Haluaisin kuulla mielipiteenne...

Kotikanava
1

Hei kaikille!

Kirjoittelen tänne ensimmäistä kertaa ja koko alkoholismiasia on minulle kovin uusi.

Haluaisin kuulla ajatuksianne liittyen mieheni juomiseen, koska en itse oikein tiedä kuinka vakava tilanteemme on.

Eli olemme siis olleet yhdessä 5 vuotta, joista vuosi naimisissa. Olemme 26-vuotiaita. Elämämme on muuten kunnossa (työpaikat, oma koti yms), mutta mieheni juominen tuottaa meille jatkuvasti ongelmia.

Ongelmat alkoivat noin vuoden seurustelun jälkeen. Mieheni joi paljon ystäviemme mökillä ja “sekosi”. En tiedä millä muulla sanalla kuvailisin tuota iltaa ja hänen käyttäytymistään. Hän ei ollut se tuntemani mies. Hän huusi ja puhui todella sekavia asioita (kuitenkin selvästi artikuloiden). Esimerkiksi kyseli minulta kenet ampuisin ensimmäiseksi jos järvestä nousisi ihmisiä, syytti minua tavaroidensa hukkaamisesta ja tuli saunaan naisten ollessa siellä. Olin aivan järkyttynyt hänen käytöksestään. Sain hänet nukkumaan ja aamulla keskustelimme asiasta. Hän ei muistanut mitään ja oli todella pahoillaan. Tällaisia kohtauksia tuli muutaman kerran seuraavan vuoden aikana, ja ne olivat aina yhtä kamalia. Milloin hän lähti vihaisena kävelemään auton alle, joskus haukkui tuntemattomia ihmisiä, kerran läpsäytti minua poskelle… Aloin pelkäämään juhliin menemistä. Olin todella vihainen noiden iltojen jälkeen ja aina keskustelimme asiasta ja hän lupasi vähentää juomista. Muutenkin hänelle maistui jo silloin muutama kalja silloin tällöin. Mutta kotona ei ikinä seonnut.

Lopulta oli aika tehdä ratkaisuja kun kerroin etten enää jaksa pelätä hänen kohtauksiaan. Hän lopetti kirkkaat. Kuitenkin se oli hankalaa ja muutaman kerran vielä sortui niihin. Lopulta kuitenkin päätti juoda vain kaljaa. Asiat menivät hyvin pitkään ja hän oli kutakuinkin oma itsensä kun olimme juhlimassa. Kunnes eräänä mökkiviikonloppuna hän joi viikonlopun aikana 50 kaljaa, ja tottakai siitä määrästä päässä pimahti vaikka joikin vain sitä kaljaa. Se ilta oli aivan kamala. Hän tanssi läheisesti ja vähän pusutteli tuntemattoman naisen kaulaa minun silmieni alla.

Katsoi suoraan minua silmiin. Hänen omaa rakastaan. Ja ivallinen ilme kasvoillaan kääntyi naisen suuntaan ja silitteli häntä.

Silloin hajosin aivan täysin. Rakastamani mies tuntui hirviöltä. Ajattelin, etten kestä enää hetkeäkään. Kävimme erokeskustelua, mutta selvinpäin hän sanoi rakastavansa minua todella paljon ja ei haluaisi ikinä luopua minusta. Ehdotin juomisen lopettamista, mutta siihen ei suostunut. Sanoi, että tarvitsee alkoholia, koska se rentouttaa.

Sen jälkeen asiat olivat taas pitkään hyvin. Kunnes taas luottamukseni katosi seuraavan kerran sattuessa.

En muista kuinka monta kertaa juominen riistäytyi hänellä kädestä, mutta kuitenkin monta kertaa kävimme saman keskustelun. Sovimme lopulta yhdessä, että hän juo vain kahdeksan kaljaa per ilta kun on juomassa. Se ratkaisu toimi pitkään hyvin, kunnes hän alkoi baarissa kyselemään minulta, että “voinko juoda vielä yhden?”

Tämä kuvio ei selkeästi ollut hyvä, koska enhän minä voi päättää paljonko hän juo. Se on itsestä kiinni. Emme voineet enää lähteä illalla baariin, koska hän oli juonut jo kahdeksan. Koin, että jäin paitsi.

Sitten taas joku ilta kun hän oli kavereidensa kanssa juhlimassa, hän päätti juoda enemmän kuin sen kahdeksan kaljaa, koska luuli pystyvänsä. Lopputuloksena jätti koiran hoitamatta, ja hänet heitettiin ulos baarista.

