Eropäätös "harmittomassa" vaiheessa?

Kotikanava
1

Onko kukaan muu tehnyt eropäätöstä alkoholin takia melko ”harmittomassa” vaiheessa? Minun puolestani tätä tarkkailua, rajoittamista ja erolla uhkailua on jatkunut nyt kohta 13 vuotta. Tai no, eron olen nostanut pöydälle kaksi tai kolme kertaa tänä aikana. Niistä on seurannut hyviä asioita, muttei raitistumista, eikä minkäänlaista myöntymistä totuudelle, että on alkoholisti. Rajoittamista ja sopimuksia, mitkä aina jossain kohtaa rikkoontuu. Ja aina repsahtaminen johtuu jostakin muusta, ei ikinä hänestä itsestään.

Muutama päivä sitten ilmoitin miehelleni, että haluan erota. Tajusin, kuinka mies on aloittanut taas salaa juomisen. Vaikka oltiin sovittu, että lasten takia ei juo kotona ikinä. Hänelle itselle oli sovittaessa tärkeää, ettei tarvitse kokonaan lopettaa juomista, mutta sitoutui, että kotona ei juoda. Silloin jo itse tiesin, että eihän tämä tule toimimaan, mutta yllättävän kauan jaksoi tätä. Ei mitään kännejä ole vetänyt, mutta sen verran että itse olen huomannut muutoksen olemisessa, ja nukkumisessa. Valehteli monta kertaa päin näköä, ettei ole juonut mitään kun kerroin epäilyksestäni.

Kun löysin tölkit auton peräkontista, sisuunnuin ja tein päätöksen. Olin vaan niin vihainen, en enää edes sure eroa. Olen surrut mahdollista eroa jo useamman kerran, niin kai se asia on jo päässä sillä tavalla käsitelty. Mies lupasi nyt hakea apua, mutta tiedän, ettei hän ole valmis raitistumaan, koska ei ymmärrä tilannettaan. Hänen isänsä oli rappioalkoholisti, niin hän ei ymmärrä, että alkoholisti voi olla, vaikka töissä käy ja osaisi tarvittaessa pitää korkin kiinni pitkänkin aikaa. Oma läheiseni oli myös rappioalkoholisti, enkä halua jäädä odottamaan sitäkään vaihetta.

En enää usko meihin parina. En halua tulevaisuutta, missä vapaa-ajalla tärkeintä on aina alkoholi. Nyt muistelen, että ehkä vuosi sitten viimeksi ollaan oltu kaksin kotona ilman alkoholia. Aina jos lapset on saatu yökylään, niin tärkeintä on päästä juomaan. Eikä olla enää mitään nuoria siis, jolloin sen vielä ymmärtäisi. Olen toisaalta myös hyvin pettynyt, että muuten hyvä parisuhde pitää päättää vain ja ainoastaan alkoholin takia. Olen aina korostanut tätä miehelleni, että harmittaa kun alkoholi tulee meidän väliin. Mutta nyt siis välillä nousee tunne, että olenko kuitenkin turhan nipo, kun nyt tässä kohtaa haluan erota, vaikka tiedän, että tämä tilanne on nyt aivan tarpeeksi syönyt minua vuosien varrella ja nyt se saa loppua. Olen huojentunut, mutta silti mietin, että olenko yrittänyt ja tehnyt liian vähän kuitenkin?

6 tykkäystä
2

Hei Kaarna,

Olipa luettavaa sinun tekstissäsi. Kolahti minuun monella tasolla.
Vielä en ole noin kauaa omassa tilanteessani ollut, vaikka onkin pidemmältä tuntunut. Monet sitä sanovat minulle ja samaa luen sinun tekstistäsi, että eihän se tästä muuksi muutu, vaikka kuinka tahtoisin ja toivoisin. Lähteminen vain on todella vaikeaa. Järki sanoo asioita kokemukseni ja luetun pohjalta, sydän haluaa jotain muuta. Onhan tässä tunteet tietysti alkaneet kylmetä. Miten voisin puhtaalla sydämellä rakastaa sitä kännissä haukkujaa yms. (vaikka lupasikin sen lopettaa)? Mitä minä täällä sitten teen, muuta kuin tarraan meidän suhteen muuttuneeseen runkoon?

