Innokas motoristi istuu kesälomansa neljän seinän sisällä kotonaan ja ryyppää aamusta iltaan ja vuodesta toiseen sama juttu. Ryyppää myös talvilomansa ja kaikki muutkin lomat. Pystyy kuitenkin vielä hoitamaan työnsä. Mutta sitten käykin niin että vaimo ei enää jaksa, tulee ero. Talo menee ja ulosottomies tulee. Ja tässä vaiheessa alkaa äidin ja mummon osuus. Hyssytellään, lohdutellaan, yritetään auttaa, haetaan sairaalasta ja välillä putkasta. Mummo auttaa kaikilla säästöillään ettei vaan asunto menisi eikä työpaikka ja olis ainakin ruokaa.
Näin on mennyt kolme vuotta. Pari kuukautta sitten meni pitkäaikainen työpaikka ja kohta menee se asuntokin vuokrat kun on maksamatta. Ainoa asia mikä näyttää pysyvän on ryyppääminen ja itsesääli.
Normiarkea alkoholisteille ja läheisille. Pienellä sukulaisporukalla ei ole enää aikoihin pystytty muusta puhumaan kuin tämän yhden rypemisestä.
Pelko ja ahdistus on välillä niin musertavaa että se on viedä voimat kokonaan.
Alkoholistien kanssa olen joutunut tekemisiin aiemminkin joten tauti on tuttu, mutta kun kyse on omasta lapsesta niin tuskaan tulee aika isot kertoimet.
Kaikki alkkiksethan jonkun lapsia on mutta vanhempien tarinoita vähemmän kuulee. Niitä kaipaisin, miten selviydytte kun oma “Jeppe” juo?
Itse koen pelkoa, syyllisyyttä, häpeää, ahdistusta. Huomaan usein ajattelevani etten jaksa ymmärtää miksi mulle kävi näin? Eihän mulle ole mitään tapahtunut mutta mun rakkaalle pojalleni on. Mikään oikea apuhan näitä ei kiinnosta… AA, katkot.
Al-anon on mulle myös tuttu, mutta en halua täällä pienellä paikkakunnalla jne.