Hei!
Olen uusi tällä palstalla ja koen, että nyt on pakko kirjoittaa meidän elämästä. Vertaistukea kaipaisin.
Olemme olleet mieheni kanssa 6 vuotta yhdessä. Meillä on kaksi lasta.
Miehelläni on ollut masennusta/ sosiaalista pelkoa aiemmin, mutta lasten ollessa pieniä
hän on pärjännyt hienosti. Menimme reilu 2 vuotta sitten naimisiin. Mies oli suht “normaali”. Oli lasten kanssa läsnä ja osallistui elämäämme niin hyvin kuin pystyi.
Peruskoulun jälkeen hän ei ole saanut itselleen ammattia masennuksen ja sosiaalisten tilanteiden pelon takia. Hän on kouluja aloittanut, mutta lopettanut ne nopeasti ja ollut näiden syiden takia sairaslomalla.
Ongelmat on pikkuhiljaa kasaantuneet. Reilu vuosi sitten mies alkoi juomaan enemmän alkoholia. Hän oli vielä lasten ollessa ihan pieniä täysin juomatta eikä kiinnostunut baarissa käymisestä.
No vuosi sitten alkoholi maistui tauon jälkeen enemmän. Tuli “katoamisia”. Baarireissulla oltiin vielä aamullakin. (Hän oli ulkona talvellakin odottelemassa aamubussia jne…). Nyt uuden harrastuksen myötä jokaviikkoisen harrastuksen jälkeen mennään baariin ja jatkoille. Sieltä kömmitään kotiin aamulla. Minulle ei ilmoitella mitään…
Lapset on jätetty hoitoon alkoholin takia minun ollessa toisella paikkakunnalla töissä ja minun työkeikalle lähtö venyi aamulla miehen jatkojen takia… Koskaan ei anteeksi pyydetä. Tuon hoitoon jättämisen jälkeen alkoholia luvattiin vähentää. viimeisen vuoden aikana on monesti luvattu lopettaa/vähentää ja sitten se taas lipsuu…
Häneen ei voi enää luottaa yhtään. Kotitöihin hän ei osallistu millään tavalla eikä oikein jaksa olla lasten kanssa. Hän on ollut viime syksystä lähtien sairaslomalla ja se jatkuu pitkään. Psykiatrilla hän käy, mutta tuntuu, että sieltä ei saa muuta kuin aina uuden lääkereseptin käteen. Nyt on kolmet eri lääkkeet. Katsoin lääketiedoista, että kolmesta kahden lääkkeen kanssa ei suositella alkoholin käyttöä lääkehoidon aikana.
Mies on aivan umpikujassa. Hän on kuin haamu siitä mitä oli mennessämme naimisiin. Luin tänään hänen lääkärikertomuksen viime psykiatrin käynniltä ja se oli tosi karua luettavaa. Terapeutille hän on saanut puhelinnumeron, että soittaisi ja varaisi aikaa. No ei ole soittanut eikä hän saa sitä itse aikaiseksi.
Olen yrittänyt puhua hänen kanssaan, mutta siitä ei tule mitään. Jos sovitaan jotain, se ei vain pidä. Jonkun ajan kuluttua hän sanoo, että hän sanoi niin koska painostin tai, että ei hän ole sopinut sellaista. En pidä siitä, että hän käy joskus päivisin oluella ja hakee lapset sen jälkeen hoidosta. Kesällä hän oli lasten kanssa yksin yhden päivän ja oli humalassa heidän kanssaan kun pääsin töistä. Joskus viime vuoden keväällä hänellä oli “kokeilu”. Viskipullo laukussa ja aamulla kun oli lapset päiväkotiin vienyt joi sitten huikan silloin tällöin. (Taisi olla kuntoutustuella töissä silloin.)
Tällä hetkellä tilanne on se,että mies on alkuviikosta lähtenyt kotoa minun pyynnöstä. Ei elämästä hänen kanssaan tule mitään. Hän ei herää siihen ajatukseen, että hän ei ole kunnossa. Hänen mielestään siinä ei ole mitään pahaa, että hän käy jatkoilla ja baarissa kerta viikkoon sen kummemmin ilmoittamatta. Minä hoidan kodin ja lapset ja käyn töissä. Hänen mielestään alkoholin käyttö ei ole ongelma. Se todellakin on ongelma. Ei ongelman ydin, mutta seurausta kaikista mielenterveysongelmista. Psykiatrin mukaan hänellä on keskivaikea masennut plus pari muuta mielenterveysongelmaa.
On surullista katsoa vierestä miten toinen pettää lupauksiaan. Sekä meille, mutta ennen kaikkea itselleen. 
Olen kuluneen vuoden aikana tehnyt kaikkeni häntä auttaakseni, mutta enempään en pysty. Minun on jo pakko ajatella itseäni ja lapsiani. Haluan heille hyvän ja rauhallisen elämän. En ymmärrä miten toinen ei näe jo tai myönnä, että ongelmat on suuria. Moni on hänelle puhunut ja osa hänen kavereistaan ovat hänelle vihaisia tästä käytöksestä.
Mieheni on hyvä ihminen, mutta se hyvyys katoaa tämän kaiken kuran alle.
Miten ihmeessä tästä pääsee eteenpäin? Takki on aivan tyhjä.
.