Ero, yksin- vai yhteishuoltajuus

Kotikanava
1

Niinhän siinä viimein kävi meidänkin perheessä, että ero tuli. Olo on pöllämystynyt, hämmentynyt, vihainen, surullinen, katkera, pettynyt, helpottunut ja kaikkea siltä väliltä. En vain koskaan tule käsittämään sitä, että jollekin viina voi olla tärkeämpi, kuin omien lasten mielenterveys…

Kaiken tämän hämmennyksen keskellä on kuitenkin koitettava saada asioita eteenpäin. Yksi kysymys, joka tässä nousi mieleen on tuo huoltajuus asia. Haluan ensimmäisenä sanoa sen, että lasten isä on oikeasti ihana isä selvinpäin. Hän harrastaa lasten kanssa, halailee, suukottelee ja pelaa ja leikkii heidän kanssaan.

Mutta isä on lapsilleen myös hirviö, joka tuo turvattomuutta ja ahdistusta. Lasten isä juo nykyään yhä enemmän ja enemmän. Nykyään tilanne se, että melkein viikoittain juo ja vähintään kerran kuukaudessa käy niin, että on päiväkausia teillä tietymättömillä tolkuttomassa kunnossa. Taas perjantaina huomasin hänen juoneen. Samoin vanhin lapsista, joka meni tilanteessa aivan tolaltaan. Puri nyrkkiään, heilutti vain käsiään, eikä pystynyt puhumaan. Tällä samalla lapsella ollut todella vaikeita uniongelmia sekä tärinäkohtauksia iltaisin :*(

Nyt haluaisinkin kuulla muiden kokemuksia tuosta huoltajuudesta. En halua viedä isää lapsilta, enkä isältä lapsia, mutta en halua, että lapset joutuvat olemaan humalaisen isän seurassa hetkeäkään. En missään tapauksessa halua, että lapset olisivat isällä yötä. Tiedän myös, että isä haluaisi viettää lasten kanssa mökillä aikaa. Mökki on todella, todella syrjässä. Ja siellä on aina miehen isä, veli, veljen vaimo, miehen serkkuja yms sukulaisia ja kaikki juovat. Kaikki juovat oli mukana lapsia tai ei. Mökillä myös veneillään humalassa, lapset kyydissä ilman asianmukaisia pelastusliivejä. Joten luonnollisestikkin on selvää, että haluan pystyä estämään nämä mökkireissut.

Tällähetkellä mies käy jollakin päihdehoitajalla juttelemassa ja kunnallisella puolella muka hoidetaan päihdeongelmaa, mutta yhtään mitään apua se ei ole tuonut.

2

Hei Toivomustähti, ensinnäkin kertomasi perusteella ero lienee ollut ainoa vaihtoehto turvata oma ja ennen kaikkea lasten hyvinvointi, joten tiedät toimineesi oikein.

Mitä tulee kysymykseesi, niin siihen en lähtisi sinua ja lastesi isää lainkaan tuntematta ottamaan tiukkaa kantaa. Olisiko sinun mahdollista keskustella aiheesta esim. lastenvalvojan tai jonkun muun alan asiantuntijan kanssa? Tai onko teidän lapset jossakin päivähoidossa/koulussa, jossa voisit ottaa aiheen esille? Sieltä ehkä osattaisiin neuvoa sinua eteenpäin. Mielelläni sanoisin, että yksinhuoltajuus on turvallisin vaihtoehto, mutta suostuuko lastenne isä siihen? Sehän ei tarkoita, etteikö isä saisi tavata lapsiaan/toisin päin, mutta se turvaisi sinun päätösvallan tietyissä asioissa. Yhteishuoltajuudessa on riskinsä… Mutta tosiaan, joku ammatti-ihminen osaisi ehkä kertoa asiasta enemmin ja auttaa sinua päätöksenteossa.

Toivon kaikkea parasta teille jokaiselle, myös lastenne isälle, tulevaisuudessa! Ensimmäinen askel parempaan suuntaan näyttää nyt tapahtuneen.

