Haluan olla joku muu

Huomenta!:slight_smile:

Hei lizzy!

Kovin tuttuja tuntemuksia tuossa kuvailet. Voin vain omaa kokemustani jakaen kertoa, ettei noita tunteita tahdo pakoon päästä, vaikka kuinka haluaisi. Nämä tunne-elämän kieroutumat, kun eivät ole maantieteellisiä ongelmia, kuten ei itse alkoholismi sairauskaan. Nämä eivät katoa, vaikka muuttaisi mihin, ne kun seuraavat sinussa mukana. Toisaalta omalla kohdallani oon vapautunut elämään tätä päivää, käsittelemällä puhuen ja kirjoittaen kaiken mikä mieleen milloinkin nousee. Esimerkiksi omia lapsiiaan kohtaan kokemamme syyllisyys on siinä turhaa, ettei mennyttä voi muuttaa, mutta nyky hetken voi. Voimme käydä läpi menneisyyttämme ja siten vapautua elämään tätä hetkeä, läsnä olevina, vastuullisina vanhempina. Omalla kohdallani edelleen tahtoo välillä päätään nostaa se tuttu vanha täydellisyyden tavoittelu, jossa kuvittelen, etten ole kyllin hyvä vanhempi lapsilleni, mutten tuotakaan huomaa, ennen kuin väsyn omien vaatimuksieni mahdottomuudessa. Nyky hetkessä pyrin olemaan läsnä lapsilleni aina, kun siihen suinkin vain on mahdollisuutta. Osoittamaan heille sitä pyynteetöntä hyväksyntää ja ehdollistamatonta rakkautta, jota vaille itse olen lapsuudessani jäänyt. Omat vanhempani tekivät parhaansa, niillä työkaluilla, jotka heillä silloin kivikaudella oli. Tänään minulla on se parempi mahdollisuus, että ollaan siirrytty nykyaikaan, jossa työkalutkin ovat huomattavasti modernimmat. Kun vain itsellä on halua muutokseen, muutos tulee ajallaan. Itse olen kokenut ja joka päivä koen sen omien lapsieni kanssa siinä, että aistin välillämme vallitsevan aidon, molemminpuoleisen kunnioituksen ja rakkauden. Siis tunteet, jotka eivät perustu pelkoon tai mihinkään muihinkaan negatiiviisiin tunteisiin. Itse esim. lapsuudessani ja ehkä hieman vieläkin kunnioitin isääni silkasta pelosta. No ehkä tänään kuitenkin kunnioitan ja rakastan häntä, sekä kaipaan häntä omana rikkinäisenä itsenään. Isäni kun valitettavasti siirtyi ajasta ikuisuuteen, oman käden kautta jo neisen vuotta sitten. SIlti olen tähän hetkeen saanut työsötettyä isä-suhdettani, koska juuri muutos lähtee omasta itsestä.

En tiedä ootko jo tutustunut, mut laitampa silti tämän blogini linkin tähän: toinen-mahdollisuus.blogspot.com Tuolta löytyy omia pohdintojani alkoholismin aiheuttamista tunne-lukoista ja siitä, kuinka allekirjoittanut on niitä viime aikoina, yksikerrallaan availlut.

Kaikkea hyvää sinulle lizzy. Jatka kirjoittelua, koska tämä on vallan hyvä keino vapautua elämään nykyisyyttä…

Niiihhh… tuleehan niitä joskus. Häpeä-backflasheja. :confused: Ohimeneviä syyllisyyden kouraisuja menneistä mokauksista, joita kukaan muu ei välttämättä enää edes muista tai muistele.
On raskasta, jos tuntee tehneensä väärin omalle perheelleen, tai jopa lapsilleen. En voi itse tietää, miltä se tuntuu, koska minulla ei ole lapsia. Muita rakkaita ja läheisiä on ollut, ja on edelleen. Kiitos heillekin jaksamisesta.

Yhteen aikaan minä hoin itselleni että olen alkoholisti, ja sitten minä tosiaan myös olin alkoholisti. Välillä olin raitis (tai kuiva, however) alkoholisti, välillä juova alkoholisti.
Jossain vaiheessa sanoin itselleni, ihan peilikuvalleni ääneen, että nyt alat olla ihmisiksi ja lopetat tuon sairasteluhömpötyksen, senkin känniääliö hutsu! :slight_smile:

Minä tosiaan olen ollut känniääliö hutsu. Sitä en tiedä oonko alkoholisti, mutta mulla on tänä päivänä aika hyvä olla.

Hyvää perjantaita ja rakkautta kaikille! Sekä alkoholisteille (niin juoville kuin raittiille), suurkuluttajille, kohtuukäyttäjille, ongelmakäyttäjille, absolutisteille, streittareille, elämäntapatissuttelijoille, boheemeille kuin tiukkapipoillekin.

Tässä elämä on. : )

Joka noin ajattelee, ei ymmärrä alkoholismin luonnetta. Sinä alat jo ymmärtää, ja ennen kaikkea olet oman elämäsi asiantuntija, joten sen pitäisi riittää. Antaa ihmisten ajatella, jos heillä ei ole omissa asioissaan vielä tarpeeksi ajattelemista.

*Olisi muuten melkoista energiantuhlausta yrittää arvailla, mitä kanssaihmiset mahtavat JUURI MINUSTA milloinkin ajatella, kun en voi sitä kumminkaan tietää ja kysyäkään en kehtaa. Sen ainakin tiedän, ettei otsassani lue “alkoholisti” kun liikun ihmisten ilmoilla nykyään aina selvinpäin silmät kirkkaina, enkä edes sunnuntaisin kohmeloisen näköisenä. Muistutan jopa erehdyttävästi tavallista ihmistä! :slight_smile:

Usko pois, aika tekee ihmeesti tehtäväänsä. Mennyttä et voi muuttaa, mutta riittää kun pysyt tänään raittiina ja teet vain kärsivällisesti niitä asioita, joiden sisimmässäsi tiedät olevan oikein ja sinulle hyväksi. Vielä tulee päivä, kun pystyt aidosti ihmetellen ajattelemaan menneisyydestäsi “olinko se todellakin minä, joka elin niin pieleen kuin ihminen vai voi?”. Siitä ei ole enää pitkä matka siihen, kun pystyt suhtautumaan joihinkin kohelluksiisi jopa itseironialla, niin uskomattomalta kuin se nyt varmaan kuulostaakin…

–kh

Te olette hyviä ihmisiä, iso kiitos ja lämmin halaus :smiley: