Tulipas mieleen että tämä aihehan sopii aivan hyvin Päihdelinkkiin joten tehdäänpäs nyt sitten itse aloitus tästä aiheesta. Tämä on siis rönsyketju Yksinäisyys- ketjusta:
Hyvä kysymys. Mikä on normaali ja luonnollinen ovat lopulta mielipidekysymyksiä ei sen enempää. Normaali on normien mukainen joka on kulttuuriin liittyvä tottumus siitä mikä on normaalia ja mikä ei. Luonnollinen onkin vaikeampi määritellä.
Kuten mainitsinkin siellä yksinäisyys-ketjussa, niin tulin sanoneeksi jo siellä kaiken mitä minulla on aiheesta sanottavaa. Paikallaan polkeva vänkäys puolestaan olisi älyllisesti epäkiinnostavaa ja turhaa, joten en jatka aiheesta.
Mutta jatkakaa te muut, jotka ette vielä ole kommentoineet aihetta niin paljon. Aihehan voi toki olla tunteita herättävä. Jos asiasta tulee uusia ja tuoreita näkemyksiä, voi olla että vielä liityn keskusteluun. Mariamagdalenan kirjoituskin toki oli hyvä.
Voihan tämän aloituksen tietysti noinkin nähdä. Jos totta puhutaan minulla olikin kyllä taka- ajatus tämän keskusteluteeman suhteen mutta se ei liittynyt Valtio- mies- henkilöön mitenkään vaan ihan tähän aihepiiriin. Olisin tarttunut tuohon “porno on positiivinen asia”- ajatukseen jokatapauksessa sanoi sen sitten kuka tahansa.
Sattui nimittäin niin että törmäsin dokumenttielokuvaan nimeltä Nefarious: Merchant Of Souls joka antoi ihan uudenlaisen näkökulman tähän aihepiiriin. Kys. dokumenttielokuva on saanut useita palkintoja ja se on nähty suomenkin teeveessä ainakin yhden kerran. (Ehdottomasti parempi ja laajemmin sekä rehellisemmin aihetta käsittelevä elokuva on tämä kuin vaikkapa Docventuresiin "laatu"dokumentiksi valittu Whores Glory. ) Kys. elokuva käsittelee pääasiassa seksiperäistä ihmiskauppaa ja prostituutiota mutta se ottaa ihan uudenlaisen paljon laajemman ja syvällisemmän näkökulman asiaan kuin muut aihetta käsittelevät teokset. Se antaa äänen myös seksibisneksessä mukana olleille ihmiskauppiaille ym. ja pureutuu esim. siihen miten porno vaikuttaa kasvavien ihmisen alkujen ihmiskäsitykseen ja mielikuviin vastakkaisesta sukupuolesta yms. yms. Tosi laajan perspektiivin kautta se käsittelee tätä asiaa.
Olkoonkin amerikkalaisten fundamentalistikristittyjen tekemä, ja vaikka itse en kristitty ole enkä mitään uskontokuntaa edusta, mielestäni nämä nimenomaiset henkilöt ovat oikealla asialla. Jäin siis jatkumona tästä elokuvasta perehtymään vähän paremminkin taustatekijöihin että mikähän tämä juttu on ja tajusin että tämä onkin ilmeisesti joku laajempi kristillispohjainen kansanliike. Suomalaisittain tuo vapautauhri.fi lienee samaa jatkumoa. Koska nähdäkseni nämä ihmiset ovat oikealla asialla ajattelin omalta osaltani lisätä tietoisuutta tästä maailmanlaajuisesta kansanliikehdinnästä.
Raskashan tämä aihe on enkä ihmettele jos ei kiinnosta asiasta keskustella varsinkin jos yrittää pysyä alkoholivapaana. Mieluummin lukee vaikka Aku Ankkaa. Mutta toisaalta jos porno - eli videoitu prostituutio - eli ihmiskauppa - on iloinen asia todella ja oikeasti, miksipä siitä ei viitsisi keskustella?