3

Moi,
itselläni on juuri samanlainen elämäntilanne kuin sinulla. Lapsilla on ollut hyvä isä, kunnes juominen lähti kunnolla lapasesta. Juodessaan isä on täysin vastuuton, autoilee humalassa, katoaa ties minne ja valehtelee tekemisistään jne. Erosimme heinäkuussa 2016 ja juominen on vain lisääntynyt. Tapaamiset eivät ole onnistuneet sovitusti, mies ei ole tullut paikalle tai on alkanut kesken tapaamisen ryyppäämään. Keskustelimme lastenvalvojan luona tilanteesta ja mies suostui siihen että sain lasten yksinhuoltajuuden. Tapaamiset jätettiin " avoimeksi", ihan lasten etua ajatellen. Ei ole lapsen edun mukaista pettyä kerta toisensa jälkeen kun sovittu tapaaminen ei onnistukkaan tai isä juo tapaamisen aikana. Minulla yksinhuoltajana on oikeus päättää missä ja milloin tapaamiset ovat. Lasten toiveet huomioiden. Ja minun myös täytyy huolehtia että lapsen oikeus tavata isäänsä toteutuu. Lapsia ei tarvitse luovuttaa isälle jos epäilen hänen olevan humalassa tai esim. seurueessa jossa juodaan. Meillä tilannetta helpottaa se, että lapset ovat jo yli 12-vuotiaita, eli saavat itse päättää lähtevätkö sovittuun tapaamiseen vai eivät. Pienempien lasten kohdalla tilanne on tietysti toinen, jos sovitte tapaamiset esim. joka toinen viikonloppu, niin sinun on annettavat lapset isälle mukaan. Eli mieti tarkkaan mitä allekirjoitat. Vanhemmat voivat keskenään sopia hyvin yksityiskohtaisetkin pelisäännöt tapaamisten suhteen. Lastenvalvoja huolehtii että asia käsitellään aina lapsen etua ajatellen. Meillä lapset eivät halua lähteä isänsä mukaan, koska pelkäävät juomista jo niin paljon. Tapaamiset on nyt pyritty järjestämään tänne lasten kotiin, nekin aika huonolla menestyksellä. Isänkin mielestä tämä on meidän tilanteessa se turvallisin ratkaisu. Mutta tämä ei ole minun mielestä se paras paikka isän ja lasten tavata, koska minusta tuntuu että tämä hidastaa omaa toipumistani erosta. Nyt on sitten mukaan soppaan työnnetty uusi lusikka. Eli isän uusi naisystävä ei haluaisi miestään tänne laskea…isä ei halua uutta naistaan vielä lapsille esitellä…lapset kieltäytyvät lähtemästä iskän mukaan, mutta kaipaavat ja ikävöivät…minä taas en enää tiedä mitä tekisin…

4

Hei Hemmiina ja kiitos vastauksestasi! Ensimmäisenä täytyy sanoa, että olet aivan oikeassa siinä, että ulkopuolisen on vaikea, paremmin meitä ja tilannettamme tuntematta, ottaa kantaa tähän asiaan. Usein ulkopuoliset minusta liiankin kärkkäästi sanovat oman kantansa. Usein asiat nähdään ulkopuolelta hyvin mustavalkoisina ja helposti tuomitaan, vaikka ei tiedetä asiasta kuin pintaraapaisu.

Mies ei varmasti helposti, jos lainkaan suostuisi yksinhuoltajuuteeni. Sanoi jo kyllä tästä asiasta puhuessamme, että ei sitä haluaisi, mutta jos minä niin tahdon, niin voisi suostua. Tällä hetkellä mies on ehdottomasti sitä mieltä, että ei missään tapauksessa tekisi sitä virhettä, että joisi silloin, kun lapset ovat hänellä. Mutta niin surullista, kuin se onkin, niin epäilen, että asia on hetken hallinnassa, kunnes taas viina vie miestä :frowning:

Jos jollakulla vielä kokemusta asiasta, niin mielelläni kuulisin ajatuksia siitä, mikä yksinhuoltajuudessa ollut hyvää ja mikä huonoa. Samoin siitä, mikä yhteishuoltajuudessa.

