmän kokoontuvan lähistöllä. Täytyy mennä katsomaan…
Tervetuloa palstalle, Voimatonko. Mene ihmeessä tsekkaamaan ryhmiä jos vaikka sattuisi osumaan oikeanlainen kohdalle.
Listasit hyvin paikkoja ja tilanteita joihin yhdistät juomisen. Listaa edelleenkin niin saat ajan mittaan kartoitettua kokonaiskuvion. Sitten vain tietoisesti välttämään tai muuntamaan elementtejä. Jos sulla on mahdollisuus muuttaa esim. saunapäivää niin kokeile tällaista aluksi. Muutoksilla sisäistät tekeväsi konkreettista työtä raitistumisen eteen.
Kiinnitin erityisesti huomiota siihen, että mainitset juomishalujen toteutuvan aina silloin kun perheesi tai osa siitä ei toimi sosiaalikontrollina. Tämänkin takia pidän jotain ulkopuolista tahoa järkevänä vapaaehtoisena kontrollitahona. Ei todellakaan mitään häpeämistä. Mieleeni on painunut tässä yhteydessä hyvä sanonta: Ei ole häpeällistä olla sairas. Korkeintaan on häpeällistä olla tekemättä asialle mitään.
Hyvää viikonloppua ja tsemppiä.
Avoryhmä on hyvä tilaisuus kuunnella millä keinoilla juopot ovat onnistuneet raitistumaan. Samalla pääsee kuulemaan alkoholistien läheisten kertovan elämästään alkoholistin rinnalla.
Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme
Palaan näille juurille taas lomien ja joulujen jälkeen.
En oo tippaakaan ottanut kohta kolmeen kuukauteen, mutta alkoholi ja sen käytön lopettamiseen liittyvä surutyö pyörivät jatkuvasti mielessä!
Vittu, ihan kuin olisin suhdetta lopettamassa!
Mä en ymmärrä omia ajatuksiani liittyen alkoholiin… Miten mä kestän kesän terassit ilman kylmää huurteista? Nauttiiko siitä enää ollenkaan? Entä saunaillat? Mitä niissä on järkeä jos ei saa juoda? Ilmaista viinaa tarjotaan useita kertoja vuodessa… Miksi pitäisi jättää juomatta?
Sitten ystävät… Musta tuntuu, että oon totaalisesti pudonnut kuvioista… Mutta toisaalta olen varmasti itse itseni pudottanut! Kehtasin mainita juomattomuudestani läheisimmälle ystävälle vasta kuukausi sitten sivulauseessa, eikä tähän ole palattu…toisaalta ei mua hirveästi kiinnosta olla katsomassa nousevia volyymeja ja kuuntelemassa vain kännipäissä tapahtuvaa avautumista! Ei hemmetti oo helppoa…
Täytyisi varmaan lähteä pian baariin ja kokeilla, miltä se tuntuu! Jos uskaltais edes tanssia selvinpäin!!!
Minusta nuo ongelmasi ovat täysin omien korviesi välissä ja itse kehitettyjä juttuja. Oman kokemukseni mukaan terassilla voi istuskella aivan hyvin vichyn tai muun alkoholittoman juoman kanssa. Aivan sama pätee saunaan tms. Ilmaista viinaa ei pidä juodA vaikka sitä olisi kuinka tarjolla, koska, kuten olet kertonut, siitä ei hyvää seuraa.
Ketään merkittävää ystävää en ole menettänyt sen takia etten juo. Jos juominen on ystävyydessä pääasia niin mitä ystävyyttä sellainen on ?
Baareissa tms olen ihan sujuvasti käynyt. Ei se kännäämistä edellytä. Tietenkin usein tulee lähdettyä aikasemmin pois kun porukka alkaa olemaan niin kännissä ettei sellaista viitsi katsella.
Minulla nyt alkaa vasta (jo!) 11. selvä päivä ja ollut kans samoja ajatuksia. Marianne_o kommentoi mielestäni hyvin noita mun ajatuksia: “Itse en ole.sen kummemmin ajatellut tuota “en voi loskaan enää ottaa”, eikä asia oikeastaan vaivaa minua. Kannattaako sillä kärvistellä? Tärkeämpää on olla nyt raittiina ja tehdä mukavia juttuja, tavoitteena, että alkoholi menettää vähitellen merkityksensä.”
Nyt olen koittanut elää selvää elämään nyt tässä. Kukaan ei tiedä huomisesta eikä kesästä tms. Olenko edes sitä enää katsomassa. Jos mieleen tulee esim kesä ja kylmä olut niin aktiivisesti alan ajattelemaan jotain muuta.
