Jos päihdekamppailus ei niinku riittävästi haastetta, voisko itsellensä asettaa päivittäisiä tai muuten lyhyen ja mahdollisesti pitkän tähtäimen haasteita? Niiden ei tarvi kenenkään muun mielestä olla vaikeita asioita, itse sen tietää. Mul on -sorisoritaastätä- diagnoosiinkiin liittyväksi jutuksi katottu “välttelevä käytös”, mut jos ny hetkeks unohtais ton psykiatrilandian nii sanotaan normikielel hankalan asian siirtäminen. Nymmä pyrin esim.hoitaan jonku ärsyttävän tai p e l k ä ä m ä n i asian nopsaan, pääseepä siitäkin. Eilen ihmettelin sähkölaskua, jota luulin suureksi ja soitin isännöitsijätstoon. Mä inhoan tollasia soittamisia, saatan mennä jonkisortin paniikkiin. Pelkään edelleen monesti ihmisiä. Ja toine vois vaik ny olla tiskit, niit eijo kiva jättää lojuun. Eka huuhtasen, jossai välis sit tiskaan. Pikkujuttuja? Voep olla, mut edistää mun hyvinvointia. Itsekunnioitusta. Tunnetta siitä, et vaikken haltsaa kaikkea, j o t a i n kuitenkin. Jos muista tyhmä idis, sopii, mut m ä koitan tätä. Mua auttaa pelos tai paniikis puheen tai liikkeiden hidastaminen, auttaa jotenkin rentoutumaan ja keskittymään. Voihan sitä k o k e i l l a…
^ Mä oon itelleni kans laittan haasteita; vielä ne usein liittyy päihteettömyyteen mut myös siivoamiseen ja kavereiden yhteydenpitoon. Nyt parin tunnin pääst 24h ilman röökiä; USKOMATONTA 
!! Ja onnistuin sittenkin vähentämään sen 5mg:istä pamia neljäsosan; vähä voin olla ylpeä itestäni! …
Mut siskolla edellee, tsemppiä kaikille ja asettakaa niitä tavoitteita; elämä on tosi turhaa jos ei tavoittele mitään suurempaa. Eihän niiden isoja tarvitse olla mut ite ainakin tahdon kokeilla rajojani; täl kertaa päihteettömyyden kans. 
Ainakin allekirjoittaneella on ollut ja on edelleen itsestäänselvää yrittää pitää asiat mahdollisimman yksinkertaisina ja edetä edelleen ‘päivä kerrallaan’. Ts. en aseta itselleni kuin pieniä tavoitteita ja yleensä yksi askel kerrallaan…Olen itseni kohdalla huomannut, että liika kuormittaminen ei saa aikaan kuin vahinkoa. Mulla on pitkän tähtäimen alustavia hahmotuksia, mutta muutoin yleensä asetan vain yhden tavoitteen joka on lähinnä lyhytaikainen…etten kuormita kapaisteettiani ja retkahda. 
Vau, malibu! Onnittelut! Jos sul hirmu hinku iskee, onko sul omal kohdal jotai nikotiinikorvauksen käyttöä vastaan? Pieni kaupallinen tiedote, nicotinell-purkka on aika hyvän makusta. Itse asias yks apteekin kassahlö on mul jo sanonu, et ei tämäkään olis pysyväks tarkotettu. Mut hei haloo ! Juu, Alexandra, emmä tarkottanu et rupeampa täs astronautiksi tai kiipeän Mount Everestille, mut ku bentsojahan käytetään ihan lekurin luval “toimintakykyä” lisäämään, jos ihminen on esim.niin pelkotilois tai voimakkaas ahdistukses, et ei vaan pysty johki, mut vuosien kulues käy usein niin, et niit ottaa heti aamusta, jotta ylipäänsä pystyy yhtään mihkään ja tarvii niitä sit koko ajan, toimiakseen. Ja jos mopo karkaa käsistä,niinku mul, ilman olo = vain tuskaista odotusta, jos ei pysty hankkiin… Ja eikse sit taas ole ihan vaan addiktiota… Siis yksinkertaisia asioita mä ensisijaisesti tarkotankin. (Tosin olis kiva oppia jotain aivan uuttakin…) Et tarttuu päivään omin voimin, tekee niitä asioita, joiden tekemiseen niin muka tarvis bentsoja, ja joskus toistenkin tuella, eikä pidä pilleripurkkia sängyn vieres, et voi ottaa, kun ei u s k o voivansa edes nousemaan ylös ilman… Periaattees tietty toipumista siis, mut mitä siihen sisältyy kenenkin kohdal, voi olla erilaista. Tänään esim.on hoidettava yks asia, kun ärsyttää, eikä haluis eikä jaksais. Mut hoidanpa, kun se ny vaan on reilu teko.
