Että voi lasten isällä olla pokkaa lähteä baariin kun ite olen 39 asteen kuumeessa kipeitten lasten kanssa…sanoi menevänsä naapuriin kahville…joo ykköset päällä vai? Pitääkö se oikeasti mua noin idioottina etten muka tiedä mihin lähti. En edes tiedä monesko vkonoppu menossa perätysten Alkon parissa, me ollaan aina sivuseikka. Eilen raivostuin kun joi itsensä taas ties monennenko kerran humalaan. Ei tätä jaksahullukaan enään!! Itellä ihan voimat loppu jo tän saakutin flunssan takia…
Alkoholiongelmaisella on pokkaa vaikka juoda viimeiset ruokarahat tai joululahjaostoksilla ryypätä lasten lahjoihin varatut rahat.
Toisaalta näissä alan aina miettiä sitäkin, että kumman “idea” koko kotileikki on alunperin ollut… Nyt on ollut kirjoituksia miesten alisteisesta asemasta parisuhteissa, “koiran roolista”… Sunkin tilanteesi avautuisi varmaan eri näkökulmista, jos tausta olis, että olet painostanut miehen normien toteuttamiseen kuuntelematta mitä hän itse elämältä toivoo… Usein näin käy jomminkummin päin… Oletetaan, että ilman muuta täytyy ne lapset hankkia ja omakotitalo ja farmariauto. Tietenkin. Ja kesämökki. Ja aina jotakin, se haluaminen ei lopu koskaan. Toinen pitkin hampain suostuu ja sitten jatkuvan painostuksen ja ohjeistamisen takia pakenee muualle, missä saa olla rauhassa. Vaikka mitä yrittää, niin oma tapa olla isä tai tehdä kotityöt tai oma siisteystaso ei ole “oikea” ja sitten vaimo on sitä mieltä, että “joutuu” tekemään kaiken yksin, vaikka on ominut hommat, kun muut ei niitä mitenkään osaa tai tee juuri oikealla tavalla. Ei saa olla isä vauva vatsan opäällä sosetahrat potkupuvussa ja eri pari sukat jalassa. Tai vaimon pitää imurointikin aina “tarkkoa” perässä. Ja kaukosäätimet on väärässä järjestyksessä sohvapöydällä. 
Silloin ei ole ihme, jos pakenee jonnekin, jossa saa olla rauhassa ja ei nalkuteta koko ajan. Joku baariin, joku autotalliin nikkaroimaan.
Toisaalta myös mies voi jotenkin tahallaan sitoa vaimon kotiin lapsen kanssa. Ehdottaa lapsien hankintaa ja lupaa lopettaa juomisen, kun se syntyy. “Nyt täytyy ryypätä, koska sit kun on se vauva ei voi”… Ja tämähän ei koskaan alkoholistin kanssa toteudu. Oma naapurini oli viimeisillään raskaana vielä miehelleen ja tämän seurueelle juoppokuskinakin… J asitten oli muut kuskit ja seura, kun vaimo sen lapsen kanssa kotona oli. 
Usein seurusteluaika on kivaa… Ehkä käydään yhdessä baareissa ja huvitellaan ja on hauskaa… Lapsi muuttaa kaiken. Osa pareista tajuaa sen etukäteen. Onneksi usein edes jompikumpi tajuaa, joten lapsella on edes yksi vanhempi. Pahimmillaan kumpikin jatkaa alkoholinkäyttöä ja tuloksena on huostaanotto ja aikamoinen kärsimys.
Joo mut sulle äityli77 vaan se, että toista ei voi muuttaa, se on voimien ja ajan haaskausta. Hyväksyy tilanteen tai sit miettii muita vaihtoehtoja… Aika moni odottamaan ja kitumaan jäänyt mun tuttavapiirissä on lopulta sairastunut itse… Merkillistä muuten… 2 kaiken sietänytttä vaimoa kuollut syöpään ja yksi pettämistä yms vuosikymmenet kestänyt mies sai sydänkohtauksen, on masennusta ja loppuunpalamista… Onko tämä sattumaa vai todellakin jatkuva stressi ja paha mieli ja raivo lopulta sairastuttaa ja “tappaa” ihmisen… Eikä mulla itselläkään terveys kestänyt, mutta ilmeisesti toivun vielä eli mitään parantumatonta ei ehtinyt kehittyä. Ja tämä oma, rauhallinen elämä on oikeastaan maanpäälinen taivas verrattuna entiseen. 
Ja juopponi juo edelleen ja saa juodakin mun puolesta. Luulen että hän on ihan tyytyväinen elämäänsä, kuten minä olen nyt omaani. Ne ei vaan sopinu mitenkään yhteen, ne meidän elämät.