Puoliso on kännissä laittanut meidän suhteen poikki varmaan yli 10 kertaa, mutta se on vain sitä kännipuhetta… Selvänä ollessaan hän rakastaa minua ja haluaa olla yhdessä. Kaikki viikonloput menee kaljaa kiskoessa, eikä muuta voi sitten pahemmin tehdäkään. Aamuisin ehkä ja väsyneenä sängyssä krapulapäivä. Sellaista vuoristorataa, jonka kiepit alkavat valitettavasti käydä varsin tutuiksi. Juomista ei haittaa, vaikka hänen lapset ovat täällä.

Siihen selvään ihmiseen rakastuin ja hänen kanssaan haluan olla, mutta olenko valmis maksamaan sellaisen hinnan, että vapaat menevät kännisen kanssa? Toisinsanoen en voi saada vapaapäiviä selvänä olevan kumppanin kanssa. En ikinä suostuisi sellaiseen, jos pitäisi nyt alkaa päättämään!

Selvänä hän on lähinnä arkisin. Pisin selvä kausi edelliseen vuoteen ollut noin 10 päivää ja siihen mahtui yksi viikonloppukin. Se tuntui niin hyvältä ja rauhoittavalta, että halusi painaa sen tunteen mieleeni. Jotta aina muistaisin, miltä minusta voi tuntua. Se oli pari kuukautta sitten, mutta hämärästi muistan vielä.

Tästä tuli lähinnä oman tilanteen purkua, mutta… Toivon, että meillä molemmilla päätös kirkastuu.

4 tykkäystä
3

Joskus se päätös on tehtävä. Elämähän on muutenkin päätösten tekoa, koko ajan, me ei vaan huomata sitä. Ostanko tota vai tota leipää, mitä puen päälle jne. Tarkoitan vaan, että on vaan päätettävä ja elettävä sen päätöksen kanssa. Oon itse eronnu kahdesta liian juovasta, toisenn kanssa päätös napsahti kun poliisit soitti sunnuntai aamulla ja mies oli yöllä tyhjentäny meidän pankkitilin juodessaan. Toisen jätin kun eräs juhannus joi kolme päivää, pihalla, yksin, mä olin raskaana ja yhden alle yksi vee äiti. Joku saunanlämmitys tilanne tuli ja sillon se känninen mies tuli mun naamalle karjumaan jotain, ei koskaan koskenut eikä lyönyt. Seuraavana maanantaina heti lähdin.

Noita suhteita katsoin muutaman vuoden, 13 vuotta en olis ikinä kestänyt enkä hukannut OMASTA ELÄMÄSTÄNI niin pitkää pätkää. Jos saa elää vaikka 80 vuotiaaksi miksi hukata siitä jonkun takia noin monta vuotta?? Et saa toista elämää, sulla on vain tämä yksi ja jokainen hukkaan menny päivä on menny hukkaan. Mieti sitä.

6 tykkäystä
4

Hei @Kaarna , tervetuloa palstalle.

Niin, mikä on “harmiton vaihe”… Tätä olen myös itse pohtinut usein. Onko sellaista alkoholin liikakäytön osalta olemassakaan, sillä kyllähän ne vaikutukset kuitenkin kolahtavat vaikkei oltaisikaan vielä maksakirroosissa. Noin kärjistetysti.

Oma parisuhteeni on kestänyt 15 vuotta. Asumuseroon päädyimme viime keväänä, ja viime syksynä tilanne realisoitui. Muuta mahdollisuutta ei enää ollut, sillä mies halusi jatkaa dokaamista, minä en halunnut katsoa tai mahdollistaa sitä. Kärjistetysti tämäkin.

Ymmärrän hyvin ajatuksen “muutoin hyvä parisuhde”. Meilläkin näin on - tai ainakin oli, ennen kuin alko ilmaantui kolmanneksi pyöräksi. Kynsin ja hampain taistelin pelastaakseni suhteen, saadakseni takaisin menneen tai paremman tulevaisuuden. Tai rakkaan raittiin mieheni. Sitten oli vain pakko hyväksyä, että tuossa asetelmassa mikä meillä oli, mikään hyvä ei olisi enää tullut tapahtumaan. Tämän hyväksyminen vei aikaa, ja teen työtä asian kanssa edelleen. Asumuseron myötä vastuu dokaamisesta siirtyi kuitenkin konkreettisesti miehen harteille, jossa sen olisi alunperinkin pitänyt olla. Ehkä sinäkin olet tehnyt tarpeeksi? Voit edelleen olla miehesi tukena ja rakastaa häntä, mutta onnistuuko se tässä tilanteessa? Vai olisiko asetelmaa hyvä muuttaa? On hyvä tarkastella omia toiveitaan ja hyvinvointiaan, ja sitä olet hyvin tekstissäsi jo jäsennellytkin.