Mä asetan itselleni paljon haasteita jatkuvasti, jotta saisin pidettyä itseni tekemisessä kiinni. Esim. aloitin avoimessa yliopistossa opiskelun, mikä on mulle täysin uutta 
Siinä on sitä suurta rohkeutta, kun haluaa sovitella pahoja erimielisyyksiä. Haastetta on siinä ihan tarpeeksi, kun koittaa o p e t e l l a tulemaan ihmisten kanssa toimeen. (Oon niin surkee ihmissuhteissa, puhumattakaan parisuhteista 
.)
Hyvä kysymys. Tajusi olevansa taas niin alkutekijöissä.
Madde.
Miten tätä asiaa voisit lähteä ratkaisemaan? Mielestäsi?
En tiedä. Keittää yli niin helposti. Mut, todella paljon on kyllä auttanut, ettei käytä aineita tai esim. pameja. Pystyy paremmin kontrolloimaan vihaa. Pystyn kuitenkin hieman rauhoittumaan. En ala nimittelemään tai lyömään… Voikun vielä osaisi olla enemmän hiljaa hankalissa tilanteissa tai ilmaista itseään rauhallisesti. Vaikeammaksi tulee, jos vastapuoli provosoi tai vaan jankuttaa ylimielisesti vastaan.
No mun on nykyää kuten toises topicis mainitsinkin; pakko käyttää korvausta (=laastaria) tai ei tuu mitää. Iteasias klinikal kiels lopettaast viime viikol, mut ku sisko oli lopettan n. 2vkoa ennen ja sen mies kk:s aiemmin ni oli sellast seuraa et mukaa vaa!
Mul ois haaste luonteen tai pikemminkii luontenpiirteiden muuttaminen. Stressaan aivan liikaa joka asiast ja monet asiat tuntuu liian suurilt. Sit on viäl ihan sama ku Maddel et jos oon töis ni se tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta välil… Mietin aina mitä muut miettii musta ja vaikutanko tyhmält tms.
Mut oli tosi upeeta et sisko sano et nyt ku meni näin hyvin ni tulkaa useamminkii; miehet otti bisseä mut me oltii ilman. Sit käytii lenkil ja saunottii ja pelattii mm. Samoin toinen sisko on yhteydes pari kertaa viikos ja sit käyn siäl, joten se on aika paljo… 
Et kait mua paremmin kestää ku ennen.
Mä varmaa meen taas niin älytönt tahtia eteenpäin et tipun takasinpäin jossain vaihees… 
Ku jättän tosiaa ne ADHD-lääkkeetki vain siihe puolikkaasee aamul ja toisee iltapäiväl. Jotenkii tahon vaa et oon oma itteni ja porukka jaksaa mua sellasena ja sit tuppaan vaa sopimaa menoja älyttömäst ku vihdoin löytän seuraa; en paljoa uutta seuraa, avopin kans tulee jonkun verran mentyä ku se on täl hetkel “työtön” ja sit ala-koulu parhaan frendin kans myös paljon oon; sen muksutkii tykkää must. Yks yli pari vuotta kuivil ollu alkoholisti joka on mua 10v vanhempi tulee nähtyä kerta viikkoo ja porukat 1krt/2vkoo. Sit siskoa ja sen muksua pari kertaa viikos ja lenkki-kavereit.