5

Hei Toivomustähti. Meillä myös erottiin, kun toinen lapsi syntyi ja isä on hyvä ihminen, mutta juodessa kadottaa itsensä. Minulle ja lapsille ero ei ollut iso muutos. Avioliiton aikana, isä asui vierashuoneessa ja sitten erotessa vierashuone vaan siirtyi toiseen osoitteeseen. Minä huolehdin lapset saman lailla ennen ja jälkeen eron. Minulla on yksinhuoltajuus.
Meille yksinhuoltajuudella ei ollut juuri merkitystä. Yksinhuoltajuus ei sulje pois tapaamisoikeutta tai elatusvelvollisuutta toiselta vanhemmalta. Minä voin muuttaa ulkomaille lasten kanssa ilman isän lupaa, vaihtaa uskonnon, sukunimen ja hankkia passin. Voin päättää lasten terveydenhoidosta, eikä tarvitse kertoa siitä isälle. Meille näillä asioilla ei ole merkitystä. Olemme hyvissä väleissä exän kanssa - vielä.
Kummallakaan ei ole vielä uusia puolisoita. Ties millaisen mustasukkaisuuskohtauksen saisin exän tyttöystävästä vai tuntisinko vain sääliä. Siis vaikka nyt asiat menisi hyvin, niin tilanne voi muuttua. Vähän pelkään, että exä olisi mustasukkainen ja haluaa kostaa lasten kautta, kun muuten ei voi tai hänen uusi puoliso vaikuttaisi exään ja muuttaa sovittuja asioita.
Isälle minun yksinhuoltajuus oli ”ihan sama”. Hän taisi käsittää, että se vie häneltä elatusvelvollisuuden. Työkyvyn menettäneellä isällä ei ole liikoja rahoja laittaa lapsiinsa. Onneksi kela maksaa elatustuen ja velkoo sitten osan isältä, mutta minun ei tarvitse puuttua siihen ja enää tapella isän kanssa rahasta.
Lapsen toiselle paikkakunnalle muuttamisesta on hieman eri käsityksiä pitääkö kysyä etävanhemman eli sen toisen huoltajan lupaa. Käsittääkseni lähivanhempi voi muuttaa työnperässä ja sitten myös vaihtaa lapsen koulua, vaikka etävanhempi olisi vastaan.
Pelkäänpä, että rakastavakin isä on lopulta tyytyväinen, että lapset eivät ole häiritsemässä hänen lempiharrastustaan.
Meillä suurin kiistan aihe on ollut se, että onko isä perjantai-illan lasten kanssa, kun minulla on menoa. Isä ei haluaisi suostua minun jokaiseen pyyntöön niin kuin periaatteessa. Ja toisaalta minä mietin voinko jättää lapset hänelle… Mietin välillä, että ottaisiko isä enemmän vastuuta lapsista, jos hän olisi papereissa myös huoltaja. Tämä taitaa kuitenkin mennä samaan sarjaan kuin ”Olisiko mies lopettanut juomisen, jos minä olisin pyytänyt?”

6

Kiitos Ammanari ja Sibriina, kun kirjoititte omista kokemuksistanne. Tämä on aivan mahdottoman vaikeaa :frowning: Juurikin tuo, mitä Ammanari kirjoitit omista peloista, lasten oikeuksista ja peloista, on tosi rankkaa. Hirveän ristiriitaiset ajatukset, tunteet pomppii raivosta sääliin ja pelkoon miestä kohtaan. Pelkoon myös siitä, että tekeekö mies itselleen jotain…

Mies on nyt ottanut sen kannan, että ei missään nimessä suostu muuhun, kuin yhteishuoltajuuteen. On myös ehdottomasti sitä mieltä, että elatusmaksuja ei tule minulle maksamaan. On kuulemma lakimiehen kanssa asiasta puhunut ja ajatuksena nyt miehellä oli, että minä allekirjoitan paperin, jossa suostun siihen, ettei miehen tarvitse elatusmaksuja maksaa. En kai minä sellaiseen voi suostua? Nyt jo oli tilanne, että mies oli yhtenä iltana juonut,enkä voinut lapsia hänelle seuraavana päivänä viedä. Mies ei ensinnäkään vastannut minun eikä lapsen viesteihin, eikä myöskään puheluihin. Haluan edes jonkinlaisen rahallisen korvauksen siitä turhasta ajamisesta, sumplimisesta ja pahasta olosta, josta tulemme hänen juomisensa vuoksi jatkossakin kokemaan.