4 tykkäystä
5

Meilläkin muutoin niin hyvää… Meillä on suunnitelmissa lähteä pienelle yhteiselle matkalle ja huomaan miettiväni, että kuinka monta iltaa / päivää siitä puoliso aikoo juoda. Mikäli edelliset reissut toimivat ennusteena, niin reissu menee kalja kädessä. Kun saa vapaalla tehdä, mitä haluaa.

Muutoin niin hyvää, paitsi juodessa arvaamatonta, sitten väsynyttä, seuraavaksi hyvitellään ja sitten aletaan odottaa seuraavaa kertaa. Mutta muuten tosi hyvä suhde.

4 tykkäystä
6

Kiitos kun vastasit Vaimo82!

No meillä ennen salaa juomisen aloittamista oli ehkä pitkiäkin aikoja selvin päin. Harvakseltaan meni kavereiden kanssa, tai jos meillä oli yhteisiä juhlia mihin kutsuttu tai muuten lapsivapaata. Ehkä juuri siksi epäilen taas itseäni, että nipotanko tosiaan turhasta. Mutta kun pinnistelen muistiani, ja muistan kaiken sen, mitä aiemmin on sattunut ja tapahtunut, ja että todellisuudessa minä tosiaan olen aina ollut se jarru, niin eihän tämä miksikään tule muuttumaan. Ei terve ihminen juo salaa ja valehtele päälle? Nyt ollaan siinä pisteessä, että mieluummin olen vaikka loppuelämäni ilman parisuhdetta, jos nyt vahingossa sitten eroankin ei-alkoholistista. Ei tämä vaan voi olla normaalia. Lähipiirissäni taitaa olla niin paljon alkoholisteja, etten oikeastaan edes tiedä millaista keskustelua normaaleissa perheissä alkoholista käydään, jos käydään ollenkaan.

4 tykkäystä
7

Kiitos @wouldyou rohkaisevista sanoista, pelkkää totta puhut! Jotenkin sitä tulee vaan rinnastettua tätä alkoholismia yleisiin “heikkouksiin”. En ole itsekään täydellinen ihminen, niin sitten sitä ajattelee, että kaikilla meillä on omat vikamme. Toisaalta en kyllä keksi omasta käytöksestäni mitään yhtä raskasta ja jatkuvaa toimintaa, mitä voisi verrata alkoholin liikakäyttöön. Nyt kun puhuit juhannuksesta, niin olin jo ehtinyt unohtamaan meidän viime juhannuksen, mikä päättyi aivan järkyttävällä tavalla miehen juomisen takia, vaikka lapsetkin oli paikalla. Alkoi riehua ja haastaa riitaa aivan ilman syytä. Taidanpa kaivella muistia ja kirjoittaa kaiken ylös, että sitä katsomalla voin palauttaa muistiin miksi tähän ratkaisuun päädyin.

3 tykkäystä
8

Kiitos @Karpalo !

Niin, nyt tuntuu seinä nousseen vastaan. Sekin ärsyttää, että mies pitää minua ihan tyhmänä kuin saapas, kun vielä valehteli päälle, ettei olisi juonut kuin yhden kerran yhden kaljan kun ensimmäisen kerran kysyin. Kun eilen tyhmänä aloin uudestaan tivaan asiasta, kun vahingossa löysin lisää tölkkejä, niin sitten sanoi, että ehkä joskus toisenkin kerran on juonut. Mies on muuten reilu ja rehellinen, niin olen aivan ymmälläni tälläisestä valehtelusta vuosien jälkeen.

7 tykkäystä
9

Milloin puolison juominen alkoi haitata sinua/parisuhdetta/perhe-elämää?

