Miten vaikeaa on erota?!?? Avomiehen alkoholinkäyttö on nyt tullut siihen pisteeseen, etten voi hänen kanssaan enää olla parisuhteessa. Asutaan yhdessä omistamassamme talossa. Mies ei suostu edes keskustelemaan asiasta, ja on aivan selvää, ettei hän halua juomisesta luopua. Ratkaisuksi vaikeaan tilanteeseen ehdotti, että hankkii polkupyörän. Aivan.
Tuntuu siis siltä, että olen aivan pattitilanteessa. Yksin en kovinkaan helposti voi yhteistä asuntoa myydä, eikä toisaalta ole varaa maksaa asuntolainan lisäksi oman asunnon kuluja. Meillä siis omat lainat. Helposti kyseenalaistetaan sitä, että miksi ihmiset jäävät juovan puolison luokse. No mihin tässä nyt sitten menisi? Ja millä rahalla? Kun jossain on asuttava kuitenkin. Jos jollain on hyviä vinkkejä antaa, niin kaikki otetaan vastaan. Itse kun oon niin syvällä tässä suossa, että näköala on melko kapea nyt.
Täysin samaa mieltä. Se on helppo huudella, että “miksi sä et vaan eroa?” tai “miksi jäät siihen, lähde menemään”. Voi kun olisikin niin helppoa, mutta kun siinä on pari mutkaa matkassa. Vaikka olisi jo aivan henkisesti valmis (niin kuin itse olen ollut jo vuosia) niin asiat eivät vain tapahdu ihan sormia napsauttamalla varsinkaan alkoholistin kanssa. Varsinkin jos on köyttänyt itsensä kiinni veloilla, lapsilla ja muilla toisiinsa sitovilla jutuilla, jotka on vaan kerta kaikkiaan vastuullisen ihmisen otettava huomioon.
Alkoholistihan ei ole monestikaan kovinkaan halukas rakentavaan keskusteluun arjen asioiden järjestelyistä, koska sitten joutuisi kohtaamaan myös eron syyn eli oman juomisensa seuraukset. Ja ehkä myös sen, että juominen on ihan oikea ongelma kun on akka ja lapsetkin lähdössä sen seurauksena pois. Kulissit saattaisi romahtaa jopa ja paljastua ihan pesunkestäväksi juopoksi myös muiden silmissä. Ja onhan se mukava jos saisi juoda ja silti nauttia perhe-elämästä silloin kun se sattuu sopimaan itselle.
Mutta joo, ei ole helppoa lähtä ei. Vaikka haluaisikin. Sitten raivostuttaa juomisen lisäksi vielä lisänä se, että toinen aiheuttaa ongelmia, mutta ei halua niitä ratkoa mitenkään. Eli en voi auttaa asiassa minkäänlaisin neuvoin, kun ei niitä itselläkään ole ollut. Vain vertaistukea voin antaa ja ymmärtää tuskasi saman pattitilanteen kokeneena.
Käytännön vinkkinä voisin antaa sen, että ota yhteyttä asianajajaan (tai vähävaraisena oikeusaputoimistoon) ja kysy sieltä neuvoja tuon talo-asian suhteen. Vaikka se maksaa, saat mielenrauhan, kun tiedät, mitkä ovat mahdollisuudet toimia.
En tiedä, ovatko nuo yhtymämuotoiset omistukset ja omat lainat jopa mutkistaneet eroamista; eikö aiemmin avioliitossa ollessa riittänyt eron vireille laittaminen ja sitten seurasi omaisuuden jako ja jos toinen ei pystynyt lunastamaan talosta ulos, talo meni myyntiin?
Varmaanhan jotain lakiasiantuntijaa käytitte noissa laina/omistuskysymyksissä, niin kyllä joku vastaava osaa kertoa, voiko osuutensa myydä ja talosta (ja ehkä lainastaakin sitä kautta) päästä eroon, vaikka se avopuoliso haraa vastaan.