Nyt mies on myös ehdottomasti sitä mieltä, ettei hänellä ole alkoholinkäytön kanssa mitään ongelmaa, vaan ongelmana on ollut avovaimo, joka on nipo, hysteerikko ja ylireagoija. Olen sitä mieltä, että juurikin niin mies on asian itselleen yhdessä ollessamme selittänyt. Sen vuoksi ei ole alkoholismin hoitoon mikään tehonnut.

Tämä miehen asenne juomiseensa ja suunnitelmansa siitä, että voi nyt juoda, vaikeuttaa asioita entisestään. En nimittäin halua lapsia isälleen juomisesta seuraavanakaan päivänä. Vanhempi lapsi ahdistuu aivan hirveästi huomatessaan isänsä olevan krapulassa. Se, että lapsi reagoi niin voimakkaasti, vaikuttaa tietysti se, että mies on täysin eri ihminen ollessaan karapulassa, kuin selvinpäin. Toisaalta en itsekkään erota, onko mies vain krapulassa vai onko ottanut loiventavaa, kuten yleensä tekee. Juominenhan tästä yleensä jatkuu, mikäli ei ole töihin menoa.

Voi hyvä ihme, mihin soppaan sitä on ihminen itsensä saanut :frowning: Olen kuitenkin hyvillään siitä, että olen pääsemässä tuosta sairaasta ilmapiiristä eroon. Toivon vain todella, että lapset eivät enää joutuisi sitä pahaa oloa kokemaan hänellä ollessaan, pelkäämään iltaisin, että juokohan isä tänään :frowning:

Alkaa tuntua pikkuhiljaa siltä, että parempi olisi, kun lapset eivät olisi nyt isällään lainkaan yötä. Vanhempi lapsi joutui ottamaan isällä ollessaan kolminkertaisen annoksen melatoniinia, eikä siitä huolimatta saanut unta. Jouduin hänet hakemaan keskellä yötä pois isältään. Minun luona ollessaan ei ole tarvinnut sitä nyt joka ilta ollenkaan. Jos on joutunut ottamaan, niin on liittynyt siihen, että suree isänsä kohtaloa. Sitä, kun isä on yksin kotona tai murehtii, että juokohan se isä siellä nyt ja ettei vain mitään sattuisi. Huhhuh, mitenkähän tästä ikinä selviää…

7

Hei Toivomustähti! Kirjoitit tuosta ilmapiiristä ja lasten pelosta alkaako iskä juomaan. Nyt kun meidän erosta on kulunut kolme kuukautta, niin lapset ovat usein sanoneet että" äiti, näin on parempi". Enää ei tarvitse miettiä kesken koulupäivän mitä kotona tapahtuu. Tai että onkohan iskä juonut. Mutta tuo pelko iskän juomisesta on jäänyt syvälle. Varmistavat vieläkin, että minä olen kotona silloin kun on sovittu että iskä tulee käymään. Haluavat mieluummin mummun kuin iskän seurakseen kun olen yövuorossa. Useimmat tapaamiset ovat kuitenkin jääneet lyhyeksi kun mies tulee paikalle humalassa ja joudun sitten hänet pois viemään. Ikävä katsoa lasten pettymystä kerta toisensa jälkeen. Ja yhtä ikävä katsoa miestä kun ei ymmärrä olla selvin päin edes silloin kun on itse tapaamista ehdottanut. Ja itse on myös lastenvalvojan luona sopinut että tapaamisissa ei juoda edes yhtä saunaolutta.
Noista elatusmaksuista sen verran että ei miehesi voi kieltäytyä elareita maksamasta. Molemmilla vanhemmilla on elatusvelvollisuus tulojensa mukaan. Ne voidaan sopia tai laskettaa lastenvalvojan luona. Meillä asia siirtyi käräjäoikeuden ratkaistavaksi vain siksi kun mies ei juomisensa vuoksi saanut tarvittavia papereita toimitettua lastenvalvojalle. Jos mies ei niitä sittenkään maksa, niin voin oikeuden päätöksen jälkeen hakea niitä Kelasta ja ne sitten perivät maksut mieheltä.
On tämä vain niin ikävää touhua koko homma. Että tuo mies jota kerran rakastin ja rakastan vieläki, viitsii aiheuttaa tällaista mielipahaa omalle perheelle. Toivon todella että sinunkin miehesi saisi asiansa kuntoon, mutta kyllä minun täytyy itseäni muistuttaa, että alkoholismi on etenevä sairaus. Ja ainakin meidän tapauksessa mies on yllättänyt minut tempuillaan täydellisesti ja näyttänyt mihin pystyy viinan voimalla. Toivoin parempaa ja halusin lapsille ehyen perheen, mutta lasten etua ja mielenterveyttä ajatellen olI pakko erota. He ovat pelänneet jo tarpeeksi. Mutta ikävä meillä kaikilla on sitä entistä isää.