Vieläkään hän ei ollut valmis luopumaan alkoholista, vaikka samana iltana oli nukahtanut suihkuun lattiakaivon päälle. Tulin onneksi kotiin ajoissa, hän oli jo melkein uppeluksissa veden alla. Koko asunto oli aivan kostea. Hän oli ollut suihkussa neljä tuntia. Kun pyysin häntä sammuttamaan suihkun, koska koti on kovin märkä, hän kieltäytyi. Puhui sekavia ja oli aggressiivinen. Jouduin soittamaan hänen isälleen keskellä yötä, että tulisi auttamaan. En olisi saanut miestäni suihkusta pois yksin. Tästä mieheni tietysti suuttui ja käski minun häipyä. Lähdinkin muualle yöksi. Mieheni isällä on ollut samankaltaisia ongelmia alkoholin kanssa, joten koin, että hän ymmärtää miksi soitan yöllä apuja.

Nyt kesällä sekoamiskohtauksia ei ollut, mutta kerroin hänelle olevani huolissaan hänen juomisestaan. Hän joi kahdeksan viikkoa putkeen, joka ilta vähän. Suunnilleen 1-4 kaljaa per ilta. Minusta se oli huolestuttavaa. Hänen mielestään ongelma oli minun, jos kerran koin sen ongelmaksi. Hän oli kovin hyökkäävä ja perusteli juomistaan, sillä, että se saa jaksamaan huomiseen. Pyysin häntä hakemaan apua, mutta hän kieltäytyi. Seuraavana päivänä pyyteli anteeksi käyttäytymistään kun oli miettinyt asiaa.

Kaksi viikkoa sitten hän taas sekosi. Haukkui minua ja oli todella ilkeä. Kertoi juoneensa 10 kaljaa. Enää en suuttunut, en itkenyt, en hermostunut. Ainoastaan tunsin tyhjyyden tunnetta, surullisuutta, epätoivoisuuden tunnetta. En enää tiedä mitä voin tehdä. En luota enää mieheeni. Ilmaisin tunteeni ja lopulta hän sanoi, että on valmis kokeilemaan elämää ilman alkoholia. Olin tyytyväinen päätökseen ja kerroin tukevani häntä. Hän kuitenkin toivoi, että jos hän olisi ottamassa kaljaa jääkaapista, niin minä kieltäisin häntä. Siihen en suostunut. Sanoin olevani hänen vaimonsa. Siihen tehtävään hän tarvitsisi tukihenkilön. Mutta apua ei halua silti hakea. Ja parin päivän päästä sanoi, että haluaa kuitenkin juoda saunakaljan silloin tällöin. Eli kokonaan ei ole valmis luopumaan alkoholista.

Nyt minua pelottaa tulevaisuus. Miten meidän käy? Kaikki asiat meillä on muuten tosi hyvin. Rakastan miestäni koko sydämestäni ja hän on aivan ihana ihminen, selvinpäin. Alkoholi muuttaa hänet aivan kamalaksi. Tunnen oloni arvottomaksi ja yksinäiseksi. Välillä mietin olenko vain nalkuttava ämmä. Haluaisin lapsia, ja mieheni haluaisi niitä varmaan vielä enemmän, ja heti. Mutta en ole valmis. En voi tehdä lasta miehen kanssa, johon en luota. En halua, että lapseni joutuvat näkemään isänsä sellaisena kuin minä olen hänet nähnyt. Se muuttaa rakkautta. Alkoholi ajaa meitä kokoajan kauemmaksi toisistamme. Huomaan itsestäni, että en halua olla mieheni lähellä kovinkaan paljoa enää. Ainakaan seksuaalisesti. Pelkään, että hän satuttaa minua taas joku kerta. Ei fyysisesti, vaan henkisesti. Sanoillaan. Olemuksellaan. Ilmeillään.

Oletteko olleet samanlaisessa tilanteessa? Kaipaan suuresti vertaistukea ja ajatuksia tilanteeseemme. Tuntuu, että olen hukassa.

Kiitos kun jaksoit lukea loppuun asti.

2

Vertaistukea ei siinä mielessä ole antaa, koska olen pyristellyt omasta suhteestani jo ulos ja olen enemmänkin toipumisen tiellä.

