Jotain uuttahan kannattaa keksiä vanhan tilalle. koska siinä on iso tyhjä aukko kun ei ota viinaa. Ja ei se loppujen lopuksi ole muuta kuin aine joka on stimuloinut jotain aivokuoren kohtaa ja tuottanut mitä on tuottanut, yleensä alkoholistilla mielipahaa ja hävettävää.
Mutta mistä itsekukin keksii jotain mikä antaa sinne aivoille sitä mielihyvää?
Minulla oli luonto johon menin, siellä sain rauhan. Samoin taide ja kirjallisuus. Tulipa alkuaikoina kirjoitettua muutama sata runoa, jotka ei kyllä koskaan muuhun joutuneet kuin roskikseen, eikä ollut tarkoituskaan muuta kuin kirjoittaa sitä mitä tunsi. Sain terapeutilta sellaisen vinkin että kannattaa kirjoittaa ja kirjoittaa aina kun on paha olla tai mieli sekaisin. Sitten oli kuntoilu ja tanssi joka antoi mielihyvää, useimmille liikunta antaa iloa.
Läheiset ihmissuhteet olivat aika rikkinäiset joten niiden korjaamiseen meni aikaa, mutta iloa nekin antoi kun kykeni viimein olemaan oikeasti ihminen ihmisten lähellä eikä jotain muuta. Minä kun olin aina ollut arka, pelkuri, ujo, puhumaton, toisten passaaja ja mieliksi olija joka sitten humalassa riehui senkin edestä. Mutta ei kaikilla ole samoja ongelmia, jokainen etsii omat keinot selviytyä ja elää ilman alkoa.
Tsmeppiä vain kaikille ja toivottavasti löydätte jotain iloa arkeen ja viikonoppuihin ettei tarvi kiristellä hampaita viinan tuskissa kotona.
Kun vastaa juomattomuuskysymykseen…*Olen elävässä Jeesus uskossa ja Hän on minut vapauttanut",kuten onkin,niin kaikki tusinatavistaavetit katoavat elämästä sen sileän tien…ja mitä niiden seurassa enää tekisikään.
Aika pinnassa taitavat raittiuteni puun juuret vielä olla. Mökillä oli mukavaa, ja tänään tuli viikko täyteen ilman viinaa. Tässä hyvät uutiset. Kotiin palauttuani sain kaveriltani tekstiviestin, jossa hän pyysi liittymään terassille seuraan yhdelle. Vain yhdelle. Teki mieli mennä, mutta vetosin tällä kertaa kotihommiin, jotka piti saada tehtyä alta pois. Erävoittoa ikävämpi asia on, että minut valtasi vahva tunne, että ei tämä raittius ole minua varten. Että olisi viisaampaa luovuttaa jo nyt, että seuraaavaan kertaan ei tarvitsisi lähteä repsahtamalla vaan omalla päätöksellä.
Viikko sitten makoilin samalla sohvalla samaan aikaan, tosin noin 15 annosta loiventaneena. En kyllä sitäkään kaipaa, vaan sitä nousuhumalaa.
Kaikesta huolimatta yksi päivä taas ilman alkoa.
Mitäpä tuohonkaan osaisi sanoa.
Muuta kuin sen, että se luovuttaminen on repsahtamisen toinen nimi.
Oma päätös sitten taas on eri juttu. Tämäkin päivä meni ilman edes “sitä yhtä” terassilla… semmoinen juju asiassa on että kun aikaa kuluu, niin alkaa tuntumaan luonnollisemmalta olla selvänä kuin edes nousuhumalassa.
Ja silloin, kun siltä tuntuu, voi olla hiukan paremmin kysymys omasta päätöksestä kuin luovuttamisesta, jos kaljalle lähteekin.
Mutta, tottakai sen jokainen itse parhaiten tietää, mitä aikoo tehdä.
Mutta kuullostele nyt itseäsi, huomenna voi olla taas hiukan eri mieli.
Älä hätäile.
Kiitos metsänmiehelle kannustuksesta. Repsahtaminen ja luovuttaminen ovat synonyymeja, oma päätös taas kuulostaa jotenkin ylväämmältä. Kai se sitä hieman onkin.
Olen oikeastaan aika hyvissä fiiliksissä verrattuna edelliseen, hieman pidenpään kestäneeseen raittiiseen aikaani. Itsesäälissä rämpimisen aika on ohi, tehty mikä tehty.