Mut… mä tahon perheen ja tahon oman kämpän. Tai miehen kämpän, ei väliä. Onhan mul useamman frendin muksut ja sit siskon muksu lähel, mut eipä oo sama asia. Ja ku mä oon ite sen verran addikti ollu aina (jo vauvana söin niin paljo et oksensin ku muut puklas ja aina kelpas ruoka ja a-asteel sit pelit vaik oli rajotettu), ni en tod. taho et jos saisin muksun; ni se ois addikti jo syntyessää… Seuraava kokeilu ni se ois samantien koukus; sentää nyt tietäisin et se ei johdu musta jos niin tulis käymää… Mut elämää aika turha spekuloida liikaa… 
Menee ihan offiks, kait se on paras mennä noiden papereiden luo; tahtoisin nukkuu mut avokki kuorsaa niin perkeleest ettei paljoa kiinnosta just nyt 
…
Jäin miettimään… siis pyrkimys muuttaa luonteenpiireitä. Nostit esille, että stressaat asioita, miten etenet?
Tai, että onko siinä sellainen tietty malli, miten kuvio menee, toistuu? Mikä olisi ensimmäinen askel tässä muutoksessasi?
^Mä en Tuomo tiedä sit ekaa askelta. Oon yrittän miettiä käytöstäni et mistä stressaan ja ainakin jos asiat ei mene kuten oon kuvitellu; oli ne sit mitä tahansa. Sit jos kämpäs on jotain jota pitäis siivota enkä saa aikaseks ja usein jos tahdon jotain kaupasta eikä oo rahaa, ni sit ahistun… Tää vika johtuu varmaan siitä, et oli aika jolloin ei ollu rahaa narkkaamiselt edes ruokaan ja silloin oli myös syömishäiriö eli vaik ruokaa ois ollu, en sitä syöny. Nyt sit tahtoisin kaiken samantien.
Mut oon pyytän et mulle huomautettais heti ku alan kiihtymää et voisin rajoittaa ajois etten suorastaa “räjähdä”. Samaa sanottii Järvenpääs et mä ikääkuin eka kilahan jostaa ja sit kiihytän vain tahtia vaik pitäis rauhottua jos jokin ei mee kuten mä oletan. Mul on hirvee tarve hallita koko elämääni ja sehän o mahdotonta et sitä pitäis opetella. Sama et mul on todella korkeat kriteerit itelleni jotka pitää täyttyä (no just kämppä tosi siisti, pitäis saada aikaa joka päivä jotain kongreettista, usein monta asiaa ja oikeastaan ei sais lojua yhtään vaa olla kokoajan reipas ja hyödyllinen) ni tost pitäis oppia pois. Just tuon takia tulee töissäkin aina vaikeuksia ku yritän tehdä kaiken niin viimisen päälle et sit saattaa joko jäädä aikataulust, unohtaa perusasiat tai vaa ite stressaantua ku odotukset on liian korkeal. Se on selitettävis sil vaatival pers. häiriöl, mut jos jatkan tätä rataa tuun saamaa burn outin jossaa vaihees… 
Yleensä kuvio on edenny niin et joku asia ei mene kuten pitää, sit mä kilahan asianosasille (voi olal esim. Kelan työntekijöit tms. tai sit perheenjäseniä jotka ei oo auttan mua saavuttaa mun päämääriä ku en ite jaksa) ja sit sen jälkee oon joko retkahtan tai tehny itelleni jotain. Nyt oon päässy siihen ast et en retkahda mut puhun itsarist kyllä. Nyt on onneks työ-toimintaa soiteltu ja tulossa, jotta voisin arvioida itseäni muutenkin kuin vain omil kriteereil jotka on liian tiukat. Tietty noiden kriteereiden löydentäminen ja muutenkin relaaminen eri asioiden suhteen helpottais, mut pelkään et luisun takas aikaa jolloin en siivon lainkaa enkä tehny muuta ku katson telkkua… 
