Minuun on viime päivinä osunut sellainen käsite kuin ”tunneyhteys”. Ymmärrän sen niin, että kun ihmisellä on riittävän hyvä yhteys omiin tunteisiinsa, hän itse asiassa tiedostaa tarpeensa. Jostain luin tai kuulin hyvän kiteytyksen siitä, miten tunteita on oikeastaan vain kahdenlaisia ja kuinka niitä voisi tulkita: kielteiset tunteet kertovat tarpeista, jotka ovat täyttämättä ja myönteiset tunteet tarpeista, jotka on tyydytetty. Kylläisyys hyvän aterian päälle kertoo siis ravinnon saamisen tarpeesta, joka on täytetty ja joka ilmaisi itsensä aiemmin nälkänä tai vaikka ärtymyksenä, mikäli nälkä oli jatkunut pidempään.
Päihderiippuvuudestani olen oppinut, kuinka se ulottaa lonkeronsa juuri tuonne tunneyhteyden alueelle. Jotkut ovat oppineet juomaan suruunsa, eli kielteiseen tunteeseen. Monet juovat tylsyyteensä, mikä ehkä kertoo siitä, että elämästä nyt puuttuu jotain sellaista merkityksellistä sisältöä, mitä tarvitsisi. Minä olen juonut eritoten stressiini, mutta ne laukaisevat tekijät ovat olleet hyvin positiivisia tunteita: alan ikään kuin tehtailla myönteistä mielikuvaa juomisen tuomasta rentoutuksen tunteesta, kun siihen hektisen työpäivän jälkeen tarjoutuu palkitseva tilaisuus. Nyt, kun kirjoitan tätä, huomaan, etten ole osannut kuvata tuota tunnettani aiemmin näin hyvin. Näin juomisellani oli nyt tällainen aftereiden kaava koko kevään ajan jo talvesta alkaen. Lopulta siitä tuli taas kiihtyvä kierre ja noita aftereitakin mahtui viikkoon usein kolme.
Enkä tosiaankaan juonut maun vaan alkoholin vaikutuksen takia, kuten useimmat juovat. Siitä saa keinotekoisen rentoutuksen tunteen sellainenkin, joka ei yhtä useampaa juo. Aivan samalla tavalla hän saisi rentoutuksensa muillakin tavoin kuin alkoholilla. Minultakin tuo yksi tuoppi ajoittain onnistui, mutta sekin oli vain yksi matkalla siihen iltaan, kun jo tilasin yhdeksännen tuopin kylkeen näkäräistä vielä, kun ennen pilkkua ehdin. On ollut monia iltoja, joina lähdin ajoissa kotiin, mutten selvinnyt ennen aamua uuteen hektiseen päivään, jonka vietin päänsäryn ja kuvotuksen vallassa. Huono yhtälö, ei toimi eikä ole edes hintansa arvoista.
Kun nyt olen voinut rauhoittua lomallani ja sain siitä tavallaan ulospääsyn kierteestäni (jo huhtikuussa tiesin, etten pysty tätä kierrettä enää katkaisemaan jumiuduttuani jo tiettyyn kaavaan niin pahasti kuin päihderiippuvainen voi jumiutua), olen onneksi päässyt näihin tunteisiin aika hyvin käsiksi. Stressit sun muut painoivat päälleni sellaisella voimalla, etten voinut kuin itkeä monta päivää peräkkäin. Tunsin vihaa ja kiukkua ja surua ja kaikkea mahdollista, mitä olin huonollakin menestyksellä yrittänyt aiemmin hillitä siksi, että juomieni välissä tulin vain koko ajan hermostuneemmaksi ja herkemmin ärsyyntyväksi. Olin aivan yksi sekopää koko talven ja kevään ajan ja suutuin kotona aivan tuosta vaan. Tätäkin kova tirraaminen teettää eivätkä sen vaikutukset jääneet minulla siis vain humalaan ja krapulaan. Olin aika kujalla itsestäni ja siitä, mitä tunnen ja tunteideni alla tarvitsen.
Nyt olen levännyt. Olen käyttänyt kaiken tarmoni, sen mitä on, oman mielenterveyteni hoitamiseen. Vaikka tästä ryyppäämisen kovan kierteen päättymisestä on vasta parisen viikkoa ja hullun vaarallisesta kokeilujuomisestani muutama päivä aikaa (kerron tästä omassa ketjussani Lopettajissa), olen jo nyt onnistunut saavuttamaan esim. tasaantuneen unirytmin. Syön säännöllisesti ja pystyn jopa keskittymään lukemiseen pidemmäksikin aikaa. Tämä kykyni on ollut aivan riekaleina jo pidemmän aikaa.
Kun en siis soosaa aivojani ja hermostoani etanolilla vaan keskityn itseni havainnointiin ja huolehtimaan todellisista tarpeistani, aika monet tärkeimmistä asioista alkavat luistaa saman tien. Ja tämä tekee mielen rauhallisemmaksi ja minut tietoisemmaksi siitä, mitä tunnen ja tarvitsen. Tiedän, että mielihaluja tulee vielä! Minä olen edelleen riippuvainen ja vasta aivan vihreässä alussani lopettaa alkoholin käyttäminen. Mutta pyrin minimoimaan juomishimojen mahtivoimat siten, että pidän huomioni perustarpeiden tyydyttämisessä ja tunteideni tarkkailemisessa.
Sellaista sääntöä olen tankannut kuin HALT: hungry, angry, lonely, tired. Jos on nälässä, kiukkuinen, yksinäinen tai väsynyt, niin tämän säännöstön mukaan olen alttiimpi juomishimon tunteelle. Tunteita tulee ja menee, mutta varsinkaan tässä ensimmäisinä viikkoina ja kuukausina niitä kannattanee myös ehkäistä sen, minkä pystyy. Ottaa aikansa opetella muutenkin pois tavoista, jotka ovat sotkeneet aivojen mielihyväkeskusta ja palkkiojärjestelmää.
Minäkin tunnen päässä naksahtamisen tunteen, mutta luulen, että sellainenkin naksahdus johtuu lopulta jostain sellaisesta, että päässäsi piilee opittu reaktiomalli, jonka jokin tunne ja sen taustalla oleva tarve laukaisee. Sitä naksahtamisen hetkeä täytyy ainakin minun opetella tarkkailemaan ja sen jo naksahdettua toimimaan jotenkin toisin. Tosiasia on, ettei mikään inhimillinen tarve huuda etanolia kehoon sen välttämättömänä polttoaineena, vaan kyse on ajallaan opitusta tavasta reagoida johonkin todelliseen tarpeeseen:
Lohdullista on se, että vaikka tämä mekanismi päässä olisikin, voimme oppia pois sen käskytyksestä ja samalla parempia tapoja toimia. Aluksi se on varmasti meille hankalaa ja tylsää, mutta sekään ei voi olla ikuista.
Tiedän sen siitä, että olen tavallasi myös luopunut pariinkin otteeseen pariksi-muutamaksi vuodeksi ja näiden pätkien jälkeen taas kuukausiksi kerrallaan. Ja sitten olen toistuvasti myös palannut samaan kaavaan ja todennut, ettei tuo mekanismi mihinkään häviä vaikka se vaikenisikin, kun sitä ei vain ruoki.