Se, mikä tässä huolettaa, on päätökseni haavoittuvuus, kuten edellisen viestini tekstaritarina osoitti. Uskon selviväni etukäteen tiedossa olevista väiijytyksistä, mutta tienvarsipommit ovat vaikeampia havaita.
Hyvinhän tässä menee.
Huomenta Felix ja toiveikasta alkavaa viikkoa. Näen mainitsemasi synonyymi-asian eri lailla. Repsahtaminen saattaa olla raittiuden alkuvaiheissa enemmän sääntö kuin poikkeus eikä mikään maailmanloppu. Pääsääntöisesti onkin! Itselläni oli lukemattomia ylä- ja alamäkiä ennenkuin tajusin minkä asian kanssa ollaan tekemisissä.
En kuitenkaan “luovuttanut” tai luopunut halustani raittiiseen elämään vaan yritin niin kauan kunnes asenne kolahti paikalleen. Täytynee kuitenkin tarkentaa paria käsitettä? Alkoholista ja kohtuukäytön mahdollisuudesta luopuminen oli edellytys, mutta tällä ei ollut mitään tekemistä luovuttamisen kanssa. Luovuttaminen on mielestäni asenne johon liittyy tekosyy oven raottamiseen ja uuteen juomiskokeiluun. Ei onnistunut ennen eikä tulisi onnistumaan vieläkään. Miksi siis kokeilla? Tai voisinhan toki taas aloittaakin - tietoisena siitä että olisin ennemmin tai myöhemmin vanhassa koukussa.
Sinulle Felix, tsemppiä ja kärsivällisyyttä. Pystyt raitistumaan siinä kuin moni muukin!
Felix kirjoitti
Luovuttaminen on minulle merkinnyt luopumista turhaksi osoittautuneesta kohtuujuomisen tavoitteesta. Päätin hakea apua, ja näin jälkeenpäin ymmärrän, että hain apua alkoholismia vastaan, ja sitä olen saanutkin, koska halusin luopua juomisesta.
Tänään et ole yksin
Elämäntyylin vaihto on kuin kynnyksen yli kiipeäisi. Punnertaessa itseään yli tilaa jakavan esteen tulee mieleen että ei siellä toisella puolen taida olla mitään minulle sopivaa. Että yhtä hyvin voisin luovuttaa ja kontata takaisin.
Mutta sitä ei voi tietää ennenkuin on kokeillut elämää jossa alkoholi ei ole mielessä. Sen kokeilemattomuus voi alkaa joskus harmittamaan.
On yksilöllistä miten kauan kynnyksen yli vääntäminen kestää. Jonkun aikaa alkoholiriippuvuus seuraa mukana ja vaivaa ajoittain mieltä.
Ei kannata luovuttaa. Kun on päässyt kynnyksen yli voi suhtautua alkoholiin ilman voimakkaita mielikuvia ja sitten voi päättää haluaako sitä vielä ottaa.
Luovuttamista voi myöhemmin katua mutta en ole kuullut koskaan kenenkään katuneen sitä ettei tässä asiassa luovuttanut vaan kiipesi sittenkin kynnyksen yli.
No joo. Jos hiuksia halkaistaan, niin miksei luovuttamisella ja repsahtamisella jonkinlainen aste-ero olisikin.
Luovuttaminen merkinnee pitempiakaiseksi suunniteltua periksiantamista, repsahtaminen ehkä voi olla tilapäisempi horjahdus joka sitten voidaan oikaista nopeastikin.
No, oli miten oli, minusta oli mukavaa lukea Felixin seuraava kommentti jonka tulkitsin niin ettei sentään luovuttamista ollut ihan oikeasti tapahtumassa, vaan samalla linjalla jatketaan.
Krissen huomio luovuttamisesta kesken sen kynnyksen ylittämisen oli mielestäni hyvä. Sitä voi tosiaan myöhemmin katua, enkä muista minäkään kenenkään katuneen sitä ettei luovutanut vaan kiipesi, väänsi vaan itsensä yli sen prosessin joka päihdeongelman selättämiseen sitten hänellä kuului. Tapojahan on monia.
Mukavaa lukea teidän kirjoituksianne ketjustani. Arvostan vastauksianne.