Mutta kuulostaa, että tuo on niin selkeä alkoholistin oireilua, ettei se paljon selkeämmäksi tuosta enää menekään.
Lisäksi huomaan että olet kyllä ihan hereillä, ja osaat tarkastella miehesi käytöstä ihan oikeasta näkökulmasta.

Mutta nyt kun olet todennut tilanteen, niin kannattaa mahdollisimman äkkiä hyväksyä ne tosiasiat. Tuo on toistunut jo sen verran monta kertaa, että voit pitää tosiasiana sitä, että se viimeisin kerta ei ole viimeinen. Se on siis fakta? Ellen paremmin sano.

Ja elämässä ei saa aina sitä miestä jonka haluaa. Elämässä luopuu joskus jostakin, mikä olisi ollut hyvää.
Eihän omakotitaloakaan mennä ostamaan, jos ei ole varaa maksaa sitä, tai lainoja. Eikä koiraa oteta, jos ei ole aikaa sille.
Ei myöskään alkoholistia kannata ottaa, ellei ole varaa siihen hintaan mitä se tulee maksamaan.

Kun olet nyt miettinyt ja tarkkaillut itseäsi kuinka luottamuksesi ja rakkautesi hiipuu, niin olet varmaan siinä vaiheessa että voit vielä valita, annatko itsestäsi sammua ihmisyyden ja rakkauden hehkun, vai annatko alkoholismin sammuttaa sen pikkuhiljaa.

Sano miehellesi, että se on joko hoitoon lähtö tai ero. Tämä todennäköisesti tulee tarkoittamaan, että voit jo alkaa pakata, koska erolla kun uhkailee se pitää toteuttaa, ja tuolla historialla en näe että miehesi raitistuu kerrasta, kun saniot asioita jotka olet ennenkin sanonut.

Suosittelen myös al-anonia. Mutta mikään ei auta ihmistä, jos hän itse antaa kaiken tapahtua. Ota siis elämäsi haltuun nyt kun vielä pystyt ulkopuolelta itseäsi tarkkailemaan, ja huomaamaan noita asioita.
Osa ei enää edes näe itsesään tapahtuneita muutoksia oltuaan kauan aikaa alkoholistin armoilla.

3

Ja muista, että vaikka eroaisitte ja miehesi valitsee alkoholin, niin se ei tarkoita sitä että rakastaminen olisi kiellettyä. Irrottaudu rakkaudella hänen ongelmastaan. Moni pitää siitä ajatuksesta, että he odottavat milloin rakkaus heissä sammuu ja kuolee, ja sitten on kivempi erota.
Minä en itse pidä sitä oikeana ajattelutapana, että pitäisi lakata rakastamasta ja muuttaa itsensä ensin toiseksi ihmiseksi, ja sitten vasta pystyy toteamaan tilanteen.
Jos sammuttaa rakkautensa, lakkaa helposti rakastamasta myös itseään ja sittenhän se alkoholistin kanssa seurustelu vasta jatkuukin loputtomiin. Hyväksy tosiasiat. Ehkä ne ovat: Rakastat miestäsi, hän on alkoholisti, hän todennäköisesti ei raitistu ja vaikka raitistuisikin, se on vuosien homma. Voit jatkaa seurustelua kun alkoholi on poissa kuvioista. Mikä estää. Mutta vasta teot näyttävät.

4

Teoriassa ehkä näin, mutta elämä on liian lyhyt siihen, että jää roikkumaan varalle ja jää odottelemaan alkoholistin raitistumista. Kun kerran terveitäkin miehiä on vaikka kuinka.

5

Totta, mutta jos ihminen toista rakastaa, niin yleensä hän vaan kuitenkin jää “roikkumaan” koska maailmalla vallitsee uskomus, jonka mukaan rakastamansa ihmisen kanssa on pakko asua ja olla yhdessä.
Jos asian kääntää niin päin, että saa rakastaa edelleen, ja etsii vain tavat oikealla tavalla näyttää se, niin rakkaus ei pala turhuuteen. Minä esimerkiksi voisin rakastaa vaikkapa miestä joka on alkoholisti, ja rakastamiseen kuuluu että en mahdollista hänen sairauttaan jäämällä ja paapomalla. Rakkautta jokainen uskoo tuntevansa, mutta jos alkaa miettiä mitä on todellinen rakkaus, se voi olla myös irtipäästämistä.
Jos ihminen ajattelee, että alkoholistin voi jättää vasta kun ei rakasta, niin jokainen nainen joka on “rakastunut” jää katselemaan jos rakkauden määritelmä on yhdessäolo.