Mutta joo taka- ajatuksenani oli siis pieni “mainostus” ja tietoisuuden lisääminen tästä uudenlaisesta tavasta pyrkiä taistelemaan seksuaalista riistoa vastaan. Siinä on sitä kaivattua uutta tuoretta näkemystäkin asiaan tuon ikuisesti paikallaan polkevan porno on normaalia ja luonnollista- hokemaan.
Edit:
Tuossapa Youtube channeli josta voi paremmin perehtyä kys liikkeen ajatusmaailmoihin.
Niin ja jos ja kun oletusarvoisesti useimpia häiritsee tuo Jeesuskeskeisyys ja ehkä tunnelatautuneisuus ne voi vaikkapa filtteroida tajunnasta niin että asiasta siivilöityy se pääpointti esille.
Nimenomaa mäkin ajattelen näitä ihmisen poikasia tässä pornoasiassa. - Kyllä se rakastelukohtaus, jonka pornoelokuva välittää on aivan hirveä. Kersojahan ei voi varjella pornolta, sillä sitä löytyy joka tuutista ja utelias lapsukainen kyllä löytää kaikenlaista materiaalia. - Silloin kun mä olin murkkuiässä niin pyöri elokuvateatterissa sellanen opetuselokuva, se oli aivan hyödyllinen kokemus siihen maailman aikaan!
Mä en kyllä tiedä miten lapsukaisia koulussa nykyisin valistetaan, kait siellä käsitellään tätä pornokulttuuriakin ja jos ei käsitellä niin syytä olisi!
En noita linkkejä ehdi katsoa, mutta ajattelin sanoa sanasen kumminkin. Ja tämä lähinnä liittyy länsimaiden tilanteeseen, koska seksityöstä muualla en tiedä juuri mitään.
Ihmiskauppa on tietenkin kammottavaa ja täysin tuomittavaa, ja valitettavasti pornoon ja prostituutioon liittyy ihmiskauppaa. Kuitenkin täytyy muistaa se, että tuomitsemalla kaikki porno ja seksikauppa ihmiskauppana vain vaikeutetaan seksityöläisten asemaa.
Seksityötä on ollut maailman sivu ja asia tuskin tulee muuttumaan. Siksi on tärkeää siirtää vastuuta kuluttajalle ja edistää eettistä seksityötä. Pornoalalla on jo jonkin aikaa ollut nousussa studiot, jotka tekevät toimintansa mahdollisimman läpinäkyväksi ja purkavat esimerkiksi naisvihamielisiä pornokliseitä. Prostituution, pornonäyttelemisen ym tulisi olla tekijälleen turvallista, yhteiskunnan hyväksymää työtä, johon kuuluu esim. työterveydenhuolto ja joka ei rajoita muuta työllistymistä jatkossa.
Myöskin leimaamalla kaikki pornonäyttelijät tai seksityöläiset uhreiksi saadaan helposti aikaan itseään toteuttava ennustus, Heidät aletaan nähdä jotenkin viallisina ja vähemmän ihmisinä. Toki pornoteollisuus poikii päihde- ja mielenterveysongelmia, mutta onko syy itse seksityössä vai sen surkeissa olosuhteissa ja yhteiskunnan stigmassa?
Bim: Tunnustan syyllistyneeni joskus itsekin siihen että no enpä jaksa katsoa linkkejä enkä perehtyä asiaan mutta sanonpa kuitenkin mielipiteeni.
Linkeistä löytyy vastaukset jo etukäteen jokaiselle argumentillesi. Juuri se on sitä uutta tuoretta näkemystä noihin esiin ottamiisi usein kuultuihin näkökulmiin. Esimerkiksi tässä on täsmävastaukset esittämiisi näkemyksiin.
Mainitsemassani dokumenttielokuvassa todettiin että “prostitution is the oldest oppression of the world.” Mielestäni tuo kuvaa asiaa paremmin kuin fraasi “prostitution is the oldest proffession of the world”. Enkkulandiaksi.
