olen toimittaja Timo Kiiski ja teen Iltalehden viikonvaihdeliitteen Tästä puhutaan –aukeamalle juttua pikavipeistä ja kulutusluotoista. Ajankohtaiseksi aiheen tekee hankkeet pikavippifirmojen toiminnan rajoittamiseksi.
Aiheesta aiemminkin kirjoittaneena tiedän, että pikavipit näyttelevät isoa osaa uhkapelaajien elämässä.
Nyt etsin aiheesta mahdollisimman luotettavan oloisia ja itsekin pikavippikierteestä kokemusta omaavia haastateltavia. Jutun deadline minulla on perjantaina 11.5. Eli viikon sisällä haastattelu ja juttu pitäisi kirjoittaa.
Haastateltavan haluaisin mieluusti saada rohkeasti oikealla nimellä ja kasvoillakin: ihan vain jutun uskottavuuden takia. ‘‘Nimi muutettu’’ - juttuja valitettavan usein epäillään toimittajan päästään keksimiksi. Mutta mikäli reilusti omalla henkilöllisyydellään esiintyvää ei löydy, voidaan juttu tehdä myös anonyymisti, eli nimet muuttaen ja henkilöllisyys salaten.
Juttu on iso kokonaisuus ja tämä olisi vain yksi osa sitä. Jutut annan etukäteen aina tarkistettavaksi. Juttu on mahdollista tehdä puhelimitse tai jopa sähköpostikirjeenvaihtona.
Olisin kiitollinen, jos tätä kautta löytäisin haastateltavan.
“Peluurin vuosiraportti kertoo, että rahapelaamisen uusi 18 vuoden ikäraja on toiminut hyvin, mutta samaan aikaan aikuisväestön peliongelmat ovat syventyneet.”
“Rahapeliautomaattien valvonta osoittautui haastavaksi Hämeenlinnassa ja Kotkassa”
Eli “viralliset totuudet” ovat erisuuntaisia mitä karu todellisuus.
Ei liene yllättävää että “rahapelaaminen on alaikäiselle helpompaa kuin tupakan tai alkoholin osto.”
Mitä RAY aikoo todella tehdä asian eteen muuta kuin ulkoistamalla vastuun liikeyrittäjien eli asiamiesten vastuulle?
Lasten ja nuorten suojelu rahapelaamiselta on todella tärkeää. Nuorena on altis kaikille vaikutteille ja monen meidän peliongelmaisen tarinan alku juurtaa juuri nuoruusajan pelikokemuksiin.
Suomi taisi olla Euroopan viimeinen maa viime kesään asti, jossa alaikäinen sai pelata rahapelejä. Tähänkin tarvittiin Euroopan komission painostus, johon RAY sai vielä neuvoteltua pitkän siirtymäajan. No, Suomessahan on tämä rahapeliyhtiöiden vastuullisuus “geeneissä”, jos saan siteerata Veikkauksen toimitusjohtajaa.
Nyt tämä juttu oli sitten ilmestynyt otsikolla “Pikavipit pilasivat elämäni”. Jutussa haastateltava Kalevi Laine kertoo kuinka hän ensin pelasi rahapeleihin 46 neliön asuntonsa ennen kuin pikavipit astuivat kuvaan. Juurisyy oli siis pelihimo RAY:n automaatteihin ja pikavippi oli tapa rahoittaa pelaaminen, kun realiomaisuus (asunto) oli ensin pelattu.
Itse olen nuorempana kärsinyt pelihimosta, josta tosin pääsin eroon, kun opiskelin taloustieteitä ja tutustuin todennäköisyyslaskentaan ja pelien negatiiviseen tuoton odotusarvoon. Pelaaminen oli vain yksinkertaisesti varma tapa päästä rahoistaan eroon pitkällä aikavälillä ja tuon käsittäminen ja taustan ymmärtäminen saivat itseni lopettamaan eli kykenin toimimaan rationaalisesti.
Oman kokemuksen perusteella osaan kyllä asettua muiden peliongelmaisten saappaisiin ja ymmärrän kuinka koukuttavia nuo automaatit voivat olla ja kuinka pakonomainen tarve pelata voi ohjata ihmisen käyttäytymistä.
Sitä jaksan hämmästellä, ettei varsinaiseen juurisyyhyn eli pelihimoon kiinnitetä riittävästi huomiota. Pikavippien rajoittamisen lisäksi olisi vakavasti harkittava myös varsinaisen ongelmien juurisyyhyn vaikuttamista eli rahapeliautomaattien kieltämistä kokonaan ja tarjonnan rajoittamista.
Tässä suhteessa journalistisesti tämä Iltalehden juttu ja sen otsikointi ei aivan osunut nappiin.
Juu luin jutun ja pisti silmään seuraava:
Rahaa jää VUOKRAN JÄLKEEN 500 euroa ja haastateltava asuu yksin. Onko tuo summa teidän mielestä vähän? Ei se ainakaan mitään kituuttamista ole, opiskelijana rahaa saa tuon verran eikä siitä ole edes vuokraa vähennetty. Meidän perheeseen kuuluu 2 aikuista ja lapsi ja suunnilleen samanverran jää käteen.
Rahaongelmista kärsineenä useamman vuoden ajan, olen miettinyt samaa. Pitäis varmaan järjestää itsensä kanssa johonkin velkajärjestelyn piiriin. Mitä oon tutuilta saanut ymmärtää, niin se ns. Turvaosuus joka jää joka kuukausi käyttöön on suhteellisen suuri. Ainakin verrattuna siihen summaan, minkä on tässä normaalissa velallisen elämässä jää. Suorastaan moninkertainen.
Yksin asun itsekin, vuokran ja pakollisten laskujen (sähkö, vesi, puhelin, netti) jää 300 euroa. Pakko sanoa että tiukkaa kyllä tekee, varsinkin pari pahaa tapaa omaavana. Jos meinaisi terveellisesti syödä pari-kolme ateriaa päivään ei tuo 300 riitä kyllä alkuunkaan.
Juu no ainahan velkajärjestely useimmiten sen voittaa, että ainakaan ulosotto automaattisesti vie koko ajan hamaan tappiin. Ja luonnollisesti velkajärjestelyssä on aina se, että jos ei itse asioitaan sössi enempää niin joku päivä ei ole enää velkainen… Mutta toki kauheasti kiinni siitä miten on velkaantunut, että pääseekö järjestelyyn. Jonot ovat nykyään vähän kaikkialla pitkät kuin nälkävuosi ja jos on velkaa niin moneen paikkaan ettei järjestely ole realistinen, niin ei useinkaan meinaa onnistua. Mutta yrittänyttä ei toki laiteta, kunhan vain on edellytykset tulojen puoleen päästä. Velat - tulot - onko mahdollista -akselihan sen ratkaisee.