8

Hei!

Ihanaa oli lukea vastauksia ja koin yhteenkuuluvuutta kanssanne heti! En osaa vastata kumpi parempi, yhteis-yksinhuoltajuus…riippuu varmaan niin paljon miten asioista voi sopia.

Olen itse ollut jo saman miehen kanssa 20v ja juominen ollut aina ongelma…ainakin mulle! Mutta jokin on vaan pitänyt yhdessä tähän päivää saakka! Rakkaus vai riippuvuus…en tiedä. Mutta nyt olen tehnyt ajatustyötä vuoden puolitoista. Ja ymmälläni kaikesta, miten tämä on mahdollista että nyt , kaikkien vuosien jälkeen, olen ottamassa omaa asuntoa! Uskomatonta. Mun oli pakko nyt kirjautua ja alkaa tänne puhumaan, tuntuu että en ole voinu enää elää omaa elämää, olen kadottanut suunnan, itseni…ja nyt ajatella , Uskalsin soittaa ja kysyä onko asunto vapaa??? Ja pääsin katsomaan…ja se tunne, kun kiertelin ja katselin… voisinko nukkua miten haluan… voisinko olla ettei kukaan enää sano tuo kasipäkki. Käy tämän kerran alkossa. Ja se että mun ei tarvii selitellä miksi en jaksa nyt laittaa kuntoon keittiöö…miksi mun tarvii tehdä siivoukset ja ulkotyöt, kaikki…kun mies istuu töiden jälkeen ja korkkaa oluen.Mun ei tarvii enää haistaa sitä lemua…mä saan olla mä. Vaikka tiedän , se mies oli kerran mulle turva, tuki, ystävä. Nyt viina vie hänet minulta. Sitä hän ei oikein vieläkään ymmärrä…Mutta vaikka kipeää tekee, haluan olla vielä se nainen joka päättää mitä tekee omassa elämässään. Lasten tilannetta jännitän, mutta emme ole ainoat eronneet tässä maailmassa. Uskon että tämä on vahvistavaa ja teen sen nyt! Aika näyttää miten käy. Yhteishuoltajuus on meillä varmaan ok. Ehkä hän reipastuu…raitistuu…en tiedä. Mutta lapsia täytyy k uunnella. Heille iskä on iskä mutta ehkä heille on helpotus iun näkee ei ole juomista äidin luona.

Voimia aloittajalle ja muillekin !:smiling_face:

9

Olipa hienoa löytää tämä ketju. Ihana huomata, että muillakin on samoja mietteitä. Meillä on päästy siihen, että mies ei enää juo kotona. Tuttua teidän kirjoituksistanne on tuokin, että lapset murehtivat isän tilannetta. He tietävät, kun isä lähtee juomisreissuun ja itkukin joskus pääsee. Kuten alkoholistin kanssa yleensä, hetkeä ei voi ennakoida. Jos isä on poissa monta päivää, nuorimmilla ehtii ikävä tulla. Vaikka on helpotus, että kotona ei juoda, niin olen miettinyt onko lapsille millainen vaikutus epävarmuudella. Toisaalta vaikka oltaisiin lopullisesti erossa, niin epävarmuus taitaa olla aina mukana kuvioissa, jos ei sitten raitistumisen ihmettä tapahdu. On ikävä tunne, kun haluaisi lastensa parasta ja on asioita joihin ei voi vaikuttaa vaikka kuinka haluaisi. Miten olette muuten lohduttaneet surevaa lasta?