Muistan tosiaan itse, että jo 13 vuotta sitten esikoista odottaessani minulla meni hermot miehen viikolla tissutteluun. Ensin joi yhden kaljan illassa, sitten lopulta jo kolme-neljä pinttiä illassa. En muista miten saatiin lopulta sovittua, että viikolla ei joisi, mutta viikonloppujen “ruoka”- ja saunakaljat jatkui. Kunnes nekin lähti lapasesta, ja sovittiin, ettei juo enää kotona ollenkaan. Tämän jälkeen olen aina ollut vähän varpaillani puolison alkoholin käytön kanssa, ja syystäkin. Kaikenlaista on sattunut vuosien varrella, mutta mitään pitkiä putkia ei ole ollut ikinä, eikä fyysistä väkivaltaa perhettä kohtaan.

Nyt kun jäi sitten kiinni salaa kotona juomisesta, niin tein eropäätöksen. Tunnen nyt kuitenkin kasvavaa syyllisyyttä siitä, että monet muut näyttävät jaksavan puolison juomista paljon pidemmälle. Olenko heikko tai ajattelenko liikaa omaa hyvinvointiani, kun luovutan jo tässä vaiheessa? Paljon on Liisa Keltinkangas-Järvisen siteerauksia joka paikassa, missä arvostellaan ihmisten minä-keskeisyyttä. Toisaalta oma pahoinvointini tässä tilanteessa vaikeuttaa tasapainoisena äitinä olemista. Olen viimeiset vuodet yrittänyt olla zen, ja ns. välittämättä puolison juomisesta, mutta nyt vain jotenkin en enää näe keinoja omalta osalta jatkaa tässä suhteessa siten, että oma mielenterveys säilyisi. Miten te pystytte elämään juovan alkoholistin kanssa menettämättä omaa järkeänne? Onko teillä säilynyt syvä henkinen yhteys juomisesta huolimatta? Meillä se on haurastunut merkittävästi kun olen nyt asiaa pohtinut viime päivinä. Puoliso ei myöskään halua puhua mistään nyt. Vinkkejä otetaan vastaan, koska hetki tässä nyt menee ennenkö eri osoitteisiin päästään.

Tiedän, että vähäpätöisemmistäkin asioista erotaan, mutta nyt kai pelkään, että teenkin virheen ja minun päässäni on vikaa, kuten puoliso sanoo. Silti tiedän, että voin nyt todella pahoin tässä suhteessa missä alkoholi on kolmas pyörä.

4 tykkäystä
10

Milloin alkoholisti valehtelee? -Silloin, kun sen suu liikkuu.

Alkoholismi on sairaus ja tuo on kuvaus oireista, tosin potilas ei sitä myönnä, vaikka pidät minkälaisia esitelmiä aiheesta.

Mä olen huomannut, että niillä on sellainen hullun leima, jonka ne lyö kaikkien niiden otsaan, jotka tulee puuttumaan rakkaaseen harrastukseen.

6 tykkäystä
11

Olen saanut sen hullun leiman. Tilanne (taas) akuutti ja tällä kertaa tuntuu kovasti siltä, että minulla on tullut mitta täyteen.

Tiistaina suunniteltiin tulevia juttuja. Minulla vielä edelliset alkon huuruiset muistot pinnalla enkä voinut olla niin odottavaisella mielellä. Siitä se sitten taas repesi, että miksen vaan voi hyväksyä meidän elämää tällaisena kuin se on ja se olis erilaista.

Keskiviikkona piti käydä yhteisesti kivasti treffeillä ja siitä tuli tilanteen selvitys, taas uusi viimeinen mahdollisuus hänen puoleltaan ja sovinto.

Torstaina hän taas joi, minä olin oikeasti rentona ja hän sanoi, että tuntee kireyttä eikä voi rentoutua. Miettiä, että ei me vaan tulla toimeen. Lupasi, että on lauantaina selvinpäin.

Perjantaina joi, puhui erosta ja pyysi, että lähden vain menemään, koska ei jaksa katsoa mua. Vai enkö vain voisi haluta samaa rauhallista elämää, kuin hänkin.

Lauantaina (tänään) aloitti juomisen jo puolen päivän aikaan. Puheissa vaihtelee, että mitä se kaljan juonti muka häiritsee, miksen vaan halua samaa rauhallista elämää ja eropuheet. Kertoi, että on läheisillekin puhunut tilanteesta ja kaikki ovat sitä mieltä, että hänen pitäisi jättää mut. Miksen vain halua sopeutua perheeseen jne…. Noh. Olen sitä toistellut, että ei saisi eropuheita koko ajan toistaa. Mutta kuulemma mä vaadin häntä olemaan viikon tai kaksikin selvinpäin. Enkä edes ole, vaan sanonut, että haluaisin joskus selvää aikaa viettää hänen kanssa vapailla. Kuulemma niin on usein tapahtunut. Pari päivää ehkä tänä vuonna…? Pari päivää viime vuonna. Voi huokaus.