Ja hei, käsi sydämelle; keneltä on onnistunut elämäntaparemontti (kuntoilun aloittaminen, laihdutus, karkkilakko tms) paineenalaisissa oloissa? Alkoholista luopuminen on iso asia ja todella vaikeaa, kun lasten kanssa tulee univajetta, kiirettä ja stressiä… Ihminen on taipuvainen käyttämään ahtaalla ollessaan aina vaan tiukemmin vanhaa, hyväksi havaittua keinoa helpottaa oloaan, oli se sitten suklaa tai viina… Nyt jos olisin “alussa”, en uskoisi sitkutteluja vaan edellyttäisin pitempää raittiutta ja elämänmuutosta ennenkuin on ns. pulla uunissa… Ja motivaatio elämäntapamuutoksiin on tultava itseltä, toisen tahto, vaatimukset ja nalkutus ei siinä auta. Onneksi itse voi valita, miten oman (ja lastensa) elämän järjestää ja millaista arkensa haluaa olevan, täynnä riitaa, juomista ja pahaa mieltä, mikä heijastuu kaikkiin perheenjäseniin, vaiko sitten toisenlaista, rauhallisempaa, jolloin omia voimia riittää muuhunkin kuin juopon tekosten ja tekemättäjättämisten pohtimiseen. Tietysti yhteiset asuntolainat ja muut asiat hiukan vaikeuttaa hommaa, mutta jos on itsellä vahva halu, niin jotkut keinot keksii. Pakenihan ihmisiä natsisaksan keskitysleiriltäkin… Ja tää on helpompi nakki kummiskin.
Voi Josefiina78, kun kirjoitit ihan oikeaa asiaa.
Pienet on murheet minulla enää, mutta saanpa elämäni, mieleni, kaiken sekaisin omassa pikku päässä kun alan muuttamaan miestäni, yrittämään edes toivotonta tapausta muuttaa. Ei se muutu.
Lupasi viime sunnuntaina ettei enää kiusaa minua henkisesti lähtemällä yksin iltajuoksuihin. Vaikka väittää ettei kun vain tanssii ja on vain siellä niin silti se asia saa minut aivan hirveän vihan ja koston tilaan.
Tiedän järjellä ettei toista saa sitoa, jos haluaa mennä niin menköön. Itse minun pitää tehdä valinta haluanko elää avioliitossa joka ei ole sitä mitä haluan. tai onko se avioliitto “ihan hyvä” joskus, useampana päivänä viikossa tai kuukaudessa kuin huono avioliitto. Onko siinä lämpöä ja rakkautta?
Mikä on se vietti mikä saa ihmisen hylkäämään perheen ja vaihtamaan sen johonkin hulapaloon jossain missä soittosoi ja laulu raikaa. Siellä on hauskaa, ihmisiä, hehkua jne. peliäkin ehkä. Olenhan itsekin siellä ollut ja tiedän mitä se on ja siksipä en hyväksy että mieheni sinne menee.
Olen ollut alkoholistin kanssa naimisissa ennenkin ja hän meni ihan rappiolle kaiken sen viinan ja hauskan mukana mikä siellä viettelee. Luulin että olen parantunut niistä henkisistä traumoista jota koin, mutta tänä aamuna olin niin vihaa täynnä miehiä kohtaan että tuntui ettei ketään miestä voi uskoa, ei ole yhden yhtäkään joka pitäisi sanansa oikeasti, siis jos he lupaavat luopua jostain. Eivät luovu. Eivät luovu vieraista naisista, viinasta, pelistä, eivät koskaan toisen mieliksi. VAIN JOS OMAA HALUA ON SE ONNISTUU. Mutta siihen voi mennä koko elämä ja herääkö koskaan huomamaan ettei olis kannattanu.
Toisaalta voisin herätä kyllä itsekin ja huomata ettei kannata enää toista yrittää ohjailla parempaan elämään.
Niin, tuo “parempaan elämään” pisti silmääni… Jospa tämä on sun miehellesi sitä toive-elämää, parempaa elämää? Tanssi ja laulu ja sitten vakaa kotielämä, jossa kenties huolto pelaa ja kotityöt tehdään… Ehkä tilanne on hänelle mainio. Oon ruennu aattelemaan sitä parempaa elämää vaan suhteessa itseeni ja lapsiin… Mikä mulle on se parempi elämä, kun eihän toisen puolesta voi päättää, eikä tietää mistä hän nauttii… Sääli vaan ettei näistä useinkaan puhuta etukäteen, vaan uidaan katiskaan kumpikin eri luulossa, mitä se hyvä elämä on… Ja yllättävän usein se käsitys tulee lapsuudenkodista… Vanha neuvo katsella miten puolisokokelaan vanhemmat toisiaan kohtelee, niin sama käytäntö on todennäköinen sitten tämän valintansa kanssakin edessä. 
Mallit tahtoo siirtyä eteenpäin.
Parempi ja hyvä elämä on jokaiselle vähän erilainen… Kuka haluaa paljon lapsia, kuka haluaa olla kotiäiti, kuka yhdistää työtä ja perhettä. Joku on onnellisin kaupungissa, joku maaseudulla… Ihmisen arvot, terveys ja toiveethan sen ratkaisee, missä olosuhteissa on onnellinen.