Tarkotus ois päästä siihen et ku huomaan tai muut huomaa et nyt alan hermostua jostain, joko teen asian tai hyväksyn sen vaikka tekemäl lenkin tms. Vaikeaa on ja ku en osaa edes itkeä ellen oo tosi raivoissani tai väsynyt kuten tänä aamuna ku nukuin vaa 1½h. Sit viäl avokki syytti et oon vetän jotain vaik ite kuorsas ja mähän sit siivosin vaatehuonetta ja seiskan aikaa siirryin siivomaan roskiskaappia ja heittämää turhia astioita roskiin & tiskaamaan älytöntä määrää pakaste-astioita ni mä kuulemma olin mekannu niin paljo et se ei saanu nukutuks! Käskin sit olla tulematta takas ja raivosin aivan älyttömäst ja vaadin röökitkii takas + viäl poltin yhen ja klinikallakaa en meinan edes lomia saada ku olin niin masentun & suuttunu. Mä vaa koen et mul ei oo paikkaa täs maailmas; työkkäri ei toimi, en voi vaihtaa 50 kilsan päähän opiskelee alaa joka kiinnostaa ja sit vain päihteettömyys, urheilu, siivoaminen (+sisustaminen johon ei oo enää rahaa), askartelu, sekä kavereiden näkeminen on kriteerit jolla itseäni arvostelen. Masentuneenahan onkin todella luova ja jaksaa askarrella . Kohta varmaan luisun takasin syömishäiriöön ku se on ainoa tapa oikeasti kontrolloida tekemisiään kunnolla… En vaa tahtois siihen takas enää…
Mut tiedän kokemuksesta et jos töitä saan, ni asiat paranee koska silloin koen et muhun luotetaan ja mun panosta tarvitaan. Siks vituttaakin et ei edes yritetä työllistää entisiä käyttäjiä (meilläpäin), ei saa edes aikoja ja omahoitsu joutuu mun puolest soittelee ja jättämää soitto-pyyntöjä ku jollekin ala-ikäselle, koska mua ei oteta tosissaan! Kumma asia, joka ärsyttää aivan tajuttomast; mä ku tahtoisin kuitenkin kehittyä ihmisenä eikä se oikein kotona onnistu! Lisäks ikä alkaa painaa ni pitäis saada ammatti ja vakityö (hyvä yrittää ku työttömyys 15%) sekä pudottaa lääkkeet et vois miettiä muksua joka ois se tavote. Ja sitä ennen pitäis saada käytöskin kuriin… Mut vaikea on kyl miettiä et miten sais pidennettyä pinnaa ja millä sitä arvostais itseään muutenkin kuin vain suorituksilla! Ennen kriteereit oli laihduttaminen ja ahdistuksen purku-keinona viiltely, mut eipä tuo uhkailu paljoa auta asiaa kuitenkaan ku sit läheiset pelkää et teen itelleni jotain… Ja välil tekis kyl miel tehdäkin ku ei anneta mitään tukea muualta ku klinikalta…
Mulle on hirveän iso haaste hoitaa kaikkia paperiasioita. Inhoan soittaa johonkin virastoihin jne, ja kuitenkin mulla olis nytkin iso kasa erilaisia asioita, joita pitäis selvittää. Jätän aina ne asiat lojumaan, ja joudun itse kärsimään siitä, kun en saa riittävästi aikaiseksi
Pitäskö sinun laittaa asioita hieman järjestykseen nasaalisti?
Tee vaikka lista, että mitkä asiat pitää hoitaa ensin jne. Onko siinä juuri se alottamisen vaikeus?