Alkoholistit eivät välttämättä ole niin yhteistyökykyisiä tai -haluisia. Asioita joutuu hotamaan yksin ja väkisin, jos siis haluaa erota. Tietysti jos kysyy ensin neuvoja lakimieheltä itsekseen ja niiden perusteella yrittää keskustella uudestaan, toinen edes näkee, että on tosissaan ja ero saattaa sujua paremmin. Onhan asian selvittäminen parempi mielenrauhallekin; jos omaisuuden myynti jotenkin onnistuu, jo tieto siitä rauhoittaa, vaikkei heti tekisi mitään. Jos taas ei, niin jättää asian pohtimisen ja koittaa saada elämäänsä muuten niin mukavaksi kuin vain voi siinä eläessään. Yksin epätietoisena asioiden vatkaaminen rasitti ainakin minua enemmän kuin vähän ikävämmätkin faktatiedot.
Toivottavasti talonne on jollain sellaisella alueella, että se on säilyttänyt arvonsa ja menee tarvittaessa nopeasti kaupaksi. Jossain syrjemmässä se on vaikeampaa, mutta ei sekään ole maailmanloppu.
Ja itse asiassa Karuselli suosittelisin sinulle ihna samaa; kysyt joltain lakimieheltä neuvoja tilanteeseesi… Eroamiseen ja lasetn elatusmaksuihin ym. Tieto on aina parempi päänalunen kuin epätietoisuus.
Alkoholistit eivät tee tiliä menemisistään ja tulemisistaan ja se minusta antaa puolisolle saman oikeuden moraalisesti. Asioita voi selvitellä kertomatta siitä sille juopolle. Parempi vielä, jos pääsee käymään vaikka ossain oman kotipaikkakunnan ulkopuolella, jos sen saa järjestymään.
Alkoholistin aiheuttamat ongelmat voivat olla niin moninaiset ja vuosien saatossa myös pahentua. Hän voi velkaantua paljonkin kertomatta siitä ja omaisuusjärjestelyistä riippuen itselle aiheutuvat vanhingot voi olla isojakin ulosoton iskiessä… ja muutenkin, jos juoppo menettää työkykynsä, joutuu työttömäksi ja tulot pienenevät, arjesta selviäminen hankaloituu.
Ilkeä tilanne on myös äidilläni; ukko on oikeustoimikelvoton ja hänelle on määrätty edunvalvoja. Yhteisen omaisuuden suhteen ei ole mitään tehtävissä ilman yhteistyötä tämän edunvalvojan kanssa… ja se ei suoraan sanottuna näytä olevan oikein sujuvaa. Suht harvinaistahan se varmaan on, mutta kyllähän juova on altis tapaturmille ja sitä kautta aivovammoillekin tai alkoholidementialla vuosien saatossa. Jos on tehty edunvalvontavaltuutus, niin se muutaa asiaa, kun edunvalvojaksi on voinut valita vaikka sen vaimon ja se astuu voimaan sitten lääkärintodistusten perusteella.
Siinä mielessä on ihan järkevää selvitellä asioita hyvissä ajoin, niin voi tilanteen ollessa vielä suht ok, jo kypsytellä eri vaihtoehtoja mielessään. Joskus eroaminen on kyllä hyvin vaikeaa, ellei liki mahdotonta. Niissä tietysti toivon, että jollain tapaa se juovakin kypsyisi eroon ja omaisuuden realisointiin jossain vaiheessa ja puoliso jaksaisi jotenkin sitä elämää ja hakisi tukea vaikka vertaistukiryhmistä ja jos voimia ja aikaa yhtään riittää jostain omista harrastuksista.
Näinhän se on. Ei tämä minunkaan mies halua juomista lopettaa. Kysyttäessä ei vastaa mitään, tai alkaa puhua jostain helkkarin pyöräilemisestä tai nurmikon leikkuusta.