10

Onko teidän yhteinen kotinne nyt juoppikselle selviämisasema josta otetaan uusi lähtö hauskanpitoon? Itselleni tulisi ehkä sellainen olo? Mutta en varmaksi tiedä kun en ole ollut vastaavassa tilanteessa. Sen tiedän että jotkut juoppikset keksimällä keksii siitä kumppanista syyn minkä varjolla ponkaistaan taas juomaan, ja haukkumisethan se kumppani siinä vaiheessa yleensä saa. Sitten ryömitään anteeksipyydellen takaisin kotipesään kun on aikansa rötväillyt. Kuka haluaa tällaista käytöstä omaan kotiinsa? En minä ainakaan. Mieluummin kokonaan ilman juoppista.

11

Kyllä se juominen meillä on niin pakonomaista, ettei siihen syitä tarvita:D

12

Juoppojen lasten ei-juovat vanhemmat, menkää ihmeessä al-anoniin tai ainakin tutustukaa ohjelmaan, että kuinka irrottaudutaan rakkaudella juovasta- Sillä ei ole oikeasti mitään väliä, mitä “sukua” alkoholisti meille on. Oli se isä tai veli, tai lapsi tai äiti tai serkku tai kumminkaima. Olennaista on se olo, jonka asia meille tuottaa tai on tuottamatta, kylmetämmekö itsemme vai osaammeko hakea tasapainon. Esimerkki on lapselle paras oppi, koska mitkää tietyt sanat eivät tuskaa poista jos se ei sisältä käsin poistu perheen aikuisista. Se serkku tai isä tai veljenkumminpuoliso ei välttämättä koskaan lakkaa juomasta, mutta siihen on tyydyttävä ja elämän on jatkuttava ilman sitten häntä.

13

Avatkaa nyt vähän tännekin, miten se tapahtuu.

14

M.A.M: Itse olen sitä mieltä, että lasten ei pidä joutua elämään tuollaisessa epävarmuudessa. Aiheuttaa lapsissa esim. luottamuspulaa, perusturvallisuuden tunne järkkyy, itseluottamus kärsii jne, jne…

Ajattelen asiaa myös niin, että ei ole hyvä, jos lapset näkevät tuollaisen mallin lapsuudenkodistaan. Oma exäni esimerkiksi vertasi minua omaan äitiinsä. Hän oli saanut lapsuuden kodistaan mallin, jossa äiti aina vain oli miehensä rinnalla, vaikka tämä teki mitä. Hakkasi humalapäissään lapsia ja äitiä, ryyppäsi päivät pääksytysten. Joka iloon ja suruun juotiin ja äiti vain hyysäsi ja hoivasi krapulaista isää. Exäni ei voinut käsittää, mikä teki hänen juomisestaan niin kamalaa, eihän hänestä ollut mitään harmia, kun joi. Mehän saimme jäädä keskenämme kotiin, eikä hänen juomisensa voinut siten meitä häiritä, kun ei ollut edes paikalla.

Kodin ilmapiiri vaikuttaa syvästi lapsiin. Tuo ympäristö ei ole terveellinen kasvavalle lapselle. Tämä kuulostaa hirveälle saarnalle, mutta niin se vain on. Minä olen huono esimerkki, koska kestin alkoholistin venkuilua vuosikausia. Puolustuksekseni voin kuitenkin sanoa sen, että luulin aika ajoin miehen haluavan päihteetöntä loppuelämää. Haki apua kolmesta eri päihdehoitopaikasta. Nyt sanoo, että ei ole alkoholisti, vaan se on vain minun näkemykseni asiasta.

Itse koen eron valtavana helpotuksena. Vanhempi lapsi alkoi näyttää masennuksen merkkejä. Ymmärrän tämän vasta nyt. Hän oli alakuloinen, surullinen, katseli alta kulmien, negatiivinen… Oireet, jotka tajusin yhdessä ollessamme olivat lapsen unettomuus ja paniikkikohtaukset. Kaikki ongelmat ovat kadonneet, lapsi on luottavainen, iloinen ja positiivinen. Innokas ja saanut itsevarmuutensa takaisin! Lapsi on niin vapautunut, kun ei ole sitä hirveää pelkoa ja jäätävää epävarmuutta enää.