Jos jaksat perehtyä asiaan paremmin huomaat ettei tuon toiminnan tarkoitus ole leimata mitään ihmisjoukkoa yleispätevästi uhreiksi. Kysymys on pikemminkin kritiikistä joka kohdistuu kokonaiseen mekanistiseen ihmiskuvaan johon seksi"työ"kin pohjautuu. Sekä erilaisiin myytteihin jotka eivät pidä paikkaansa.
Toi on kyllä ihan totta. Paitsi että kersa on kauhea sana lapsesta. Samoin kuin mukula.
Mutta mä kyllä näen tässäkin julkisessa keskustelussa sen miten aikuisten maailmaan liittyvät aikuisten ongelmat sujuvasti siirretään ikäänkuin lasten ja nuorten ongelmaksi. Aikuisten on jotenkin mukavampi olla omissa nahoissaan kun tällaisiakin ongelmia korjataan lapsissa ja nuorissa. Näin tehdään yleensä aina kun puhutaan jostakin kiusallisesta aikuisten maailmaan liittyvästä ongelmasta. Pahat päihdeongelmatkin ovat pääosin aikuisilla, mutta niitä on helpompi käsitellä aivan kuin ne olisivat vain nuorten ongelma. Aikuisilla on lupa tehdä mitä vain. Sama tässä asiassa. Yhtäkkiä ollaan kovin huolissaan lasten ja nuorten seksuaalikäyttäytymisestä vaikka seksuaalisuuteen liittyvät ongelmat ovat aikuisten maailmaan kuuluvia ongelmia.
Tällaisessa ongelmankäsittelyssä on aikuisilta vähän tekopyhistelevä sävy.
Niin, en mä tätä probleemaa ole lasten ja nuorten niskoille työntämässä. Mä kannatan vapautta ja nimenomaa tiedonvälityksen vapautta. Mulle ei ole ikänä tullut mieleenkään, että rajoittelisin kakaroilta pääsyä netissä joillekin sivustoille tai määräisin mitä ne saa tvstä katsoa tai mitä ei. En ole myöskään sensuroinut uutisia!
Mä en sille pornoasialle voi tehdä yhtikäs mittää! Porno kuulemma pienentää seksuaalirikollisuutta. Voihan se näin ollakin, en tiedä kun en ole asiaan tutustunut sen tarkemmin. Eiks olis hyvä juttu kun valtio ottais suojelukseensa huorailupuolen. Valtio sais verotuloja ja horakkeet palkan ja terveydenhuollon, sekä ihmisarvon. Valtiolla ois sitten viina -ja pillupolitiikka hanskassa. Ekassa maailmansodassa kun molemmilta puoliskoilta oli miehiltä sotahenki täysin lopussa niin molemmat puolet järjesti huoratoiminnan valtion toimesta. - Tää pornohommahan on paljolti miesten heiniä, kun muna vie miestä eikä mies munaa. Porno ja huorailuhan on tunnetusti vanhaa perua niinkuin juopottelukin.
Niin mä kuulutinkin tässä hommassa mukuloiden valistamista tässäkin asiassa, että pystyisivät olemaan kriittisiä. Ja hakisivat mallinsa kenties jostain muualta kuin pornofilmeistä. Kun mun vanhempi poika oli vintiövaiheessa ei nettiä vielä ollut. Lopulta tuli isdn-yhteys ja sen jälkeen modemit. Kyllä mä kolleilta löysin tuhmahkoja videoita, joita ne lainailivat toisilleen sekä kerran oli kamoittava yhteyslasku kun kollit oli ladanneet seksielokuvan hitailla nopeuksilla. Oikeestas pitäis olla opetusaine aiheesta tiedotusoppi pakollisena.