3 tykkäystä
12

Ihan varmasti ne ”puliukko-kaverit” on kaikesta samaa mieltä, voin melkein aistia sen yhteenkuuluvuuden tunteen.

Mitä jos kokeilet muuttua kylmäksi, kuin kala ja puuhailet vaan omiasi. Vähät välität toisen juomisista tai selityksistä. Jos on teknisesti mahdollista, niin olet joskus yömyöhään tai koko yön poissa ja kyselyihin kommentoit vaan: ”Oli vähän menoja”. Uskoisin, että näet mustasukkaisuuskohtauksen alle minuutissa. Teet sellaisen hiljaisen protestin, ettet katsele humalaista kumppania.

Vaikeita juttuja, pidä huolta omasta jaksamisesta. Alkoholismia vastaan taistelu, on kuin vetäisi kivirekeä perässä.

4 tykkäystä
13

Kiitos Jussi :heart:

Olen ihan hukassa ja koitan jostain löytää oljenkorsia, jotka pitäisivät pään pinnan yläpuolella. Tämä on niin kamala vaihe.

Olin yön pois kotoa ja tulin takaisin käymään. Mies varmaan krapulassa kolmen päivän juomisen jälkeen. Sanoi, että nyt vain vittuilee mulle, koska vihaa minua. Huolettaa kun pitää laittaa avioero vireille. Mä luulin meistä ihan jotain muuta ja tässä sitä ollaan. Hän on puhunut vaikka mitä. Ihan oikeasti sanoi, että mun pitäisi nöyrtyä tai olen narsisti. Sanoin, etten halua sellaiseen parisuhteeseen missä mies vaatii vaimon nöyrtymistä. Mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu…..?!?!

5 tykkäystä
14

Tapaustasi sen tarkemmin tuntematta, uskon voivani väittää, ettei miehesi tiedä edes nöyryyden alkeita. Mitä ihmeen humalaisen höpinöitä noi on? Miksi kummassa toisen pitäisi jotenkin nöyrtyä ja hyväksyä toisen pöpi elämäntapa?

Nöyrtyminen on mielestäni synonyymi alistumiselle, ei paljon pahemmin voi enää puolisolle puhua. Se on se päihdepersoona, kun siellä huutelee, niiden jutut on aina tosi häiriintyneitä.

Pitää keskittyä lasten kanssa puuhasteluun ja omiin mielenkiinnon kohteisiin. Juopunutta voi kohdella, kuin ilmaa, mutta ymmärrän kyllä sen mahdottomuuden, jos henkilö pitää ääntä ja säätää alituiseen jotain ja häiritsee elämää.

Jos toinen juo alkoholistisesti, eikä hänen oikea luonteensa ole enää aikoihin ollut paikalla, niin yhteys ei onnistu, ei sitten mitenkään. Juodessa ei kyetä kovin monimutkaisiin juttuihin, eikä krapulassa pitkäjänteisyys riitä mihinkään.

Ei tämä ole mikään kilpailu. Olet vuosien varrella nähnyt, ettei alkoholi sovi puolisollesi, et muuten tänne kirjoittelisi. Jos lopetat puuttumisen juomiseen, niin se on kuin vihreä valo formulakuskille tai sitten alat juoda itsekin. Näin on käynyt lukemattomille pariskunnille.

Mä olen elänyt tuon vaiheen, jossa viaton viihdekäyttö lähtee laukalle ja meinaa tuhota kaiken. Voi kun ihmiset ottaisivat varoitukset tosissaan, eivätkä olisi niin itsekeskeisiä, että minä kyllä tämän hallitsen.

Kyllä se viina on voitolla näissä peleissä, harva pelaa edes tasapeliä. Tappion uuvuttamia tuntee kaikki, samoin niitä joiden parisuhteen alko sotki.

Tsemppiä kaikille jotka joutuvat näitä asioita ratkomaan.

6 tykkäystä
15

Luulen, että olet joutunut jo niin syvälle läheisriippuvuuteen alkoholin kanssa, että siksi on vaikea tarttua mihinkään oljenkorteen. Oikeastihan sinulla on kaksi vaihtoehtoa. Jäädä suhteeseen miehesi ja alkoholin kanssa, tai sitten ottaa ero ja aloittaa terveempi elämä. Jos mikään ei muutu, niin mikään ei muutu.