Tavoitteena että alkoholi vähitellen menettää kokonaan merkityksensä. Kaupassa pystyn jo käymään ilman että pitää kiertää kaljahyllyt kaukaa. Ihan joka kerta ei kaupassa edes käy mielessä juomat vaan ostan ostokset listan mukaan ja ulos. Saunaa en vielä ole lämmittänyt koska vielä sauna = saunaolutta. Tarvitsee keksiä tuolle oluelle mukava korvike ensin ja työstää omat ajatukset uusille urille.
Sain kirjoituksestasi sellaisen käsityksen, että syynä häpeäntunteisiin oli ainakin osaltaan se, että miehesi yllätti sinut nimenomaan naisen kanssa, vai olenko väärässä? Minusta siinä nyt ei ole mitään häpeämistä. Eikö olis ollut pahempi, jos hän olisi yllättänyt sinut miehen kanssa, jos nyt lähtökohtaisesti olet hetero? Minusta tuo on ihan normikohellusta. Jos miehesi kerran on sanonut että antaa anteeksi, ei kai hän pitänyt sitä kovin pahana asiana. Ehkä sun kannattaa vaan uskoa häntä, ei ajatuksia kannata laittaa toisen päähän. Mitä tulee hetero-homokysymykseen, niin uskon siihen, että raja ei ole jyrkkä, vaan jokaisessa ihmisessä on kombinaatio näitä. En nyt tarkoita sitä, ettei sun pitäisi hankkia apua alkoholiongelmaan, sillä se sinulla ilmeisesti on, vaan ettet ottaisi turhia syyllisyydentuntoa ihan normaalista asiasta (siis siitä, että heteronainenkin voi ihastua naiseen).
Minä en nyt lähtisi kenenkään häpeän kokemusta ikään kuin puolivahingossa turhentamaan sillä, että on ihan normisekoilua sekoilla kännissä ja sekstailla kenenkään kanssa yli omien rajojensa. Ne rajatkin kuuluvat asiaan ja ihan selvää on, että Voimatonko kokee rikkoneensa omia ja parisuhteensa rajoja. Ne voivat eri ihmisillä kulkea eri kohdissa, mutta jokaisen rajoja tulee kunnioittaa ja Voimattomanko rajat näyttäisivät olleen tuossa. Hävettää ja sillä hyvä, sekin on ihan okei!
Minusta vaikuttaa yhä selkeämmin siltä, että päihderiippuvaisen kokemukseen itsestään suorastaan kuuluu häpeän kärsimys. Kun viinalla läträä, sitä jotenkin menettää uudestaan ja uudestaan omanarvontuntoaan rikkomalla jatkuvasti itseään ja arvojaan vastaan. Aivan kuin olisi pakko elää todeksi häpeäänsä, mitä kantaa sisällään: toimittava sen mukaan, millaiseksi itsensä uskoo. Kun hallinnan itseensä menettää, on häpeän kokemisen kohta ja sen kokemiseen saatamme olla yhtä vahvasti koukussa kuin esim. riippuvuuden varsinaiseen välineeseen. Itsestäni olen löytänyt tämän: alkoholi aineena on vain yhdeltä osaltaan ollut se juttu, mihin olen ollut koukussa; siihen olen ollut koukussa siksi, että se on ollut keino tuntea itseni siinä arvossa, minkä olen identiteettini luovuttamattomaksi osaksi käsittänyt.
Dave heittikin ytimekkäästi, että nuo alkoholikeskeiset ajatukset ovat vain pään omia luomuksia. Ne ovat kuvitelmia todellisuudesta ja itsestä. Niihin ei oikein voi suhtautua muuna kuin riippuvuuden kuvina: noin riippuvainen ajattelee ja tuntee; tuolla tavalla riippuvaisen koko elämä on kietoutunut riippuvuuden itsensä ympärille. Vaihtoehtoinen totuus on vielä hämärän peitossa ja ennakoimattomissa. Surutyö on pitkälle elämistä epävarmuuden kanssa: vain juominen on tuttua, kaikki vaihtoehtoinen yhä tuntematonta. Ja mikä oleellisinta juuri tuon häpeän osalta: minä ilman häpeää on yhä vieras olento. Silti juuri tämä häpeä on se, minkä varassa kaikki valheellisetkin kuvat ja käsitykset itsestä elävät.
Sen takia on aika vaikeata uskoa saavansa anteeksi mieheltään, koska “totuus” itsestä häpeään sidottuna on joka tapauksessa anteeksiantamaton. Näin luulen.
