Tässä flunssaisena ja surkeana repalehtiessani tuli mieleen viimeviikkoinen päihdeongelma. Ihmisellä kuulemma vilistää joka päivä kymmeniätuhansia ajatuksia, ja elinehto on se, ettei niihin kaikkiin tartu eikä edes seuraavassa hetkessä muista.
No, tuo nyt muljahti mieleen.
Minulla oli -olikos se nyt sitten keskiviikkona vai torstaina- alkoholiongelma.
Kävin kaupassa, keräsin ihan tahallani varsin ravintopitoista ja maittavaa sapuskaa koriin, että hyvin taas jaksaisin seuraavan päivän työt tehdä.
Ja juomahyllyssä, ihan silmien korkeudella, oli perhekaljapulloja. Litraisia, luulisin. Ja siitä juontui mieleeni ne lapsuuden vaarinkaljapullot, ensin viisilitraiset, puulaatikossa polkuipyörän takahäksällä isän tai äidin kaupasta kotiin raahaamat, ja sittemmin pienentyneet parin litran ruskeat lasipullot.
Ja se oli maukasta, todella hyvää kylmänä kellarin portaista mukiin kaadettuna. Jotenkin sellainen jäljittelemätön karkea maku.
Jos vaikka tuo nyt olisi sitä samaa, pitäisi kokeilla.
Otin jo pullon käteeni, ja katselin etikettiä. Eikös vaan siihen ollut präntätty että se sisältää jonkun olemattoman määrän alkoholia.
Voi perkele. Eikös pitänyt mieleeni tulla että minähän nyt ole jossain päihdelinkissäkin hehkuttanut miten on oltu vuosikausia ihan maistamatyta mitään alkoholijuomaa… tulisiko tuosta nyt sitten kertakaikkiaan raittiin diagnoosin ja itselleannetun tittelin menetys?
Laitoin pullon takaisin hyllyyn ja maelksin hiljalleen eteenpäin, syntynyttä ongelmaa pähkäillen. No, siihen tulokseen tulin, ettei tuosta olisi mitään haittaa ns raittiudelle, ja jos olisi, niin semmoisen raittiuden, fundamentalismin, joutaisikin antaa mennä. Tässähän tätä olisi murhetta loppuiäksi jos tuollaisiakin pitäisi varoa ja karkuun juosta. Olin sitten kuitenkin jo kulkenut sen verran kauas juomahyllyistä, etten viitsinyt takaisinkaan lähteä, silakkafileiden hintoja katsellessa unohdinkin koko päihdeongelman.
Mutta, kun kerran olin ongelman mieleeni päästänyt, niin sepä ei sitten heti päästänytkään minua. Tänään tässä flunssan potemisen aiheuttamassa pakollisessa joutilaisuudessa se taas muistui mieleen. Kuten sekin, että olenhan minä, tämän päihteettömyyden aikana, parikin kertaa ruuan kanssa jossain ottanutkin lasillisen kotikaljaa (joka ei ole lainkaan niin hyvää kuin se vanha vaarinkalja…) eikä ole edes mieleeni tullut että sillä olisi jotain tekemistä sen päihtymisen kanssa.
No, nyt olen sitten tullut siihen tulokseen, että seuraavalla kerralla kun tuota mieli tekee niin ostan sen perhekaljapullon, ja kun asia on näin etukäteen mietitty, niin ei tule minkäänlaista alkoholiongelmaa siinä hyllyjen välissä. Eikä siitä seuraa paluuta alkoholismiinkaan, eikä muutakaan vahinkoa.
Paitsi se, että jos kalja on ihan eri makuista kuin sen entisaikainen, niin parin euron taloudellinen tappio on tapahtunut.
Parempi silti se, kuin että nyt paisuttelisin tämmmöisestä itselleni turhan murehdittavan asian kukaties vaikka vuosikausiksi tai loppuiäksi. Aina kaikkeen takertuvana murehtijatyyppinä voisin hyvin semmoisenkin kiusan itselleni tehdä.