Kiitos ihan superpaljon noista neuvoista. Mehän ei olla naimisissa, joten avioeroa ei tässä tarvita. Totta on varmasti, että tämä yksin märehtiminen on kaikkein kuluttavinta. Ja koska mies ei ole halukas asiaa käsittelemään mitenkään, niin laitoinkin jo pankkiin kyselyä. Täytyy varmaankin seuraavaksi kysyä lakimieheltä neuvoa.
Miehellä on kyllä nyt työpaikka, oli viime vuoden puolella puolisen vuotta työttömänä. Työnsä menetti juuri juomisen takia, kun kärähti ratista. Että siitäkin on kokemusta, kun toinen sitten ahdistuu kotona, kun on niin kurjaa. Itse yritän tässä olla mahdollisimman reilu, ja olen miehelle sanonut, että en enää ole sitoutunut tähän parisuhteeseen, koska yksin parisuhteessa oleminen ei ole ns. mun juttu. Onneksi mulla on ihana työ ja muutakin elämää. Eikä pieniä lapsia.
Oon myös miettinyt sitä, että vaikka tilanne ei vielä ole aivan kaoottinen, niin jossain vaiheessa voi olla. Tai onkin, jos mies ei ongelmalleen mitään tee. Että nyt hyvän sään aikaan pitää asioita selvitellä.
On hyvä, että olet kyennyt kypsyttelemään ajatustasi alkoholisoituneesta avopuolisostasi eroamisessa jo taloudellisiin asioihin keskittymällä. Ajattelen, että eroamisen vaikein vaihe - mahdollinen henkinen riippuvuus toisesta ihmisestä - on sinun kohdallasi näin ollen jo ainakin jollakin tasolla sinulle selvää. Olet ehkä ison askeleen lähempänä lopullista eroa.
Parisuhteeseen ryhtyessä kaikki tuntuu ikuiselta ja siksi myös taloudellinen sitotuminen yhdessä kumppaninsa kanssa tuntuu itsestään selvältä ja luontevalta. Valitettavan usein erotilanteessa asiat mutkistuvat ja vaikka lainsäädäntö olisi kuinka selkeä ja omaisuuden jakaminen teoriassa yksinkertaista, voi eron katkeruus kanavoitua riitelyyn oikeastaan kaikesta mahdollisesta. Koska te ette ole avioliitossa, ei varsinaista laskennalista ositusta ole tarpeen tehdä vaan omaisuutenne jako toteutetaan omaisuuden erottelulla. Siten kumpikin teistä ottaa erossa oman omaisuutensa. Kumpi tahansa teistä voi mahdollisen eron koittaessa esittää vaatimuksen yhdessä omistamanne asunnon myymisestä. Siitä saadusta kauppahinnasta vähennetään jäljellä olevat velat ja lopun kumpikin voi käyttää vaikka uuden asunnon pesämunaksi tai muuten parhaaksi katsomallaan tavalla.