Vaikka minun miehellä ei ole pariin vuoteen alkoholin määrät todennäköisesti paukkuneet yli lähivuosina, niin käyttö on ollut aina sairasta. Aina on ollut aikaistettua juomista, joka kerta juo itsensä sammumispisteeseen, tärkeintä on humaltua nopeasti ja vahvasti. Minulta on aina jääneet juhlat kesken, kun on pitänyt lähteä viemään nukkuvaa tai tappelevaa miestä kotiin. Ilo ja onni löytyy nykyään vain päivää ennen kuin saa “luvan” kanssa lähteä juomaan. Ja ärtymys ja äksyily näkyy silloin kun tekisi mieli juoda, muttei voi. No tätä oli harvemmin talvella, kunnes tajusin, että joikin sitten salaa niihin ahdistuksiinsa, määristä en tiedä. Ja tosiaan valehtelikin salaa juomisestaan ensin.

Ja silti, vaikka meidän tilanne näyttää vielä kohtuullisen hyvältä, niin oma pääni on jo alkanut sairastua. Mies aneli, että voisiko vielä tämän kesän elää kuin normaali ihminen juhlien. Välittömästi omat aivoni alkoivat etsiä ratkaisua: “Kyllä, voimme vuokrata pienen asunnon miehelle ja elää asumuserossa, sitten syksyllä voimme tehdä lopullisen päätöksen.” Sitten joku naksahti uudestaan aivoissa ja sanoin itselleni, että EI. Olen jo päättänyt, että nyt riittää ja nyt se todellakin riittää. Minä en jää etsimään mieheni pohjaa alkoholismissa. Hän saa tehdä sen ihan itse. Mutta että näin se alkoholi vain vie läheisenkin mieltä, kun on monta vuotta harjoitellut ylittämään ja ohittamaan sen aiheuttamia esteitä ja ongelmia!

Ja heh, itse nöyrryin alkoholin edessä. Tunnustin, että minä en todellakaan mieheni juomiselle mitään voi lopulta, vaikka jo 13 vuotta olin yrittänyt. Mies kyynelsilmin lupasi viime kesänä, että ei enää ikinä juo kotona, että hänelle riitää, jos kavereiden kanssa voi joskus mennä juhlimaan. Ja niin särkyi sekin helpolta kuulostava lupaus, alkoi juoda kotona. Minä en voi taistella alkoholia vastaan, ja siksi otan eron. Niin oman, kuin lastenkin mielenterveyden vuoksi. Vielä viimeisenä oljenkortena tulevaisuutta ajatellen miehelleni vein hänet tutustumaan AA-ryhmään, jotta sinne olisi tulevaisuudessa sitten helpompi mennä, jos joskus haluaa raitistua. Nyt olen mielestäni tehnyt kaikkeni mitä vaan voin.

Voimia sinulle! :heart:

5 tykkäystä
16

Kiitos vastauksistasi, monta hyvää pointtia. Sitähän se on ollut itselläkin alitajuisesti, että kyllä minä mieheni juomisen hallitsen. Tai no, jo pari vuotta sitten ymmärsin, että oikea ongelma on, enkä todennäköisesti siihen lopulta voi vaikuttaa paljoakaan. Mutta kyllä sitä ajatteli, että sopimuksilla ja säännöillä voitaisiin hyvää elämää elää. Mutta ainahan ne sopimukset on rikottu.

Pikkuhiljaa alan ymmärtämään sitä, mikä se oma ärsytys siinä alkoholismissa on, vaikka korkki olisi kiinni. Kun ei voi juoda, niin ollaan ärtyneitä äksyilijöitä. Jos taas juomispäivä on tulossa, niin edellinen päivä leijutaan ilon ja onnen pilvissä. Mikään muu asia elämässä ei saa miestä sellaiseen tilaan, ei edes lähelle. Mikään asia ei tunnu tuottavan edes tyydyttävää iloa elämään. Aina pitäisi kaikkea olla enemmän ja hienompaa. Alkoholi on ainut asia mikä näyttää tuovan onnen. Ja nämä asiat tietenkin korostuu lomina ja juhlapyhinä. Tästäkin olen koittanut puhua miehelleni, muttei myönnä, että asia olisi näin. Onko kukaan muu huomannut tälläistä käytöstä/olemista?