Nettihän tarjoaa nykyään mahdollisuuden myydä itseään netissä ilman fyysistä kosketusta. Siellähän voi periä katselumaksun siittä kun joku saa seurata sun “elämää” tai suostut tekemään temppuja netin välityksellä katsojille. Moni horatsu onkin luopunut sutenööreistä ja harrastaa freelancehuorailua. Se on huonompi juttu kun ei ole "turva"miestä takana, sillä sutenööri on ollut aina jonkinlainen turvamies. Siinnä on moni päässyt hengestään kun on tehnyt treffit jonkun pervon kanssa.
Bim Koskenkorvan kirjoitus osui hyvin yksiin minunkin näkemysteni kanssa. Kiitos.
On muuten erikoista, että joistakin on normaalia käyttää seksityöläisistä halventavia nimityksiä ja suhtautua heihin alentuvasti, vaikka ei hyväksyisi samaa suhtautumista joihinkin muihin ihmisryhmiin.
Olisiko aiheen käsittelyssä hieman kyse nyt myös siitä ns. sosiaalipornosta, jossa “victimeihin” ja “horatsuihin” (sic) suhtaudutaan sekä uhreina että myös ns. huonoina ihmisinä, huonoina naisina.
Kysymyksiä pohdittavaksi:
Mistä johtuvat katolisen kirkon ja Vatikaanin piirissä tapahtuneet laajat insesti-skandaalit?
Miksi hyväksikäyttöä ja insestiä esiintyy erityisen yleisesti tiukoissa, ja ns. tiukan moraalin ja säännöt omaavissa uskonnollisissa yhteisöissä?
Ihmettelen samaa. Itse vierastan jopa sitä “horo”- kutsumanimeä jota eräs Valtio- miehen entinen nimimerkki kertoi käyttävänsä ystävistään ihan niinkuin ystävyyden hengessä. Ja lapsista nimitys kersa, ei ei. Vekara menee mun sensuurini läpi ehkä just ja just. Minulla on korkeat standardit mitä tulee ihmisen kuin ihmisen loukkaamattomuuteen.
Ja sitä myös tämä mainostamani kansanliike edustaapi.
Uskonnollisissa piireissä tapahtuvan seksuaalisen väkivallan taustalla saattaa hyvinkin olla yhtymäkohta pornon katselemiseen. Se ei tietenkään yksiselitteisesti sitä selitä mutta yhtymäkohta voi kyllä olla. Mm. antamani linkin takaa löytyy tutkimuksia jotka osoittavat etteivät uskonnolliset ihmiset, kuten kristityt poikkea muista tässä asiassa. Pornoa katselevat niin uskonnolliset ihmiset kuin mikä tahansa muukin ryhmä. Ja seksuaalista väkivaltaa tapahtuu kaikkialla.
Toisen väitteen perusteeksi voisit laittaa vähän faktaa pöytään; miten niin seksuaalista väkivaltaa esiintyy “erityisen yleisesti” uskonnollisisssa yhteisöissä? Todistamisen taakkahan oli väitteen esittäjällä. Faktaahan ei ole sensaatiomedian luomat mielikuvat.
Ja täytyy myös muistaa että tiettyjen ihmisryhmien leimaaminen seksuaalirikollisiksi vain johonkin ryhmään kuulumisen perusteella on itsessään seksuaalista väkivaltaa. Kun aiheesta puhutaan täytyisi aina pitää varansa ettei itse syyllisty vahingossa seksuaaliseen väkivaltaan.
Kenestä mikäkin halventaa ja ketä se on makuasia sanoi kissa kun muniaan nuoli. Huora on sellainen. joka myy jotain ruumiin aukkoaan rahasta, tai tanssahtelee rahasta rivosti vaikka tankoa hinkaten. Tietysti on myös miespuolisia huoria ja kaikkea siltä väliltä. Se, että nimityksestä tehdään joku aikuisviihdetyöläinen ei muuta tätä juttua miksikään.
Mun ikäpolveni on oppinut käyttämään esimerkiksi mustasta nimitystä neekeri, jota en pidä mitenkään loukkaavana. Ja rakkaalla lapsella on monta nimeä: kersa, kolli, mukula, itu, napero, toukka jne.