Meistä kukaan ei tiedä tulevien päiviemme määrää, mutta joka tapauksessa - olipa elämämme minkä mittainen tahansa - päiviä ei riitä tuhlattavaksi. Jos eroaminen tuntuu ajatuksena mahdolliselta, on todella vakavasti pohdittava mitä jäljellä olevalta elämältään odottaa. Annat ymmärtää, että kumppanisi ei myönnä olevansa alkoholisti. Niinpä lienee aika lailla turhaa odottaa hänen tekevän jotakin merkittävää raititstuakseen. Todennäköisesti hänen sairautensa - alkoholismi - myös pahenee tulevina vuosina. Jos hänen alkoholin käyttönsä häiritsee sinua nyt, häiritsee se sinua vastakin. Sinun on tehtävä päätös suhteenne jatkumisesta tai sen päättämisestä. Parisuhteessa päätösten pitäisi olla yhteisiä ja kummankin tulisi niihin sitoutua. Asian luonnosta kuitenkin johtuu, että tämän ison ratkaisun äärellä olet yksin. Tai ehkä et sittenkään aivan yksin. Ainakin minä koen saaneeni paljon apua oman parisuhteeni selvittelyyn ja sen mahdolliseen päättämiseen oman kotikaupunkini päihdeklinikalta. Se on myös päihderiippuvaisten ihmisten läheisten käytettävissä oleva maksuton palvelu. Oma parisuhteeni lopulta korjaantui, mutta asioiden selvittäminen ammattilaisten kanssa oli siinä merkittävänä voimaannuttavana tekijänä. Se myös havahdutti oman kumppanini huomaamaan aikeeni vakavuuden. Lopulta olimme kumpikin tosiasioiden äärellä kasvotusten; selkä seinää vasten. Siinä tilanteessa jouduimme pohtimaan tulevaisuutemme suunnan; joko yhdessä tai erikseen. Arjen kielenkäytössä yleensä alkoholisti on se, joka määrää tahdin. Erolla uhkaaminen vesittyy kerta toisensa jälkeen. Siksi on tärkeää jossakin vaiheessa viheltää peli poikki ja katsoa mitä jää jäljelle. Se on totinen paikka.
Toivon todella sinulle voimia ratkaisuihisi. Tiedän, että osasi ei ole helppo. Niin monta seikkaa vetää päätöstäsi eri suuntiin. Kävipä suhteellesi miten hyvänsä; pysy lujana!
Kiitos juhapetteri. Sitä just olen tässä viimeisen vuoden aikana pohtinut, että ei ole millään lailla mun velvollisuus pysyä tässä suhteessa koko lopun elämääni. Eikä alkaa alkoholistin omaishoitajaksi. Siksi oonkin alkanut vaan tehdä mitä haluan. Ja olen tämän kertonut miehelle myös, saamatta oikein mitään vastakaikua sieltä.
Mukavaa on saada näkökulmaa omaan tilanteeseen. Ja jotenkin nyt on sellainen luottavainen olo, että alan tässä selvittelemään asioita yksi kerrallaan.
Nyt oikeestaan ärsyttää. Nimittäin mies oli viime viikonlopun käsittääkseni ihan selvin päin. Ja ärsyttää se, että tällaista asiaa pitää edes miettiä, tai huomata. Siihen just olen ehkä kaikkein eniten väsynyt, että aina saakeli pitää miettiä että onko toinen juonut vai ei. Ja vaikka miten yrittää, niin ei sitä oikein voi olla havainnoimattakaan. Enää en oikein jaksa ilahtua juomattomuudesta, vaan enemmänkin ottaa päähän. Mutta tietynlainen rauha on nyt. Minä ite päätän, mitä teen ja ymmärrän, että sairaudestahan tässä on kyse.
No nythän palaan tänne näköjään neljän vuoden tauon jälkeen. Näihin neljään vuoteen on mahtunut paljon tapahtumia. Oon itse opiskellut uuden tutkinnon ja nyt taas opintojen parissa. Hirveesti kiinnostavia asioita on elämässä. Mies taas, no hän on ollut jo monta vuotta enimmäkseen raittiina, mutta aina pari kertaa vuodessa retkahtaa juomaan ja päätyy sitten katkolle. Ei ei vaan voi ottaa sitä yhtäkään, kun siitä sitten homma eskaloituu muutamassa viikossa rajuksi juomiseksi. Nyt on taas musta silmä, kun on kompuroinut humalassa.
Hän ei kuitenkaan edelleenkään halua käsitellä tätä riippuvuutta, eikä myöskään kohdata omia tunteitaan tai hoitaa alla muhivaa masenuusta, koska “lääkkeistä tulee niitä sivuvaikutuksia”. Sanoin hänelle, että tästä sun juomisesta tulee mulle aika paljon ikäviä sivuvaikutuksia nyt.