5 tykkäystä
17

Jokainen raitistunut alkoholisti tuon kyllä tunnistaa, niin minäkin. Siihen on ihan fysiologinen selityskin, liittyy etanolin kykyyn saada dopamiini liikkeelle aivoissa. Kun tarpeeksi tavaksi tulee, niin ei mikään muu enää tunnu miltään.

Siinä se on pähkinänkuoressa juomattomuuden ja raitistumisen ero. Tuo on osa sitä riippuvuussairautta eikä sen selättäminen kovin helppoa ole. Mahdollista kyllä jos ongelmansa tunnustaa ja aidosti on valmis ottamaan apua vastaan.

5 tykkäystä
18

Ja meneekö se niin, että jos jossain vaiheessa elämää riippuvuus on syntynyt, mutta sitten on muiden pakottamana juomatta pääosin, mutta silti välillä juo, niin silloinko tuo fysiologinen tarve aina vaan jatkuu, vaikka käyttömäärät olisi jo kohtuullisia? Tätä kuviota olen siis itse kovasti pohtinut tässä. Tai siis ihmetyttää vaan se, että kuinka on kyennyt olemaan näin pitkään ilman jokailtaisia annoksia, jos se tarve on siellä ollut näin monta vuotta. Ehkä pohdin siis sitä, että onko tälläinen tilanne kuinka normaali.

Nuorena aikuisena mies siis joi aivan holtittomasti, ja silloin 13 vuotta sitten veti 1,5-2 litraa kaljaa vähintään joka ilta, ja viikonloppusin sammumiseen asti, määrät siis nousi yhdestä kaljasta lopulta tuohon useaan ihan hiipien. Siinä kohtaa aloin toimia juomisen jarruna, mutta en tietämättömänä ymmärtänyt alkuunkaan mistä on kyse pohjimmiltaan. Olihan oma läheiseni ollut lapsuuteni alkoholismin myöhäisvaiheessa, luulin, että sitä se alkoholismi vain on. Mutta tosiaan jarruna on saanut olla vähintään pari kertaa vuodessa, tekemässä kaikenlaisia sopimuksia ja ehdotelmia kuinka elämämämme voisi olla kaikille kivaa. Ja aina ne sopimukset on rikottu kerta toisensa jälkeen.

1 tykkäys
19

Hei @Kaarna , minä olen huomannut puolisossani kuvaamaasi käytöksen muutosta. On ilman alkoa kireä, äksyilevä, kriittinen eikä näe missään tai kenessäkään mutään hyvää - paitsi omassa itsessään.

Luulin ensin, että tämä johtuisi työstressistä (mitä se myös toki voi olla), mutta kun kaava alkoi toistua samana aina arkisin, niin laskeskelin asian johtuvan joko siitä, että laskeutuu viikonlopun juomisesta tai on menossa sitä kohti. Tämä oli siis kuvio silloin, kun mies joi “vain” viikonloppuisin tai lomillaan. Nyt, kun alkon tissuttelu on hiipinyt ihan arkipäiviin, eikä edes työaamut rajoita asiaa, niin käytöksen muutos ei ole niin selkeä.

Tunnistan myös tuota puolisossani, että mikään ei vaikuta tuovan iloa elämään. Tai mikään ei riitä. Hän tuntuu jatkuvasti tavoittelevan jotakin, tai jotakin erityistä pitäisi tehdä tai olla jossakin. Ja kun tätä “jotakin” ei ole, niin pullo kyllä on.

4 tykkäystä
20

Riippuvuus jättää aivojen palkitsemisjärjestelmään pysyvän muistijäljen, joka ei poistu, vaikka ihminen olisi vuosia juomatta tai joisi vain vähän. Tämä selittää sen, miksi fysiologinen tarve ja hallinnan menetys aktivoituvat yhä uudelleen heti, kun alkoholia käytetään.

Se, että mies on kyennyt olemaan ilman alkoholia pitkiä aikoja, ei tarkoita riippuvuuden väistymistä vaan kykyä sietää epämukavuutta ulkoisen pakon edessä. Jatkuva sopimusten rikkominen on selvin merkki siitä, että kontrolli aineeseen on menetetty ja riippuvuuden mekanismi on yhä voimissaan.

4 tykkäystä