6

Minulle tulee myös se ekana mieleen, että lopeta toisen ihmisen kyttääminen ja vahtiminen ja saneleminen mitä hän saa tehdä. ihan oikeasti se on turhaa ja epätervettä. Eikä auta ketään. Ala elämään omaa elämää. jos haluat mennä baariin niin mene, tai juhliin, niin mene ja ota se miehesikin mukaan. Jos hän sekoaa ja itsensä häpäisee niin miksi sinä siitä välittäisit? Ethän sinä ole seonnut? Tai haukkunut tai tehnyt muutakaan tyhmää. Kokeile miten se vaikuttaa mieheesi?
Rakkaus ei tunne pelkoa yms. Tunne joka pitää sinua otteessaan ei ole oikeaa rakkautta. Tiedän sen koska itse kärsin samasta tunteesta ja väitin kovasti että se on rakkautta. Ei se ollut. Koska en uskaltanut edes nukkua öisin kun niin pelkäsin häntä. Silti kun hän oli selvinpäin niin olin huumaavan onnen tunteen pauloissa. Ja taas uudestaan ja uudestaan kaikki romahti. Kunnes olin itse melkein hermoromahduksen partaalla ja valmis mielisairaalaan, huolen ja unettomuuden ja sitten vihan, katkeruuden täyttämänä.
Minusta tuli katkera ja vihainen. Unelmat olivat romahtaneet.
Kannattaa lukea muiden tarinoita ja kuunnella haluaako itse samanlaista?
Al-anon on myös yksi hyvä paikka missä saa tietoa miten elää alkoholistin kanssa jos sittenkin päättää jäädä liittoon.

7

Hei! Hyvin tuttua on tuo kertomuksesi miehestäsi. Näitä samoja asioita olemme varmasti me kaikki alkoholistin kanssa eläneet käyneet läpi. On sopimuksia, jotka rikotaan, onnettomuuksia, pettämistä, väkivaltaa jne. Mutta kaikista pahin asia, joka omalla kohdallani tuli vastaan, oli lasteni kärsimykset. Toinen lapsista oireili unettomuudella ja lopulta sai paniikkikohtauksia. Nyt olen ollut lasten kanssa toisessa osoitteessa joitakin viikkoja ja lapsen oireilut ovat taaksejäänyttä elämää.

Toivon todella, ettet sinä joudu koskaan kasvattamaan lapsia samanlaisessa ympäristössä, kuin minä jouduin. Mies on lapsille ihanin, rakastavaisin ja hellin isä, mitä olen koskaan nähnyt. Myös minulle hän on ollut aina äärimmäisen ihana. Yritti hakea apua kolmelta eri taholta, onnistumatta. Nyt ymmärrän, että haki apua vain siksi, etten lähtisi, ei siksi, että olisi itse kokenut juomisen olevan niin suuri ongelma. Vaikka näin väittikin. Nyt ymmärrän, että kuitenkin hänellä ollut koko ajan mielessä, että voi vielä joskus juoda…

Annan vain sen neuvon, että ole rehellinen itsellesi ja luota omaan intuitioosi. Ero on hirveän raskas asia, saatikka, kun joutuu eroamaan ihmisestä, jota rakastaa. Lähtiessäni puhuin ja ajattelin tätä asumuserona, se oli ja on edelleen itselleni helpompaa. Antaa ehkä vähän turhaa toivoa yhteenpaluusta, mutta ei tunnu niin raskaalta vaihtoehdolta… Ajattelen niin, että jos jonain päivänä tulisikin se tunne, että nyt voin taas mieheen luottaa, niin sitten voisin palata. Olen kuitenkin varma, ettei sitä päivää enää koskaan tule, luottamus on mennyt liian monta kertaa.

Paljon tsemppiä, luota omiin tuntemuksiisi ja ole realistinen. Mieti myös sitä, kuinka pitkään haluat elää tuollaista elämää, jota nyt elät. Laita vaikka jokin aikaraja itsellesi, jota pidät itse takarajana. Äläkä lipsu siitä. Tämä ei ole mukavaa kuultavaa, mutta alkoholisti on aina alkoholisti. Alkoholisti lupaa sinulle kuunkin taivaalta, jos vain jäät, tämän jälkeen hän pettää lupauksensa uudelleen ja uudelleen. Kaikkea hyvää sinulle!