Olen siis vihdoin vuokrannut itselleni oman asunnon, asia pitää vahvistaa alkuviikosta. Tämän olen miehelle kertonut ja hän on todennut, että ehkä ajatus on hyvä. Kylläpä tuntuu pahalta, mutta samalla todella helpottavalta. Nyt arvelen, että nämä taloudelliset asiat saadaan jotenkin järjestymnään, mutta saas nähdä. Voi olla, että mies nyt sitten viimeistään kesälomansa alkaessa riehaantuu juomaan oikein olan takaa. Ja sitä mä en siis halua olla katsomassa, kun itselläni on ihan muita mielenkiinnon kohteita. Kuten opiskelu ja kaikenlainen kulttuurin harrastaminen.
Niin, hän taas toistelee sitä, ettei halua päätyä enää katkolle. Ei kuitenkaan halua muuttaa omassa toiminnassaan yhtään mitään. Joten sama ralli tulee jatkumaan. Mutta ompa ristiriitaiset tunteet itselläni nyt. Vielä pitäsi keksiä muutama tonni, jotta saan tän asuntoasian toteutettua. Mulla on suunnitelma, että pidän sitä omaa asuntoa vähintään puoli vuotta ja katsotaan, mihin asiat etenee. Positiivisin mielin kuitenkin, kaiken kaaoksen keskellä.
Hyvä, että olet vuokrannut oman asunnon itsellesi, eiköhän raha-asiat järjesty jotenkin. Miestäsi ei voi raitistaa kukaan muu kuin hän itse. Jos hän ei halua muutosta, niin sinun on järkevä muuttaa pois, ettei tarvitse enää katsella miehen örvellystä ja saat elää rauhassa omaa elämääsi tarvitsematta huolehtia aikuislapsesta.
Jep. Aikuislapsi on sana, jota itsekin olen käyttänyt hänestä. Tosin en halua vähätellä sitä työtä, mitä mies on tehnyt. Raitista aikaa on ollut tosi paljon ja varmasti hän on itseensä nyt pettynyt. Mutta ei osaa sitä käsitellä mitenkään, eikä halua ottaa apua vastaan. Eihän silloin tapahdu mitään muutostakaan.
Haluan kuitenkin kääntää oman huomioni pois miehestä ja itseeni. Omaan hyvinvointiin. Onneksi on paljon sitä tukevia asioita.
Hei @Piinaa , tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen oman asunnon myötä. Muutin itse puoli vuotta sitten erilleen miehestäni. Oli kova paikka, ja ajoittain on edelleen vaikeaa. Mutta päällimmäisenä olen kuitenkin huojentunut, ja löytänyt paljon hyvää. Myös suhteessa mieheen, vaikkei hän ole edes yrittänyt raitistua. Uskon, että sinäkin löydät paljon hyvää.
Jäin pohtimaan myös taloudellista kuviota: Onko sinulla oikeus toimeentulotukeen, ja sen kautta muuttoavustukseen? Ei se varmaan maltaita ole, mutta jotakin kumminkin.
Minullakin täällä muutoksen tuulia….. Äsken laitoin sitten avioerohakemuksen menemään ja irtisanoin meidän kodin. Mies puuhaa jo omaa muuttoaan.
Asiat sitten kärjistyivät toden teolla, enemmän kuin aikaisemmin. Mieshän oli puhunut siitä jo jonkin aikaa, että on vähentänyt juomista. Vappuviikolla joi muutaman päivän, helatorstain viikolla myös ja muuten sitten 1-2 päivää viikossa yleisesti, pari kertaa ollut noin 11 päivää juomatta. Viime viikolla joi lauantaina kunnon kännit ja sunnuntaina aamulla rauhallisesti sanoin, etten halua olla alkoholistin kanssa naimisissa. Siitähän hän sitten suuttui toden teolla.
Monta tuntia käytiin sitä läpi, kuinka olen haukkunut häntä alkoholistiksi ja mitä kaikkea vikaa minussa on. Hän sitten joi sen sunnuntain ja maanantainkin. Edelleen todella loukkaantuneena mun satuttavista haukuista hokien, että haluaa minut pois elämästään.