Mitenköhän lohdutin lapsia… Olemalla lähellä. Sanomalla, että äiti huolehtii. Silittämällä, laulamalla, luettiin yhdessä iltarukous. Puhumalla asiasta niin paljon, kuin halusivat. Melko suoraan kyllä vastailin heidän kysymyksiinsä.

Olisi pitänyt olla enemmän toisinaan läsnä. Joskus vain olin itse liian tolaltani, että olisin siihen pystynyt :frowning:

15

Täällä myös yksi eroa harkitseva yhden lapsen äiti. Olen harkinnut eroa melkein koko ajan, kun olemme olleet yhdessä, jo kymmenen vuotta. Olen katsonut aina asuntoja, mutta pari mukavaa päivää on saanut pääni kääntymään ja mukaturvallisuuden tunteeseen jääminen on ollut aina helpompaa. Minusta on tullut entistä aikaansaamattomampi.

Mieheni juo joka viikonloppu ja joskus viikollakin. Ja itse olen siis aina ollut absolutisti. Hän hoitaa työnsä hyvin ja on hyvä työssään. Hän on kuorma-autonkuljettaja ja tekee pitkiä päiviä. Raskaat työt vaativat raskaat huvit. Kaikki hänen kaverinsa juovat paljon olutta. Sitä on jokaisen autotallissa. Joskus päivän pituus on lopulta 24 tuntia, kun työpäivän jälkeen mennään saunomaan ja siitä vielä baariin. Seuraava päivä täytyy toipua sohvalla nukkuen ja sitä seuraavana on myös havaittavissa zombimaista käyttäytymistä. Mieheni veli juo yhtä usein ja hänellä on kolme lasta. Vanhin heistä on oirehtinut jo aika pahasti jonkin aikaa, mutta yhteyttä alkoholisti-isään ei ole tietääkseni koskaan mainittu.

Ongelmana miehestä irtautumiseen on se, että itseluottamukseni on pohjalukemissa ja olen työtön. Alueellamme ei ole yhtään vuokra-asuntoa ja haluaisin lapsemme säilyttävän oman koulunsa. Eräs asunto on ollut pitkään myynnissä ja suunnittelen kysyväni asunnon vuokrausmahdollisuutta, mutta talomme lopputarkastus on tekemättä ja minun harteillani.

Aiempi pitkäaikaisempi työpaikkani (ja alkoholistin läheisyys) sai minut ahdistuneeksi ja lopetin sen, koska työt kasaantuivat ja meinasi mennä projekti isosti myttyyn. Olen siis uutta alaa etsivä läheisriippuvainen ihminen, jonka pitäisi löytää työpaikka, jotta voisi erota ja muuttaa pois kaljanhuuruista. Olen siis luonut itselleni paljon “sitten kun”-ehtoja, ettei vain tarvitsisi tehdä sitä rohkeaa tekoa.

Mites muiden nuppi on kestänyt alkoholistimiehen ja uran yhdistämisen? Miten kerroitte lapsellenne erosta? Kerroitteko, että muutamme pois, koska isi juo liikaa? Miten olette jakaneet viikot?

16

Kirjoittajan Kymmenen vuotta yhdessä viestissä on hyviä kysymyksiä. Olen itsekin eroamassa alkoholistista 14n vuoden liiton jälkeen ja siinä pisteessä ollaan, että olen hankkinut asunnon lähiseudulta ja sinne muutamia tarvikkeita. Olen kysellyt muuttofirmoista tarjouksia ja kertonut erosta miehelle ja lapselle (tosin mies ei ole vielä sisäistänyt, että me todella olemme lapsen kanssa muuttamassa pois).