Oon tehnyt erilaisia listoja, mut siltikään en saa hoidettua kuin välttämättömimmät, jos niitäkään. Ennen vetosin siihen, ettei ole aikaa, mutta todellisuudessa kiireessä saan enemmän aikaiseksi. Olen perjantaiksi varannut aikaa pari tuntia siihen, että kahlaan papereita läpi ja tsekkaan, mitä kaikkea pitää hoitaa heti ja mitkä voivat odottaa. Kai vähitellen pääsen takaisin normaaliin rytmiin kiinni…
Tiedän kokemuksesta, miten kovin vaikeaa on tohtia rohjeta uskaltaa ryhtyä ruveta alkamaan…
Jos yhtään jeesaa, myös mun, ja monen, jollei kaikkien?- mielestä ne paperi-ja virastoasiat on ikäviä. Jotku menee ihan paniikkiin niistä, mul taas on ollu puhelimel asioiden hoitaminen vaikiaa, mut joskus olen osannu nauraaki ittellein, ja joskus ne asiat ei ole ollu edes helppoja selvittää. Ja sit se erittäin hermoil käyvä vastaus, kun asia ON oikeest vaikea, et “mitääköhään te nyyt maahdatte tarkoittaa?”, ikään kun oisin ympyrämäisiä neliöitä pyytämäs. Mut mä pidän puoleni, peRrkula ! Tän päivän haaste on treeni, olen hiukka siirtäny, mikä oli ihan jees, kun oli tullu taukoa. Jep jep.
Haaste. Josko nyt nousisit, Pöllö, sielt lämpösest pedist ja rupiaisit töihin. Kyllä! Ja ilman nappeja ! Het paekal! Hei hei ja hyvveä päeväjjatkoa kaekil!
Ja päivä lähti hyvin käyntiin?( ilman nappeja)
Mä aion laittaa hakupaperit kouluun… Joko agronomiks tai muotoilijaks… Siit sitte askartelu-ohjaajaks vois vaik erikoistua tai sisutamiseen; tosin se on stadis se suuntautumisvaihtoehto. On mukava et mä en voi vaihtaa kaupunkia, sit jos tarvii majotuksen ni avokki vuokraa omal nimel mulle kämpän ja mä sit vuokraan sille kämppää ja sossun mielest (neuvonnan) se on okei, koska korvausta ei voi vaihtaa toiseen kaupunkiin ja tääl paikas ei voi valmistua ku inssiks tai tradenomiks joista kumpakaan ei kiinnosta; ihme et edes on noin paljo vaihtoehtoja 
…
Mikäli olis artesaani vaihtoehtona ni sekin vois käydä alkuun ku sais varmast osan korvattua ku oon toisen asteen suorittan mut eipä ole sitäkään joten se on ilm. lähettävät AMK:hon. Mielelläni meen opiskelee ku sano viäl työkkäris et saan työmarkkinatuen eikä tarvi sil prkleen minimi opintotuel kituuttaa jol ei edes pärjää. No kunhan pääsis sisään eka sinne opiskelemaan; vähä pelottaa ku ei oo edes ennakkotehtäviä kuten aiemmin… No jos ei muuta ni uskoa siihen et jotain on silti tarkotettu mun varalle tulevaisuudessa, sitä tarvitaan. Mä en kyl jaksa hakea vaik 5 vuotta, en sit millään, sit saa tulla jotain muuta! Mut on kuitenki torjuttu niin hemmetin mones paikas välil siks et tiedän alasta liikaa ja turha lukea silloin sitä (entäs ne paperit sit??? ) ja välil et en osaa tarpeeks kaikkea joten ottaa sellasen joka osaa eli ainainen väliinputoaja oon. No nyt laitan soittamaa tuolta töistä sit joka päivä sinne niin kauan et lupaa mut ottaa opiskelee ja soitan itekin ellei aio entist nistiä ottaa muuten… Ei varmaa paljoa auta et jätin edellisen tutkinnon kesken ja roikuin silti kirjoil vuosikaudet… Mut kysees oli aivan eri ala, eri opettajat; puhumattakaan oppilaist, jotka oli im. jääneet y-aste-ikäisiks älykkyydeltään tai pikemminkin sosiaalisuudeltaan ku oli samanlaiset ryhmät josta sit ulkopuolelle jätettiin porukkaa, et toivottavast ei työelämään asti ole pääseet…