Noh, tänään laitettiin avioerohakemus vireille. Hän on soittanut piirinsä läpi ja kertonut millainen minä olen, kuulemma kaikki ovat sitä mieltä että meidän pitää erota. Olen häntä haukkunut koko ajan jne… Kysyin, että eikö se mennyt toisinpäin, muttei myönnä.
Ällöttää, ettei minulla ole mitään mahdollisuutta puolustaa itseäni ja näyttää, miten asiat oikeasti menivät. Kaikki ne huudot kuinka kusipää olen, yölliset valvottamiset ja kaikki muukin. Taitaa kuulua kuvioon? Haluaisin jonkun pirun vilpittömän anteeksipyynnön, etten ole tätä ansainnut! En taida sitä saada. Olen niin helvetin surullisen siitä, mikä on kontrasti meidän suhteen ihanasta alusta ja mikä tämä tilanne nyt on. Mulla on niin huijattu ja epätodellinen olo. Kuin jostain naistenlehden kannesta “kokija kertoo: mies valitsikin kaljan avioliiton yli”. Itku, mikä klisee, jota en uskonut itse eläväni.
Siis mies on soittanut kaverinsa läpi ja miehen mukaan kaikki ovat sitä mieltä, että teidän pitää erota - just joo . Kannattaako noille puheille panna mitään painoa?
Ymmärrän, että tekisi mieli puolustautua, mutta muuttaisiko se mitään? Jos miehen piiri on samanlaisia kuin hän itse, mitä heillä on väliä, jos sinun ei tarvitse olla heidän kanssaan jatkossa tekemisissä?
Teitä oli tuossa liitossa kolme ja mies valitsi alkoholin sinun sijastasi ja se on ymmärrettävästi kipeä paikka. Täällä kotikanavalla joskus vuosia sitten eräs vaimo kirjoitti, miten hän päästi miehensä elämään sitä elämää, jota tämä haluaa elää ja samalla vapautti itsensä elämään omanlaistaan elämää. Tsemppiä, kohta sinäkin pääset rakentamaan mieleistäsi elämää.
Alkoholismin sanotaan olevan “itsensä kieltävä sairaus”. Osa miehesi käytöksestä ja puheista saattaa johtua siitä, että hän kynsin hampain pitää kulissia pystyssä oman toimintansa osalta ja syyllistää sinua, kuten päihderiippuvainen tekee. Tämä ei tietenkään oikeuta hänen käytöstään tai sanojaan mitenkään, mutta voi ehkä auttaa tarkastelemaan tilannetta pienellä etäisyydellä.
Kuten @Kynsilaukka kommentissaan totesi, miehen höpinöistä kavereilleen (saati heidän mielipiteilleen) ei ehkä kannata antaa painoarvoa. Höpinäähän ne ovat.
Ymmärrän kuitenkin hyvin, että haluaisit oman äänesi kuuluville. Ja tilannetta on hyvä purkaakin. Kerro siis mieltäsi painavat asiat vaikka meille palstalaisille, ystävällesi, terapeutille tai kenelle suinkin koet hyväksi. Et ole yksin.
Vertaistuki on korvaamatonta. Kukaan muu ei voi tajuta tätä kaikkea ja vertaiset tietävät tismalleen. Mies on soittanut miehille suunnattuun ero-puhelimeen ja suositteli vastaavaa minullekin. Mutta: terkkari suositteli Mieppiä ja se on niin tukossa ettei aikaa saa varattua, kaikki löytämäni keskusteluryhmät ovat lasten vanhemmille mitä itse en ole, seuraavat eroseminaarit alkavat vasta muutaman kuukauden kuluttua… Onneksi on Al-anonin ryhmiä ja te! Eräs ystäväkin tietää omista kokemuksistaan tämän epätodellisuuden tunteen.. Odotan vain milloin herään painajaisesta.
. Kannattaako noille puheille panna mitään painoa?