En ole luovuttamassa. Olen kirjoittanut ketjuuni tuntemuksiani, joita päähäni putkahtelee. Olen kirjoittaessani usein joko myötä- tai vastamäessä. Kun on tasaisempaa, niin harvemmin tulee omasta sisäisestä maailmasta avauduttua. Ehkä sitä voisi kirjoitella voileivän voitelemisesta tai verkkojen kokemisesta, mukavia juttuja nekin useimmiten, elleivät kaikki veitset ole pesussa tai verkon alapaula sotkussa vesisateessa.
No, nyt vähän karkasi ajatus olennaisesta eli alkoholista luopumisesta. Juuri nyt ei ole pahempia kiusauksia mielessä, eli mieli on aika seesteinen. Seuraava haaste on tuleva viikonloppu, jossa joudun juomattomuuttani hieman selittelemään. Olen päättänyt turvautua terveydelliseen pakkotilaan. Maksa-arvoni ovat hieman koholla, ja tästä syystä ei huikka sovi viikonloppuna. Näillä mennään, kuten sanonta kuuluu.
Ei onnistunut. En yllättynyt.
Ei mitään, Felix, uudelleen taas kohti raittiutta, päivä tai vaikka hetki kerrallaan. Tsemppiä 
Huono olo ja huonot fiilikset. No, jos jotain positiivista tästä etsii, niin onhan tämä parempaa kuin kuin olla juomassa.
Pakkoha se on taas vaan yrittää.
Pitäisikö hommata antabuskuuri? Jos ihan vain pakottaisi itsensä olemaan juomatta lääkkeellä.
Kuinka kauan antabusta yleensä popsitaan?
Alkuraittiudessa antabus on hyvä apu, koska siinä tavallaan ei ole mahdollista ottaa alkoholia ellei sitten halua hullutella. Itse söin reilun kuukauden päivän, mutta jouduin sitten lopettamaan, kun alkoi vatsa temppuilee niistä. Sekin on yksilöllistä.
Kyllähän tuo Antabus tietty jarruttaa niitä menohaluja ja juomista, mut pidemmänpäälle sekin on todettu hyödyttömäksi mikäli ei omaa tahtoa ole tarpeeksi.
Mun mielestä raitistumiseen vaadittavat avaimet ovat muualla kuin lääkkeissä. Alkuun voi jokin rauhoittava ja nukahtamislääkkeet olla paikallaan, mut niihin turvautuminen pitkässä juoksussa on aika turhaa. Antabus estämässä juomista… juu kyllä, mut useinmiten sitä googlettaa jo viikon päästä et “koska voi juoda viimeisen lääkkeen syötyäni” jne… Päihdelinkin keskusteluissa yleisiä kysymyksiä kun sen kuurin aloittaa. Eli päätöksen pitää kyllä tulla omasta tahdosta ja halusta olla selvinpäin, tuntui se sitten alkuun miten hankalalta tahansa. Ja mun mielestä sitä sanaa “raittius” tulisi välttää ainakin alussa. Riittää kun pystyy olemaan vain juomatta. Tekee niitä suurempia päätöksiä vasta sitten kun on ainakin fyysisesti päässyt eroon vieroitusoireista ja siltä jää aikaa sitten enemmän pohtia sitä omaa juomistaan. Eli miks, mihin fiiliksiin ja kuinka kannataavaa se nyt lopulta sit on? Ollaan samassa veneessä, joten tsemppiä vaan täältäkin suunnalta.
Taidan pitäytyä luomuna ja erossa antabuksesta. Suurin ongelma ajattelussani on, että en vain tahdo hyväksyä sitä, että kontrolli säädellä juomistani olisi mennyt lopullisesti. Järki sanoo että näin on, mutta tunne ei sitä hyväksy. En ole tunnustanut ongelmaani itselle rehellisesti vaan etsin tekosyitä juoda. Ihan varmaa kuitenkin on, etten kohtuukäyttöön pysty tästä eteenpäin. Varmaan monelle teistä onnistujista vatvomiseni selvä merkki riippuvuudesta. Jos en olisi alkoholiriippuvainen, niin sitten varmaan olisi helppoa pysyä päätöksessä olla juomatta? Mutta kun ei ole. Haluan sen ryypyn sen vuoksi, että saan tulla humalaan. En minkään muun syyn vuoksi.