8

mutta eikö nämä ihmiset jotka ovat alkoholisteja, mielisairaita yms. tai mitä lie, ansaitse kuitenkin tulla jossain rakastetuksi? Hylkääminen on aika kamala tunne, kun joutuu hylkäämään toisen ihmisen. jättämään oman onnensa nojaan. Mutta se on pakko tehdä, että ehkä he löytävät oikean avun.
Toivon että nämä hyljätyt löytäisivät sitten avun, oikean avun, oikean rakkauden joka heidät pelastaa. Se en ole minä, eikä sinä, eikä kukaan muukaan ihminen vaan Jumala.
Koska olen huomannut että jos alkoholisti raitistuu ilman Jumalan väliin tuloa, niin hän vain on yhtä kiero kuin ennenkin, nyt vain ilman viinaa ja ehkä julmempi ja viekkaampi saadakseen tahtonsa läpi. Tai hänestä tulee tosi töykeä ja yksoikoinen, puhumaton, kun ei ole enää voiteluainetta.
Mutta jos hakee apua hengellisesti niin silloin on pakko muuttua myös henkisesti.

9

Tämä ei ole mikään silmä-silmästä juttu enkä kannata mitään kostamista.
Mutta jos miettii, että hylkään alkoholistin ja olen kamala ihminen. Niin miettiä ennen sitä, että eikö minua itseäni ole juuri hylätty pahemman kerran?
Siinä samaistuu lähinnä omiin tunteisiinsa, kun säälii alkoholistia joka tulee hylätyksi.
Alkoholisti on sinut hylännyt ensin, ja ennenkaikkea hän hylkää itsensä juomalla jatkuvasti viinaa/väärinkäyttämällä alkoholia/juomalla huolimatta selkeistä haitoista ympäristölle ja itselleen vaikka se tapahtuisi kuinka satunnaisesti.
On totta että alkoholistikin tarvitsee rakkautta, mutta maailmassa on hyvyyttä ja apua ilman, että se alkoholistin hylkäämä läheinen ottaa tehtäväkseen sääliä ja paapoa hänet jo hylännyttä ihmistä. Ja joskus pahinta hylkäämistä on jatkaa paapomista, kun näin toimimalla alkoholistille ei itselleen selviä konkreettisesti ikinä alkoholismin haitat.

10

Alkoholismia pidetään sairautena. Juomisen pakkomielteen lisäksi taustalla on usein ratkaisemattomia tunne-elämän ongelmia.
On oikein suojella itseään sekä juomisen että noiden tunne-elämän ongelmien seurauksilta. Aina sen ei tarvitse merkitä koko ihmissuhteen katkaisua, mutta voisi olla viisasta siirtää vastuta alkoholistille itselleen. Hän on kuitenkin tehnyt tähän asti sen päätöksen, että jatkaa juomista eikä hakeudu hoitoon.
Erillään asuminen ja toisen tapaaminen vain silloin, kun hän on selvin päin, voisi olla tällainen ratkaisu. Silloin alkoholisti päättäisi juomalla olla tapaamatta sinua. Itse voisit sitten ratkaista kuinkaa pitkään haluat olla sidoksissa ihmiseen, joka ei hae itselleen apua. Monet AA-laiset ovat sitä mieltä, että tärkeän ihmissuhteen katkeaminen on hyvä syy uudenlaisen elämän etsimiseen.
Kannattaa hakea itselleenkin vertaistukea läesten ryhmistä, tuli sitten millaiseen ratkaisuun tahansa. Kun asioistan puhuu ja kuuntelee muiden kokemuksia, saa paremman näkökulman ihan käytännönkin ratkaisuihin.

11

Jännä juttu, kun nyt lukee muiden kirjoituksia niin selkeästi näkee sen että alkoholisti, narkkari hakee aina jonkun turvapaikan, jos en minä sitä anna niin joku toinen, viimekädessä äidit, isät, sukulaiset.
Mutta se tunne mikä on silloin kun kiinni jossain ihmisessä joka ei ole terve, on jotenkin omituinen ja ahdistava. Siinä on kireä ja surullinen ote. jokin joka pitää otteessaan.
Näin jälkikäteen, kun olen irti päässyt, sen tajuaa ihan selkeästi että se on aika ahdistava ja kiristävä tunne josta ei meinaa irti päästä. Vieläkin se joskus tulee ja silloin sitä kaiholla ajattelee että teinkö oikein kun erosin.
Mutta elämä on milloin mitäkin tunnetta tulvillaan.