11-vuotias taas on jo tajunnut, että isä juo ja kärsii ajoittain siitä ja isän oudosta käytöksestä. Kerroin hänelle, että me vanhemmat eroamme, koska meillä on liikaa aikuisten riitoja ja että minusta isä juo nyt liikaa. Lapsi kysyi, mistä sen tiedän ja kerroin, että olen nähnyt ja haistanut sen. Mies juo siis salaa, eikä lapsi ole nähnyt häntä pulloa kädessä, eikä varmaankaan huomannut juomisen säännöllisyyttä. Toki yritin suojella heidän suhdettaan ja sanoa, että kyseessä on sairaus, josta voi parantua ja että isä ei juo tahallaan. Ja että hän yrittää olla juomatta, kun on lapsen kanssa. (Tosin lapsi tietää, että tämä ei ole aina onnistunut.) Kerroin erosta yksin, koska mies ei halunnut olla mukana kertomassa.

En tiedä oliko oikein kertoa lapselle näin suoraan asiasta. Näyttää siltä, että se on murentanut heidän kahden suhdetta. Lapsi haluaa entistä vähemmän viettää aikaa miehen kanssa kun kerroin asian, suorastaan välttelee häntä, eikä halua enää lähteä viikonlopuksi enää mökille miehen kanssa saunomaan ja kalastamaan - nämä reissut ovat olleet molemmista kivoja tähän asti ja tällöin mies on ollut antabuksen avulla selvä. Minä toivoisin kyllä, että heidän suhteensa säilyisi. Mutta tosiaan ymmärrän myös, että viina ja miehen ongelma pelottavat lasta. Olisiko ollut parempi pehmentää totuutta jotenkin?

Myös yksinhuoltajan arki pelottaa. Olen asiantuntijatyössä, joka venyy usein yliajalle. Työmatkaakin on, mutta onneksi satunnaiset etätyöt ja iltatyöt kotona ovat mahdollisia. Ehkäpä tästä kuitenkin selvitään, kun tämän ikäinen ei ole ihan pieni ja voi olla muutamia hetkiä yksinkin.

17

Kyllä selviätte.Koulukavereiden vanhempien kanssa vain iltapäiviä sopimaan että ei aina yksin kotona ole.Sinulle vapautuu energiaa kun holisti-energiasyöppö on kauempana.

18

En lukenut kirjoituksia pidemmältä ajalta, vain tuon Kuukkelin 22.4. klo 22 jälkeen kirjoittaman. Kysyit, Kuukkeli, että kerroitko 11-vuotiaallenne liian suoraan teidän erosta ja sen syistä. Mielestäni et.

Minä olen käynyt meidän nyt jo kakskymppisten tyttöjen kanssa vastaavia keskusteluja tyttöjen ollessa 10 ja 13 -vuotiaat ja ymmärsivät silloisen kotitilanteemme ihan hyvin. Minäkään en syytellyt isäänsä, vaan korostin, että MINÄ en jaksa enää isän käytöstä (liittyi juomiseen ja sen mukanaan tuomiin “vastuuttomuuksiin”) , ja että voi olla, ettei muuta ratkaisua ole, kuin eroaminen. Meillä tosin tilanne sittemmin helpotti, pitkäksi aikaa, mutta nyt ollaan oltu erossa jo kolme vuotta.

Voisiko teidän tapauksessanne olla nyt se “ongelma”, että poika tavallaan varoo ottamasta kontaktia isäänsä pelätessään jotain pettymystä tai ylipäätään surullisia/negatiivisia tunteita. Tai hämmentääkö poikaa se, että hän ei välttämättä ole tunnistanut isänsä juomista/juopumustilaa ja nyt ei luota siihen, että isä olisi lainkaan selvänä??

Koita rohkaista poikaa ainakin siinä määrin, mitä itse pidät hyväksyttävänä. Jos luotat mieheesi sen verran, että hän pystyy olemaan pojan kanssa selvin päin (antabuksen voimin), niin rohkaise myös miestä ottamaan kontaktia poikaan. Pitäähän miehenkin kantaa vastuunsa tässä erokuviossa. Jos mies vetäytyy “suoja-asemiinsa”, niin ei voi 11-vuotiaalta edellyttää, että tekisi lähestymisyrityksen.

Joka tapauksessa toivotan voimia uuteen elämään, ja luottamusta siihen, että asiat järjestyy.