^
Minäkin käytän välillä ronskia kieltä ja raflaavia sanoja mutta niillä pitää olla välinearvo. Mä en ymmärrä roisia kieltä kun sitä käytetään itsetarkoituksellisesti. Rivoja sanoja pitäisi käyttää vain kun tarkoitus on esimerkiksi tuoda jostakin asiasta tärkeä pointti esille tai kuvailla jotakin asiaa selkeästi tms. Rivoudella on kyllä paikkansa ja perusteltukin syy olla olemassa. Se voi toimia esim. magaaberissa taiteessa tai musiikissa tai vaikka sitten komiikassa. Hyvät raflaavat taidemuodot toimivat parhaimmillaan kuin antibiootti maapallo- organismin tulehduspesäkkeissä; silloin se osoittaa tervehdyttävästi tulehduksen aiheuttajan jolloin tulehtunut ihmiskunta voi havahtua omaan tilaansa. If you know what i mean.
Mun mielestä näillä kaikilla on ihan selkeät sävyerot. Vain napero menis mun sensuurin läpi. :mrgreen: Mua hirvittää ajatus pikkuisesta lapsesta aikuisten keskellä jotka käyttävät noin ronskia kieltä. Ja muusta kielestä jota halusit esitellä suurin osa koostuu sanoista joita yleisesti käytetään väkivaltaisessa mielessä. Henkinen väkivalta aiheuttaa aivoissa samanlaisen reaktion kuin fyysinenkin. Eli ei se ihan se ja sama ole miten sanoja käytetään. Mutta tärkeintä on tietysti ajatus taustalla. Eli se koko mind setting mikä siellä vaikuttaa. Kaikki päästelevät joskus sammakoita. Yksittäiset sanat eivät tapa, mutta jos suusta pääsevät sammakot kuvaavat koko asennemaailma ja mielenmaisemaa siellä taustalla silloin se kyllä on ongelma.
Ny hämmä törmääsin aivan outoihin kuvioihin, sanoja joita käytetään väkivaltaisessa mielessä? - Voi taivahan harput ja talikynttelit sentäs.
Sulla varmaan on aivan omituiset ajatukset pienistä lapsista. Voi että lapsista sit kyllä riittää nimityksiä vaikka kuinka paljon. Kukaan tuntemani ihminen ei niitä pidä sävyltään negatiivisena, ainoastaan toi ilmaisu kersa on vähän sellainen uusiosana. Yleensä nää päivittelijät on sellasia joilla ei omia lapsukaisia ole ollenkaan ja joilla on aivan omituiset käsitykset lapsista muutenkin.
Uskonnollinen fundamentalismi sinänsä näyttäisi altistavan haitallisille perversioille. Olisi aikamoista huuhaata olettaa, että katoliset papit ovat ensin ostelleet pornolehtiä Vatikaanin lehtikioskeilta, ja vasta niiden yllykkeestä ryhtyneet käyttämään hyväkseen lapsia, vieläpä poikalapsia.
Suljetuissa lahkoissa tapahtuvasta hyväksikäytöstä puolestaan on tietolähteitä vaikka kuinka paljon, ja olisi taas aika kaukaa haettu teoria, että uskonnollisissa yhteisöissä harrastetaan pornon katselua enemmän kuin maallisissa porukoissa.
Sitä en kyllä ymmärrä minäkään, millä tavoin rivot sanat, tai toisia halventavat sanat, tuovat tärkeitä pointteja esille mistään. Ellei se “tärkeä pointti” sitten ole alistaa ja häpäistä jotain ihmistä tai ihmisryhmää.
PS. Minäpäs lähdenkin tästä vähän näyttämään paljasta pintaa. Uimahalliin.
No voihan räkä tarkoitin tietenkin “huora”- sanan eri variaatioita ja ed. sivullakin lateleemaasi kielenkäyttöä. Enkä tuossa enää viitannut erityisesti lapsiin vaan ihan yleisesti ottaen.