Tuo on hyvinkin tuttua ja alku on aina hankalin. Minä kun tulin ennen raittiutta toivottavasti viimeiseltä katkoreissultani, niin kyllä varsinkin silloin oli vaikeuksia olla ajattelematta juomista ja olin tosi herkässä tilassa muutoinkin. Juominen tuli heti mieleen, vaikka kyse olisi ollut sellaisestakin syystä johon itse ei ole syyllinen tai muutoin pystyisi vaikuttamaan. Herkkä ärsyyntyminen ja mikä tahansa vastoinkäyminen saattoi laukaista alkoholin himon. Alussa jos mahdollista, niin kannattaa vältellä tilanteita joissa voi tulla ärsytetyksi tai muuten ahdistuneeksi, koska ne tunnetilat saattavat laukaista himon. Antabuskin oli vain mulle sellainen alkuvarmistus, että vaikka millainen itkupotkuraivari-kohtaus tulisi, niin ainakaan juoda ei voi. Kuten aikasemmin mainitsin, niin jätin ne pois mahaoireitten takia, mutta sen jälkeen olen ihan hyvin pystynyt olemaan selvinpäin. Toki sellaisiakin hetkiä on tullut, että on välillä hiipinyt mieleen paluu kohtuukäyttäjäksi tai pikku känni vitutukseen, mutta jotenkin ollaan tähän saakka pystytty olemaan ilman. En tiedä miten sen kuvailisin, mutta mitä pidemmän aikaa on juomatta, niin sellainen toleranssi kasvaa, ettei välttämättä heti kaikista pikkuasioista lähde dokaamaan. Ja mistä sitä ikinä tietää, vaikka joskus vielä ottaisinkin alkoholia. Vannomatta paras ja ihan hyvä vaan ottaa päivä kerrallaan asia. Se kuinka pitkään on ollut juomatta ei tarkoita sitä, että on "parantunut.
Tsemppiä minultakin uuteen alkuun! Sun ketjua lukiessa tulee mieleen yksi itseä askarruttanut kysymys,nimittäin että ethän ole säätänyt omaa elämääsi liian kireälle?Voisiko jostain löysätä? Meinaan siis sitä että jos on kovat minuuttiaikataulut ja vaatimukset itseä kohtaan niin silloin on myös helpompi alkaa perustella itselleen juomista.
Tänä aikana asenteet ja arvot on minusta todella kovat ihmisiä kohtaan ja se jos mikä saa kaipaamaan juotavaa.Ja sitten,juomispätkän jälkeen,alkaakin kaavailla kovassa kurissa ja nuhteessa elettävää elämää itselleen,itse tein krapulassa esim.tehtävälistoja itselleni. En tajunnut että pelkästään juomattomuus olisi riittänyt alkuun.
Nämä nyt on näitä meikäläisen filosofointeja vaan mutta tällaista olen miettinyt. Itse tulin palstalle viisi ja puoli vuotta sitten,join paljon,lopetin,opiskelin ja tein töitä,join taas,sahasin sitä väliä,kävin katkon,menin AA:han,raitistuin. Sain lapsen ja elelin raittiina kunnes aloin palkita itseni iltalonkerolla lapsen nukahdettua. Ihminen joka ei taustaani tiedä voi vähätellä ja “antaa luvan” tälle lonkerolle,olenhan väsynyt vanhempi ja työkiireet ja niitä ja näitä mutta itse tiedän että nyt pitää taas napata itseään hihasta kiinni.Palasin siis palstalle ennen kuin mitään muuta sattuu,ennenkuin yhdestä lonkerosta tuleekin kymmenen.
Kyllähän tässä aika monta rautaa on tulessa ja helpommallakin voisi päästä. Oma luonto vaan kun on sellainen, että kaikkea uutta pitää koko ajan keksiä. Viime keväänä jäin aika pitkäksi aikaa sairauslomalle uupumuksen vuoksi, mikä tietysti kielii liian kovasta tekemisen tahdista. Nyt olen uusissa hommissa, jossa ei tarvitse painaa ihan yhtä hullun lailla, mutta paineita tässäkin työssä on aika lailla. Jos homma ei lähde lentämään, niin edessä on matka kortistoon melko nopeasti. Sitten ehkä voisi ottaa rennommin.
Reilu viikko raittiutta takana ja toivottavasti paljon enemmän edessä.